sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Kasvatuskokeiluja

Elämäni ensimmäinen itse kasvatettu keijunmekkovauva.

Taimikasvatuksen suhteen innostuin tänä keväänä kahteen erilaiseen kokeiluun. Ei ehkä ihan viisasta toteuttaa niitä samanaikaisesti, sillä näin en varmaan jälkikäteen pysty arvioimaan, mikä johtui mistäkin. Vaan aloitettu, mikä aloitettu ja näillä eväillä mennään eteenpäin.

 
Ensimmäinen kokeilu liittyy kasvilampun hankkimiseen ja sen sijoittamiseen ikkunattomaan kellariin. Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikin vinkistä hankin syksyllä käytetyn ja kunnostetun kasvivalaisimen. 400 Watin valaisin on aiemmin ollut ammattiviljelijän käytössä, joten mikään rimpula se ei ole. Kellarissamme ei tosiaankaan ole ainuttakaan luonnonvalolähdettä eli ikkunaa. On siis tärkeää käydä sytyttämässä ja sammuttamassa lamppu säännöllisesti. Lampun tehokkuuden vuoksi sitä ei voi liittää tavalliseen ajastimeen. 

Kellarissa on pari huonetta, joissa on patterilämmitys. Huoneisiin kasvilamppua ei kuitenkaan voinut sijoittaa, vaan se laitettiin avoinna olevaan tilaan. Tätä tilaa lämmitetään kovimmilla pakkasilla porinmatilla, muuten ei laisinkaan. Ilman lämmitystäkin kellarin lämpötila on tähän aikaan vuodesta +12-13 astetta. Lamppu lämmittää sen verran, että lämpötila nousee +18 asteeseen.


Siemenet kylvän ja taimetan sisällä, siis asuintiloissa. Myös koulimisen jälkeen ne ovat olleet muutaman päivän sisällä, jonka jälkeen olen vienyt potit kellariin. Kovin hitaalta kasvu näyttää, vaikkakin tomaatit ovat venyttäneet vartta jo tässä vaiheessa. Mietinkin, onko tila kuitenkin liian kylmä tahi liian pimeä. Toisaalta kylmäksi ja pitkäksi venähtävän talven vuoksi taimilla ei ole kiirettä. Mieluummin saisivat vankistua ja kasvaa hitaasti. Tässä voi hyvinkin mennä vielä kaksi kuukautta ennen, kuin taimia voi edes kennokasvihuoneeseen viedä.

Kuva: Leena Luoto/Flowerpecker (julkaistu Leena Luodon luvalla)

Toinen kokeiluni liittyy taimien koulimiseen. Seuraan facebookissa Puutarhan parhaaksi -ryhmää, jossa tavoitteena on jakaa ajantasaista ja luotettavaa, tietoa miten puutarhan hyvinvointia voi parantaa. Biologi Leena Luoto aloitti keskustelun ryhmässä 14.3. taimien koulimisesta. 

Itsekin olen sisäistänyt taimien koulimisajankohdaksi hetken, jolloin esikasvatettavaan on ilmestynyt pari varsinaista lehteä ensimmäisten sirkkalehtien lisäksi. Siinä vaiheessa taimen pääjuuressa saattaa olla jo useita ohuita juurikarvoja ja sivujuuria. Leena Luodon keskustelunavauksen innoittamana kokeilen nyt taimien koulimista ensimmäisten lehtien ilmaantumisen jälkeen eli en odota niitä varsinaisia lehtiä. 

Mikäli ymmärsin oikein Leena Luodon kuvan, niin 4.3. koulitun taimen juuret ovat suurinpiirtein samanlaiset 10.3. kuin samana päivänä koulimista odottavalla taimella. Näin siis sirkkalehtivaiheessa kouliminen ei näyttäisi olevan yhtään huonompi vaihtoehto.

Samettikukka Vanilla F1

Pientä tainta kouliessa on tärkeää varoa vahingoittamasta kasvin vartta ja juuria. Käytännössä olen huomannut, että pienen taimen käsittely on helpompaa, kuin pidemmälle kasvaneen ja kehittyneen. Silloin taimen saa aika hyvin siirrettyä lusikan ja grillitikun avulla uuteen pottiin. Yritän aina koulimisvaiheessa saada siirrettyä taimen pienen multapaakun kera.

