sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kasvilistoista kauniiksi pohjakartoiksi

Miten minä tähän joukkoon eksyin?

Mielestäni muistissani ei ole mitään vikaa. Mitä nyt yleensä keittiöön päästyäni alan ihmettelemään, miksi tänne oikein tulin. Ja kevään koittaessa tuntuvat kaikki edellisen kesän kasvit unohtuneen. Siis, mitä missäkin kasvaa. Ja vähän kyllä niiden nimetkin. Koko kesän puutarhassa tonkiessa mieleen jäävät erikoisuudetkin, mutta mihin lienevät talven aikana päästä haihtuvan. Joka kevät sama juttu.


Tykkään tehdä listoja ja luetteloita ja päivitellä tietoja niihin. Monen monta sadepäivän iltaa on tullut vietettyä tietokoneen ääressä listoja rustaillessa. Kuten kuvastakin näkyy, meikäläisen työpöydältä löytyy istutuskarttaa, kevätsuunnitelmaa, syyssipuliluetteloa, ruusuluetteloa ja jos jonkinlaista kasviluetteloa. Muutaman vuoden harjoittelun jälkeen alkaa jo hahmottua, millaisista listoista on ylipäätään hyötyä ja mitä tietoa niihin tulee kirjata.

Syreenit nupulla

Viime kesänä kaivoin kaksikin kukkapenkkiä ihan alusta pitäen uusiksi. Toisessa kasvoi vuorenkilpeä ja toisen oli valloittamassa pikkutalvio. Mukavia kasveja kumpikin, mutta omilla paikoillaan. Varsinkin pikkutalvio ottaa tilansa, eikä siinä muilla kasveilla ole paljon sanottavaa. Lisäksi kotiloiden runsaus pakottaa suunnittelemaan, ettei joka penkissä olisi niille suotuisia olosuhteita. Pikkutalvio ja vuorenkilpi kumpainenkin tarjoavat erinomaisia lymypaikkoja kotiloille.

Valkovuokot ovat kotiutuneet karviaispensaan kupeeseen

Kirjasin kaikki kyseisiin kukkapenkkeihin istutetut kasvit tarkasti listoihini. Luettelomaiseen istutuskarttaani kirjoitin kasvin paikaksi esimerkiksi "penkin keskellä talon puolella". Tuntui siinä istuttasessa tosi fiksulta, mutta nyt talvituhojen jälkeen tyhjiä koloja penkissä katsellessani ei noista summittaisista osoitteista paljonkaan iloa ole. Joidenkin kasvien kohdalle olen tökännyt taimikyltin, mutta en kuitenkaan kaikille. Aika hölmöltä itse asiassa penkki nyt näyttääkin, kun kasvien sijasta siinä törröttää enemmän niitä nimikylttejä.

Kriikunan nuput

Tämän kesän yksi tärkeimmistä projekteista tuleekin olemaan piirrosten laatiminen kukkapenkeistä. Mikä kasvaa missäkin kohtaa penkissä ja minkä kasvin vieressä, takana tai edessä. Jonain aurinkoisena päivänä laitan mukavan puutarhatuolin vuorollaan kunkin kukkapenkin viereen ja ryhdyn toimeen. Ehkä pukeudun valkeaan pitsiunelmaan ja varustaudun koristeellisella päivänvarjolla 1800-luvun taidemaalareiden tyyliin. Kenties keitän termariin kahvit ja vietän unelmalomaa alapihan auringonpaisteisella taideleirillä.

Poimulehti - Alchemilla vulgaris 

Ongelma on, ettei minulla ole tippaakaan piirtämiseen tai maalaamiseen tarvittavia lahjoja.  Todennäköisesti piirrän paperille ympyröitä ja laatikoita ja kirjoitan niihin kasvien nimiä. Ja sen jälkeen tulen tietokoneen ääreen toteuttamaan luonnokseni selkeämpään ja toivottavasti myös visuaalisempaan muotoon. 

Kertokaapa rakkaat puutarhaystäväni, löytyykö netistä tähän tehtävään sopivia, eritoten helppokäyttöisiä ja ilmaisia ohjelmia? Millä välineillä itse olette kasvisuunnitelmianne ja puutarhaistutuksianne visuaalisesti selkeiksi ja kauniiksikin kartoiksi toteuttaneet?   
 

