lauantai 30. heinäkuuta 2016

Lukemista puutarhureille


Kiitos sille bloggarille, joka antoi minulle vinkin tästä kirjasta. Ja pahoittelut, etten muista, ketä kiittää. Kiitoksen kohde ilmoittautui itse eli Terrafiore - puutarhassa -blogin pitäjälle lämmin kiitos kivasta kirjavinkistä. Heti vinkin saatuani lähdin etsimään, mistä kirja löytyisi. Iso kirjakauppaketju myi ja näkyy myyvän edelleen sitä hintaan 34,90. Verkkokirjakaupan alesta samainen opus löytyi hintaan 5,50 ja sieltä minä sen tilasin.





Kirja on nyt ollut parin viikon ajan olohuoneen pöydällä, jossa luen muutaman sivun aina jossain sopivassa välissä. Kirjaa voi käyttää myös hakuteoksena ja lukea esimerkiksi jotain tiettyä kasvia koskevan osuuden. Kirja kertoo, miten kasvien nimet muodostuvat ja mitä tietoja kasvista voi jo pelkän nimen perusteella päätellä. Kirjassa on lyhyitä tarinoita monista kasvien kannalta merkittävistä henkilöistä ja pieniä juttuja kasveista muutenkin. Teksti on selkeää ja mukavasti kirjoitettu. Ei siis laisinkaan ryppyotsaista ja tylsää, kuten voisi kuvitella. Lisäksi kirja on täynnä kauniita kuvia, joita jo sinänsä jaksaa katsella mielellään. Suosittelen lämpimästi.


Ja nyt on jälleen saapunut se aika, jolloin näitä syysluetteloita putoaa postilaatikkoon. Vastustamattomia. Tuhlasin jo ensisilmäyksellä ihan liikaakin, joten läpyskä oli pakko laittaa hetkeksi sivuun, jotta saan järjen äänen taas kuuluviin. Tuskin ne sipulit maailmasta loppuvat, vaikka vähän niitä hankintoja ensin tuumailisin. Vaikka eihän sitä tiedä.... 

37 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä! Muistan myös lukeneeni jonkun blogista tästä kirjasta ja olin unohtanut sen nimen, joten sen hankinta jäi. Tuohon hintaan sen kannattaa jo ostaa. Ja pidä pää kylmänä syyssipuleiden kanssa 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja kannattaa todellakin hankkia, sillä huvin ja ilon lisäksi siitä on myös hyötyä. Moni kasveihin liittyvä asia valkenee kummasti.
      Vaikea on pitää päätä kylmänä, kun syysluettelon kulma juuri nytkin pilkistää työpöydällä.

      Poista
  2. Tuo Latinaa puutarhureille on yksi lempikirjoistani. Siitä on ollut paljon hyötyä, mutta myös iloa ihan katselukirjana. Harmittaa ihan, ettei sitä ollut vielä tarjolla kun opiskelin puutarhuriksi ja tankkasin tieteellisiä nimiä. Tuo kirja avaa ymmärtämään kasvisukuja ja tankkauskin olisi ollut helpompaa.
    "Onneksi" minulle ei ole vielä tullut Kauppilan, eikä minkään muunkaan firman kukkasipulikuvastoja. Ne saavat aina pään niin pyörälle, että usein täytyy laittaa mainokset tuollalailla jäähylle hetkeksi aikaa ja tarkistaa pankkitilin saldo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa hienoa, jos kaikki oppikirjat olisivat yhtä mielenkiintoisia ja hauskoja, kuin tuo Latinaa puutarhureille. Se on yllättävän hyödyllinen ja moni kasveihin liittyvä asia valkenee kummasti.
      Se pankkitilin saldo tässä itselläkin kaihertaa ja pakottaa miettimään sipulitilauksia toisenkin kerran. Aina sitä yhden tai kaksikin pussukkaa tilaisi, mutta valitettavasti herkkujen äärellä kohtuus unohtuu.

