keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Kärhötuet viimeistelyä vaille valmiina - ja pystyssä


Puutarhaelämä on ollut viime aikoina silkkaa urakointia. Sinänsä ei ole kiirettä, mutta haluan muutamat työt pois päiväjärjestyksestä tämän syksyn aikana, jotta keväällä voi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Varsinkin kärhötukien pystyttämisen ennen uutta kasvukautta näin tärkeänä. Keväällä penkeistä nousee sipulikukkia ja perennatkin versovat. Silloin ei ole kiva tallustella istutusalueilla tukia asentamassa.


Alapihan ruotsinköynnöskuusama sai oman tukensa jo pari viikkoa sitten. Samoin yläpihan Kaarikäytävän kaksi nuorta kärhöä ja sisäänkäyntiä vastapäätä Bermudaan vuosi sitten istutetut Madame Julia Correvon ja Warszawska Nike. 

Ruotsinköynnöskuusamaa jouduin leikkaamaan jo aiemmin kesällä siirtäessäni sen. Siksi tuen pystyttäminen kuusamalle oli helppoa. Samoin nuoret kärhöt olivat hentoja ja vain kevyesti väliaikaisiin tukiinsa kiinnittyneitä, joten ne eivät kärsineet asennushommasta ollenkaan.
 

Ukkokulta teki tuet samalla kaavalla, kuin vuosia sitten Päivänliljapenkin päätyyn laitettu lumikärhön tuki. Silloin sain ystävän uuden kodin työmaalta yhtenäisen betonirautaverkon, joka laitettiin sellaisenaan kahden kakkoskakkosen väliin sinkilöillä kiinnittäen. 

Tällä kertaa päätimme ostaa 6 mm:n saneerausverkkoa, jota myydään valmiina 80x120 cm:n levyinä. Yhtä lukuun ottamatta tuista tehtiin 200 cm:n korkuisia, jolloin sivupuiden väliin tuli kaksi 80 cm:n levyistä verkkoa. Verkot laitettiin tukipuiden väliin eri puolille ja hieman limittäin, jotta 200 cm:n korkeus toteutuisi. 

Tukipuut sujautettiin metallisiin tolppajalkoihin, jotka Ukkokulta naputti lekalla tiiviisti maahan. Tarkkana ihmisenä hän tarkasti vatupassilla, että tuet ovat suorassa. Tukipuut kiinnitetään vielä ruuveilla tolppajalkoihin, jotta ne eivät pääse huojumaan.

Saneerausverkko on jo valmiiksi hiukan ruosteista. Reunapuut ovat kyllästettyä puuta. Ne olisi tietenkin voinut käsitellä jollain sävyllä, mutta en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Aika harmaannuttaa puun ja sinnehän se kätkeytyy kärhön uumeniin.  

Yläpihan Syreenipenkin (ei kuvassa) tuki piti tehdä leveämmäksi, koska siihen kiipeää kaksi voimakaskasvuista kärhöä: viinikärhö Polish Spirit ja tarha-alppikärhö Willy. 80x120 senttiset saneerausverkot laitettiin poikittain kakkoskakkosten väliin, jolloin tuen leveydeksi tuli hiukan vajaa 120 cm. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan kokonaisleveys kakkoskakkosten kanssa piti olla lähes 130 cm, mutta saneerausverkko oli vaakasuunnassa rakenteeltaan erilainen ja sinkilöiden tukevan kiinnityksen vuoksi verkko piti asentaa eri tavalla. Lisäksi verkkoja ei nyt laitettu limittäin, vaan päällekkäin siten, että niiden väliin jäi yhden ruudukon levyinen väli. Näin siksi, että saimme tuelle korkeutta riittävästi. Tukirakennelman kokonaiskorkeudeksi tuli runsas 180 cm.

Olin suunnitellut tuet ruotsinköynnöskuusamalle ja viidelle kärhölle. Muutama päivä sitten huomasin, että olin unohtanut Kiemurapenkin päässä, tuijan edessä kasvavan nimettömän kärhön. Niinpä Ukkokulta kävi hakemassa kaksi saneerausverkkoa lisää ja tuki toteutettiin samoin, kuin muillekin kärhöille.

