lauantai 27. kesäkuuta 2020

Kukkii niin, ettei perässä pysy

Sempervivum marmorum - Marmorimehitähti

Kirjoitan tätä postausta illansuussa läppärillä keittiön pöydän ääressä. Kodin varjon puolen ovet ja ikkunat ovat pihalle saakka avoinna. Säleverhot taas auringon puolella aamusta iltaan kiinni, jotta kivitalo ei liikaa kuumenisi. Toistaiseksi nukkuminen on onnistunut, vaikka lämpöä on reilusti enemmän, mistä normaalisti yöaikaan tykkään. Mittari näyttää nyt +28.3 ja peipponen laulaa kauniisti. Muuten on hyvin hiljaista. Monilla alkoi loma juhannuksena ja kaikki muukin väki tuntuu kaikonneen uimarannoille tai jonnekin varjoon loikomaan.

Thalictrum delavayi - Jaloängelmä

Puutarhan kuvaaminen on jäänyt tämän hellejakson aikana vähemmälle. Aurinko porottaa kuumasti täydeltä taivaalta, joten viihdyn mieluummin varjossa. Tärkein puutarhatoimi on viime päivinä ollut kasteleminen. Kastelemisen lomassa tulee tehtyä kaikenlaisia huomioita istutusalueiden tilanteesta, mutta työt saavat odottaa viileämpiä säitä. Rikkaruohoja nappaan ohi kulkiessani. Ihan hirveästi ei niitäkään ole, mikä johtunee kuivuudesta.

Heuchera 'Hans' - Keijunkukka

Puutarhassa tulee useimmiten huomioitua ne näyttävimmät kukkijat eli kärhöt, ruusut ja pionit. Monet muut kaunottaret ansaitsevat yhtä lailla tulla nähdyiksi ja kiitetyiksi. Viime kesän Puutarha Tahvosen retkeltä kotiutunut keijunkukka Hans on ylittänyt kaikki odotukset. Taimi oli suuri ja istutin sen Syyspenkkiin huolella. Hans selvisi ongelmitta leudosta talvesta ja on kasvattanut lukuisan määrän korkeita kukkavanoja. 

Heuchera 'Hans' - Keijunkukka

Vaikka itse kasvi on melko matala, kukkavanat nousevat korkealle. Oli hyvä, että istutin sen penkkiin vähän taaemmas. Tosin Syyspenkki ei ole kovin syvä, mutta jokin matalampi kasvi tulee jossain vaiheessa Hansin eteen. Nyt siinä on vielä sipulikasvien lehtiä, jotka saavat kerätä hetken voimaa ennen leikkaamista. Takana on viime vuonna siemenestä kasvattamaani harmaakäenkukkaa, jonka toivon tänä kesänä kukkivan.

Lonicera 'Dropmore Scarlet' - Tulikuusama

Puiston puoleiseen aitaan istutin toissa kesänä useamman edullisesti hankitun köynnöksen. Pimeän metsikön varjossa vuosikausia asuneena ja vihdoin valon saaneena en halua tilalle mitään korkeaa. Köynnökset kierrelkööt aitaa pitkin ja antakoon auringon tulla vapaasti ylitsensä. Yksi edullisista köynnöshankinnoista on tulikuusama Dropmore Scarlet. Sen kukat ovat vähän villin erikoiset. Yllättävän ahkera kukkija.

Trollius chinensis - Kesäkullero

Kesäkulleron esittelytekstissä mainittiin sen houkuttelevan mehiläisiä. Se riitti valintakriteeriksi minullekin. Onhan kauaskantoinen ajatukseni ollut istuttaa yhä enemmän pörriäisiä houkuttelevia kasveja.

Allium oreophilum - Lehtolaukka

Lehtolaukka sopii mataluutensa vuoksi hyvin penkkien reunuskasviksi. Saman pussin pienistä sipuleista saattaa nousta joko keltaisia tai punaisia kukkia. Nämä kukkivat uskollisesti vuodesta toiseen.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne

Tuoksuherneiden kanssa näytän onnistuneen tänä vuonna erinomaisesti. Kovin montaa kertaa en ole tuoksuherneitä edes esikasvattanut, mutta nyt noudatin Suvikummun Marjan blogissaan julkaisemia Cecilia Wingardin ohjeita. Ohjeet ovat helpot ja näppärät. Itäminen sujui likimain täydellisesti. Istuttaessa 7 eri lajikkeen taimien nimet menivät sekaisin (joukossa pitäisi olla ainakin Cupania ja Beaujolaista). Tuoksuherneet ovat isoissa ruukuissa. Kasvihuoneen edessä olevan ruukun asukkaat kukkivat jo.

