keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Lehtikaktusten uusi kukinta


Lehtikaktukset kukkivat vuodenvaihteen aikaan runsaasti. Niinpä ajattelin, että nyt ne kukkivat vain yksittäisin kukinnoin, jos sitäkään. Hui, hai! Vanhin, vaaleanpunainen kaktus laittaa toistamiseen parastaan. No, ehkei nyt ole ihan yhtä paljon kukkia, kuin edellisen kukinnan aikaan, mutta paljon kuitenkin.


Vuosi sitten ostettu kirkkaamman punainen kaktus pukkaa myös useita uusia nuppuja pikkuisesta koostaan huolimatta. Tämä on aika herkullinen väri. Ei kirkkaan punainen, vaan pikemminkin oranssiin vivahtava. 


Tässä kuvassa ei ole oikeita kukkia, vaan ruusun terälehden muotoisia saippuoita. Myös vihreät lehdet ovat saippuaa. Kauniiseen rasiaan pakatut ruusut ovat ihania katsella, mutta tuoksu on niin voimakas, että se saa pään särkemään. 

En ole tuoksuallergikko, mutta nykyisin moni voimakas tuoksu saa etenkin huonetiloissa olon huonoksi. Voin siis hyvin ymmärtää, miten hankalaa on istua vaikkapa teatterissa hajuvesipilveen verhoutuneen ihmisen vieressä. Niin ihania, kuin hajuvedet ovatkin, koitetaan muistaa kanssakulkijat tuoksuja yllemme suihkiessamme.

28 kommenttia:

  1. Ihania sun kaktukset kun jaksavat kukkia. Omani ovat niin huonosti viime- ja tänävuonna kukkineet... Ihania nuo saippuat, mutta mullakin on sama juttu, etten enää kestä voimakkaita tuoksuja. Esim. kun tytöltä sain rikkinäisiä lakanoita, joista olen ommellut esim. tyynyliinoja itselle, niin pakko oli pestä ne heti, kun oli niin voimakkaan tuoksuista huuhteluainetta käytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se kesä pihalla auttaa kaktusten kukittamisessa. Omani ovat olleet viime vuosien kesät ulkona ja hyvin ovat kukkineet.
      Huuhteluainetta en käytä pyykissä enää laisinkaan. Luin jostain, ettei se ole tarpeellista ja siihen loppui. Puhtaat liinavaatteet tuoksuvat parhaimmalle.

      Poista
  2. Lehtikaktuksesi viihtyvät, kukkimisen riemua. Ihana ruususaippuarasia. En tiedä olenko kehittänyt tuoksuallergian, mutta voimakkaat tuoksut ovat alkaneet ärsyttää ja saavat pään särkemään. Nenä turtuu omiin hajuvesiin niin, että tuoksun voluumiä on vaikea hahmottaa. Siksi kai joskus törmää tömäkässä tuoksupilvessä kulkeviin kansalaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minuakaan aiemmin tuoksut ole niin kovasti häirinneet. Ihan viime vuosina kaikki tuoksukynttilät ja muut voimakkaat tuoksut on pitänyt jättää kauppaan tai kantaa pihalle.
      Tuo on totta, että itse tottuu omiin hajuvesiinsä ja saattaa suihkuttaa niitä liiankin kanssa. Tuskin kukaan ilkeyttään toisille päänsärkyä aiheuttaa.

      Poista
  3. Kauniisti kukkii lehtikaktus!
    Samaa mieltä noista tuoksuista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei ole helppoa ympäristöä huomioida, mutta tuoksuista kyllä puhutaan aktiivisesti. Esimerkiksi teatterilipuissa on maininta, että "tulethan tuoksuttomana".