Tomaatti Indigo Rose

Kokeilu on sen verran aluillaan, ettei siitä vielä kovin paljon kerrottavaa ole. Tomaatit ja samettikukat ovat nyt alkaneet tehdä varsinaisia lehtiä eli ainakin kouliminen on onnistunut. Kelloköynnökset kasvavat sisällä hurjaa vauhtia. Myös ne on koulittu ennen varsinaisten lehtien ilmestymistä. Huhtikuussa on seuraavien kylvösten aika. 

Hyasinttipapu

40 kommenttia:

  1. Tuo taimikasvattelu on sitten jännää puuhaa, näin kuvinkin seurattuna:) Suloinen on pikkuinen keijunmekko! Leppoisia kasvatushetkiä, hyvää pääsiäisen jatkoa ja alkanutta huhtikuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää puuhaa tosiaan. Aina ei onnistu, mutta sitten kun niin tapahtuu, ilo on sitä suurempi.
      Mukavaa pääsiäisen jatkoa ja alkanutta huhtikuuta sinullekin!

      Poista
  2. Tuallaane lamppu oliski hyvä. No, sais hommatuksi eres jonkullaasen. Soot ollu jo ahkera, koulinu jo nuan palio taimia. Moon koulinu vasta kelloköynnökset, jokka näyttäävät tänä vuanna normaalia surkiemmilta.
    Mukavia pyhiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt sitten kaksi kasvilamppua. Kellarissa kuvan ammattilaisvempain ja takkahuoneessa pienempi työvalaisimeen kiinnitetty lamppu. Saapa nähdä, miten auttavat kasvattamisessa.
      Minun kelloköynnökseni ovat hyväkuntoisia, mikä on iso ilo. Viime vuonna onnistuin saamaan pihalle saakka vain yhden ainokaisen, eikä sekään ehtinyt kukkia.
      Samoin sinulle, mukavia pääsiäisen pyhiä!

      Poista
  3. Minullakin on ensimmäistä kertaa valo taimilla ja eron huomaa vaikka ei ole varsinaisesti kasvivalo. Tuo vinkki koulimisesta oli hyvä, olen odottanut viimeisten tomaattien kanssa ekoja varsinaisia lehtiä mutta taidankin koulia taimet jo nyt sirkkalehtivaiheessa. Hitaasti ovat kasvaneet minullakin, sisällä ikkunan edessä on aika viileää mutta juuri hitaan kevään takia hidas kasvu on ollut ihan suotavaa, tuskin taimia saa kasvihuoneeseenkaan kovin aikaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta pikkuisten taimien kouliminen oli helpompaa, kuin jos ne olisivat olleet pidemmälle kehittyneitä. Tomaatit ovat olleet tänä keväänä kovin hitaita, mutta viime vuotisia kuvia katsottuani tässä vaiheessa tilanne oli ihan sama. Muistan, kuinka tomaattini hurahtivat hurjaan kasvuun, kun vein ne vihdoin kasvariin.

      Poista
  4. Mielenkiintoisia kokeiluja, seurailen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän taimista lisää juttua tule myöhemmin. Joko ne heittävät henkensä tai ryhtyvät kasvamaan. Toivottavasti jälkimmäistä.

      Poista
  5. Mielenkiintoisia kokeiluja. Lamppu on varmasti tehokas. Ihana keijunmekko! Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa hyvältä lampulta. Katsotaan, miten kokeilu edistyy ja millaisia vaikutuksia sillä on.
      Mukavia pääsiäisen pyhiä sinullekin!

      Poista
  6. Onpa todella erinomainen kasvivalo sinulla! Sillä on ihmeellinen voima kasvuun. Paljon jo olet kasvatellut ja koulinut. Olen kanssasi samaa mieltä, pikkutaimien kouliminen on paljon helpompaa ja tuloksellisempaa kuin isojen. Mulla ei koulittavaa vielä olekaan, mutta kohta. Olen kylvöjen kanssa hiukan viivytellyt, kunnes kasvariin pääsen niin siellä kaikki taimet kasvavat paljon paremmin kuin täällä sisätiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kuvista kylvökset ovat vain lisääntyneet, mutta tuoreimmat potit ovat vielä pesuhuoneen lattialla. Ja minun kun piti olla maltillinen tänä keväänä. Toivottavasti kevät tulee ajallaan, etten toukokuun lopulla joudu asumaan viidakossa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi, ovat ne sellaisia lupauksia tulevasta kesästä.