Campanula patula - Harakankello

Punaherukan viereen nousi pian tulppaanien kukinnan päätyttyä hentoja kasveja. Mietin, onko kyseessä jokin rikkaruoho ja mikä? Pieni epäilys hiipi jo varhaisessa vaiheessa, sillä samanlaisia kasveja on ollut aiemmin muuallakin puutarhassa. En siis kiskaissut pois ja hyvä niin. Harakankellohan sieltä kehkeytyi, kuten uumoilin. Lapsena kaikki siniset kellokukat olivat minulle kissankelloja. Kissankelloiksi näitäkin kutsun, vaikka harakankelloja ovatkin.

Geranium pratense 'Summer Skies' - Kyläkurjenpolvi

Kurjenpolvet kukkivat pitkin puutarhaa. Olopihan kyläkurjenpolvi "Summer Skies" on hiukan syreenien varjostama, joten se aloitti myöhemmin. Alapihan ovaalipenkissä on jo jonkin aikaa kukkinut kyläkurjenpolvi 'Splish Splash". 

Kyläkurjenpolvi "Splish Splash' ja Illakko

Splish Splash on hauskasti monivärinen. Osa kukista on sinisiä, osa valkoisia ja joissakin kukissa on valkoisissa terälehdissä isompia sinisiä läikkiä ja raitoja. Tämä kyläkurjenpolvi kasvaa korkeaksi, joten kaukoviisaana istutin sen Ovaalipenkin keskelle. Illakko samanlaisena hujoppina sopii Splish Splashin kumppaniksi. Kunhan helle hellittää, käyn heitä tukemassa, koska reunimmaiset varret retkottavat jo muiden kasvien päällä.

Knautia macedonica - Etelänruusuruoho

Myös etelänruusuruoho venyy korkeaksi ja pyrkii rötköttämään matalampien kasvien päällä. Enpä uskonut etelänruusuruohon leviävän niin tehokkaasti, kuin se on tehnyt. En edes tajunnut kyseessä olevan tämän kukan, kun keväällä katselin jonkun pukkaavan innolla versoja Pikkupuutarhan Kivipenkistä. Olisi kannattanut vähän harventaa taimia. Saattaa olla, että teen sen vielä käyttämällä osan harvennetuista maljakkokukkina.

Armeria maritima 'Splendens' - Tarha (Ranta-) laukkaneilikka

Tarhalaukkaneilikan alkaessa kukkia Vasenrinteessä, jouduin hetken etsimään sen nimeä. Erehdyksessä olen poistanut tämän laukan kasvilistastani, vaikka se on jo monena kesänä uskollisesti noussut kukkijoiden joukkoon. Pieni ja sievä kasvi, joka ei näytä kovin paljon tilaa vaativan. Tämä kasvi on niitä entisen Honkkarin neljä kympillä taimia, joiden kasvattamisessa tuurilla on ollut merkittävä rooli. Jotkut niistä ovat jääneet elämään ja kukoistamaan puutarhaani. Useampi on jättänyt nopeasti hyvästit.

Dianthus grationopolitanus 'Pink Jewel' - Vuorineilikka

Vuorineilikka kasvaa Teresanruusun kupeessa. Sopii siinä mielessä hyvin, että ruusu pudottaa samanvärisiä terälehtiä vuorineilikan joukkoon. Kauempaa näyttää, kuin neilikka olisi aivan täynnä kukkia. Kyllä sen kukinta kuvanottohetkestä runsastuukin.

Dianthus plumarius - Sulkaneilikka

Tämän harmaaversoisen neilikan tarinan olen kertonut joskus aiemminkin. Sain sitä vanhempieni pihasta heidän asuessaan Lohjalla 1990-luvun lopulla. Vanhempani eivät tienneet neilikan nimeä, mutta isä kutsui sitä kartanoruohoksi. Tarkkaa nimeä tälle kasville en ole löytänyt, mutta vertaillessani erilaisiin kuviin, olen tulkinnut sen sulkaneilikaksi.

Dianthus plumarius - Sulkaneilikka

Pienestä alusta olen vähitellen monistanut sulkaneilikkaa moneen paikkaan puutarhassani. Ihan reunalle kasvia ei välttämättä kannata istuttaa, sillä se alkaa helposti maata pitkin pituuttaan. Silloin se ei ole kovin nätti ja haittaa esimerkiksi nurmikon leikkaamista.

Dianthus barbatus - Harjaneilikka

Vuosia ihmettelin, miksen saa harjaneilikkaa kasvamaan puutarhassani. Sitten tuuri kääntyi ja nyt niitä on parissa paikassa. Ostanpa sitten mix-pussukan tai kuinka tummia tahansa, nousee siemenistä aina lähinnä punaisia. Harjaneilikan ilmestymisen varaan en myöskään laske. Se nousee, jos on noustakseen. Ja noustuaan sekin toteaa itsensä laiskottelijaksi ja ryhtyy monen muun rennon kasvin tapaan makaamaan puoli-istuvassa asennossa.

