keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kevään uusia sävyjä


Langoillakin on nykyisin vaihtuvat sesonkinsa ja kevät on tuonut kauppoihin uusia värejä. Novitan Viidakko-langan uusi väriyhdistelmä näytti aika räväkältä, mutta pitihän sitäkin kokeilla.


Tummansiniseen yhdistettynä värien sekamelska rauhoittui ja sukista tuli minusta ihan pirteät. Sääriosuuden mallineuleena on 3 o, 1 n. Kaksi kerrosta kirjavaa ja kaksi kerrosta yksiväristä sinistä. Kavensin ylimääräiset silmukat nilkan resorissa siten, että 60 silmukasta jäljelle jäi 12 silmukkaa puikkoa kohti.


Kevään uutuusväreihin niinikään kuuluu 7-veikan Raita, jossa sävyinä on turkoosi, sininen, oranssi ja valkea. Yhdistin raitalangan yksiväriseen turkoosiin, kudoin kummallakin langalla vuoroin kaksi kerrosta.


Jalkaterässä ei suinkaan ole tapahtunut silmukkapakoa tai virhettä, vaan huvikseni kudoin jalan päälle koristeosuuden 1 n, 1 o, 1 n.


Novitan Polkkaan on tullut myös pari uutta sävyä, sininen ja pinkki. Päätin kutoa yhdet lastenkokoiset sukat yhdistämällä 7-veikan yksiväristä pinkkiä Polkan pinkkiin. Eli varsi on kudottu Polkalla ja varren resoriosuus sekä sukka nilkkaresorista varpaisiin yksivärisellä. Varren resoriin kudoin mukaan laatikosta löytynyttä pörrölankaa pari kerrosta koristeeksi. Kävi sitten niin, että ajatuksissani kudoin toisesta sukasta ensimmäistä suuremman. Enpä ryhtynyt sitä purkamaan, vaan kudoin sekä ensimmäisenä valmistuneelle pienemmälle sukalle että kakkosena syntyneelle suuremmalle parit.


Kuvaamista varten tilaamani tekojalka ei ole vielä saapunut. Valmistauduin käyttämään omia jalkojani kuvausmalleina ja kappas vain, Juuso nappasi lattialla odottaneet sukat hellään syleilyynsä. Kuva ei ole paras mahdollinen, sillä katti vehtasi villasukkien kanssa ylenmäärin innoissaan. Juuso rakastaa villalankaa ja villasukkia. Usein iltaisin telkkua katsellessani Juuso makaa lattialla villasukkiin verhottujen jalkojeni päällä ja lomassa ja välissä ja milloin mitenkin. Kehräten onnellisena.


Viljelylaatikot ovat vaihteeksi lumen alla. Aurinko loi hangelle lukemattomia timantteja, joista kuvaan sain tallennettua muutamia.

Suvituulian käsityöpaja -blogista löysin tällaisen hauskan tekstin:

 "Neulojan laki:

1§ 

Kenenkään ei pidä tuleman naisen ja hänen puikkojensa väliin.

2§ 

Lankaostoksissa tulee olla säästäväinen. Aina, kun näet lankaa tarjouksessa, sinun kuuluu hyödyntää tarjous.

3§ 

Keskeneräisten töiden määrää ei tule mitenkään rajoittaa. Uusia töitä saa aloittaa aina, jos joku perheenjäsen/sukulainen/ystävä/kuka tahansa tarvitsee jotain neulomaasi. Tai kun eteen tulee lanka tai ohje, joka kutsuu sinua. Tai jos jo työn alla olevat tökkivät. Tai jos vain sattuu haluamaan.

4§ 

Lankavaraston koko on jokaisen neulojan itse määriteltävissä. Muiden ei tule sen suuruutta negatiivisesti kommentoiman. Tai mieluiten ei mitenkään muutenkaan. Lanka VOI loppua maailmasta.

5§ 

Kasvavalle neulevarastolle kannattaa varata tilaa vaatekomeroon. Kätevä voisi olla myös vaatehuone. Tai ihan oma neulehuone.

6§ 

Niin kuin työkalupakeissa yleensäkin, myös neulojan työkalupakissa kuuluu olla monenlaisia ja –merkkisiä tykötarpeita. Ei haittaa, vaikka siellä olisi 4 mm paksuisia, 60 cm pitkiä pyöröpuikkoja viittä erilaista materiaalia. –Onhan ruuvimeisseleitäkin monenlaisia.

7§ 

Tilaa ihmeessä kuutta tai useampaakin eri neule-/käsityölehteä ja tulosta samalla netistä sivukaupalla ohjeita, ettei sinulta vain mene jotain upeaa ohi. Ei haittaa, vaikket ehtisikään toteuttaa kaikkea haluamaasi sitä mukaan. Muotihan kiertää, samat ideat tulevat aina uudelleen muotiin.

8§ 

To do-lista. Sellainen on oltava. Muuten unohdat, mitä kaikkea ihanaa halusitkaan toteuttaa.

9§ 

Ole tarkka, kenelle kättesi arvokkaita tuotoksia lahjoitat. Kaikki eivät vain ymmärrä.

10§ 

Aina on oikea aika ja paikka neuloa, jos sinusta siltä tuntuu."
(Teksti mukailtu Seven Socks To Knit - Sen Seittemän Sukkaa blogista.)

