keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Luonto koristelee


Viikko sitten lunta satoi etelärannikollakin oikein kunnolla. Koko päivän voimakkaan tuulen säestämänä pyrytti pakkaslunta vaakatasossa. Iltaan mennessä lämpötila oli noussut lähelle nollaa. Kahdet ihan kunnon lumityöt piti tehdä. Pakkaslumi ei ollut raskasta, mutta paljon sitä päivän mittaan tuli.


Tämän talven aikana on saanut tottua siihen, että jos lunta tuleekin, yön ja seuraavan päivän aikana vesisade on vienyt likimain kaiken mennessään. Viime viikkoisen lumimyräkän jälkeen saapui pakkaset. Mitään tulipalopakkasia ei täällä etelässä ole koettu, mutta kymmenen asteen molemmin puolin keikkuessaan pakkanen on taannut lumen säilyvyyden.


Kerrankin olen lumesta iloinen. Se suojaa kasveja näiltä pakkasilta. Ja maisema on myös hyvin kaunis. Päivien valoisa aika on pidentynyt niin paljon, että sen jo huomaa. Kun viikonloppuna saimme lisäksi pitkästä aikaa nauttia auringonpaisteesta, ei parempaa voisi toivoa. Aurinko jos tietäisi, miten hyvää tekevä vaikutus sen säteillä on, se varmasti paistaisi useammin ja ahkerammin.


Auringossa kimaltelevista hangista huolimatta olemme kovaa vauhtia matkalla kohti kevättä. Kun tämä helmikuu päättyy, vuorossa on kevään ensimmäinen kuukausi. Huikeaa.


PS.Oletko jo osallistunut Lahden Pihapiiri-messujen lippuarvontaan. Tarjolla on kaksi kahden lipun settiä täällä

28 kommenttia:

  1. Ihana, että pääsit nauttimaan lumesta ja kasvisi saivat suojan pakkasta vastaan! Maaliskuuta minäkin odottelen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta sataa parhaillaan lisääkin. Keveää ja kaunista pakkaslunta. Nyt on kasvien hyvä odottaa kevättä.

      Poista
  2. Kaunista. Saatiinpa kokea talvi täällä etelässäkin. Lumi valaisee ja mitä olisi kevät ilman sulavan lumen tuoksua. Minäkin olen erityisen iloinen kasvien saamasta lumipeitteestä. Talvi on kiva, mutta toivottavasti hyvin lyhyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy kaikkien kimpassa toivoa, että maaliskuu tuo mukanaan kevään ja lumi saa kyytiä. Niin kaunista ja valoisaa kuin lumi onkin, ei sitä kuukausitolkulla jaksa katsoa.

      Poista
  3. Kaunis on luonto kiva kun saatiin lunta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumisateesta huolimatta maisema on nytkin kuin akvarellimaalauksessa. Todella kaunista.

      Poista
  4. Voi, miten kauniisti olet onnistunut taltioimaan lumikiteet! <3
    Täällä tämä aamu alkoi lumipyryllä ja harmaudella. Ehdin jo ajatella, että nyt saisi lumet riittää. Mutta nyt paistaakin yhtäkkiä aurinko tosi kauniisti. Toivottavasti aurinkoa riittäisi koko päiväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta täälläkin sataa edelleen, mutta ei mitenkään erityisen runsaana tai pyryttäen. Aurinko yrittää pilvien lomasta pilkistää. Mukavaa, että se teillä näkyy kokonaan.

      Poista
  5. Ihania kuvia <3 Tosiaankin, ensimmäinen viikko helmikuutakin on jo eletty. Enää vain pieni hetki ja ensimmäinen kevät kuukausi on käsillä. Se on onnellista se! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika rientää hurjaa vauhtia ja pian tämä talvikin on muisto vain. Ihanat ajat ovat edessä!

      Poista
  6. Nyt on kaunista ja lunta saadaan tänäänkin lisää, onneksi pakkaslunta:)

    Upeita jääkiteitä olet kuvannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaillaan satava lumi on kevyttäkin kevyempää pakkaslunta, eikä sitä sada kovin voimallisesti. Kaunista!

      Poista
  7. Kauniita kiteitä kuvissa. Ja kaunis on luonto tiälläkin. Aurinko paistaa ohuen piliven läpi. Yöllä ol kymmenkunta senttii satanu kevyttä pakkaslunta.

    VastaaPoista
  8. Kyllä on kauniisti koristellut lumi luonnon Hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
  9. Kiva, että sinnekin on saatu lunta. :) Todella kauniita lähikuvia olet saanut.

    VastaaPoista
  10. Kauniit lumen ja huurteen koristelemat.

    VastaaPoista
  11. Kyllä on kaunista taidetta. Nuo jääprismat ovat ihania.
    Meilläkin on taas valkoiset puut.

    VastaaPoista
  12. Kerta kaikkisen kauniita kimmeltäviä lumikuvia olet saanut kamerallasi.
    Nyt on saatu lunta. Kyllä se kaunistaa maisemaa.

    VastaaPoista
  13. Nyt on ollutkin talvisia päiviä, välillä sataa lisää lunta, välillä paistaa aurinko :)

    VastaaPoista
  14. Kauniisti kuvatut koristelut!
    Ihan mahtava kiiltokuva-arvuuttelu tuolla edellisessä postauksessa. Ihania!

    VastaaPoista
  15. Niin upeita kuvia❤ Luonto on kyllä taitava tuossa taiteen luomisessa:) Leppoisia talvipäiviä❤

    VastaaPoista
  16. Kauniita talvikuvia. Nyt on ollut hyvin lunta ja kohtuullisen pitkä pakkasjakso, ihan kunnon talvitunnelmat!

    VastaaPoista
  17. Toivottavasti lumet kestää siellä edes tuokion. Se valaisee, ja maailma näyttä niin putipuhtaalle. Meillekin tuli puuterilunta mukavanlaisesti. Onhan tuota entistäkin kerrosta, mutta nyt on ollut mukavasti sellainen vanhanaikainen talvi. Tykkään!

    VastaaPoista
  18. Meillä on luminen piha ollut joulukuusta alkaen. Liukasta ym on kuitenkin ollut moneen kertaan.
    Kovin on kaunista luminen maisema.

    VastaaPoista
  19. Lumi on kaunista, mutta yhtään ei harmita, kun tulee kevät 😊

    VastaaPoista
  20. Todella kauniita kuvia! Luonto osaa luoda taideteoksia. Mukavia talvipäiviä!

    VastaaPoista
  21. Luonto osaa koristella itseään todella kauniilla tavalla ♥

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!