46 kommenttia:

  1. Ihana idea taideleiristä istutuspiirroksia tehdessä!
    Minusta helpoin on piirtää ihan vihkoon tyhjälle paperille siinä kun seisoo istutusalueen vieressä. Mun istutuspiirrokset on ympyröitä ja rukseja ja kasvit on usein merkattu vain kirjaimella ympyrän keskelle, kun siihen ei muuten mahdu, tai joskus yhdistän nuolella jonkun nimen piirroksen ulkopuolelta oikeaan kohtaan. Kirjainten tai lyhenteiden selitykset on sitten jossain sivun laidassa, mihin mahtuu. Mulla on käytössä puutarhapäiväkirja, johon kirjaan kaiken, samojen kansien välissä.
    PS. Oon lähettänyt sulle parikin sähköpostia tässä keväällä joihin et vastannut (yksi oli vastaus sun pitkään sähköpostiin) - mietin vain, onkohan ne menneet roskapostiin, kuulemma joskus mun sähköpostit menee? Ei siinä, että olisivat olleet mitään tärkeitä, mutta harmi jos eivät tavoittaneet sinua ollenkaan. Voisin lähettää toisesta osoitteesta jos näin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, taas se kuuluisa bittiavaruus on saanut viestejä nielläkseen. Olen kyllä vastannut sinulle, mutta mihin ihmeeseen ovat menneet. Käynpäs huomenna pöytäkoneella tsekkaamassa. Luukussa ja gmailissa saattavat tosiaan joskus mennä roskapostiin. Ei hätää, laitetaan asia selvitykseen.

      Luultavasti minunkin karttani tulevat olemaan ruutuja ja ympyröitä rukseineen, viivoineen ja numeroineen. Tokihan hienoilla ohjelmilla tehdyt kartat olisivat fiinejä, mutta pelkäänpä, ettei minun kohelluksessani kovin pitkään. Itse asiassa olen tässä jo herkutellut ajatuksella siitä alapihan taideleiristä. Vaatehuoneessa olisi leveälierinen olkihattukin...

      Poista
    2. No just se olkihattu päähän, rottinkituoli ja valkoinen liehuva kesämekko :-)
      No höh, harmittaa, etteivät nyt sitten sun viestit ole löytäneet perille. Syynään roskapostikansionkin päivittäin ennen kuin tyhjennän, ettei vaan joku tärkeä mene samalla vahingossa, kun sellaista sattuu.

      Poista
    3. Ainakin yksi muutama päivä sitten saapunut viesti löytyi ja siihen kävin vastaamassa. Oli kyllä ihan asiallisessa paikassa, mutta miten oli jäänyt taas huomaamatta.

      Poista
  2. Minä piirtelin viime kesänä kukkapenkkien kasveja ihan vaan vihkoon. Ja todella vapaalla kädellä. Kirjanen oli hukassa, kunnes pitkän etsinnän jälkeen löysin sen tänään auton hansikaslokerosta. Olin onnellinen, ei mennyt työ hukkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan tässä jo kallistua vihkoon ja vapaan käden viivoihin. Kuten tuossa Sailalle totesin, ajatus kauniista kesäpäivästä kukkapenkin vieressä piirtelemässä tuntuu aika viehkolta.
      Huh, onneksi löysit kirjasesi. Yhtä tärkeä, kuin kotiavaimet ja huulirasva.

      Poista
  3. Oletpa sinä Between järjestelmällinen! Minä en sitten yhtään. Ei kartan karttaa, ei yhtään istutussuunnitelmaa... Kasvilista on, joka ei koskaan ole ajantasainen. Esim. taimivaihdoissa käydessä kerralla tulee paljon uusia, ja niitä ei tule ylöskirjattua HETI niinkuin pitäisi. Pienemmät esim. maanpeittokasvit lisäksi siementelevät sinne tänne, ei mulla mikään karttakaan ajantasaisena pysyisi :) Työlistoja teen kynän kanssa vihkoon ja nautinnolla vetelen sitten yli.

    Uusi headerisi on todella raikas ja kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin mukavaa, että meitä ihmisiä on joka junaan. Ei käy elämä yksitoikkoiseksi tälläkään saralla. Tykkään kovasti tehdä listoja ja ylipäätään kaikenlainen järjesteleminen sujuu helposti.