      Poista
  3. Löysit siis kirjan, eikö olekin mielenkiintoinen! Kauppilan kuvasto myös meillä, on jo selailtu ja laitettu samoin odottelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän se olitkin, lämmin kiitos tästä hienosta ja hyödyllisestä kirjavinkistä. Olisin maksanut siitä täydenkin hinnan, mutta toisen kaupan alehinta sinetöi ostospäätöksen heti alkuunsa.

      Poista
  4. Tuo on ihana kirja, sain sen ystävältä pari vuotta sitten. Kaunis ja kiinnostava!
    Heh, sipulien maailmasta loppuminen... ei sitä tiedä :-D Tuo on muuten yleensä puutarhamyymälöissä käydessä tautina: krooninen pelko, ettei juuri tätä kasvia enää ikinä mistään saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä sitä taimikaupassa tuppaa kuvittelemaan, että tämä on minun ainut ja viimeinen mahdollisuuteni saada juuri tämä kasvi. Joskus on käynyt niin, että seuraavalla kerralla samaisessa kaupassa käydessäni, ostamaani kasvia löytyy merkittävästi alennettuna. Pikkaisen silloin riepoo, mutta onneksi vain pikkaisen.

      Poista
  5. Oi kiitos Between, silloin aikanaan kun keräilin ne pakolliset kasvit ja ne prässäsin on jo aikaa, jotain vielä muistan. Tämän kirjan varmasti hankin, vaikka tulevaisuudessa tuskin sitä voin paljoa hyödyntää tässä omassa pienimuotoisessa puutarhahörhöilyssäni.
    Helteisin terveisin täältä kesäkodin pihapiiristä, huomenna olen jo illansuussa niin "manselainen", että....Juusolle myös pienet pössötykset.❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley, kirja on ihan mielenkiintoinen ilman opetuksellista vaikutustakin. Jo pelkästään sen kuvitus on kaunis. Kuvista tulee mieleen vanhat kasviopetustaulut.
      Entisiä manselaisia on lähipiirissäni runsain määrin ja oma poikakin on nykyisin osapäivämanselainen, joten ihan hyvä elementti se on.
      Juuso kiittää pössötyksistä. Tuolla se pötköttää angervopensaassa täydessä unessa. Tänne työhuoneeseen saakka ei sentään kuorsaus kuulu.

      Poista
  6. Onpa kiva kirjavinkki, kiitos tästä. - Kauppilan kuvasto saapui meillekin ja tein jo tilauksen. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta herkkua Kauppilan kuvastosta taas löytyi. Uskaltaisiko sen ottaa esiin uusintakatselua varten?

      Poista
  7. Onpas nostalginen ja hyödyllisen oloinen kirja, kauniskin. Puutarhalehdessäkin oli jo kukkasipulien mainos. Onhan tässä syksyä tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä se taas alkaa, ensi kevääseen valmistautuminen. Vaikka vasta eletään heinäkuun loppua.

      Poista
  8. Kiitos vinkistä, olen jo kauan halunnut tuota kirjaa ja kävin heti tilaamassa sen alesta. Eivät ne sipulit ainakaan vielä lopu, tai ainakin uskon, että myöhemminkin ehtii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sitä vielä löytyi alesta. Hinta hyvästä kirjasta on suorastaan mitätön.
      Tuskin ne sipulit loppuvat, mutta innostuneena järki pakenee päästä tyystin.

      Poista
  9. Kiitos hyvästä vinkistä. Olipa halpa - minäkin tilasin. Kyllä ne kohta ihmettelee kovaa kysyntää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että vinkistä on iloa niin monelle. Ehkä runsas kiinnostuneiden määrä lisää mahdollisuutta uusintapainoksiin.

      Poista
  10. Mulla on ollut tuo kirja myös reilun pari vuotta, tykkään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirja ei vanhene ja tämä on juuri sellainen.

