torstai 15. helmikuuta 2018

Lämpimiä läikähdyksiä

Huone-esikko - Primula obconica, jonka maailman paras naapuri toi Ystävänpäivänä.

En ole ehtinyt ja jaksanut kovinkaan paljon kommentoida postauksianne, vaikka melko ahkerasti käynkin blogeja lukemassa. Pahoittelen, etten myöskään toivottanut hyvää ystävänpäivää blogikohtaisesti tai kiittänyt omaan blogiini tulleista ystävänpäivätoivotuksista. Haluaisin olla huomaavaisempi, mutta aika ei vain nyt riitä. Rakkaat blogiystävät, en teitä kuitenkaan ole unohtanut.


Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikista on näköjään tullut vakituinen kasvivalaisinasiantuntijani. Hän vinkkasi helmikuisessa postauksessaan uudesta kasvilampusta ja kiirehdin oitis sellaisen itselleni tilaamaan. Oman kulkureittini varrelle osuvista liikkeistä vastaavia ei juuri nyt ollut saatavissa, mutta netin kautta tilattuna lamppu tuli muutamassa päivässä.


Muistin kellarissa olevan oma kouluaikainen työvalaisimeni, vaan eipä enää löytynyt. Niinpä hain ruotsalaisen huonekalujätin valaisinosastolta vastaavanlaisen kympillä. Aika retro, eikös.

Toistaiseksi kasvilampun valossa kylpevä joukko on kohtalaisen suppea. Kovin laajaksi takkahuoneen kasvatusalueen ei ole tarkoitus laajentuakaan, sillä niinikään Tuulikin vinkistä tilasin syksyllä vähän tehokkaamman kasvivalaisimen. Se on nyt asennettu paikalleen kellariin ja tarkoitus on laittaa tomaatit ja muut hyötykasvien kylvökset sinne. Sitten ensi kuussa.


Laitoin joku aika sitten mm. sinivaleunikkoa ja muutamaa muuta kasvia jääkaappiin kylmäkäsittelyyn. Yllättäen huomasin etelänruusuruohon alkaneen itämään ja tuli kiire saada pikkuruiset idut jääkaapista multaan. Seuraavana päivänä ne jo kurkistivat mullasta esiin. Vauhdikasta porukkaa. Tein myös uuden kelloköynnöskylvöksen, sillä edellisestä satsista ilmoille on toistaiseksi noussut vain kolme yksilöä. Saattaapi olla, että muutkin vielä mullasta mönkivät, mutta sittenpä minulla on kelloköynnöstä reilusti. Ei haittaa sekään. Nyt liotin kelloköynnöksen siemeniä vuorokauden. Edellisiä vähän vähemmän. 


Seuraan Facebookissa Mari Möröä. Hiljattain hän ilmoitti, että tarjolla olisi siemeniä. Kunhan vain laittaa osoitteensa hänelle. Tein niin ja sain monen monta pikkuruista, lupaavasti rapisevaa siemenpussukkaa. Olen ostanut aiemmin häneltä suoraan yhden hänen kirjoistaan ja sen mukana tuli ainakin unikon siemeniä. Tällaiset pienet asiat saavat aikaan mukavan lämpimän läikähdyksen sydämessä.


Mukavan lämpimästi läikähti sydämessä myös blogiystävän Ystävänpäiväkortti siemenpussukoineen. Avasin kuoren hetkellä, jolloin olin kovin alamaissa ja ystävän postin välityksellä tekemä kädenojennus oli enemmän kuin tarpeen. Kiitos Saila, pelastit päiväni!
 

41 kommenttia:

  1. Aina ei ole voimia kommentoida tai edes käydä lukemassa, se on ihan ok. Ihania yllätyksiä olet saanut, voin kuvitella että ne ovat piristäneet. Toivottavasti sinulla on kaikki edes suht hyvin *halaa*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos halauksista, kylläpä lämmittivät sydäntäni!
      Vanhustenhoidon raskautta tässä huokailen. Sinänsä ei mitään vakavaa, vaan pikemminkin liikaa mieltä rassaavia tehtäviä.