Oli hyvä, että ryhdyin tukien pystyttämiseen nyt syksyllä, sillä pitkään paikoillaan kasvaneet vanhemmat kärhöt olivat takertuneet tukiinsa todella tiukasti ja tehokkaasti. Lisäksi tukien alimmainen poikkirauta oli painunut tiukasti maahan ja varovaisesta irrottamisesta huolimatta pelkään juurien ainakin osittain vahingoittuneen. 

Leikkasin isoiksi kasvaneet kärhöt matalaksi. Muuten niitä ei olisi saanut irti vanhoista tuista, eikä ainakaan ehjinä. Loistokärhöt nousevat keväällä joka tapauksessa uusin versoin. Tarha-alppikärhö ja viinikärhö tekevät lehtiä vanhoihinkin oksiin, mutta nyt saavat aloittaa kasvunsa ihan alusta nekin.

Allaspenkin nuori Hagley Hybrid sai Purpurea Plena Elegansin vanhan tuen.

Laitoin kaikille kärhöille uutta multaa ja erityisesti niille, joiden juurien pelkään kärsineen vanhojen tukien poistamisesta. Koska nyt on aika lämmintä ja kuivaa, on muistettava huolehtia myös kärhöjen kastelemisesta. Yksikään kärhö ei kokonaisuudessaan noussut ylös, mutta osa hiusjuurista pöllähti kahden kärhön kohdalla pintaan. Nyt ei auta muu, kuin toivoa häiriintyneiden juurien etsiytyvän syvemmälle mullassa. Keväällä on siis yksi uusi jännitysmomentti lisää. 


Jostain kumman syystä en ole ehtinyt kanttaamaan kaikkia alapihan istutusalueita kevään jälkeen. Ruusupenkin ja Oikearinteen kanttasin kummankin kohennusurakan puitteissa. Kiemurapenkin ja Päivänliljapenkin kanttasin noin kuukausi sitten. Nyt sain vihdoin Hortensiapenkin kokonaisuudessaan kantattua ja putsattua rikkaruohot. Samaa syssyä kanttasin myös Kaivoruusupenkin. Vielä on kantattavana Vasenrinne, hedelmäpuut ja naapurin aidan viereinen alue. Hyvin ehtii, eikä haittaa, vaikka jäisi kevääseen.

Kanttaaminen on kyllä hieno keksintö. Istutusalueet ovat heti siistin näköisiä ja mikä parasta, nurmikko ei kovin mittavassa määrin suikertele perennojen joukkoon. Pitkän päälle kanttaaminen vähentää rikkaruohohommia selkeästi.


Leikkasin myös Pikkupuutarhan norjanangervot, pajuangervot ja metsäruusun matalaksi. Kaikki kestävät hyvin leikkausta ja kasvavat nopeasti aikuiseen kokoon. Pajuangervon ja metsäruusun yritän jatkossakin pitää matalampana, jotta eivät risuuntuisi, eivätkä kasvit korkeiksi kasvettuaan kaatuilisi märkinä ohikulkijoiden päälle. En enää istuttaisi pajuangervoa ja metsäruusua ollenkaan niiden agressiivisen leviämisen vuoksi. Kasvuston pois kaivaminen on sen verran iso urakka, että jääköön hamaan tulevaisuuteen.

32 kommenttia:

  1. Teillä on taas ahkeroitu. Syksyllä puutarhahommia tehdään isolla kädellä. Kaikki minkä saa nyt tehtyä on pois kevätkiireistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän ahkeroinnin tarkoituksena on nimenomaan päästä keväällä helpommalla. Silloin on muutenkin riittävästi tekemistä kylvöjen ja esikasvatusten kanssa. Ja keväästä olisi kiva ehtiä nauttiakin.

      Poista
  2. Hienoja köynnöstukia!
    Nuo harjateräsverkot näyttävät hyviltä ja köynnökset tykkäävät myös takertua niihin hyvin, kun ovat hieman rouheiset.
    Minäkin laadin viikonloppuna listan syksyn töistä. Olisi kiva saada puutarha suht kuosiinsa, niin ensi keväänä olisi kiva aloittaa puutarhan työt.
    Listastani tuli todella pitkä ja saa nähdä saanko kaikkea tehtyä. Mutta pala kerrallaan tulee ainakin osittain valmista.

