lauantai 25. toukokuuta 2019

Narskunautintoa


Muutama vuosi sitten istutin runsaasti erilaisia narsisseja. Kaikki sanoivat, että narsissit ovat helppoja ja lisääntyvät vuosien aikana. Jopa niin paljon, että  pian niitä pääsee jakamaan. Ehkä olisi kannattanut tulppaanien tapaan pysytellä kaikkein tavallisimmissa lajeissa, eikä lähteä revittelemään hienostorouvien kanssa. Mitään valtaisaa lisääntymistä ei nimittäin ole tapahtunut. Pikemminkin päinvastoin.

Narcissus Orangery

Huono menestys narsissien kanssa kolahti jotenkin niin kovasti, etten pariin vuoteen istuttanut ainuttakaan narsissia. Kuvittelin kaiketi vanhan sanonnan "poissa silmistä, poissa mielestä" saavan minut unohtamaan narsissit ihan kokonaan. Turha kuvitelma. Kun keväällä katselee ihanuuksia toisten blogeissa ja monien julkisten tahojen istutusryhmissä, kaipuu oman puutarhan narsisseihin herää oitis.


Vuosi sitten narsissiaika meni minulta täysin ohi. Sairaalassa ollessani pyysin Ukkokultaa ottamaan paljon kuvia kukista ja puutarhasta. Ottihan hän ihan kiitettävästi. Vaan toisen kuvaan ei synny samanlaista sidettä ja itse kasviakin kuvassa katselee jotenkin eri silmin. Ehkä myös aivovammasta toipumiseen keskittyminen vei kärjen puutarhahulluudelta. Ei siis oikein ole mitään mielikuvaa viime kevään narsissikukinnasta.


Kun yksi intensiivinen kevään seuranta jäi välistä, tuntuu tämä kevät olevan täynnä sitäkin suurempaa nautintoa. Vähäisistä narsissi-istutuksista huolimatta iloitsen jokaisesta yksittäisestä narsissista ja ihailen odotettua laajempaa lajikirjoa. Pitänee kaivaa istutuslista näidenkin osalta esiin ja miettiä kunkin nimeä.


Tuosta narsku-sanasta tuli mieleen, kuinka ihan huomaamatta luo oman puutarhakielen ja käyttää sitä myös puutarhasta vähemmän kiinnostuneiden keskuudessa. Jokin aika sitten Ukkokulta kysyi minulta, mikä on narsku. Tajusin, ettei itselle helpon tuntuinen sana tai asia ole välttämättä ymmärrettävä toiselle. Tarjosin Ukkokullalle puutarhakieliopintoja, mutta hänen innostuksensa lopahti aika nopeasti.


Tätä tavallisen näköisen narsissin kuvaa katsellessani huomasin sen ulompien terälehtien kärjissä olevat valkoiset täplät. Ei nyt mikään maailmaa syleilevä oivallus, mutta aina on kiva löytää pieniä yksityiskohtia kasveista. Sellainen innostaa katsomaan niitä luonnossakin läheltä ja tarkasti.


Oudoin ilmestys on perunanarsissi valkeakuulaan juurella. Tämä lienee jonkun pääsiäisen purkkiostos, jonka olen tyrkännyt kevään edistyessä multaan. Viime keväänä näin en ole tehnyt. Tai olisinko sittenkin? Niin tai näin, kiva yllätys, jonka toivon viihtyvän ja kukkivan tulevinakin vuosina.


Tete-narsisseja olen vaihtelevalla menestyksellä kaivanut kukinnan loputtua eri paikkoihin puutarhassa. Vuosi sitten keksin istuttaa niitä pensasalueille, joissa muuten kasvaa lähinnä erilaisia maanpeiteperennoja. Pikkutalviota, kevätkaihonkukkaa, lemmikkiä. Pikkutalvio ja kevätkaihonkukka eivät tykkää yhtään huonoa, vaikka niiden sekaan tetejä istuttaakin. Aika kivasti tetet ovat alkaneet nousta uusilta sijoiltaan. Tällainen onnistuminen innostaa ja tämän kuun aikana olen jälleen piilottanut multaan tetenarsissin poikineen.