      Kiitos Riitta! Yläbannerikuva on viime vuoden toukokuulta, jolloin tulppaanit kukkivat runsaasti, kauniisti ja pitkään. Se on varmaankin parhaita bannerikuviani, joten mielelläni laitoin sen taas ajankohtaisena näytille.

      Poista
  4. Minä haluan tehdä kartat ihan kynällä paperipäiväkirjani sivuille. Mustaa tussia + värikynät riittää. Käsintehdyn näköinen riittää eikä mitään puhtaaksi piirtoa tarvita. Siellä ne säilyvät, kunnes jotakin täytyy tarkistaa! Kunhan ne nyt tulevat tehdyksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että jollain ohjelmalla saisi hienon näköisiä ja siistejä karttoja, kun olen niin surkea piirtäjä. Vähitellen alan kuitenkin kallistua ihan omakätisiin versioihin.

      Poista
  5. Vilkaisin kasvilistaasi, ja onhan niissä piirtäminen kartalle asti. Saat tovin viettää aikaa puutarhatuolissa.
    Minulla sattuu olemaan Illustrator-piirrosohjelma, jolla välillä lähinnä suunnitelen. Usein yksinkertaisinta on piirrellä niitä ympyröitä ja neliöitä paperille. =)
    Netistä löysin tällaisen, mutten ole kokeillut. http://www.gardena.com/fi/garden-life/my-garden/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karttahommaa on tosiaankin tiedossa runsaasti, mutta ajattelin jostain aloittaa. Lähinnä perennat olisi hyvä saada tarkemmin sijoitettua paperille, jotta ei turhaan häiritisi niiden juuria uusia kasveja istuttaessa.
      Käynpä katsomassa tuota antamaasi vinkkiä, kiitos!

      Poista
  6. Ah, ihanan järjestelmällisiä listoja! Itse haaveilen kansiosta, johon kokoaisin kaikkien palstalla kasvavien kasvien kuvat, tiedot ja hoito-ohjeet. Tietenkin kauniisti taitto-ohjelmalla piirusteltuna. Vaan en koskaan jaksa/viitsi/muista, kun olisi aikaa.

    Kesäpesän pohjakartan piirsin ensin käsin paperille, samalla kun mittailin tiluksiani. Sitten piirsin ja siirsin mitat ja kasvien paikat taitto-ohjemassa siistiksi kartaksi. Numeroin puut, pensaat ja kukat ja tein luettelon. Ohjelmana käytin Adoben InDesignia, joka ei kyllä valitettavasti ole ilmainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuollainen kansio vasta olisikin hieno. Kummasti nämä projektit siirtyvät ja siirtyvät ja siirtyvät.....

      En viitsisi hankkia maksullista ohjelmistoa, koska sille on todennäköisesti varsin vähän käyttöä. Ehkä pitää aloittaa niistä käsinvärkätyistä versioista.

      Poista
  7. Oletpa ahkera tekemään listoja, jotka ovat kyllä todella käteviä,sillä useasti olen keväällä lapioinut sellaisia taimia vahingossa ylös, kun olen unohtanut istuttaneeni sellaisia. Piirtäminen kuulostaa mukavalta. Itse olen ottanut valokuvia kukkapenkeistä, joista voin tarkistaa taimen kasvupaikan. Nimiä niihin ei valitettavasti saa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvia minäkin olen ottanut, mutta jotenkin sellainen kartta viehättää enemmän. Katsotaan, miten projekti etenee. Mukavaa kuulla, miten muut ovat asian ratkaisseet.

      Poista
  8. Olen suunnitellut ihan samaa! Kummasti muisti tyhjenee talvella, en enää luota pelkkään päähäni, on saatava konkretiaa lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kaikki nimet palautuvat keväällä varsin nopeasti taas mieleen, mutta omat mutkansa kartattomuudessa välillä on. Jollei nyt ihan kokonaan vanhoja kasveja ylös kaiva, niin ainakin usein liian läheltä menee.