    Aurinkoisia päiviä ja kivoja puutarhahetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjateräs on edullinen, kestävä ja tarkoituksenmukainen tukimateriaali. Muutama vuosi sitten vähän ounastelin ensimmäisten harjaterästuen pystyttämistä, mutta enpä ole katunut ollenkaan. Lumikärhö on vallannut tuen kokonaan eli se ajaa asiansa erinomaisesti. Eikä rumenna pihaa tippaakaan.
      Sepä se noiden työlistojen ja urakoinnin tavoitteena onkin eli päästä keväällä vähemmällä. Syksyssä on muutenkin siivoamisen ja varastoinnin maku, joten hyvin sopii laittaa paikkoja kuntoon.
      Toivottavasti sinua ei haittaa, vaikka joku työ listalta jääkin tekemättä. Aina niin tahtoo tapahtua, eikä maailma siihen kaadu. Ei puutarhakaan.
      Tänään oli aivan kesäinen päivä sään puolesta. Valitettavasti muiden tehtävien vuoksi en päässyt ollenkaan kotipihalle. Mutta eiköhän taas viikonloppuna löydy aikaa. Aurinkoa ja kauniita syysvärejä sinulle Riina!

      Poista
  3. Kiva, että esittelit tekemänne tuet; hyvältä näyttää ja noihin tukiin on kärhöjen hyvä innokkaasti tarttua keväällä - ja mikä ihana näky onkaan, kun tuet ovat kukkivia kärhöjä täynnä!
    Kanttaus on aivan ehdoton sekä ryhdikkään yleisilmeen että nurmikon / rikkojen poispitämisen keino perenna-alueilta. Siinä saa kotipuutarhuri vaivan palkaksi hienon palkkion.
    Allekirjoitan edut syksyllä valmiiksi tehdyistä tukirakenteista, mutta saattaa olla, että meiltä jää homma alkukevääseen - mies haluaa liikkua jo metsissään hoitotöissä ja hänen apunsa on välttämätön tuossa hommassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan suretti leikata kärhöt mataliksi. Varsinkin Polish Spirit kukki vielä reippaasti. Joskus on laitettava asiat tärkeysjärjestykseen ja nyt oli sellainen tilanne. Olen tyytyväinen tukiin, vaikka nyt ne näyttävät hassuilta paljaina. Uskon ja toivon, että kärhöt hoitavat ongelman.
      En minäkään ilman Ukkokultaa olisi kaikkia tukia pystyyn saanut. Enkä valmiiksi ollenkaan, sillä olen täysin tumpelo rakentamisessa. Yhteistyöllä homma sujui hyvin. Kyllä niitä tukia saa keväälläkin laitettua, kunhan vähän varoo, minne astuu.

      Poista
  4. Kyllä kärhöjen nyt kelpaa. Hienot ja aikaa kestävät tuet.
    Kanttaus saa kyllä koko penkin yleisilmeen siistiksi. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kärhöt tykkäävät ja sen myötä minäkin pääsen nauttimaan tästä urakoinnista. Jännää ja kivaa odotettavaa tulevalle keväälle.

      Poista
  5. Vaikuttaa intohimoiselta touhulta ;)
    Olen aina miettinyt mihin laittaisin kärhön kasvamaan ja olen joutunut siiretelemään omaani useamman kerran jonkin muun asian alta pois. Ajatuksena oli seinänvierusta tai jonkin puun juurella. Eipä tullut tuollaiset tuet edes mieleen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intohimoahan tähän puutarha-ahertamiseen sisältyy roppakaupalla. Muuten tällaista puurtamista ei voi mitenkään selittää.
      Ensimmäiset kärhöni istutin talon seinusalle ja se osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi. Kärhöt eivät päässeet juuri lainkaan sadevedestä osallisiksi. Lisäksi talon vierellä on routasuojauksia ja sadevesiputkia, joten kunnon multatilaa oli mahdoton tarjota kärhöille. Tukia löytyy kaupoistakin valmiina, tosin kunnon tuet ovat harvinaisia ja kalliita. Nämä meidän nyt tekemämme tuet ovat edullisia, eikä niitä ole vaikea tehdä, jos vain löytyy vasarataitoinen ihminen.