      Poista
  8. Sullahan on oikein laboratorio siellä! Vautsi! Itselläni on lähes taimeton kevät. Viisi latva-artisokkaa ja pari purkkia itämättömiä hirssejä. Siinä saldo. Ei hyvältä näytä. Viekö tuo valaisin paljon sähköä, ts. tuleeko taimien kasvatus kovin hintoihinsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän hätään en löytänyt lampun kuluttaman sähkön hintaa, mutta ei se kovin montaa senttiä vuorokaudessa ollut. Valaisin on ollut päällä päivisin n. 12 tunnin ajan vajaan kahden viikon ajan, joten kovin kattavia tietoja ei vielä ole.

      Poista
  9. Mielenkiintoinen kokeilu. Olen huomannut, että juurien kehitys riippuu niin paljon kasvilajista. Jotkut kasvattavat varsinaisen lehtiparin yhden hienoisen juuren varassa, kun taas toisille ei millään ilmesty varsinaisia lehtiä, mutta kouliessa juuret saattavat olla levinnyt kunnolla kylvöpottiin.
    Täälläkin kelloköynnökset ovat kasvaneet hurjasti. Joka kevät mietin, että miten niiden kasvua saisi hidastettua :) Tuntuu että ne tarrautuvat kiinni aivan kaikkeen ja tietysti myös toisiinsa. Ja tässä on kuitenkin vielä pari kuukautta siihen, että hallavaara on ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman olen huomannut eli erilaisia kasvutapoja ja juuria on lukuisia.
      Kelloköynnösten suhteen täytyy ensi vuonna olla maltillisempi. Hyvin ilmeisesti ehtivät, vaikka kylväisi myöhemminkin. Tätä vauhtia köynnökset ovat katossa ennen, kuin saan ne pihalle.

      Poista
  10. Upea valo, tuollasta ei ihan jokaisella olekkaan. Ihan parin purkin takia ei tuollasta kannata hankkia, tuota sähkönkulutusta mietin samoin kuin Satu.
    Taimikasvatus on jännää puuhaa, koskaan ei voi olla varma miten se onnistuu. Samoilla metodeilla tehtynä tosinaan onnistuu, toisinaan ei. Joskus puolihuolimattomasti tehty saattaa menestyä hurjan hyvin, toisinaan taas esim. huolellisesti tehty koulinta päättyy taimen kuolemaan. Syitä voi olla moni: kastelu, multa, ötökät, valon puute, lämpötila ja välillä tuntuu että ei löydy mitään syytä.
    Siksipä taimia joutuukin yleensä laittamaan enemmän, kuin ajattelee tarvitsevansa juurikin tuosta kadosta johtuen.
    Seuraan myös mielenkiinnolla tuota kasvatuskokeilua. Itse koulin nyt sammarit heti sirkkalehtivaiheessa, yksikään ei ole nuupahtanut. Vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherpeukaloiden viimeisimmässä esitteessä näyttää olevan samoja valaisimia. Sieltä minä omani syksyllä hommasin. Kuten Satulle vastasin, en muista valaisimen käytön kustannusarviota, mutta ei se minusta mikään kova ollut. Ja laitetaan sitä rahaa puutarhahommissa turhempaankin.
      Sepä näissä kasvatuskokeiluissa onkin vaikeaa, kun ei välttämättä koskaan saa tiedää, missä meni vikaan ja mikä vaikutti erityisen hyvin onnistumiseen. Ei tätä niin vakavasti kannata ottaa, kun ei ole elinkeinosta kyse.