Astrantia major 'Star of Fire' - Isotähtiputki

Jossain vaiheessa huomasin, ettei pihassani kasva ainuttakaan tähtiputkea. Asia korjaantui pian ostaessani Kotkassa käydessä Sunningdale Variegated'in, jonka lehdet ovat kaksivärisiä. Tykästyin tähtiputkeen niin paljon, että seuraavana kesänä ostin Star of Firen. Minua varoitettiin tähtiputkien tehokkaasta siementämisestä. Kohta penkissäni olisi lukuisa joukko pieniä tähtiputken taimia. Näin ei ole käynyt. Istutetut puskat ovat runsastuneet, mutta vauvoja he eivät ole saaneet.

Papaver orientale 'Princess Victoria Louise' - Idänunikon kuihtuvaa kauneutta

Helteen vuoksi puutarhanhoito on rajoittunut lähinnä kastelemiseen. Paljon alkaa olla tukemista, vähän kitkemistä ja jotain voisi karsiakin. Pionitkin ovat jo alkaneet poksautella nuppujaan auki, enkä ole ehtinyt laittaa niille tukia. Perinteisesti teen sen jo siinä vaiheessa, kun varret vasta alkavat venyä korkeutta. Toissa iltana innostuin sitten suihkunraikkaana kömpimään pionien ja kuihtuvien idänunikoiden välissä tukia virittelemässä. Pakko oli mennä uudelleen suihkuun, vaan onpa tuet nyt laitettu.

Geranium pratense 'Splish Splash' - Kyläkurjenpolvi

Leppoisaa viikonloppua teille kaikille! Älkää polttako nahkaanne.

 

20 kommenttia:

  1. Nyt tosiaan kukkii vaikka mitä. Sinulla on paöjon erilaisia kukkijoita. Pari kurjenpolveasi puuttuvat minulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiden blogeja lukiessa törmää kivoihin kasveihin ja "pitää hankkia itselle" -ilmiöhän siitä seuraa. Kurjenpolvia on runsaasti erilaisia. Minulta puuttuu vielä vaikka kuinka monta, tosin en niitä erityisesti keräile.

      Poista
  2. Keijunkukka ’Hans’ on ollut minulla hankintalistalla, mutta ei ole tullut vastaan. Näyttää kauniilta. Minullakin kukkivat tuoksuherneet, vaikka kylvin siemenet esikasvatukseen vasta melko myöhään. Harmi, että en löytänyt sitä Beaujolaista, jota lähetit minulle viime vuonna, se oli tosi kaunis. Nyt minulla on muistaakseni juuri tuota Cupania kasvamassa ja kaunishan se on sekin.
    Nyt on menossa selvästi kurjenpolvien kulta-aika! Hyvää viikonloppua, me suuntaamme tänään poikamme häihin :). Ajatella, kaksi lasta vihitään viikon välein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin ensimmäisen kerran nähdä Hansin muistaakseni Hiidenkiven puutarhassa -blogissa. Tahvosille sellainen oli ostettavissa, joten en miettinyt hetkeäkään. Hans on todella kaunis, suosittelen.
      Beaujolaisin siemenpusseja ostin Tallinnassa käydessäni. Muistan kyllä nähneeni niitä Suomessakin jonkun nettikaupan sivuilla.
      Onpa ihanaa juhlia lasten häitä peräkkäin. Oikein ihanaa juhlaviikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Hans pitää laittaa muistiin, tekee niin kauniit ja rotevat kukkavanat. Täälläkin kasvavat tuoksuherneet hyvin, kukinta alkaa ihan kohta. Beaujolaisin pidin erikseen muista lajikkeista sillä siitä haluan kerätä taas siemenet talteen, muut kasvavat täysin sekaisin. Onkin hauska nähdä mitä niistä tulee sillä suurin osa siemenistä oli ostettu Riikan kauppahallista.
    Ihanat kurjenpolvet, niitäkin on listalla, hanki lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hansin kukkavanat ovat tanakoita ja pysyvät näköjään erinomaisesti pystyssä. Ovat myös kauniita, joten useampikin Hans voisi olla hyvä idea.
      Beaujolaisin siemenet ostin Tallinnasta. Jospa sinne suuntaan vielä jossain välissä pääsee käymään, hankin mm. tuoksuherneitä lisää.
      Kurjenpolvissa on monen monta kaunotarta. Ovat vieläpä helppoja kasveja.

