lauantai 8. elokuuta 2020

Kuvaa kimalainen -haaste

Sain Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minnalta "Kuvaa kimalainen" -haasteen, jonka tarkoituksena on kuvata kimalaisia töissään ja julkaista sitten kuvat postauksessa.
 
Koko kesän puutarhassa on lentänyt ja mönkinyt jos jonkinlaisia ötököitä. Vaan nyt haasteen saatuani pilviset päivät ovat pitäneet ötökät melko tehokkaasti piiloissaan. Eikä tietenkään kamera ole juuri silloin mukana, kun pörriäisiä olisi runsaasti näytillä.
 
 
Tunnen huonosti ötököitä. Leppäkerttu ja muutamat muut tavallisimmat pystyn nimeämään, mutta monet lentävät ötökät menevätkin sitten railakkaasti sekaisin. Kuvan kirjan olen joskus ostanut, jotta voisin nimetä puutarhassa eteen ryömiviä ötököitä.
Pallerolaukassa taitaa olla kotimehiläinen (työläinen)
 
Ampiaisia on tänä kesänä näkynyt aika vähän, verrattuna viime kesään, jolloin niitä pörräsi ihan joka paikassa. Tekivät pesiä meidän terassilautojen alle, jolloin piti varoa kulkemasta ihan  pesäkohdan päältä.
Mantukimalainen

 

Heinäkuussa kaivoin alapihalla Ruusupenkin toista puolikasta auki parin päivän ajan. Ihmettelin, miksi aina tavarat paikalle rahdattuani ympärillä alkoi pörrätä iso joukko kimalaisia. Vähän arastelinkin touhuta t-paidassa ja shortseissa niiden syöksyjen keskellä, mutta eivät sentään minua pistäneet.

Saatuani työt päätökseen hain tuolin ja kirjoitusvälineet, jotta voin kirjata istutettujen kasvien paikat muistiin. Samalla päätin seurata, mistä kimalaiset tulevat ja minne menevät. Eipä ihme, etteivät tykänneet kottikärryistäni, sillä olin pysäköinyt ne tismalleen kimalaisten sisäänmenoaukon kohdalle. Nurmikolla olevaan, kauempaa vaikeasti havaittavaan pieneen reikään sukelsi iso joukko kimalaisia. Sittemmin en ole mantukimalaisia samassa paikassa nähnyt, mutta enpä ole heidän kotinsa päällä pidempiä aikoja ollutkaan.

Taidan jättää kuvaamieni ötököiden nimet arvuuttelematta. Kesä on ollut ilmeisen suotuisa kaikenlaisille hyönteisille, sillä vaikka en varta vasten ötököitä kuvaisikaan, kuvia koneelle ladatessa yhdestä ja toisesta kukkakuvasta löytyy myös hyönteismaailman edustajia.

Ota näistä nyt sitten selvää, kuka on mikäkin kimalainen. Tämä kaveri on ihastunut nukkapähkämöön. Näyttää kuin yrittäisi tunkea itsensä siipiä myöten kukan sisään.

Värimintuissa oli pari päivää sitten illansuun auringonpaisteessa melkoinen pörinä. Useimmat pörisijät olivat mehiläisiä, mutta muitakin kiinnostuneita mintuissa tepasteli.

Eryngium alpinum - Alppipiikkiputki
 

Alppipiikkiputki on todella suosittu pörriäiskasvi. Aamulla sen kukinnoissa saattaa torkkua lukuisia karvaturreja ja auringonpaisteessa ne pörisevät aktiivisesti kukkien ympärillä. Onhan tuo tötterö kuin lentokentän keskellä könöttävä lennonjohtotorni. Siihen on kenties helppo laskeutua ja lähteä taas uudelleen lentoon.

Syyshortensia Vim's Red on saanut ihailijakseen jonkun sarvijäärän. Sillä ei ollut mihinkään kiire, sillä keskiviikkona se roikkui selkä alaspäin kukan alapinnalla, jolloin sain vain sarvet kuvaan. Seuraavana päivänä sattumoisin kuljin pensaan ohi kameran kanssa ja silloin kaveri oli noussut kukinnon yläpinnalle. 

Tämä on kiva haaste, vaikka en mielestäni sitä parhaalla mahdollisella tavalla kyennyt toteuttamaan. Kasveja valitessani yksi kriteeri on hyönteisystävällisyys. Kun puutarhassa on erilaisia ja eri aikaan kukkivia kasveja, on siellä hyvät olosuhteet myös monenlaisille hyönteisille. Puutarhurin näkökulmasta ne kaikkein kauneimmat eivät välttämättä kiinnosta esimerkiksi kimalaisia tai perhosia laisinkaan.

 Haastan kimalaisia kuvaamaan seuraavat blogit:

Autuas olo 

Luonnon luomaa

Saran mökissä ja puutarhassa

Vikki kuvailee

 Haasteen säännöt ovat: 

1. Kuvaa kimalaisia työn touhussa ja laita jokaisesta eri näköisestä pörrääjästä kuva haastepostaukseesi.
 
2. Kimalaisten lajeja tai roolia kimalaisyhteisössä (kuningatar, työläinen...) ei tarvitse tietää. 
Kunhan vain joka kuvassa on eri näköinen kimalainen. Halutessasi voit etsiä kimalaisille nimetkin.
 