      Poista
  9. Ei me kuule Between mitään ohjelmia tarvita! Mulla on sama projekti, mennään ensin mekkokauppaan, ostetaan hepenet ja kiva lierihattu, vihko mulla onkin jo, mutta ostetaan sellainen sinullekin ja sitten piirtämään ja otetaan hyvät eväät, lautaselle herkkuja ja teeta posliinikannuun. Ei se vaikeaa ole, puskanmuotoja on helppo piirrellä, numeroidaan puskat ja tehdään lista alle, niin helppoa se on, kunhan saa aikaiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, tuo kuulostaa kyllä niin ihanalta suunnitelmalta, että voipi kaikki kartat jäädä toisarvoisiksi. Mielessäni jo näen nurmikolle asetellun tuolin ja kaikki herkut. Ihan tässä vesi nousee kielelle. Ja vihkokin jo löytyy. Ei muuta kuin hepenet päälle ja pihalle.

      Poista
  10. Vuorotteluvapaalla olessani piirtelin jokaisen kukkapenkin ja värittelin kukkien värinkin..nuolella piirroksen ulkopuolelle merkkasin kasvin nimen. no mennyt on mennyttä ja penkit elävät jotenka se siitä. Nyt listoja ei ole kuin huterassa päässä.
    Muisti vihko on käytössä mihin kirjaan lähinnä kiinnostavat uudet kasvit mitä pitäisi laittaa puutarhaan..tai niitä kasvien siirtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä pitääkin hommata povitaskullinen paita ja sinne taskuun sellainen pieni ritsikirja, joihin dekkaripoliisit tarinoissa asioita kirjaavat. Timpurikynä korvan taa ja sillä muistiinpanot kukkapenkin laidalla juuri silloin, kun siellä jotain tapahtuu.

      Poista
  11. Ihailtavan järjestelmällistä! Minulla oli joskus puutarhapäiväkirja, johon käsin kirjasin ja piirtelin taimien nimiä ja istutuspaikkoja, mutta blogin myötä se jäi pois. Tarkkaa kirjaamista kaipaisin itse niistä kasveista, joita vasta suunnittelen hankkivani. Sellainen lista pitäisi olla aina mukana, jos vaikka joku herkku sattuisi kohdalle. Ja sitten heti kotona tietäisi, mihin taimen tökkäisi, etteivät jäisi koko kesäksi purkkiin odottelemaan... Siitäkin on liikaa kokemuksia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin minäkin kirjoittelin ja piirtelin puutarhapäiväkirjaan, mutta blogielämän myötä se jäi. Listoja jonkin verran mukana kuljetan tai ainakin vinkkivihkoa, johon kirjaan esimerkiksi täällä blogimaailmassa esille nousseet kasvivinkit.

      Poista
  12. Istutuspiirrokset ovat sellaisia, että niitä tulee katsottua uudelleenkin. Olen tehnyt itse pari ja mietinyt että pitäisi taas tehdä uusia, sekä uusista penkeistä että päivittää vanhat piirrokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä nämä ideat ja ajatukset vähitellen jalostuvat, kun teidän kanssanne aihetta pyörittelee. Jospa tekisikin kukkapenkeistä ensin pohjapiirrokset (vaikka useana kopiona) ja niitä sitten päivittelisi tarpeen mukaan.

      Poista
  13. Tein omat kuvat pelkästään paperille. http://puutarhakamari.blogspot.fi/2014/11/piirros.html
    Linkissä yksi piiroksista. Käy kurkkaamassa. Eituollaisen tekemisessä kauheasti taitoja tarvi. puukynillä värittelin sieltä täältä ja hyvä tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin vilkaisemassa piirrostasi ja sepä olikin aivan upea. Ja kaunis vieläpä.

      Poista
  14. Joku kartta olisi järkevä. Siihen voisin myös lisäillä pari kuvaa pienistä taimista, että ei kitkisi vääriä pois. Voi olla, että niin hienoa karttaa en itse vain saisi tehtyä. Hyvä ajatus on kuitenkin tuo, että joku kaunis kesäpäivä istuu ja piirtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän olisi ihan oikea lomanviettosuunnitelma. Kun toiset lähtevät mökille tai ulkomaille, meikäläinen matkaa alapihan nurmikolle kukkapenkin kupeeseen piirtelemään.

      Poista
    2. Tässä onkin oiva kesälomaidea. Kun muut matkaavat mökille ja ulkomaille, meikäläinen kulkee alapihan nurmikolle kukkapenkin laitaan piirtelemään.