      Poista
  4. Ihania kukkia! Kartanoruoho onkin mainio nimi ohutvartiselle neilikalle, jossa onkin yllättävää hienoutta. Hans näyttää komealta, meni ostoslistalle. Sunningdale Variedated on muuten ollut ostoslistallani jo pitkään, mutta en muista sitä nähneeni, tai sitten muut kasvit ovat taimistoreissulla vieneet huomion - niin tuppaa käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hans on komea ja kukkavanat pysyvät hyvin pystyssä. Kelpaa kyllä suositella.
      Ostin Sunningdale Variegated'n kesällä 2015 käydessäni Kotkassa, Syrjäkadun Kukka ja kurpitsa -nimisessä kotipuutarhassa, jossa oli taimia myytävänä. Saat minulta ainakin siemeniä, ellei poikasia ilmesty.

      Poista
  5. Kauniit kukat kukoistaa hyvässä hoidossasi <2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis <3 sysän oli tarkoitus laittaa :D

      Poista
    2. Kiitos Sesse! Toivottavasti kukkani eivät ota nokkiinsa, kun näinä hellepäivinä en pahemmin jaksa heitä hoitaa. Vettä sentään useimmille lorotan.

      Poista
  6. Kaunista kukintaa ja suloisesti kukkivat neilikat. Ne ovat ihania ja lisäksi tuoksu on hyvin miellyttävä. Minulla on erilaisia neilikoita myös omassa puutarhassa ja ennen tapasin kasvatta sulkaneilikkaa usein myös siemenistä.
    Tuo'Summer Kies'on todella hieno väriltään.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin neilikoita olen itsekin kasvattanut siemenestä. Ovat aika helppoja ja ahkeria itämään.
      Summer Skies on kuin prinsessa kerrottuine kukkineen. Muutama vuosi sitten se esiintyi usein blogeissa.
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  7. Hansin ostamista et tule varmasti katumaan, sillä se vain kasvattaa kukkavanoja sen minkä kerkeää koko kesän ajan. Kukat kestävät maljakossakin hyvin. Kannattaa jakaa 'Hans' parin-kolmen vuoden välein, sillä muuten se saattaa yhtäkkiä hävitä. Äitini sai sellaisen vinkin itse 'Hansin' jalostajalta ja sen mukaan olen itsekin toiminut. Viime talvi osoitti 'Hansin' erinomaisuuden, sillä kokeeksi kivikkorinteen juurelle istuttamani yksilökin selvisi mainiosti talvesta, vaikka sen päälle tuli kadun aurauslumet, paksulti jäätä ja vielä vesilammikkokin keväällä.
    Ihana 'Summer Skies' ja harakankellot, ja miten kaunis väri on tuoksuherneessäkin. Sulkaneilikallasi on mukava tarina ja kauniskin se on. Jospa harjaneilikkasi saavat joskus aikaiseksi emokasveista poikkeavankin värisiä yksilöitä. Siellähän voi olla perimässä vaikka minkälaisia väriyhdistelmiä, jotka vain vaativat sopivan geeniparin ilmestyäkseen. Minun harjaneilikkani ovat toistaiseksi pysyneet melko jämäkästi pystyssä. Johtuneeko sitten köyhästä maasta ja kuivuudesta?
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun blogistasi taisin Hansin ihan ensimmäisenä bongata. Se jäi mieleen ja nähdessäni sen Tahvosten listalla, ostopäätös oli helppo. Kiitos hyvistä neuvoista Hansin suhteen. Saa olla tämän vuoden, mutta ensi vuonna taidan koittaa jakamista. Kiva, jos saisin useamman taimen ja ilman muuta toivon Hansin pysyvän vakioasukkaana.
      Tykkään minä noista punasävyisistä harjaneilikoista. Ihmetyttää vain, kun monen siemenpussin kuvassa on myös tummia kukkia, mutta ne eivät koskaan näytä itävän. Tai sitten niitä ei vain ole siementen joukossa. Pystyssä pysyminen voi johtua myös tasaisesta valosta. Ehkä minun harjaneilikkani pyrkivät vasemmalta tulevaa valoa kohti.
      Samoin sinulle aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  8. Kiitos SuviKoo! Kesäkullero on pirteän keltainen ja kukkii runsaana.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  9. Tämä kukkaloisto on niin hienoa aikaa. Juhannuksen jälkeen alan usein pelätä kuivuutta, joka vie kukkien loiston ja nurmikon raikkaan vihreyden. Meillä on monien kukkien kukinta-aika tuntunut tänä vuonna lyhyeltä. Suloisia nuo mehitähdet. Niiden kukintaa odotan itsekin juuri nyt. Samettikukat alkavat olla meillä parhaimmillaan. Tuoksuherneesi on vahvan sävyinen. Meillä vasta kasvun alussa. Meni siemenet multiin myöhässä.

    VastaaPoista
  10. Oi, Sunningdale Variedated pitänee löytää itsellekin. Kartanoruoho kuulostaa oikein oivalta nimeltä, ainakin ylevämmältä kuin sulkaneilikka.

    VastaaPoista
  11. No nyt ymmärrän paremmin harjaneilikkojeni sielunelämää ;)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!