keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Minäpä sain Kevätsuudelman

Koristekirsikka 'Kevätsuudelma' - Prunus accolade

Prunus accolade eli koristekirsikka 'Kevätsuudelma' on ollut toivelistallani pidemmän aikaan. Viime keväänä nopeimmat ehtivät lähitaimistoille ennen minua ja jäin nuolemaan näppejäni. Varmasti sen olisi kauempaa saanut, mutta jätin asian hautumaan.

Nyt porukka on postannut aivan ihastuttavia kirsikkapilviä Tukholman Kungsträdgårdenista käydessään sikäläisillä puutarhamessuilla. Upeiden kuvien myötä myös haaveeni omasta Kevätsuudelmasta heräsi entistä voimallisemmin eloon ja projekti sen saamiseksi lähti etenemään hurjaa vauhtia.


Tsekkasin netistä, missä lähitaimistoilla olisi accoladea tarjolla ja yksi osuikin Ukkokullan tämänpäiväisen asiointireitin varrelle. Ehdotin, että saisin äitienpäivälahjaksi koristekirsikan ja kirjoitin vielä Ukkokullalle aamuksi lapun tarkkoine nimineen. 

Olin pihalla jo lopettelemassa päivän hommia Ukkokullan saapuessa painavan pakettinsa kanssa. Lapio ja kottikärryt olivat vieressä, joten kaivoin heti kirsikalle kuopan Pikkupuutarhaan ja siellä sillä on nyt uusi asuinpaikkansa. Eihän meillä tietenkään ollut sopivia tukia tai sidontalankaa puuta varten, mutta pari vanhaa harjanvartta saa toimittaa tuen virkaa ja väliaikainen sidontavirityskin löytyi.
 

Puussa on paljon nuppuja. Osa tietenkin varisi Ukkokullan autoon. Sen verran matala puu vielä tässä vaiheessa on, ettei se kunnolla näy talon ikkunoista. Saadessaan vähän enemmän mittaa se näkyy niin tiellä kulkijoille kuin meille sisäänkin. Pikkupuutarhassa sillä on mukavan suojaisa paikka ja kuitenkin se saa siellä valoa osakseen.

Ukkokultaa kiitellessäni hän totesi, ettei minulla vielä mitään koristekirsikkaa ole, kun äitienpäiväkin on vasta puolentoista viikon kuluttua. Oli puun omistusoikeus tässä vaiheessa sitten kellä tahansa, siellä se seisoo tukevasti mullassa meidän Pikkupuutarhassa. Oi, oi, olenpa onnellinen Kevätsuudelmastani.

36 kommenttia:

  1. Onpa lupaavasti punoittavia nuppuja :) Onnea Kevätsuudelman uudelle omistajalle!

    VastaaPoista
  2. Blogikylässä oli Accoladeja. Ihania!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Pikkaisen vaati vihjailua, tai pikemminkin ihan suoran ehdotuksen. Mutta arvostan todella.

      Poista
  4. Ihana Accolade!
    Hyvä on auttaa miestä äitienpäivälahjan valitsemisessa. Ei hänen tarvitse arvailla, mitä toivoisit lahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman auttamista saisin todennäköisesti vain halauksen, koska Ukkokulta ei yksinkertaisesti osaa ostaa lahjoja. Ei kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen. Toki arvostan sitä halaustakin, mutta näin kummallakin on hyvä mieli.

      Poista
  5. Kauniit nuput kirsikassa. Ja todella toimiva lahjasysteemi - antajalle helppo ja saajalle mieluisa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokulta ei yksinkertaisesti osaa ostaa lahjoja, joten usein hän kysyy toiveita. Nyt toive oli jo valmiina ja odotti vain sopivaa toteutushetkeä.

      Poista
  6. Uijui, niin ihana äitienpäivälahja! Jo yksistään nuput ovat upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana ja mikäli puu pysyy elossa, tulen aina muistamaan tämän vuoden äitiepäivän sitä katsellessani.

      Poista
  7. Oikein hyvä lahja ja ihan punaiset nuput jo nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmesta myymälässä olleesta puusta myyjä oli Ukkokullalle valinnut juuri tuon yksilön runsaan nuppumäärän vuoksi.

      Poista
  8. Pelkästään nuppujen väri on todella kaunis, puhumattakaan kukkaloistosta. Keväällä pitää olla tarkkana, sillä nopeat syövät hitaat-viisaus sopii tähänkin kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä harmitti, kun jäin ilman accoladea, joten nyt otin varaslähdön.

      Poista
  9. Onpa hyvä Äitienpäivä lahja :)

    VastaaPoista
  10. Between, onpa hurmaava<3 Minäkin voisin alkaa haluta kevätsuudelmaa. Paikkakin olisi...Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tapana toivoa merkkipäivälahjoiksi puutarhaan kaikenlaista. Joskus se on ollut multaa, nyt koristekirsikka.

      Poista
  11. Voisit antaa kevätsuudelman sille ukkokullalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hän kevätsuudelmansa saa, sitten kun minä saan virallisesti tuon kirsikkapuun. Nythän sitä ei virallisesti vielä kuulemma ole.

      Poista
  12. Lupaavalta näyttäviä nuppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy käydä vahtimassa, etteivät nuput aukea huomaamatta.

      Poista
  13. Oi, oi aivan ihanaa! Muistan, kun viime kesänä jo haikailit kevätsuudelmaa.
    Tuolla yläpuolella kehoitettiin antamaan kevätsuudelma Ukkokullalesi, meinasin juuri ehdottaa samaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kasviunelmista tuppaa tulemaan varsin intensiivisiä. Eivät häviä minnekään ennen kuin ovat toteutuneet.
      Ukkokulta tulee saamaan kevätsuudelmansa, aivan varmasti.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos! Huomattavasti ihanampi, kuin kaupan purkkiruusu.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. On se ihana. Ja ihanammaksi muuttuu, kunhan saa aikansa kasvaa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!