      Poista
  4. Ovatpa sinun kaktuksesi innokkaita kukkijoita, mitä ilmeisimmin viihtyvät hyvin!
    Mun kaktukset kukkivat vaan syksyllä, kun ensin ovat kesän olleet ulkona. Ei tietoakaan, että kukkisivat uudestaan ilman pihalla vietettyä kesää.
    Välillä törmää todellakin henkilöihin, jotka ovat kaataneet päälleen varmaan litran hajuvettä, meinaa taju mennä silloin.
    Hyasintit ja perunanarsissit ovat niin ihania, mutta molempien tuoksusta menevät nenän limakalvot rikki, päänsärystä puhumattakaan. Onneksi niitä voi kuitenkin pitää kasvihuoneessa, siellä toimii ilmastointi riittävästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaktukseni ovat selvästi tykänneet kesäelämästä pihamaalla. Se on lisännyt niiden kukintaa. Nyt ne ovat kyllä tavanomaista innokkaampia. Tänään löysin yhdestä pienestä kaktuksesta nuppuja.
      Kasvihuoneesi onkin oiva paikka myös tuoksuille. Ihanuukisa täynnä!

      Poista
  5. Saippualaatikko on tosi kaunis. Ymmärrän hyvin, että tuoksu pökerryttää. En ole myöskään hajuallergikko, mutta en koskaan polta esim. tuoksukynttilöitä. Pökerryttää melkein se tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeuteni sietää tuoksuja taisi alkaa muutamasta tuoksukynttilästä jokusen vuosi sitten. Ihmettelin jatkuvaa silmien vetistelyä ja huonoa oloa, kunnes keksin tuoksukynttilät. Olo parani heti, kun kynttilät lähti pihalle. Herkkyys voimakkaille tuoksuille jäi, mutta nytpä osaan niitä välttää.

      Poista
  6. Hyvin kaunis saippualaatikko! Olen tuoksuallerginen - tai oikeastaan allerginen tuoksujen teknisille ainesosille. Moni ei arvaakaan millaisia reaktoista tuoksuista voi saadakaan. Itse saan kolmoishermosäryn, tyttäret migreenin ja on todella töissä ikävää, että joutuu lääkitsemään itseään siksi, että jotkus ehkä ajattelematta hajusteita käyttävät! Jopa hoitoalalla jotkus hajusteita käyttävät, vaikka ohjeistus on ehdoton kielto.

    Lehtikaktukset ovat tosi kauniita, upeat kukinnat! Meilläkin on alkamassa toinen kukinta :D sellainen minimaalinen, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sinua. Olin jokunen vuosi sitten naapurin järjestämässä kynttiläillassa, jossa esiteltiin tuoksukynttilöitä. Näin, miten toinen naapuri monin tavoin kärsi ja joutuikin aika nopeasti lähtemään pois. Silloin en vielä itse ollut kovin altis tuoksuille, mutta tilanne oli konkreettinen herätys tuoksujen vaikutuksista. Viimeksi huomasin myös konserttilipussa maininnan, että yleisön suositellaan tulevan tuoksuttomina konserttiin. Tuoksuallergioiden on ennustettu lisääntyvän voimakkaasti. Toivottavasti ihmiset huomioivat toisensa.

      Poista
  7. Kauniisti kukkii lehtikaktuksesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranevat vain päivä päivältä, kun kukat aukeavat.

      Poista
  8. Meillä lehtikaktus ei ole ikinä kukkinut. En edes tiedä, minkä väriset kukat sillä olisi. Kukintaa odotellessa... :D

    Olen tosi iloinen siitä, miten paljon nykyään jo puhutaan näistä tuoksuasioista ja miten moni tiedostaa ne. Vielä kymmenisen vuotta sitten olin ihan outo tyyppi, kun mainitsin kaverille, etten voi jäädä yöksi hänen sohvalleen nukkumaan, ellen tuo omia lakanoita ja tyynyä mukanani, koska hänellä tekstiileissä oli voimakkaan tuoksuista huuhteluainetta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtikaktus on yksi niitä harvoja viherkasveja, joiden kanssa olen onnistunut. Vien ne aina kesäksi ulos vähän varjoisampaan paikkaan ja siitä ne kiittävät talven tullen kukkimalla kauniisti.

