keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Kylvöpuuhia


Yritän tänä keväänä olla maltillinen siemenkylvöissä. Tilat sisällä ovat kovin rajalliset ja yleensä olen aina liian aikaisessa. Viime vuonna taimia sai kantaa ulos ja sisälle ihan loputtomiin, kun ei meinannut millään lämmitä riittävästi.


Viime vuonna kokeilin ensimmäisen kerran purjon kasvattamista. Kylvin siemenet silloin turvenappeihin, mutta minusta se oli purjoille huono ratkaisu. Näyttivät jurovan ohuen ohuina ties kuinka kauan, eivätkä maahan siirrettyinäkään kasvaneet kovin kummoisiksi. Mutta olivat ne vaan niin makoisia, kun tiesi itse jokaisen kasvattaneensa. 

Nyt laitoin useamman siemenen pestyihin muovisiin taimiruukkuihin. Kunhan sieltä taimettuvat, siirrän jokaisen omaan purkkiinsa. Tuo valkoinen on perliittiä, joka sopii pikkuruisten taimien peittämiseen.


Tomaatitkin pääsivät jo multaan, vaikka kuukalenterin mukaan sopiva kylvöaika niille olisi vasta parin päivän päästä. Aina pitää kylvää muutama Tigerella, sillä tykkään kovasti sen ulkonäöstä. Toinen kylvämäni tomaatti on Ailsa Craig. Kirsikkatomaattia kylvin Tiny Timiä ja Gardener's Delightiä. Hyvän makuiseksi olen havainnut myös keltaisen päärynätomaatin ja keltaisen kirsikkatomaatin Udin. Lisäksi kokeilen luumunväristä Indigo Rosea.

Tänä vuonna en ole tilannut siemeniä mistään, vaan suurin osa on viime vuoden hankintoja. Useimmat eri kaupoista vaivihkaa ostoskoriin vilahtaneita.

Taimipurkit laitoin pesuhuoneen kaapin alle. Siellä ne saavat ottaa muutaman päivän ajan hieman lattialämpöä. Nyt vain odotellaan pieniä vihreitä versoja.

35 kommenttia:

  1. Täällä ollaan odotettu sopivaa kylvöpäivää, siis kuukalenterin mukaan. Eilen piti jo täyttää kylvöastioita mullalla kun näpit ei meinaa pysyä kurissa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina ollut surkea odottelija. No, toivottavasti itävät ja kasvavat väärästä kylvöajasta huolimatta.

      Poista
  2. Minä ajattelin toimia nyt kuun mukaan kerrankin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin piti minunkin, mutta minkäs mahdat hätähousuluonteelle.

      Poista
  3. Et sitten malttanut odottaa paria päivää;D Tuttu tunne :) Nyt ollaan vielä Kilpisjärvellä, joten en pääse etuajassa kylvöpuuhiin tällä kertaa. Olisko tuo vaalea aine muuten vermikuliittia, sitä käytetään kylvösten peittämiseen kun se sitoo vettä. Perliittiä taas käytetään mullan kuohkeuttamiseen, se ei vastaavasti sido yhtään vettä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, taisi mennä liitit sekaisin eli vermikuliittia hän tuo.
      En malttanut odottaa, kun loppuviikko on niin täynnä muuta ohjelmaa. Miten ihmeessä sitä aina tulee yhtäkkinen kiire.

      Poista
  4. Hyvä että muidenkin kädet jo syyhyää... tartteekin alkaa kylvöpuuhiin jos kerran on suotuisa aika. Jos tämän flunssan saisi siihen mennessä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa multatouhut saisivat flunssan katoamaan tai ainakin helpottamaan.

      Poista
  5. Kasvun ihmettä on aina ihana seurata. Itse työnsin kädet eilen multaan, kun vaihdoin mullat kukille.
    Puoliso teki viime keväänä isot kasvulaatikot ja niihin kylvin siemenet. Jostain syystä porkkanasato jäi pieneksi, mutta ihanaa on kuitenkin käydä hakemassa salaattia ja persiljaa sekä yrttikasveja omalta maalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkasveja kulmat onkin vielä vaihtamatta. Hyvä kun muistutit.

      Poista
    2. ...siis viherkasvien mullat...

      Poista
  6. Kuuta täällä odotellaan, täytynee tuottaa kaupasta kylvömultaa jotta saan purjot kasvuun. Totesin ihan saman kuin Sinäkin niiden nappien kanssa, purjo ei niistä tykännyt ja aion palata vanhaan multasysteemiin. Oikeastaan pelakuut olivat ainoat, jotka kasvoivat kunnolla turvenapeissa. Tomaattien kanssa en vielä kiirehdi.

