torstai 17. maaliskuuta 2016

Pikkusipuleita silmien iloksi


Pienet sipulikukat eivät pitkään huonetilojen lämmössä jaksa kukoistaa. Niinpä laitoin muutaman pikkunarsissin ja helmililjan työhuoneen ikkunan alla olevaan ulkolaatikkoon. Nyppäsin pois ruskettuneet kanervat, mutta jätin marjakuusen oksat peittämään sipulikukkien purkkeja. En nimittäin alkanut istuttamaan ostamiani kukkia erikseen kukkalaatikon multaan, vaan laitoin ne kanervilta syntyviin aukkoihin purkkeineen.

Tarkoitus oli laittaa narskuja myös sisääntuloterassin laatikkoon, mutta siellä kanervat olivat jäätyneet laatikon multaan niin tehokkaasti, etten saanut niitä kunnolla irti. Annoin toistaiseksi olla, sillä tyngät kanervanjämät olisivat näyttäneet vielä tylsemmiltä, kuin talven aikana ruskettuneet kokonaiset kanervat. Outo juttu sinänsä, sillä ei minulla ole koskaan aiemmin kanervat laatikoihin jäätyneet. Olisikohan laatikkoon päässyt vettä helmikuisten vesisateiden aikaan?


Ylikukkineet (kuvassa vielä hyvinvoivia) perunanarsissit nostin jo muutama päivä sitten terassille odottamaan jatkokäsittelyä. Missä ja miten te säilytätte ylikukkineet sipulikukat? Multaan pääsyä ne joutuvat odottamaan vielä jonkin tovin.

Ehdin jo tässä yhtenä päivänä harmitella, ettei telkusta tule ainuttakaan puutarhaohjelmaa. No, toiveeni toteutui, sillä Yle Femmalta tulee keskiviikkoisin klo 19.00 norjalainen puutarhaohjelma Iloa puutarhasta. Mikäli et ehtinyt ensimmäistä osaa katsoa, se on nähtävissä myös Yle Areenasta. Ainakin minulla alkoi ohjelmaa katsoessa kummasti multapeukalo vipattaa. Kokeilkaa, kuinka teidän käy.
 

41 kommenttia:

  1. Hienoja helmililjoja. Itse säilytän ylikukkineet sipulikukat viileässä varastossa, kunnes ne voi istuttaa ulos.

    VastaaPoista
  2. Minulla ylikukkineet ovat ihan sisätiloissa, silä tällä hetkellä ei ole viileämpää tilaa. Siinä ne nahistuvat ja toivon mukaan saan niistä sitten iloa seuraavina kesinä. On ne aiemin niin onnistuneet.
    Joo, mietin ihan samaa puutarhaohjelmista, ja löysinkin tuon Iloa puutarhasta -ohjelman. Puutarhaunelmia olisi ihana, tuleekohan se vielä? En hirveästi tykkää niistä Eden yms, missä kaikki revitään irti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaunelmia olikin kiva sarja. Saisi niitä tulla enemmänkin ja juuri nyt, kun vielä olisi aikaa katsella.

      Poista
  3. Sattumalta minäkin huomasin tuon femman puutarhaohjelman, niin tuli keväinen fiilis heti!
    Ylikukkineet sipulikukkaruukut vien pihalle tai muovikasvariin odottamaan maan sulamista. Istuttelen niitä sitten pitkin kesää, kun satun muistamaan....
    Muutamia narskuja olen jo istutellut pihalle ruukkuihin, vaan minkähänlainen kylmä kausi viikonloppuna taas on tulossa? Kasvariin laitan kuitenkin pääsiäiskukat viikonloppuna. ellei ihan hirveää lumimyräkkää tule.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo muovikasvarissa säilyttäminen onkin hyvä idea. Siellä ne ovat tallessa, mutta tässä vaiheessa kuitenkin poissa jaloista. Ja siellä ovat ikäänkuin jo puolimatkassa multaan.

      Poista
  4. Kauniita kuvia. Minä säilytän ylikukkineet sipulikukat viileässä ennen ulos istuttamista. Minäkin huomasin tuon puutarhaohjelman, mutta ei ollut mahdollisuutta katsoa sitä, joten täytyy katsoa Yle Areenasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ohjelman voi katsoa Yle Areenasta ja juuri itselleen sopivaan aikaan.