      Poista
    2. Meiltä löytyy kyllä vasarataitoinen, mutta hänen kommenttinsa asiaa ehdotettaessa on jo ennalta-arvattavissa ja vaatisi vähän suostuttelua että päästäis yhteisymmärrykseen. Ehkä ymmärrän, miksi saisin naurut...kun nämä minun kasvatukset tuppaavat aina vähän lätistymään ;D Kasvihuone ei ota ollenkaan tuulta alleen, jos ehdotan, kaikki nk.kasvimaani ovat umpeenkasvaneet, nämä viimeiset lavat ovat olleet melkein tyhjiä.. ehkä minua ei ole tarkoitettu puutarhaihmiseksi, kun ainoa inspiraationhetki on vain keväisin ja muutama satunnainen minuutti kesän kuluessa ;D Pistän kuitenkin taas muistiin nämä tukiasiat, jos kuitenkin innostus saisi jatkoa.

      Poista
    3. Voi, ymmärrän hyvin, miten vaikeaa puutarhaa on yksin rakentaa. Vasarataitoisella ihmisellä pitäisi olla myös into ja halu omalla panoksellaan olla mukana. Väkisin se ei onnistu.
      Meillä puutarhatyöt ovat valtaosin minun käsissäni. Olen kerrostalokasvatti ja kaiken puutarhaan liittyvän olen opetellut, usein kantapään kautta. Onneksi Ukkokulta suostuu auttamaan lähinnä vasarahommissa ja muutamissa rakennustehtävissä. Kaikenlaisia kommentteja olen tottunut kuulemaan, mutta pitkässä parisuhteessa ei enää jokaisesta sanasta loukkaannuta. Huumorilla mennään eteenpäin.
      Eikä kaikkien tarvitse olla kaikessa mestareita. Sinä teet kerrassaan upeita käsitöitä. Siinä riittää tällaisella harrastelijapuutarhurilla ihasteltavaa.

      Poista
  6. Järkevää toimintaa. Ovat keväällä valmiina ja säästyy se tallaaminen. Voi täällä pitäis kans saada tukia aikaiseksi. Nuo näyttää jämäköiltä ja toimivilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu hyvältä, että tuet ovat nyt pystyssä ja keväällä pääsee odottamaan kärhöjen heräämistä tallomatta niitä.
      Nämä meidät tuet ovat yksinkertaisia, eivätkä tulleet kalliiksi. Puumateriaali meillä oli jo ennestään, joten kaupasta haettiin saneerausverkot ja muutama sinkilä lisää sekä tolppakenkiä. Näppärältä naiseltakin tukien tekeminen onnistuu.

      Poista
  7. Olet ollut taas ahkerana. Tuli hyvät ja tukevat tuet. Kanttaus saa aikaan siistin ilmeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha-ahkerointi on hyvää vastapainoa tämän hetken omaishoitohommille. Jaksaa taas istua puhelimessa jonottamassa kaikenlaisiin ajanvarauksiin ja kärrätä 92-vuotiasta milloin korva- milloin silmälääkäriin.
      Olen kovasti tykästynyt kanttauksiin, kuten olen tainnut mainita jo kymmeniä kertoja. Hyvää kannattaa kehua.

      Poista
  8. Hieno tuki! Ja varmasti pysyy hyvin paikoillaan vaikka myrsky myllertäisi rajusti. Olen itsekin vastaavista unelmoinut. Vielä ei sitä kuitenkaan ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikärhössä on samanlainen tuki ollut useamman vuoden ja hyvin on pysynyt tuulessa ja tuiskussa. Tolppatuet on juntattu maahan lujasti, joten eivät ne ihan heti sieltä mihinkään kallistu.
      Suosittelen näitä raudoitusverkkotukia; edullisia ja helppo tehdä.

      Poista
  9. Komeat kärhötuet! Huolellinen työ kyllä kannattaa, on se sitten kärhötuki tai penkin kanttaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Ukkokulta on ehkä huolellisempi kuin minä. Tosin kanttaukset ovat täysin minun kontollani. Kun ne kerran tekee kunnolla, kunnossapito on huomattavasti helpompaa.

      Poista
  10. Ohan se paree, mitä enemmän saa siistittyä, kantattua ja tehtyä siirtoja syksyllä, non kevättöistä pois. Ja hyvät tuet tuli. Luulis pysyvän pystys myrskys ku myrskys. Tarha-alappikärhöt pitääski leikata aika-ajoon matalaksi, etteivät kalijuuntuusi alahalta, kuhan vaan malttaas. Sulloli ny pakon sanelemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuleepa samalla ulkoiltua kunnolla, kun hoitaa syystöitä pois listalta. Olen tyytyväinen tukiin. Lumikärhön vastaava tuki on seissyt tanakasti pystyssä jo useamman vuoden. Eiköhän nuokin hoida hommansa.
      Aika lailla sydäntä riipaisi leikata kärhöt mataliksi, mutta nyt oli vaan pakko. Tukia ei ilman köynnösten leikkaamista olisi saanut kunnolla paikoilleen.