Metsäpuutarhan valkoinen narsissi tuijotti koko kukintansa ajan kunnan puistikkoon. Tai sitten sillä oli jotain tärkeää juteltavaa lonkeroitaan avaavan kotkansiiven kanssa. Muita kasveja säälien en niiden päällä astellen käynyt narsissia kasvoista kasvoihin kuvaamassa, vaan tyydyin tähän selkäpuoleen. Ujoille narsisseille on annettava oma rauhansa.


Mukavaa lauantaita ja viikonloppua!
 

44 kommenttia:

  1. Niin kauniita kaikki! On kyllä hauska yllätys kun näkee jostain sellaisesta paikasta kukkia putkahtavan mihin ei niitä varsinaisesti ole odottanut:) Minä laitoin viime syksynä maahan lakastuneen purkki Hortensian ihan vaan ajatuksella että kasvaa jos kasvaa, niin juuri huomasin että ainakin vihreää lehteä sieltä jo pukkaa:) Leppoisaa lauantaipäivää ja ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkkihortensiat kannattaa laittaa maahan. Minulla on maassa kolme vanhaa purkkihortensiaa, joista taas näkyy vihreää kahdessa. Viime kesänä kumpikaan ei noussut. Eivät ole kukkineet, mutta ovat mukavasti viherryttäneet muuten paljaan kohdan.
      Näyttää olevan sadepäivä, joten nyt on aika paneutua kotihommiin.
      Mukavaa viikonvaihdetta sinulle!

      Poista
  2. Kauniita narsisseja, jotka jostain syystä vetoavat minuun jopa enemmän kuin tulppaanit. Niiden ainoana haittapuolena on mielestäni vain se, että niitä täytyy jakaa muutaman vuoden välein tai oikeammin silloin, kun kukinta alkaa selvästi taantua. Tete- narsissit ovat tänä keväänä kukkineet minulla yllätyksellisen runsaasti, mutta ovat jääneet aika matalavartisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kukkii nyt tete-narsissit tavallista runsaammin. Kaivoin joukon anopilta saatuja tetejä omieni lisäksi multaan, joten ehkä tulevina keväinä kukintaa riittää. Pikkuisesta koostaan huolimatta tetet ovat kauniita väripilkkuja kasvuaan aloittavassa puutarhassa.
      Mukavaa lauantaita sinulle!

      Poista
  3. Kauniita narsisseja. Niitäkin on niin monenmallisia ja -värisiä. Minulla myös kukkivat pääsiäiseltä tai joululta jääneet purkkikukkaset vaihtelevalla menestyksellä. Tänä keväänä pari teteä ja yllättäen yksi perunanarsissi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis sinullakin yllätysperunanarsissi. Kasveja multaan laittaessaan on takuuvarma, että ne muistaa myöhemmin. Ei vaan muista. Pitäisi kulkea kynä korvan takana ja lehtiö taskussa, jotta voisi kaiken kirjata muistiin. Toisaalta yllätykset ovat aika mukavia.

      Poista
  4. Narsisseja on niin erilaisia, että aina näkee sellaisia muiden kuvissa, joita ei ole ikinä ennen nähnyt. Minäkään en ole nimittäin narsisseja juuri harrastanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja lisäksi luonnossa narsissit ovat usein ihan erilaisia, kuin kuvissa. Kaikkea ei vain voi harrastaa. Johonkin on vedettävä raja. Sitä rajaa voi sitten tarpeen tullen myöhemmin siirrellä.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Minustakin ujon narsissin kuvassa on hieno valo ja jännä tunnelma.

      Poista
  6. Ihanasti sinulla on erilaisia narskuja. Taitaa olla, että "hienohelmat" leviävät huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa hienohelmojen kanssa olla. Jos määrää haluaa, kannattaa varmaan pysytellä tavallisen turvallisissa lajeissa.