      Poista
  5. Ihanat helmililjat. Täytyykin käydä katsastamassa kyseinen puutarhaohjelma, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt niitä puutarhaohjelmia kaipaisi. Toivottavasti tulee vielä muitakin.

      Poista
  6. Ahaa, kiitos ohjelmavinkistä, ihanaa että tulee puutarhaohjelmaa! Norjalainen kuulostaa vieläpä oikein kiinnostavalta.
    Minulla on yksi hyasintti joulusta ruukussaan, toinen on vain juurineen pienessä muovipussissa, jonne olen lorauttanut vettä kaksi kertaa sitten pussiin laiton. Se on löyhästi sidottu suultaan, jotta juuristo ei kuivuisi - mutta hyasintti kuuluu niihin sipulikukkiin, joka viettää mielellään ihan rutikuivankin kauden. Narsisseja pitänee kastella jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puutarhaohjelma oli ihan hauska ja löysin siitä muutamia kiinnostavia kasveja. Saisi noita puutarhaojelmia tulla lisääkin. Ja mielellään nyt, kun vielä niitä ehtisi katsoa.

      Poista
  7. Minä säilytän vanhat sipulikukat kylmässä eteiskomerossa tai vähän lämpimämmässä kellarikerroksen käytävän kaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileä säilytys näyttää olevan suosiossa. Niin minäkin tosin teen.

      Poista
  8. Kyllä nämä kevään ensimmäiset kukat ovat niin suloisia. Minäkin jemmaan kaikki sipulit ja istuttelen niitä mikä minnekin. Hyasintit sitten ilahduttavat heinäkuussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multaan minullakin sipulit pääsevät sitten myöhemmin.

      Poista
  9. Minullakin ekat helmililjat, perunanarsissit ja tulppaanit ovat jo lakastuneet. Säilytän niitä isän kellarissa, kunnes pääsevät multaan pihalle. Tänään maltoin mieleni, etten ostanut vielä lisää kukkia. Ensi viikolla sitten ryöpsähtää, laitan terassit pääsiäiskukkia täyteen.
    Ihanaa, puutarhaohjelmat ovat vihdoinkin alkaneet. Olisi saanut näkyä jo tammikuusta lähtien, mutta hyvä kun nyt alkoivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näistä keväisistä sipulikukista iloitsee niin paljon, että niitä mielellään laittaa esille.

      Poista
  10. Miäkin vien kukkineet mukulat kellariin odottelemaan ulosistuttamista. Pitääkin käydä katsastamassa tuo ohjelma, sitten keväämmällä ei tahdo oikein telkkarin ääressä pysyäkään kun on aina ulkona :) Aikoinaan tuli telkkarista Arno Kasvin puutarhaohjelma, en muista kyllä minkä niminen mutta sen tyyppistä jäin kaipaamaan. En hirveästi tykkää että kaikki ostetaan puutarhalta valmiina niinkuin esim. Edenissä tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan puutarhaohjelman, jossa Arno Kasvilla oli oma osuutensa. Pidin siitä kovasti, sillä Kasvi on hyvin persoonallinen ihminen ja jotkut hänen opeistaan on yhä mielessä. Sellaisia saisi tosiaan olla enemmänkin.

      Poista
  11. Kaunis kuva perunanarsissista. Olen koettanut sitä itsekkin bongata, mutta vielä ei ole osunut kohdalle.
    Säilytän kukkineet sipulit autotallissa, josta ne sitten siirrän keväällä kukkapenkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunanarsisseissa on ihana tuoksu. Se on sen verran vieno, että tuoksua sietää sisätiloissakin.

      Poista
  12. Kun Sissi tuli taloon, siihen loppui mun kukkien ostot! Se syö ihan kaikki, kokeiltu on. Kateeksi siis hiukan käy teitä, jotka voitte kukkia ostella ja ihailla :) Koirien kanssa en tämmöseen kukkaboikottiin joutunut! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi kissatkin ovat kovin erilaisia. Meidän Juuso ei ole oikeastaan koskaan vainonnut kukkia. Ainoastaan yksi reunustraakkipuu joutui muutaman kerran kovalle kohtelulle, kun Juuso pentuna yritti kiivevä siihen. Reunustraakkipuun hento varsi ei oikein kiipeilystä tykännyt.