      Poista
  11. Ai, tuollainenkin kirja on. Varmaan kyllä hyvä tai jopa välttämätön. Tykkään latinan keilestä muutenkin kuin kasveissa. Oli yksi lemppariaineeni muinoin koulussa ja siitä on kyllä ollut hyötyäkin monessa, vaikka jotkut tohtivat silloin epäillä, että latinasata ei olisi mitään hyötyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välttämättömyydestä en tiedä, mutta mielenkiintoinen ja hyödyllinenkin. Kaikista kielistä on ihan varmasti hyötyä. Miksei siis myös latinasta. Ja joissain ammateissa se on suorastaan välttämätön.

      Poista
  12. Varmasti mielenkiintoinen kirja! Mulla on kanssa sama pelko aina... Jospa ne kukkasipulit kuitenkin loppuvat kesken..! Onneksi runsaudenpula hidastaa aina päätösten tekemistä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jotta ei ainakaan itse jää ilman, on tilaus tehtävä nopeasti. Hupsis, sinne ne rahat taas menivätkin.

      Poista
  13. Nuo kuvastot on liian salakavalia, tulee ostettua liikaakin :)
    Alemmassa postauksessa tuo malva, olisiko ollut ton niminen. On tosi hienon värinen, tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukka on kesämalvikki. Yksivuotinen, jota kylvin suoraan viljelylastikkoon nyt ensimmäistä kertaa. Niin nätti, että ensi vuonna kylvän suoraan kukkapenkkiin.

      Poista
  14. Tää on siis niin hyvä kirja! Ostin sen heti silloin kun ilmestyi...olisko siitä nyt kolme vuotta...täytyykin kaivella taas esille ja selailla :) Noi kuvastot on kyllä pahoja, onneks ei vielä yhtään ole meille tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkaisuvuosi näyttää olevan 2013. Hyvä tietoteos ei muutamassa vuodessa happane.
      Uumoilen, että seuraavat luettelot ovat jo jakelukeskuksessa. Ainakin s-postiin tuli jo ilmoitus syysuutuuksista pariltakin toimittajalta.

      Poista
  15. Tuo kirja sisältää uskomattoman määrän mielenkiintoista tietoa ja niin monipuolisessa ja kauniissa muodossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Sen lisäksi, että kirjassa on paljon hyödyllistä tietoa, se on myös kauniisti toteutettu.

      Poista
  16. Kuulostaa melkein tarhurin "must" kirjalta. Täytyykin muistaa varoa noita luetteloita, kun kuulostavat aiheuttavan tilaamisvimmaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa kirja on todellakin must. Eräänlainen puutarhurin perusteos, josta on monella tavoin hyötyä.

      Poista
  17. Kuulostaa melkein tarhurin "must" kirjalta. Täytyykin muistaa varoa noita luetteloita, kun kuulostavat aiheuttavan tilaamisvimmaa :-)

    VastaaPoista
  18. Kiitos kirjavinkistä! Laitoin kirjan tilaukseen samantien kaupasta ja vielä pari muuta kirjaa mukaan - alessa kun olivat. Sipulikuvasto on vielä avaamatta.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että vinkistä oli hyötyä. Samoin minäkin tilasin myös pari muuta kirjaa, mutta niiden pariin en ole laisinkaan ehtinyt, kun latinakirja on vienyt niin mukanaan.

      Poista
  19. Mielenkiintoinen kirja, se varmasti auttaa muistamaan kasvien latinankielisiä nimiä paremmin. Eikä ollenkaan pöllömpi hinta.
    Kauppilan kuvastoa ehdin selailla juuri aamupäivällä netissä. Houkutuksia on paljon!

    VastaaPoista
  20. Kiitos hyvästä kirjavinkistä! Tilasin myös kirjan itselleni. Latinankielisten nimien opettelusta on paljon hyötyä ulkomaisissa puutarhoissa vieraillessa.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!