      Poista
    2. Ymmärrän hyvin, että vievät voimia ja pistävät varmasti ajoittain mielen matalaksi! Toivottavasti saat tehtävät pian alta pois, niin vähän helpottaa.
      Mukavaa päivää Sinulle <3

      Poista
  2. Voi Between, sä olet aina niin huomaavainen ja ihana! Minä puolestani todella ilahduin ystävänpäiväkortista, jonka sinä lähetit. <3 Itse asiassa se oli ainut postin kautta tullut kortti.
    Oikein havahduin, että ennen lähetin ystävänpäiväkortteja aina kaikille ystävilleni ja sain myös paljon takaisinkin päin. Nyt tämä tapa on harmillisesti vähentynyt. Postilaatikosta löytynyt kortti tuntuu jotenkin todella erityiseltä. En ihmettele yhtään, että tuo ihana Sailan kortti ja siemenpussukka ilahduttivat sinua valtavasti.
    Ihanaa, että tämän blogimaailman välityksellä on saanut tutustua teihin niin moneen aivan ihanaan ystävään ja sielunsiskoon. Teistä on tullut tärkeä osa elämää.
    Ja noista kasvilampuista, niillä on kyllä huomattavat vaikutukset. Minä intouduin käyttämään niitä vasta viime keväänä ja taimikasvatus onnistui parhaiten ikinä. Ja minullakin on muuten ollut tuollainen työpöytävalaisin koululaisena. Se taisi olla vihreä. Inhosin väriä silloin, mutta nyt se taitaisi olla hauskan retro, jos olisi vielä olemassa.
    Mukavaa loppuviikkoa ja tsemppihalaus kiireisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina, tsemppihalauksista! Viime aikoina niitä on tarvittu enemmänkin.

      Kiva niitä tekstiviestejä ja facebook-tsemppejä on saada, mutta postilaatikkoon kolahtava kortti on silti ihan jotain ekstraa. Ehkä tänä päivänä siksikin, kun se alkaa olla kovin harvinaista. Viime aikoina on tullut hankittua paljon kauniita kortteja, joten taidanpa ottaa oikein projektiksi ilahduttaa ihmisiä ja samalla työllistää postipoikia.

      Minun lapsuudenlamppuni oli punainen ja pitkään se lojui kellarissa. Luultavasti se on mennyt rikki ja se on hävitetty. Muuten lamppu olisi varmaan löytynyt.

      Poista
  3. Sinulla on hyvällä alulla on kasvikausi. Kohta taas saadaan ihailla sinun kukkiasi.
    Kaikkea hyvää sinulle Ystävä.
    Ihanaa kun olet olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Sylvi! Kyllä täällä blogimaailmassa on ihania ystäviä ja sinä olet yksi niistä.

      Poista
  4. Ai ihania kylvöksiä sinulla! Hankin viime keväänä kasvilampun meidän olohuoneen jalkalamppuun ja kyllä siitä selkesäti apua on ollut. Tänä keväänä ei varmaan tule meille esikasvatusta kun ollaan pari viikkoa reissussa niin ei ole kukaan niitä hoitamassa. Kiva kun saa taas ensi kesänä ihastella sinun kasveja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuruisia taimia on tosiaan hankalaa jättää toisten hoidettaviksi. Puhumattakaan, että yksin kasvamaan. Välivuosi taimikasvatuksesta voi olla ihan mukavaakin. Jaksaapa taas jatkossa paremmin.

      Poista
  5. Kyllähän se niin vain on ettei aina aika riitä kaikkeen, vaikka kuinka tahtoa olisi. Minäkin olen ahkera blogien lukija, mutta aina ei tule kommentoineeksi postauksia.
    Kiitos linkityksestä blogiini - nyt alkuvuonna tuon kasvivalaisimen tarpeen onkin huomannut - en edes muista koska aurinko on viimeksi paistanut. Oiva apuhan lisävalosta nyt on, myös viherkasveille. Täällä myös kelloköynnöksiä plumpsahtelee mullan pinnalle, saa nähdä minkälainen on itämisprosentti, varsinkaan kun ei muista/tullut laittaneeksi muistiin paljonko kylvin. Toivottavasti sinulla vanhempi kylvös yllättää vielä, ja saat uusista pontevia taimia lisukkeeksi :)
    Minullekin tuli Saila-ystävältä samanmoinen kirje, )a kyllä se sydämessä läikähtää niin lämpimästi, tämä blogiystävyys <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvia ottaessa huomaa, miten vähän valoa pilvisinä päivinä on. Aurinkoa kaipaa ihan hirvittävästi. Toivottavasti uusi kasvivalaisin avittaa siemeniä ja taimia kasvuun ja kukoistukseen.
      Minusta on mukava linkittää hyviin blogeihin ja postauksiin. Siitä on sekin apu, että siten löytää myöhemmin itselleen tärkeitä postauksia.