3. Haasta vähintään kolme bloggaajaa mukaan.
 
4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen Hiidenkiven puutarhassa -blogiin kommentti, kun olet osallistunut haasteeseen, niin saat postauksesi alkuperäisen haasteen loppuun osallistuneiden listalle.

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

 

38 kommenttia:

  1. Minä on olen huono tunnistamaan pölyttäjiä, kimalaisen nyt tietää mutta ei sen tarkemmin, samoin ampiaisen. Sama muuten täällä, ampiaisia on niukasti, tuskin lainkaan. Usein niiden kanssa saa kilpailla kuka syö vadelmat mutta tänä vuonna en ole nähnyt yhtään ampiaista vadelmissa. Vanhoilla pesäpaikoilla ei näy ketään. Onkohan joku välivuosi vai tullut täydellinen kato.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä, että tunnistaa tärkeimmät kimalaiset ja ampiaiset. Siitä voi itse kukin kiinnostuksen mukaan laajentaa tietämystään.
      Ulkona syöminenkin on ollut tänä kesänä helppoa, kun ei ympärillä koko ajan pörrää ampiaiset tunkemassa ruokaan. Varsinkin pullakahvit pergolassa olivat viime kesänä vaikeita. Toivottavasti ei sentään mitään katoa ampiaisten suhteen ole tullut. Kyllä niilläkin on paikkansa luonnossa.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, malleja täällä ainakin riittää. Kimalaislajeja on hurjan paljon, kuuntelin niistäkeväällä jonkin podcastin. Tuskin tunnistan niitä, mutta puutarhan ja rantametsikön kimalaiset ovat eri lajia, sen näkee jo ulkonäöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että otat haasteen vastaan. Ajattelinkin, että sinulla on tarkkanäköisyyttä ja kiinnostusta tällaiseen tehtävään. Jännä nähdä, saatko ikuistettua rantametsikön ja puutarhan kimalaiset. Enimmäkseen tulee seurattua oman pihan pörriäisiä, joten rantametsikön kimalaiset ovat tuntematon nähtävyys meikäläiselle.

      Poista
  3. Pahus, tuli sähkökatko juuri ennen kuin painaisin julkaise-nappia enkä tietenkään muistanut sitä, että modeemikin toimii sähköllä. Sinne meni koko kommentti! No, uusi yritys. Meilläkin on ampiaiset vähissä, mikä ei kyllä haittaa minua yhtään. Hienot pörriäiskuvat ja löytyihän sieltä joukosta monta eri näköistä kimalaistakin! Nukkapähkämö on yksi kimalaisten suosikkeja, mutta olen vähän yllättynyt siitä, etten ole nähnyt kosmoksissa juurikaan kimalaisia. Luulisi, että sen kukinto olisi juuri sen mallinen, että houkuttelisi pörriäisiä runsain määrin.
    Lisäsin sinut jo haasteen loppuun listan jatkoksi. Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähkökatkot olivat tuttuja meillekin ennen, kuin kahden vuoden takaisessa tierempassa johdot vedettiin maan alle.
      Kosmoksissa ei montaa kimalaista ole pörrännyt. Sattumalta tuon yhden näin. Eilen seurasin valkoista perhosta, kuinka se lensi syysleimulta toiselle. Sen sijaan vieressä kukkivat jaloangervot ja värililjat eivät kiinnostaneet sitä ollenkaan.
      Tämä on kiva ja hyödyllinen haaste. Toivottavasti moni siihen tarttuu.
      Viikonlopusta tuli sään puolesta hieno. Aurinkoa sinne sinullekin!

      Poista
  4. Tämä on niin kiva haaste. Mahtava juttu, että löysit kimalaispesän! Vaikka ne vähän hermostuivatkin. Kuvastaa silti hyvin niiden leppoisuutta, että eivät silti pyrkineet pistämään sinua. En ole ikinä onnistunut löytämään kimalaisten pesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantukimalaisilla ei ollut aikomustakaan pistää minua, vaikka alkuun niin pelkäsin. Pörräsivät ympärilläni hermostuneena, mutta ymmärtäähän sen, jos joku jättiläinen parkkeeraa oman kodin päälle. Pesän löytäminen oli sinänsä helppoa, kun hetken aikaa hiljaa tarkkaili niiden kulkua. Sinne sujahtivat nurmikolla olevaan reikään.

      Poista
  5. Un placer pasar por tu blog, Saludos de fin de Semana

    VastaaPoista
  6. Teillä on pörriäisten baari pihalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, baaritarjoilu pelaa likimain automaattisesti.