    Olen muuten huomannut tuon saman, siemenpusseilla on ihmeellinen vilahtelutaipumus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sinullekin viuhahtelee siemenpusseja multaan.
      Tavallinen multaan kylväminen sopii hyvin tällaiselle harrastelijalle. Ehkä sitten turvenapit olisivat paikallaan, jos kylvettävää olisi satamäärin ja käytössä iso kasvihuone sitä varten.

      Poista
  7. Minäkin kylvin tomaatit viikonloppuna, tänään näkyi jo hyvinkin vihreää! Kyllä lattialämmitys on hyvä asia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hyödyntää kodin olemassa olevat mahdollisuudet.

      Poista
  8. Minä kylvin eilen tomaatit. Viittä eri lajiketta ja puolta vähemmän kuin viime vuonna. Kerrankin maltoin pysyä kohtuudessa. Nyt ovat kodinhoitohuoneen lattialämmön päällä. Toivottavasti itävät hyvin kun määrä on puolitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä kaikkea kasvattaisi, mutta kun se kohtuus unohtuu niin helposti...

      Poista
  9. Eipä ole täällä vielä kylvöjen kanssa touhuttu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on sitten sitä malttia, jota välillä itse kaipaan kovasti.

      Poista
  10. Tuttu tunne täälläkin. Yritän vielä malttaa, mutta se on vaikeaa kun lukee muiden innokkaiden blogeja, jotka ovat jo aloittaneet kylvö puuhat...tilat loppuvat minultakin, mutta " vuokrasin" mummilasta pöytätilaa.😉 onnea kylvöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän soittaa naapurin ovikelloa ja pyytää ikkunatilaa vuokralle...

      Poista
  11. Samoja siemeniä minullakin on odottamassa. Jospa viikonloppuna ennättäisin kylvöpuuhiin minäkin.

    VastaaPoista
  12. Kivoja puuhia :) Ja hienot taimikyltit kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin taimilaput tietsikalla ja laminoin ne kestävyyden parantamiseksi. Osa on viimekeväisiä.

      Poista
  13. Minulla tomaatit ovat vielä kylvämättä. Hairahduin ostamaan Nelson Gardenin esikasvatussetin, joka sisälsi tomaatinsiemenet, ravinteet ja pienoiskasvihuoneen. Setti sisälsi Bitontoa ja Balkonstaria. Kolme kappaletta molempia lajikkeita. Onneksi on myös tavallisia pussisiemeniä odottamassa, jos näiden edellä mainittujen kasvatus ei onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme tainta yhtä lajiketta riittää, jos vain kaikki itävät.

      Poista
  14. Minäkin olen viikonloppuna kylvänyt muutamaa laija. Minkähän makuista tuo sinun musta tomatti onko sinulla tietoa. Vähän kiinnostaa ostaa noita siemeniä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indigo Rosea on minulle uusi tuttavuus, joten mausta en tiedä. Aina pitää kokeilla jotain uutta.

      Poista
  15. Kivoja puuhia sinulla. Kyllä nämä jutut kuuluvat kevään odotukseen. Varsinkin kun ulkona vaan sataa lunta, niin on kiva, kun sisällä on taimet kasvamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvötouhuilla voi aloittaa valmistautumisen kesäkauteen. Pehmeä lasku.

      Poista
  16. Hyvältä näyttää! Tomaattejakaan ei tosiaan kannata kylvää kovin aikaisin, kyllä aurinko sitten niitä ehtii kasvattaa :) Minäkin kylvin Tigerellaa,ja eilen siirsin ne turvebriketeistä taimiastioihin, niin ei tarvinnut " häiritä" niiden juuria. Ihan pikkuriikkisiä vielä ovat mutta eivät tarvitse isoja vielä ollakaan. Viime kevät ja alkukesä olikin taimikasvatukselle ja kukkasille aivan surkeaa, toivottavasti nyt on parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt toivotaan yhteisvoimin hiukan lämpimämpää kevättä.

      Poista
  17. Purjot ovat aluksi hyvin hidaskasvuisia ja surkeana viime kesänä ne tuntuivat olevan hitaita koko kasvukauden. En ole vielä omiani kylvänyt, mutta aion kyllä niitäkin esikasvattaa.

    VastaaPoista
  18. Minä en vielä ole kylvänyt kuin jättiverbenan ja kahunlaukan, ovat nyt jääkaapissa ja en oikein tiedä onnistunko tämä yritykseni.
    Varsinaisen esikasvatuksen aloitan vasta pääsiäisen jälkeen kun tulemme takaisin lyhyeltä "pääsiäislomalta"

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!