      Poista
  7. Meilläkin narsissit tuppaavat mökillä taantumaan (olen huono kaivelemaan niitä ylös ja jakamaan, kun joukossa kasvaa perennoja, niin pelkään niiden juuria mennä tonkimaan, niin on homma jäänyt kokonaan). Syksyllä istutin muutamia uusia lajikkeita, pari oli nappivalintaa, pari ei niin onnistunutta. Narsissipussien kuvat eivät aina kerro ihan koko totuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samasta syystä en tykkää nostella sipuleita ylös, kun yleensä olen laittanut ne muiden kasvien joukkoon. Ihan mahdoton onnistua vahingoittamatta naapurin juuria. Narsissipussien kuvat eivät todellakaan aina ole paikkansapitäviä. Onneksi sentään välillä tulee iloisiakin yllätyksiä.

      Poista
  8. Hurmaavat narsissit :-)

    Meillä oli ikiaikaisen vanhoja narsisseja talon ostamisesta alkaen. Muutama vuosi sitten katosivat kokonaan :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa harmillinen katoaminen. Saattoivat olla hyvinkin vanhaa kantaa ja säilyttämisen arvoisia. Niin se luontoäiti tekee, eikä siihen taida olla mitään sanomista.

      Poista
  9. Kauniita narskuja! Minulla on tänä vuonna noussut hyvin tetejä - menneiden pääsiäisten muistoja. Yhteen rinteeseen laitoin monenlaista, mutta vain tetet olivat ilmeisesti säästyneet myyriltä tai muuten viihtyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tetet ovat menestyneet. Minustakin niillä on ollut nyt hyvä kevät. Se innostaa jatkossakin laittamaan kevään purkkitetet multaan. Eihän siinä mitään häviäkään, mutta hyvin käydessä on ilahduttavaa kukintaa tiedossa.

      Poista
  10. On ne vain kauniita, varsinkin tuo ensimmäinen <3 Narsissit ovat tulppaaneihin verrattuna yleensä kalliimpia ostaa, joten pihiys meinaa iskeä välillä sipulihyllyllä. Onneksi kuitenkin yleensä lisääntyvät. Minulla on yksi runoilijannarsissi(?), joka kasvattaa vain lehtiä, vaikka tilaa pitäisi olla yllin kyllin. Pitäisi ehkä nostaa sipulit ylös ja kokeilla istuttaa ne johonkin toiseen kohtaan, jos vaikka eivät viihdy nykyisessä paikassaan. Söpö kuva kotkansiiven kanssa juttelevasta narsissista. Heillä oli tärkeää pohdittavaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuliostosten äärellä on pakko ajatella myös rahaa, kun sitä ei ole liiaksi. Jolleivat runoilijanarsissisi kuki, kannattaa varmasti kokeilla paikan vaihtoa.
      Mitä lie narsku ja kotkansiipi keskenään pohtivat. Menivät hiljaiseksi ohi kulkiessani ja kuvia napsiessani.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Niin narskuu, tosin nyt jo narskumisella on tämän kevään viimeiset hetket käsillä.

      Poista
  12. Minä en vielä ole löytänyt sellaista narsissilajiketta joka lisääntyisi meidän puutarhassa, jopa vanhat lajikkeet taantuvat. Tulppaanienkin kanssa onnistun paremmin. Kauniita ovat mutta harmi vain tuo lyhytikäisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, mukava kuulla muillakin olevan ongelmia. En tunne itseäni täysin tumpeloksi. Toki olisi hyvä, jos jokainen meistä onnistuisi kasviensa kanssa. Ei anneta periksi. Jonain päivänä löytyy yhteinen sävel narskujenkin kanssa.