      Taitaa olla niin, että mikä ei itseä kosketa, se ei käyttäytymistä muuta. En tosiaan ole tuoksuallergikko, mutta entistä enemmän tympii turhat hajusteet, joita tungetaan ihan kaikkeen. Voimakkaista tuoksuista tulee päänsärky ja huono olo, jonka vuoksi olen miettinyt, altistaako hajusteiden lisääminen ajan kanssa niitäkin, jotka eivät muuten tuoksuista olisi milläänsäkään. Asiasta pitäisi puhua enemmän. Monet hajusteet ovat ihan turhia.

      Poista
    2. Between, minulla ihan sama. Muuten olen aikamoinen sisäkukkakiller: R. hoitaa mm. jättimäiset viirivehkat, koska minä onnistun ne aina tappamaan...Meilläkin lehtikaktukset kukkivat uudestaa, mutta eivät ne oranssit ja vaaleanpunaiset, joiden kukka on tähdenmallinen. En tieäd mitä niiden kukitus vaatisi, sillä nuo erikoisuudet eivät kuki edes sisarellani, joka on ihan paras lehtikaktuksissa.

      <3

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentti lipsahti väärään paikkaan. Piti vastata Varpuslinnulle, homma on nyt korjattu.

      Poista
  10. Oonpa erehtynyt ostamaan ja vielä monta purkkia nestemäistä pesuainetta joka/jotka haisi tosi kamalalle. Tulisi vaivautua valittamaan, mutta mikä lie kun ei saa aikaiseksi. Ulkona jos kuivuu pyykit niin se haihtuu, mutta talvella pitää vaan vähentää niiden käyttöä. Olen niin pihi, etten laita niitä poiskaan.

    Mutta on sitten ihanat lehtikaktuksen kukat, Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskiin on vaikea laittaa tavaraa. Oletko kokeillut tarjota jollekin ystävälle tai naapurille? Ihmiset tykkää välillä ihan oudoistakin hajuista.

      Poista
  11. Voi miten ihania nuo Kaktukset! En ikinä malta odottaa, että ne kukkii uudestaan.... Nyt sain isältä yhden lisää ja on makuuhuoneen ikkunalla, katsotaan kukkiiko uudestaan hoidossani....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne viehättäviä ja yllättävän helppoja. Kesä ulkona näyttää tepsivän kukkimiseen. Tosin valkoinen kaktukseni jätti kukinnan tänä talvena väliin, mutta ehkä ensi syksynä....

      Poista
  12. Sain mummunperintöä kaktuksen, jonka piti olla joulukaktus. Roudasin sen tänne Perämeren rannalle Hämeestä. Kukkaparka sekosi: ensin se päätti olla pääsiäiskaktus, seuraaavana vuonna joulukaktus, sitten se oli jouluinen pääsiäiskaktus ja kerran jopa juhannuskaktus. Sitten se muutti kaktusten taivaaseen. Sen pituinen se ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa siinä kaktustarina. En ole yhtään selvillä, mitä laatua omat kaktukseni ovat. Näyttävät kukkivan vähän sinun perintökaktuksesi tapaan, ihan oman aikataulunsa mukaan, mutta kyllä se minulle sopii. Pääasia, että kukkivat.

      Poista
  13. Täälläkin kaktus kukkii toista kertaa ja aivan vimmatusti! Ovat kauniita ja tuovat piristystä tähän vielä niin värittömään aikaan.

    VastaaPoista
  14. Voi miten hienoja kukkia kaktuksissasi.

    VastaaPoista
  15. Oi, lehtikaktukset ovat kyllä ihania kun jaksavat kukkia taajaan. Mullakin on kaksi valkoista nuppuisina ja vasta viime syksyllä ne molemmat kukkivat viimeksi.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!