      Poista
  6. Aika ei todellakaan riitä kaikkeen. Työjutut vievät niin paljon aikaa harrastuksilta! Usein olen lähetellyt ystävänpäiväkortteja postissa, tänä vuonna lähetin toivotukset vain puhelimella. Pari perinteistä kolahti postilaatikkoomme. Ihanaa kun maailma valostuu, päivät pitenee ja kaupoista saa jo kevätkukkia. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle.
      Maapostin saaminen ilahduttaa erityisen paljon. Silti itsekin lähetän vuosi vuodelta vähemmän kortteja. Pitänee ryhdistäytyä siinä asiassa.

      Poista
  7. Aurinkoisia terkkuja Sinulle Between <3

    - Ronja -

    VastaaPoista
  8. Aina ei aika riitä kaikkeen, sama on minulla opintojen vuoksi.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele, jos sinulla on aika kortilla. Toivottavasti opintosi sujuvat hyvin.
      Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  9. Ei aina ehdi vastailemaan, vaikka haluais.
    Sulla taas monta siemen pussia odottaa.

    VastaaPoista
  10. Viellä keran kiitos niistä arpa voitosta ja yllätys ihanasta siemen pussista sekä kauniista kortista ja viella makoisasta suklaasta Olen iloinen ja onnellinen niistä. Minäkin olen laittanut kelloköynös siemenet multaan sekä keijunmekon siitä on muutama päivä kulunut ei ole viellä noussut mitään pinnalle Mukavaa viikon jatkoa Sinulle :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että posti on tullut perille. Liputkin varmasti olivat mukava saada, mutta halusin laittaa vähän ekstraa ilahduttamaan ystävänpäivänä.
      Laitoin ensimmäisen kerran keijunmekkoa, vaan yksi ainut siemen on itänyt. Ehkä siitä kasvaa elämäni ensimmäinen itse kasvatettu keijunmekko toivon niin.
      Leppoisaa messujen odottelua ja mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  11. Siellä on sitten tulossa kohta paljon taimia. Tuollainen kasvilamppu pisti myös silmään jostain mainoksesta. Ilman lamppuja on vielä täällä ainakin liian pimeää. Tuli kaiveltua kaapista muutama pussukka, jos jonain päivänä innostuis kylvämään. Sitten ois etsittävä lamppukin, ehkä koko valaisin.
    Kyllä ne postilaatikosta löytyvät kortit aina vähän enemmän ilahduttaa kuin pelkät viestit, mutta on nekin kivoja.
    Mukavia päiviä toivottelen minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus oli olla tänä keväänä maltillinen kylvösten suhteen, mutta alku ainakin näyttää ihan muulta.
      Kaikki viestit ja toivotukset piristävät päivää, ehdottomasti!

      Poista
  12. Ihanat kylvöt ja ihana ystävänpäivämuistamiset! Ihanaa on tämä puutarhaystävien maailma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Täällä on mukavien ihmisten yhteenliittymä.

      Poista
  13. Kasvilamppukuume nousi tämän myötä. Ehkä se on nyt hankittava että selviää kunniallisesti kylvöistä, niitä tulee olemaan paljon.
    Ystävät on hyvä asia vaikka ajan ja ystävyyden kanssa on ainaista vääntöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hullumpi kuume, eikä kovin kalliskaan, joten rohkeasti vain kokeiluun.
      Onneksi hyvät ystävät kestävät sen väännönkin.

      Poista
  14. Usein pienet asiat tuottavat suurimman ilon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Turhan usein vain keskitytään tavoittelemaan jotain suurempaa.

      Poista
  15. Ihanuus-Between ja halaukset täältä etänä! Minulla on ollut niin laiska alkuvuosi, että kommentointi ja postauskin on jäänyt yhden jutun varjoon kovin. Hiljaiselo kuuluu puutarhabloggareiden eloon vahvasti, sitten auringonsäteiden kera taas tekstiäkin tulee enemmän!