      Poista
  13. Hianoja. Istutin enne lähes pelekästänsä narskuja, niiren kestävyyren takia. Mutta sitte tuli SE talavi ja lähes täyrelline narskukato. Ny oon taas niitä istuttanu ja tänä keväänä on ollu hianua kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tappotalvi vei hetkeksi uskon moneen kasviin. Onneksi vain hetkeksi, tai sitten muisti on vain kovin lyhyt. Selvästikin jokaisella kasvilla on oma "juhlavuotensa". Olisiko nyt narskujen vuoro juhlia.

      Poista
  14. kauniisti tehty, kunnioitit metsäpuutarhan herkkää seurusteluhetkeä. ihana kuva ja niin runollinen teksti!
    narsissitkin näyttävät olevan oikukkaita. olen aina ajatellut niiden olevan tosi helppoja takuu kukkijoita. minulla vanhimmat valkonarsissit kesäkodissa jo vanhempieni ajoilta eli vuosikymmeniä vanhoja ja aina vaan jaksavat tehdä uusia sivusipuleita ja kukkia kiitollisesti vuodesta toiseen. omat jo -80-luvulla istuttamani torvinarsissit edelleen voimissaan. joskus harvoin jaan niitä, että sipulit saisivat lisää tilaa kasvaa.
    totta, miehet kaipaavat joskus puutarhakieliopintoja, tai ainakin sanan selityksiä;)
    mukavaa sunnuntaita myös Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona, minulla on usein tunteet pinnassa niin kirjoittaessa kuin puutarhassa kulkiessakin. Joskus sitten löytyy oikeat sanatkin sen kuvaamiseen.
      Saattaa olla, että vanhoilla narsisseilla (kuten monilla muillakin kasveilla) on vankat geenit, eivätkä ne pienistä pelästy. Jalostetut ovat varmasti herkempiä.
      Meillä on Ukkokullan kanssa omat osaamisalueemme. Hän puhuu tietotekniikkaa ja minä puutarhaa. Hyvin pärjäämme yhdessä ja erikseen.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  15. Kauniita:)
    niinkuin sinun koko-kukkapuutarhasi
    Mukavaa sunnuntaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Minulle on ilo jakaa kauneutta teidän lukijoiden kanssa.
      Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  16. Kyllä ovat kauniita. Minullakin on nyt narsisseja tulppaanien ohella. Ne ovat kyllä kauniita. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää vahvasti siltä, että tämä kevät suosii sipulikukkia.
      Meillä sataa ja taivas on kokonaan harmaa. Onpahan aikaa istua tietokoneella ja tehdä kodin rästihommia. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  17. Kauniita narsisseja sinulla on. Minun ensimmäinen narsissikokeilu epäonnistui täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, älä anna periksi. Jos nyt epäonnistui, ensi vuonna voi käydä päinvastoin. Arvaa vaan, kuinka usein ja kuinka monen kasvin kanssa olen epäonnistunut. Sitkeydellä ja esimerkiksi täältä blogeista ammennetuilla tiedoilla ja vinkeillä olen oppinut ja onnistunut.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  18. Erittäin kaunis tuo ensimmäinen narsku <3

    (Sinulle on blogissani jotain...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      Jännittävää, täytyypä tulla kylään.

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Kiitos. Perunanarsissi on hieno erityisesti siksi, että sen ilmestyminen oli yllätys.

      Poista
  20. Kauniita! Ihana tuo ujo narsissi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissilla ja kotkansiivellä oli jotain tärkeää jutusteltavaa.

      Poista
  21. Kyllä narsissit ansaitsevat paikkansa kukkien seassa. Osa niistä on leviävää sorttia ja tosiaan - ne hienostorouvat - vaativat vähän huolenpitoa! Hieno valikoima on sinulle kertynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Syksyllä on taas aika pohtia narsissien tulevaisuutta omassa pihassa.

      Poista
  22. Ihana, tunnelmallinen kuva ujosta, kotkansiiven kanssa supattelevasta narsissista. Mitä lie siinä kuiskuttelevat, ken tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin salaisuus siinä selvästi on käsiteltävänä. Hiljaa kuiskivat, en kuullut.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!