      Poista
  13. Kiitos vinkistä, pitääpä katsoa areenasta. Sioulikukat on ihania ka parasta on se, että ne voi siirtää kesällä ulos ja saa nauttia kukista taas ensivuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sipulikukkia ostaessa tuntuu melkeinpä, kuin rahaa pankkiin laittaisi, kun tietää voivansa istuttaa sipulit maahan tuottamaan iloa myös myöhemmiksi vuosiksi.

      Poista
  14. Onkin hyvä idea laittaa sipulikukat ikkunan taakse. :)
    Mä oon niin suurpiirteinen, että laitan ylikukkineet sipulikukat laatikkoon, ilman ruukkua ja autotalliin. Annan niiden kuivua ja istutan ne vasta syksyllä. Tuoreena säilyneet sipulit istutan jo keväällä, kun maa sulaa. Hyvin ovat lähteneet näinkin suurpiirteisellä touhulla.
    Säästän sipulikukat aina ja niitä onkin jo joka ojanreunalla. Mutta niitähän ei voi olla koskaan liikaa.
    Kiitos myös ohjelmavinkistä, tuo on mennyt minulta aivan ohi.
    Mukavaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika suurpiirteinen minäkin olen sipuleiden kanssa ollut ja siksipä nyt kyselinkin vähän perusteellisempia ohjeita. Viileään olen laittanut, kuten useimmat tuntuvat tekevän.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kestävät taatusti pitkään, kun ulkona on edelleen niin viileää.

      Poista
  16. Helmililjat on söpöjä! Minäkin oon ootellu puutarhaohjelmia alkavaksi ja sitten onneksi sattumalta hoksasin tuon Iloa Puutarhasta. Liekköhän muita tulossa? Tuntuu että ennen oli enemmän puutarhaohjelmia. Ne olis tähän aikaan mieltä kutkuttavaa seurattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä muista puutarhaohjelmista kuullut, mutta saisi niitä enemmänkin olla. Ja juuri nyt, kun vielä ehtii niitä telkusta seurata.

      Poista
  17. Miten nuo pikkusipulit kestävät pakkasia ? En ole uskaltanut niitä vielä ostaa. Olipa ihana huomata, että vihdoinkin telkkarista tulee puutarhaohjelmia :) No, se tarkoittaa, että kohta päästään ulos tonkimaan multaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin narsissit ovat aika kylmänkestäviä. Joka kevät olen laittanut niitä ulkolaatikoihin, eivätkä ole pakkasista säikähtäneet. Työhuoneen ikkunalaatikkoon paistaa aurinko, joten se on vähän lämpimämpi paikka, mutta keittiön laatikko on selvästi kylmemmällä ja varjoisammalla puolella. Viime keväänä keittiön laatikossa narskut ja helmililjat kukkivat todella pitkään.

      Poista
  18. Minä laitan ylikukkineet viileään varastoon ihan sellaisinaan ja istutan ne sitten myöhemmin ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä toimintamalli lienee yleisin ja ilmeisesti myös pätevin.

      Poista
  19. Vastaukset
    1. On melkeinpä kevät ulkona, kun silmät ensimmäisenä osuvat kukkiviin kasveihin.

      Poista
  20. Kiitos vinkistä, kaipailen myös puutarhaohjelmia ja menekin katsomaan tuon norjalaisen Areenasta.

    Ihania helmililjoja! Katselin myös meidän pihan ruskeita kanervia, komposti niitä vahvasti kutsuu. Aion laittaa helmililjoja ainakin kuistille Pääsiäiseksi. Ylikukkineet vien kellarin eteiseen odottelemaan maan sulamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin ottaa varaslähdön narskujeni kanssa, mutta luultavasti ostan vielä pääsiäistä varten yhteen laatikkoon jokusen lisää. Niitä voi sitten kesän tullen tunkea maan multiin hyvällä omallatunnolla.

      Poista
  21. Voi miten kaunis sipuliasetelma sinulla, ja kiitos tv-vinkistä! Olen säilytellyt kukkineita joulu- ja kevätsipuleita kylmäkellarissa. Eilen havahduin siihen, että sipuleita ei enää liikoja tuohon piskuiselle pihapläntilleni mahdu, joten joutunen ryhtymään sissiviljelijäksi. No, tuskin naapurit pistävät pahakseen
    parkkipaikan laitamilta tulevina vuosina putkahtavia narsisseja, hyasintteja ja helmihyasintteja. ;)

    Rivaripihan Sanna
    http://rivaripiha.wordpress.com

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!