      Poista
  11. Oi onnea ihanaiselle keijunmekkovauvalle, voin kuvitella sen onnen tunteen kun on onnistunut jossain ensimmäistä kertaa 💐
    Tuon lampun kanssa pärjää ihan kokeilemalla, lämpötila on ainakin sopiva mutta tomaattia kannattaa kastella maltillisesti ja ehkä lähemmäksi valon lähdettä vaikka jollain korokkeella. Mutta jos tomskut kasvavat pituutta ei hätää kuitenkaan sillä ne voi istuttaa sitten kasvariin pitkälle pituuttaan mullan sisään jättäen vain ensimmäiset kukinnot näkyviin. Kasvusäkeissä se ei tosin onnistu. Onnea sinulle hyvän kasvivalaisimen hankinnasta, itsellä on noita ollut nyt melkein 20 vuotta käytössä ja olen ollut erittäin tyytyväinen.
    Itse koulin aina kaikki heti kun vaan pystyy saamaan lehdestä kiinni hyvin. Joskus kun taimi kasvaa liian isoksi, koulittaessa juuret ovat jo niin isoja ettei niitä meinaa saada toisistaan irti ja silloin juuret saattavat vahingoittua. Eli minäkin suosittelen mahdollisimman ajoissa koulimista.
    Juurten irrottamisessa helpottaa siivilöity kylvömulta, jossa minulla on käytössä vanha kerroskattilan reikäosa.
    Iloisia kasvatteluhetkiä sinulle! 🌱☀️🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pudotin lamppua jo kerran vähän alemmaksi, kun minusta se oli liian korkealla. Isossa tilassa lamppu ei lämmitä yhtä paljon, kuin pienemmässä tilassa, joten sitä on varmaan vieläkin varaa vähän laskea. Hyvä kikka käyttää koroketta tomaattien nostamiseen lähemmäksi lamppua. Sen käyn kohtapuoliin tekemässä, kiitos vinkistä.

      Hiukan olen ollut huolissani, onko kellarissa sittenkin liian viileää, mutta nyt taimet näyttävät vankistuneen mukavasti, vaikka kokoa ei paljon vielä olekaan. Postauksen kuvat ovat viikon vanhoja ja muutosta alkaa tulla päivittäin.

      Minulla ei ole ollut juurien toisiinsa kietoutumisen kanssa ongelmia, sillä kylvän yleensä samaan pottiin korkeintaan kaksi siementä. Hajakylvöissä se varmaan on olennainen seikka.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kasvivalaisimen johdosta voin vihdoin hyödyntää kellaria taimikasvatuksessa. Katsotaan, miten sujuu...

      Poista
  13. Suosiolla ostan keijunmekot kukkivina, mutta monta vuotta harrastin eri kasvien esiksvattamista, ja kaikki pöytien pinnat olivat niitä täynnä. Suuret pelakuut vievät kellarista miltei kaiken lattiatilan ja kun se toimii vielä joulunaikaan kylmäkomerona ruokatarpeillekin etc. Lopulta hermot ievät kestäneet koulimasta, vaan sain taimet aina rikki tms. Olen kai sitten niin kärsimätön luonne.

    Tuossa säästäisi isosti rahaa ja taimien kasvamista on kiva seurata, mutta kiitos ei minulle enää: Jään ihailemaan sinun toimiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupasta minäkin olen tähän saakka keijunmekot ostanut, kuten monta muutakin kasvia. On vain niin kiva kokeilla kaikenlaista ja itse kasvattamisesta saa vähintäänkin hyvän mielen. Sitä en tiedä, säästääkö tässä mitään. Johonkin ne rahat menevät joka tapauksessa, kasvatti itse tai ei.

      Poista
  14. Oi, onpa hieno kasvattamo! Varmasti toimiva peli. Säästää kyllä pitkän pennin jos itse saa kasvatettua plus se on vielä hurjan hauskaakin. Iloitsen myös tuosta aiemman postauksen piiposta, ihana uutinen! Ajattelinkin, että kyllä sinulta niitä täytyy löytyä. Minua pelottaa, että kylmyys jatkuu enkä saa taimia kasvishuoneeseen koskaan. Voi kun lämpenisi tässä huhtikuun aikana. Ihana tuo keijunmekkovauveli, siis niin lempiköynnökseni tuo keijunmekko eikä mikään helppo kasvatettava! Onnittelut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin paljon piippoja ei vielä ole näkyvissä, mutta eilen löysin myös toisen esiintymän. Pian ei taida näkyä piipon piippoa, sillä juuri radiossa ennustetaan huomisella kunnon lumipyryä. Nyyhh!!!
      Kyllä se sää tästä paranee. Pakkohan se on, kun ollaan jo huhtikuussa.

      Poista
  15. Mielenkiintoisia kokeiluja! Juuri koulin pikkuruisia verbenoita ja mietin, että mitähän näistä tulee. Onnittelut keijunmekkovauvelista🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arpapeliähän tämä kasvatushomma meikäläisellä on, mutta kiva on kaikkea kasvattaa ja onnistumisen ilo on sitten sitäkin suurempi.
      Toivottavasti keijunmekkovauvani kasvaa vielä teiniksi ja aikuiseksikin.