      Poista
  7. Hienosti on noita kimalaisia yms löytynyt. On mukava jos kaikkien mönkiäisten nimet löytäisi jostain.
    Olen etsinyt monesti perhosten toukkien kuvia, etsinyt joskus kirjakaupastakin kirjoja joissa olisi perhoset ja toukat kuvattu. Ei silloin löytynyt. Onko tuossa kirjassa toukat ja perhoset mukana? :)
    Tuota kirjaa ei taida olla yleisesti enää saatavillakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kirjassa on myös yleisimpien perhosten toukkien kuvat. Kirja on julkaistu muistaakseni 1998. Antikvariaateissa ja Tori.fi:ssä sitä näyttää olevan. Minulla on saman sarja lintu- ja perhoskirjatkin.

      Poista
  8. Minä en tunnistaisi millään kimalaislajeja toisistaan. Niitä on nyt poutapäivinä ollut paljon puutarhassa. Hyvä niin. Tekevät arvokasta työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kuvien kanssa minäkin tunnistusta yritin. Kimalaisen tunnistan, mutta mikä kimalainen, siinäpä sitten ongelma.
      Kimalaisten työ on arvokasta, kuten sanoitkin.

      Poista
  9. Kiitos haasteesta, tartun siihen innolla :-)
    Samalla tulee perehdyttyä tähän aiheeseen paremmin muutenkin.

    Mahtavat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että otat haasteen vastaan. Sinulla on taito kuvata luonnon pienimpiäkin hienosti.

      Poista
  10. Leppoisaa viikonlopun jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  11. Alppipiikkiputki näyttää kivalle! Itse pysähdyn useinkin seurailemaan ötököinen touhuja, vaikka en niitä tunnistakaan. Minulla eivät punahatut ole vielä täysin kukassa, ovat myöhässä viime vuosiin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppipiikkiputki on hienon näköinen ja muutenkin kiva kasvi. Suosittelen.
      Ötököiden seuraaminen on mukavaa sekin, eikä yhtään haittaa, vaikkei niiden nimiä tiedäkään.
      Meillä punahatut ovat kerrankin ajoissa. Pelkäsin jo, etteivät herää ollenkaan ja yhtäkkiä niitä on nupulla parissakin paikassa.

      Poista
  12. En tunnista noita er kimalaisia toisistaan. Mukavia ja tarpeellisia pörriäisiä ovat, kuten muutkin kukilla vierailijat! Ampiisii ei meilläkään oo näkyny. Kaunis tuo jäärä, niitäkin on ussiimpoo sorttii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, vaikka pörriäisiä ei tunnistakaan. Pääasia, että niitä vierailee omassa ja muiden puutarhoissa.
      Ötökkäkirjan mukaan jääriä on lukuisia. Siksi en edes yrittänyt tunnistaa tuota näkemääni. Komeat sarvet hänellä ainakin on.

      Poista
  13. Hauska haaste 😁👍 Mukavia pörriäisiä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kiva haaste, välillä kasvien sijaan ötököitä.
      Mukavaa helteistä sunnuntai-iltapäivää sinulle!

      Poista
  14. Minäkin ostin yhden ötökkäkirjan jotta tunnistaisin jatkossa edes jonkun. Perhosia on ollut nyt tosi paljon liikenteessä. Luulen että näin ritariperhosen ❓🤔 kiva haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoset ovat tosiaan ilmestyneet. Yritin tänään saada neitoperhon kuvaan, mutta hänpä ei halunnut tulla kuvatuksi.
      Ritariperhonen olisikin hieno kuvauskohde. Toivottavasti se tulee toistekin kasvejasi ihastelemaan.

      Poista
  15. Ihana kun kasvivalinnoissasi kriteerinä on hyönteisystävällisyys! Näitähän meidän tulee nyt suojella.
    Kiitos haasteesta, kokoan jonkinlaisen pölyttäjäryhmän.
    Mutta en ehkä jatka haastetta eteenpäin, koska tauon jälkeen olen vielä vähän jäässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaihminen jos kuka voi teoillaan huomioida myös pörriäiset. Kiva niiden touhuja on seurata muun hyödyn lisäksi.
      Mukavaa, että otat haasteen vastaan. Olet taitava kuvaaja. Eikä todellakaan ole mikään pakko laittaa sitä eteenpäin.

      Poista
  16. Hyvin suoriuduit tehtävästä! Minä olen todennut, että en tahdo saada perhosia tai pörriäisiä kuvatuksi kunnolla. Kännykällä ei saa useinkaan tarpeeksi läheltä otettua kuvaa ja kun olen järkkärin kanssa liikkeellä, ei löydy kuvattavia tai en saa tarkennettua oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lentävien hyönteisten kuvaaminen ei ole mikään helppo tehtävä, millään kameralla. Huomaan, että tarkennan aina kasviin, jolla pörriäinen on, mutta itse pörriäinen jää epäselväksi. Onpahan hyvä syy opetella lisää.

      Poista
  17. Onpa symppis tuo lempipaikallaan hengaileva sarvijäärä. En olekaan nähnyt niitä tänä kesänä, pitää mennä katsomaan hortensioista.

    VastaaPoista
  18. Kiitos haasteesta! Kaikenlaiset pörriäiset ovat niin tärkeitä vieraita puutarhassa :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!