maanantai 6. helmikuuta 2017

Jokunen villasukka jälleen


Kummitytölle polvisukat synttärilahjaksi.
Resorissa ja kantalapussa oikeat silmukat kudottu takareunoistaan.
Varressa 60 silmukkaa, joista kavensin ennen kantalapun aloittamista 3 silmukkaa puikkoa kohden.
Varren mallineule: 4 o, 1 n. Jalkapöydän osuudessa tein mallineuleen vain jalkapöydän päälle. Tällöin mallineule on 3 o, 1 n (puikolla 12 silmukkaa).
Neljä kerrosta raitalangalla ja kaksi kerrosta yksivärisellä. 

 
Lankana syklaaminpunainen 7-veikka ja
7-veikan uusi Metsämarja-niminen Raita-lanka.


Pystyraitamallia olen kokeillut kerran aiemminkin. 
Mallissa kudotaan kahdella eri värisellä langalla vuorotellen 2 silmukkaa kummallakin.
Tämä on kirjoneuletyyppinen mallineule, joka ei jousta kovin paljon. Siksi on oma käsiala huomioiden lisättävä silmukoita ja mahdollisesti myös käytettävä isompaa puikkokokoa.
Laitoin tähän nilkkasukkaan 14 silmukkaa puikkoa kohden, mutta silti tuli aika tiukka. Omaan jalkaan olisi kannattanut laittaa ainakin 15 silmukkaa puikkoa kohden.
Resori kannattaa tehdä esim. 12 silmukalla (puikkoa kohden) ja lisätä silmukoita ennen varsinaisen mallineuleen aloittamista. 


Lankana tässä pystyraitasukassa käytin pinkkiä Suomalaista sukkalankaa, jota löysin marketin tarjouksesta ja samaisen kaupan tarjouslaarista mukaan lähti myös
Novitan 7-veikka Polkkaa, joka näkyy poistuneen mallistosta. 


Myös tätä Broken Seed -mallineuletta olen kokeillut aiemminkin.

Broken Seed-mallineule
1. krs: yksivärisellä 1 o, 1 n
2. krs: värillisellä kaikki oikein
3. krs: yksivärisellä 1 n, 1 o
4. krs: värillisellä kaikki oikein
toista edellisiä.


Lankana 7-veikan vaaleanruskea (jota ei näköjään ole Novitan kevään värikartassa) ja
7-veikan Raita värisävynä Hiekkaranta.
Resorissa valepalmikkoa. 


Kerrosrivinousu on helppo ja kiva malli, jota huomaan varioivani ahkerasti.
Näihin lasten sukkiin käytin valkoista 7-veikkaa ja
7-veikan Auroraa värisävynä Kielo.
Resorissa valepalmikkoa.

Kerrosrivinousu on helppoa:
1-2. krs. 3 o värillisellä, nosta seuraava silmukka kutomatta puikolle
3. krs: kaikki oikein perusvärillä
Toista 1-3 kerroksia.
 

32 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Neili! Tällä kertaa sukat onnistuivat aika hyvin.

      Poista
  2. Voipa sitä eri neulosyhdistelmillä saada erilaista jälkeä. Ruskean sukan kuvio oli minulle ihan uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienillä silmukkamuutoksilla saa tosiaan uudenlaista. Itse olen huono uusia jippoja keksimään, mutta onneksi muut tekevät sen puolestani. Ruskean sukan Broken seed on tosi helppo malli.

      Poista
  3. Kiva kun jaoit ohjeita. Tuo Broken seed on kyllä ihan uutta, jossain oon nähnyt sitä. Ostin nyt sinivalkoista Polkkaa, josta pitäis jotain alkaa suunnittelemaan, olisko sekin poistuvaa mallistoa.
    Voi vain ihailla noita sun neuleita, kun oon niin hidas neulomaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusimman Novita-lehden lankakartan mukaan Polkkaa ei enää ole laisinkaan. Ilmeisesti uusi Aurora on korvannut Polkan. Harmillista, sillä tykkäsin Polkasta ja lisäksi se on ollut 150 gramman kerä, kun taas Aurorassa on 100 gr. Nyt täytyy rohmuta kaupoista Polkkaa, jotta ainakaan jo aloitetut projektit eivät jää kesken.

      Poista
  4. Ihania sukkia, kivat nuo pystyraitasukat, tykkään väristä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyraitamallilla saa näyttävän näköistä. Mallin joustamattomuus on muistettava ottaa huomioon lisäämällä riittävästi silmukoita.