    Ratkaisit juuri ongelman, jota olen pyöritellyt päässäni, tuo kukkalamppuhökötys eli I-kauppaan menen myös hökötyksen ostamaan, kiitos vinkistä ja kukkalamput tulee meillekin ilman muuta :D KIITOS!

    Cupani-tuoksuherne on ihanuuskukkani, sen tuoksu kulkee tuulen mukana kevyesti leijuen...

    Kaikkea hyvää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuupa mukavalta, että saatoin avittaa sinua kasvilamppuidealla. Itsekin mietin, josko hankkisin vielä toisen lampun, kun eivät ole hinnalla pilattuja.
      Aiheet ovat puutarhureilta näin talviaikaan vähissä, eikä siinä mitään. Somelepokin on toisinaan hyväksi. Olen huono sietämään painetilanteita ja nyt niitä on ollut liiaksi. Ihanaa, että on ystäviä, joidrn olkapäähän voi välillä nojata.
      Cupani näyttää jo kuvissakin ihastuttavalla. Nyt se saa ihan uuden merkityksen, kun sitä katsellessani muistan aina sinut.

      Poista
  16. Ihana huone-esikko .Minä en ole istuttanut vielä yhtään mitään, mutta jos ensi kuussa jotain .Meillä taitaa saada mökillä kylmäkäsittelyn kun siellä on peruslämpö +5 astetta .Sinivaleunikko taitaa itää aika huonosti yleensä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin olen kylvänyt sinivaleunikon syksyllä ulos ja saanut sen siten kasvamaan. Täytyy nyt kokeilla jääkaappikylmetystä. Tietääpä sitten, mitä menetelmää jatkossa kannattaa käyttää.

      Poista
  17. Lisää valoa tähän kasvimaailmaan kyllä tarvitaan, mikäli viime vuoden honteloita taimia muistelee - Tuulikin kasvivalovinkkiä minäkin olen suunnitellut ostavani, mutta sama ongelma täälläkin - tarvitaan myös se valaisin:) Postaillan ja kommentoidaa kun aika antaa myöten, kyllähän kaikki tietävät, ettei täältä mihinkään kadota, kellossa on vaan joskus liian vähän tunteja jaossa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, samoin sinulle mukavaa viikonloppua! Soisin kelloon toisen mokoman tunteja lisää. Ja kroppaani myös toisen käsiparin ja ehkä toisen päänkin olkapäille keikkumaan.

      Varmasti kasvilampulle sopivia valaisimia olisi löytynyt muitakin, mutta ei ollut aikaa ja halua lähteä niitä metsästämään. Tuo Ikean työvalaisin ajaa asian hyvin.

      Poista
  18. Soot päässy jo hyvi uuren kasvukauren alakuhun. Valokki jo hankittuna. Tuallaasen lampun vois ittekki ostaa, jos tuloo vastahan.
    Moon yrittäny eres pikkuusen vähentää nettiaikaa. Koneella pakkaa kulua päivittäi, nii salakavalan monta tuntia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokoneen ääressä saa aikaa kulumaan yllättävän paljon. Kun on niitä pakollisiakin näpyttelyhommia, on pakko vapaaehtoisista vähentää, ettei kaikki aika kuluisi ruutua tuijottaen.

      Poista
  19. Sieltä niitä taimia kurkistelloo valluu kohti. Miulla siemenet on vielä pussissa, vaan kohta kasvatus alakaa tiälläkin. Miulla noita kasvivalaisimia on kanssa muutama erlainen. Orkideoille oon käyttäny.
    Hyvvee viikonloppuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvilampuista on ollut paljon puhetta, mutta jostain syystä vasta nyt tartuin vihjeisiin. Taimikasvatuksen jälkeen taidankin siirtää lamppuni valaisemaan orkideoita.

      Poista
  20. Aina ei jaksa, mutta ei se haittaa. Lisääntyvä valo tuo toivottavasti energiaa ja sitten taas jaksaa sen verran kuin tarvitsee.

    VastaaPoista
  21. Ihania pussukoita, ja varsin mukava ystävänpäivätervehdys kera tuoksuherneen!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!