      Poista
  11. Taitaapa meillekin tulla samantapaisia tukia ensi keväänä. Pation viereen tehty seinäke on ollut todella tukeva, joten miksi ei sitten tekisi muitakin samalla mallilla. Minä en olisi kyllä raskinut leikata kukkivia kärhöjä mataliksi, mutta ehkä vielä enemmän harmittaisi keväällä sipulikukkien tallominen. Talven jälkeen niitä kukkia odottaa ihan toisella lailla kuin syksyllä.
    Komeasti kukkkii hortensia. Kuunliljan kukkakin on läheltä todella kaunis, kuten viimeisessä kuvassasi näkyy. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasioita nämä tukijututkin, mutta minusta nuo raudoitusverkko-systeemit ovat loppujen lopuksi aika huomaamattomia ja antavat pääosan itse köynnökselle. Sekä edullisia, helppo- ja nopeatekoisia.
      Arvaa vaan, ottiko koville leikata kärhöjä. Ei vaan ollut muuta vaihtoehtoa, koska halusin tuet nyt syksyllä paikoilleen. Ihan varmasti olisi harmittanut vielä enemmän, kun keväällä olisi pitänyt tallustella sipulikukkien päällä.
      Kuunlilja kukka on kauempaa katsottuna varsin vaatimaton. Läheltä tosi nätti.
      Viikonloppuna olisi tarkoitus jatkaa pihatöitä. Toivottavasti säät sallivat.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  12. Hienot tuet kärhöt saivat ja nyt kannattaa tehdä kaikki mitä kerkiää ja jaksaa. Kasvukausi kun alkaa niin penkit ja tuet on valmiina ja sipulikukat ja muut voi ponnistaa rauhassa pinnalle. Minulla ei kärhöjä vielä ole mutta ehkä tulevaisuudessa ja silloin on muistettava teidän ohjeet 😁
    Kanttaukset on sinulla mallikelpoiset ja sitä minä vaan että miten käy blogin nimen kun rikkaruohot vähenee ❓🤔😁
    Minäkin yritän opetella tätä kanttausta metrin kerrallaan. 🤗
    Hyviä päiviä on vielä luvassa ja niitä vielä tarvitaan.
    Mukavaa viikonjatketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka monet näistä syystöistä on aika raskaita, on kuitenkin kiva touhuta pihamaalla ja laittaa puutarhaa kuntoon kevättä varten. Kokemuksesta tiedän, kuinka kiva on aloittaa uusi kasvukausi ilman, että täytyy ylettömästi siivota vanhoja jälkiä.
      Eiköhän noita rikkaruohoja riitä vastaisuudessakin. Blogin nimellä on oma tarinansa, jonka olen tainnut jossain postauksessa kertoakin.
      Huomasin blodistasi, että olet aloittanut kanttaukset ihan menestyksekkäästi. Alkuun se on tylsää, mutta alkuun päästyä sujuu hyvin. Ja pitkän päälle helpottaa kunnossapitoa - mielestäni.
      Samoin sinulle mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  13. Näyttää nyt kestäviltä tuilta. Noilla menee kauan taas eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran tuhtia tavaraa ovat, etteivät vuoden tai parin perästä kaipaa uusimista.

      Poista
  14. Tolokut tuet!
    Ahkera -puutarhuri olet! 🧡🍂🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät tuet tuli, olen tyytyväinen.
      Ahkera tai pikemminkin työhullu.

      Poista
  15. Hyvältä näyttää tuet! Kyllä syksyllä on kaikenlaisia hommia puutarhassa! Tiällä ei oo vielä keretty muuta tehä, kuin yks penkki myllätä. Mehässä oon juossu puolukassa ja nyt on kerätty monneen perheeseen. Ihanat ilimat on tehä puutarhahommia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa ehtii vielä tehdä monenlaista. Tärkeämpää on kerätä puolukat metsästä. Olet ahkera marjaihminen, kun huolehdit myös muiden vitamiinit talteen.
      Viime päivät ovat sään puolesta olleet ihan kesäisiä. Ja viikonlopuksi on luvassa samanlaista.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!