      Poista
  5. Ihailen tuota kantapäätäsi. En osaa ottaa silmukoita noin kauniisti, vaikka osaankin vahvennentun kantapään. Kun katson samalla aina TV:tä, otan yksinkertaisia malleja. Kiitos malliohjeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan, kuinka paljon olen kantapään kanssa repinyt hiuksia päästäni. Sitten löysin vinkin kutoa kantalapun kummassakin laidassa 2-3 silmukkaa aina oikein (luonnollisesti se puikon ensimmäinen silmukka nostetaan aina kutomatta). Kudon nykyisin 2 silmukkaa sekä kantalappupuikon alussa että lopussa oikein, jolloin reunasta tulee siisti ja siitä on helppo poimia silmukat. Ainoastaan se puikkojen välistä poimittava silmukka tuottaa välillä päänvaivaa, ettei siihen jää reikää. Poimin sen silmukan vähän alempaa ja kudon kiertäen, joka helpottaa ongelmaa.

      Minäkin harrastan enimmäkseen sellaisia malleja, joita kutoessa voi katsoa telkkua. Välillä sitten täytyy kokeilla haastavampia malleja. Nämä tässä postauksessa esitetyt ovat kaikki telkunkatsomisen kestäviä malleja.

      Poista
  6. Upeita sukkia, olet sukkamestari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Tuskin mikään mestari, tavallinen sukkaneulootikko.

      Poista
  7. Upeat sukat toinen toisensa jälkeen, olen kerran voittanut sinun arpajaisistasi sukat ja ne ovat tosi kauniit. Todella niin kauniit, että en ole niitä raaskinut käyttää, sellaiset keltaiset harmaasävyisin raidoin ja keltaiset pystyraidat. Kerrosvinonousut, olisiko se sitä.
    Mutta nyt täällä paistaa aurinko ja sitä pitää juhlistaa menemällä ulos......tällaiset keltaiset sukat voisivat olla tällaisen ihanan aurinkopäivän juhlava ensikäyttöä 😊 🙃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen niiden olleen kerrosrivinousut. Ota ne nyt käyttöön, kun sääkin on kylmennyt.
      Täälläkin aurinko ilmestyi iltapäivällä. Teki mieli mennä ulos, mutta flunssa vetää olon ihan veteläksi.

      Poista
  8. Onpa kivoja malleja ja kudontatyylejä käytetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta kudottavaa miettiessä tulee aina ensimmäisenä mieleen kaikki helpot mallit. Niistä saa onneksi erilaisia vaihtamalla värejä.

      Poista
  9. Voi miten kivoja! Heti alkoi tehdä mieli kokeilla. Kiitos ohjeista!

    VastaaPoista
  10. Sukkamestari minunkin mielestä! Upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva näitä on tehdä ja väreillä leikkiä.

      Poista
  11. Mahdottoman kauniita, ihan jokainen pari. Tuo metsämarjalanka on erityisen kaunista!
    En osaa neuloa sukkia, pitääkö tästä olla huolissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä suotta ole huolissasi. Osaat paljon muuta.

      Poista
  12. Niin kauniita sukkia kaikki. Minäkin tikuttelen parhaillaan sukkaa ja uutta sukkamallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian varmaan näemme, mitä olet saanut valmiiksi.

      Poista
  13. Kaikki mallit ovat tosi makeita, mutta nappaan tuosta tuon Broken seed-mallin kokeiluun. Kiitos mallistosta ja hyvistä ohjeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että näistä löytyy innoitusta myös muille.

      Poista
  14. Kivoja sukkia, ja helppoja ohjeita, voisin kokeilla heti, kun saisin peukalon kuntoon. Siihen on iskenyt joku jännetupin yms. tulehdus, hurahdin joulun jälkeen jumppailemaan ja käsipainot oli liikaa.. ehkä. Kun osaisi aina tehdä asioita kohtuudella, eikä ahnehtia, rasitusvamman siitä saa. Mutta jatka sie kutomista, mie fiilistelen katsomalla kauniita, valmiita sukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtuuden hallinta olisikin mukava ominaisuus, jota en itsekään aina osaa. Nyt kutominen ei oikein onnistu, kun iski ihan kammottava yskä. Kädet tärisee liikaa köhiessä.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!