      Poista
  15. Hieno tulppaanibanneri! Mä olin joskus puutarhansuunnittelukurssilla, jossa tein pohjapiirustuksen koko puutarhasta ja olemassaolevista sekä suunnitelluista kasveista. Mutta. En ole sitä päivittänyt vuosikausiin, joten on aivan hyödytön nyt. Listalle laitan hankintani, mutta alueen tarkempaa tietoa en. Niitä törkeitä nimikylttejä mulla on perennapenkeissä seilaamassa, tuskin paikoillaan juuri kukaan. Tarttis siis tehdä sama homma, eli piirtää tarkat osoitteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella tämä karttahomma on hakusessa, ja tässä se näkyy vähitellen hahmottuvan itsellekin. Nuo Bilteman puiset sytykkeet taitavat olla taimitikuista siedettävimmät. Eivät niin hirveästi erotu penkistä ja ne voi nakata poltettavaksi, kun niitä ei enää tarvitse. Ja halpojakin ovat.

      Poista
  16. Minä tein yhtenä vuotena tarkat piirrokset (omasta, silloisesta mielestäni) kasvien nimineen. Seuraavana vuonna katselin niitä ihmeissäni, en saanut selvää käsialastani, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainota Sussi, noin voi käydä meikäläisellekin. Ensin siis pitää piirtää kartta ja sen jälkeen sille selkokieliset selostukset.

      Poista
  17. Kannatettava idea tehdä istutuspiirros. Itsellä se jäi viime kesänä vielä vaiheeseen. Taimia olisi ollut nyt istuttaa, mutta kun en muista, missä olisi turvallista kaivaa. Viime kesän uusimmat istutukset merkkasin viisaana nimikepeillä. Nyt on penkeissä keppejä, mutta talvenaikana tekstit huuhtoutuneet, että silleen. Ja puutarhapäiväkirjan täyttö innostus hiipuu minulla aina loppukautta kohti. Että missäs nyt on ne syksyllä ruukuista penkkeihin siirretyt? Ei auta kuin malttaa odottaa ja katsella mitä taas mihinkin nousee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ongelma minulla eli nyt olisi istutettavaa, mutta kun en muista syksyisiä tekojani ja on pakko odottaa, mitä mistäkin ilmestyy. Permanen-tussi näyttää kestävän ainakin yhden talven noissa Bilteman puisissa sytyketikuissa. Kaksi talvea voi jo olla kyseenalaista.

      Poista
  18. Mitään en ole kirjannut ylös ja enkä sitten mitään muistakkaan! pakko alkaa jonkinmoista vihkoa rustaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tässä vähitellen pitää väsätä jonkinlainen puutarhan tarjoilukärry, jossa mukana kulkisivat niin kartat, kynät kuin kumikin korjauksia varten. No, leikki leikkinä. Jotain selvennystä tähän sekamelskaan pitäisi saada.

      Poista
  19. Ihailen järjestelmällisyyttäsi! *Kumarrus syvään* Haluaisin olla samanlainen, mutta ei vaan maltti riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis. Joskus voisi olla helpompaa jättää asiat listaamatta. Mutta minkäs sitä luonteelleen voi.

      Poista
  20. Tarvisin ripauksen tätä järjestelmällisyyttä töihin. Kotona en edes yritä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liika järjestelmällisyys voi olla myös taakka. Sopivana annoksena ihan hyvä ominaisuus.

      Poista
  21. Mulla on pitkälle paperille piirrettynä juurikin ympyröitä ja muita kuvioita ja nimiä koitettu mahduttaa sitten jonnekin, varsinkin niille, jotka ovat penkkiin myöhemmin muuttaneet:)
    Taideleiri kuulostaa kivalta, minäkin taidan päivittään omat piirrokseni, tarkoittaa siis että teen ne ihan uudestaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taideleiri-idea alkaa päivä päivältä kuulostaa mukavammalta ajatukselta. Lämmin ja aurinkoinen päivä, mukava tuoli ja raikasta juotavaa sekä piirustusvälineet ja asettautuminen kukkapenkin viereen. Eikös kuulosta aika kivalta.

      Poista
  22. Minua ihan ahdistaa kaikki piirtäminen, joten ratkaisu on löytynyt kamerasta ja kuvankäsittelyohjelmasta. Kameralla räpsäisen kuvan ko. kohteesta ja kuvankäsittelyohjelmalla survon kasvien nimet ja mahdollisesti lisätiedot penkin oikeille kohdille.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!