      Poista
  16. Minä olen kovin laiska koulija. Osan kasveista kylvän suoraan lopullisiin ruukuihin, joten koulimisia en tee kaikille. Ainoastaan ulosistutus. Osa toki tarvitsee koulimisen, kuten tomaatti. Hitaasta kasvusta tuskin on haittaa. Jotenkin täälläkin tuntuu kasvavan tosi hitaasti, mutta olen varmaan vain kärsimätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ainakaan hitaasta kasvusta ei ole haittaa, kun ulkona sataa lunta taivaan täydeltä. Ties milloin saamme taimet kasvariin ja ulos.
      Vertasin taimieni kokoa viime vuonna otettuihin kuviin ja ihan samanlaisia ne olivat silloinkin. Ehkä olemme tosiaan vain kärsimättömiä.

      Poista
  17. Topakoita taimia, kyllä kasvivalosta on isosti hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin meidän kellarissa kasvilamppu on ehdoton, kun sinne ei luonnonvaloa tule mistään.

      Poista
  18. Hyvän kasvivalon oot hankkinu! Hyvällä mallilla on siun taimet! Miulla hyasinttipapu on vielä pussissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hyasinttipapu on yhtä nopea kasvaja alkuun päästyään, kuin kelloköynnös, niin silloin omallenikin olisi ollut parempi maata vielä pussissa.

      Poista
  19. Oi, sullahan on ihan oma taimenkasvatushuone/-tila. Mahtavaa!
    Ja luulen, että taimivalon loisteessa taimista tulee topakoita, vaikkei luonnonvaloa olekaan.
    Mielenkiinnolla jään odottamaan testailujasi koulimisvaiheesta. Minäkin olen koulinut taimet vasta ensimmäisten varsinaisten lehtien jälkeen.
    Kuulun tuohon Leenan 'Puutarhan parhaaksi' -ryhmään, mutta tämä postaus olikin mennyt ihan huomaamatta ohitse. Kiitos, kun toit sen esille!
    Mukavaa pääsiäismaanantaita lumimyräkästä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan muutamassa päivässä taimet ovat vankistuneet merkittävästi. Kokoa niillä ei ole paljon, mutta varren paksuuteen ja tanakkuuteen kiinnitin eilen huomiota. Hyvin taimet ovat näköjään selvinneet aikaisesta koulimisesta eli sen suhteen kokeilu näyttäisi onnistuneen. Katsotaan, miten jatkossa käy. Osa siemenistä on vielä kokonaan kylvämättä ja osa kylvetyistä odottaa itämistä.
      Joo, myräkkä ei kovin paljon ihastuta. Olisi saanut jäädä satamatta. Mukavaa pääsiäismaanantaita sinullekin!

      Poista
  20. Mielenkiinnolla odottelen testailujen ja kokeilujen tuloksia. Itse hankin viime talvena ensimmäisen kasvivaloni, nyt ostin kaksi lisää. Auringonvaloakin olisi mahdollisuus saada jos vaan paistaisi, samoin viileää kavatustilaa. Mutta taimien määrä ja koulitut potit vievät melkoisesti tilaa, joten kaikilla ei ole yhtä hyvät olosuhteet. Eipä riitä valoa tasaisesti. Ja aikaa tuntuu olevan loputtomiin, ennenkuin kasvihuoneeseen ja ulos päästään. Siksi epäilen, että osa ehtii venähtää liikaa ja komposti uhkaa taas:) Mukavia talvi- ei vaan kevätpäiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hyvä, jos kasvatus kellarissa kasvilamppu avulla toimisi, sillä ikkunalautatilaa on vähän. Taimet ovat vankistuneet hyvin, vaikka kasvu muuten on hidasta. Ehkä parempi niin, sillä tuskin tänä vuonna kovin aikaisin tomaatteja kasvihuoneeseen saa.
      Osa menee aina kompostiin. Mikä mistäkin syystä.
      Nyt voi ihan virallisesti toivottaa kevätpäiviä. Eilisen lumimyräkän jälkeen tänään oli yllättävän keväistä. Myös sinulle mukavaa huhtikuun alkua!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!