31 kommenttia:

  1. Komeita ovat sukkasi! EIkö ole ihanaa, kun on kotona eläin! On niin suloista, kun se on lämpimänä sylissä tai jalkojen päällä. Aurinkoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimillä on kyllä niin terapeuttinen vaikutus. Sehän on jo tutkimuksinkin todistettu.

      Poista
  2. Komeita villasukkia. Hienosti sopii nuo raidat ja viidakot yksivärisen langan kaveriksi. Ei ollenkaan ole niin räikeät. Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksivärinen rauhoittaa kummasti kirjavaa lankaa.

      Poista
  3. Niin ihania sukkia taas. Olipahan osuvat lakipykälät neulojalle. Kannattaa kyllä noudattaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää, kun jokaiselle löytyy sopivat lakipykälät.

      Poista
  4. Sä oot kyllä tuottelias ja taitava!
    Hauskoja väriyhdistelmiä ja malleja.
    Ja tuo Neulojan laki on hauska, samantyyppisen voisi laatia meille puutarhureillekin. Kasvitkin tuppaavat, noiden lankojen lailla, loppumaan maailmasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku näppärä sananikkari voisikin tehdä vastaavat puutarhurin lakipykälät.
      Taitavuudesta en tiedä, mutta tyhjin käsin istuminen ei nykyään onnistu. Kunhan tässä puutarhatöihin pääsee, jää lankahommelit vähemmälle.

      Poista
  5. Kauniita ja ennenkaikkea värikkäitä raitoja!

    VastaaPoista
  6. Kyllä on mukava katsella näitä kuvia; niin kauniita ovat. Olet kyllä taitava.

    VastaaPoista
  7. Ihana banneri ja kivoja, iloisen värisiä neulomuksia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että nykyisin on niin upeita villalankoja. Pääsee iloittelemaan vapaasti.

      Poista
  8. Hauskoja jujuja olet keksinyt sukkiin!

    Polkan pinkki on kiva. Kun se tuli ensimmäistä kertaa markkinoille, siinä oli sellainen tummempi pinkin sävy. Siitä tein monet sukat ja lapaset ja sitä tatiaa olla vieläkin vähän jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa minulla on kaapissa sukat, jotka on kudottu siitä muutaman vuoden takaisesta pinkistä polkasta. Se on tosiaankin hiukan tummempaa. Polka-langatkin ovat siitä kivoja, että niiden ilme muuttuu riippuen siitä, millaista yksivärisiä niihin yhdistää.

      Poista
  9. Taidan seuraavalla kauppareisulla tutkia lankahyllyä, jospa täälläkin olisi uutuuslankoja tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siwoissa\Valintataloissa on parhaillaan Novitan Polka-langoista tarjous. Harmi vain, että meidän Siwa on niin pieni, että siellä olevat lankamäärät on hetkessä myyty. Pitää aina lähteä naapurikunnan isompiin marketteihin.

      Poista
  10. TODELLA IHANIA SUKKISA.
    TULPPAANIT TUO KEVÄÄN.

    VastaaPoista
  11. Juuso ja sukat, ne yhteen soppii. Söpö kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmälleen. Yhtä lämpimiä ja pehmoisia kumpikin.

      Poista
  12. Silmäpakokuvio on ihan tosi hieno!
    Minusta tuon ekan kuvan sukkien väri on mielipuolisen upea. Piristysruiske...syksyllä tuollaiset olisi saatava jalkaan, kun on vain ruskean sävyjä luonnossa ( tai mustaa..)
    Taitaa se villa tuoda Juuson mieleen oman mamman tuoksun; turvallinen tuoksu.
    Juuso on niin liikuttava ♡
    Hyvät pykälät =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja lisää värien hehkua saa, kun yhdistää Viidakko-lankaan villisti vaikkapa kirkkaanpunaista tai keltaista. Taatusti piristää harmainpanakin päivänä.

      Poista
  13. Ihania lankoja ja vielä ihanampia sukkia! Juuso ymmärtää hyvän päälle, meillä Taavi on kanssa hulluna villasukkiin. Se jopa varastelee niitä kaapista ja kantaa jemmoihinsa, ja se myös mielellään makaa korissa, jossa säilytän valmiita sukkia ja lapasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio Taavi! Samoin Juuso tunkee itsensä minun lankakoriini. Villassa on varmaan kissoja viehättävä tuntu ja tuoksu.

      Poista
  14. Ihanan pirtsakoita kevätsukkia :) Sinun täytyy kutoa Juusollekin joku ihan oma neule.
    Neulojan "kymmenen käskyä" on täyttä asiaa, onkohan kukaan kirjoittanut vastaavia puutarhureista?

    VastaaPoista
  15. Kauniita sukkia. Hyvä kuvausapulainen sinulla on siellä.

    VastaaPoista
  16. Pirteät värit! Tuli mieleen neonvärit, silllin joskus kun olin pieni ne oli muotia.. Uudestaanhan ne nyt tulevat jollain tapaa muotiin mitä silloin joskus on ollut, aina vuoron perään. Myös revontulet tuli mieleen. Tuo neulojan laki voisi päteä hieman muunneltuna puutarhureihinkin! ;) Ihanat kevätaurinko ja timantit.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!