maanantai 14. joulukuuta 2020

Herkkuja joulupöytään

 

Näyttää yhä vahvemmin siltä, että vietämme lähestyvän joulun Ukkokullan kanssa kahden. Korona jyllää Uudellamaalla ja ihmisiä suositellaan rajoittamaan tapaamiset vain välttämättömiin ja mielellään samassa taloudessa asuviin ihmisiin. Joulu on yhdessäolon juhla, mutta tässä tilanteessa on laitettava itse kunkin terveys etusijalle. En halua itse sairastua ja olisi todella raskasta tietää sairastuttaneensa jonkun toisen. Varsinkin, kun lähipiirissä on kolme haurasta ja huonokuntoista vanhusta.

Amaryllis Rozetta

Viime vuosina olen koristellut kotia jouluna yhä vähemmällä tilpehöörillä. Sisällä on erilaisia valosarjoja ja kynttilöitä. Talon molemmin puolin on valosarjat isoissa tuijissa ja parissa muussa paikassa.  Kukkia en edes yritä vastustaa. Vaaleanpunainen Rozetta-amaryllis avasi juuri toisessa kukkavanassaan neljännen nupun. Ruokakaupasta ostin kaksi valkoista amaryllistä, joiden pitäisi olla kerrottuja. Ja aloituskuvan valkoinen joulutähti on juuri niin kaunis, kuin odottaa sopiikin.

Meillä juodaan aika vähän mehuja. Oman puutarhan herukoista tuli tänäkin vuonna useampi litra mehua ja siitä valmistin jokusen purkillisen hyytelöä hillosokerilla. Makeaahan hyytelö on, mutta eipä sitä kauhatolkulla syödäkään. Punaherukkahyytelö sopii hyvin vaikkapa lihan lisukkeeksi. Monena syksynä olen tehnyt vastaavanlaista hyytelöä myös aroniamehusta. Oikein hyvää sekin.

Hyytelöpurkit ovat kiva lahja. Annan muutamalle ihmiselle purkillisen joulukukan sijasta tai kera.

Sinappia olen tehnyt vuosikausia jouluksi itselle ja muille annettavaksi. Teen aika tujakkaa sinappia, jonka tänä vuonna maustoin konjakilla. Ensi vuodeksi täytyy taas pyytää vauvaperheiltä pilttipurkkeja, sillä kovin isoihin purkkeihin sinappia ei ole järkevää pakata.

Jokaisella sinapinvalmistajalla lienee omat suosikkiohjeensa. En muista, mistä omani on peräisin. Sinapin tekeminen on nopeaa, eikä yhtään vaikeaa. Jauheen määrää lisäämällä saa sinappiin sopivasti ytyä, jos tykkää nenän aukeavan sitä syömällä.


Tässä käyttämäni sinappiohje, jos jotakuta kiinnostaa. Netistä ja keittokirjoista löytyy varmasti lisää.

HERKKUSINAPPI

1 ½ dl sinappijauhetta
1 ½ dl sokeria
2 dl kermaa (tai 1 dl kermaa ja 1 dl mustaa kahvia)
4 munaa
1 tl maissijauhoja
1 rkl ruokaöljyä
1 tl etikkaa
madeiraa, sherryä tai konjakkia maun mukaan

Ainekset sekoitetaan huolellisesti keskenään. Seos kaadetaan laakeapohjai-seen kattilaan ja kiehautetaan nopeasti koko ajan hämmentäen (palaa helposti pohjaan, joten muista hämmentäminen). Jäähdytä nopeasti ja purkita. Säilyy hyvin – maku vain paranee. Jos haluat voimakkaampaa sinappia, lisää vain jauhemäärää.


Joka vuosi innokkaat leipojat keksivät uusia vaihtoehtoja niin joulutorttujen täytteeksi kuin piparien mausteeksi. Luumuisella moussella täytetyt torttutuutit on jo tullut kokeiltua ja hyväksi havaittua. Seuraavaksi testasin Omar-karkeilla ryyditettyjä joulupipareita.

Omar-karkki laitetaan kahden kaulitun piparin väliin. Piparin mallilla ei liene merkitystä. Käytin pyöreää muottia. Nipistin hiukan taikinoita toisiinsa kiinni, sillä ajattelin toffeekaramellin pehmentyvän ja valuvan välistä. Ei valunut, ei edes muuttanut muotoaan piparin sisässä. Makuasia tietenkin, mutta en kokenut Omar-karkin tuovan pipareihin sen kummempaa lisäarvoa. Joku suklaakonvehti voisi olla enemmän minun makuuni. Etenkin, jos suklaa vähän sulaa piparin sisässä.

 
Leivon jouluisin taatelikakkuja vietäväksi läheisille. Vaihtelu virkistää, joten nappasin Suvikumpu-blogista hedelmäkakun ohjeen ja tein sillä muutaman pienen kakun. Kakut onnistuivat hyvin, koristeluna käyttämäni valkosuklaaganache sen sijaan ei. Siitä tuli lähinnä epämiellyttävän rään näköistä, anteeksi vain. Tiedän, mikä meni vikaan, joten jatkossa toivon mukaan onnistun paremmin. Harmi vain, että tuli harjoiteltua koristelemalla juuri niitä kakkuja, jotka on tarkoitus antaa toisille. En ota tällaisista asioista turhia paineita. Eiköhän kakut tule syödyiksi, sillä maku on ulkonäköä parempi.

Metallirengas on pyöreä, kuva vääristää.

Tilasin Elsan lempituoli -verkkokaupasta kivan näköisiä kynttiläkransseja. Metallirenkaassa on antiikkikynttilälle sopivankokoinen pesä. Kranssia voi tuunata vaikka puutarhan kasveilla. Kuvausta varten laitoin kranssiin patteritoimisen kynttilän ja vanhan jouluaiheisen mansetin. Kranssi on toistaiseksi etsinyt sopivaa paikkaa ja nyt uskon sen löytäneen hyvän paikan riippumassa olo- ja takkahuoneen välisessä kattopalkissa. 

Ostin näitä kransseja useamman, sillä niitä on mukava antaa joulukukan kera tai sijasta.


Muutamina aamuina aurinko on saanut taivaanrannan punastumaan. Vaikka päivällä pilviverho onkin kattanut koko tienoon, pienikin auringon pilkistys virkistää. Siellä se on tallessa odottamassa sopivaa ajankohtaa ilmestyäkseen lämmittämään ja valaisemaan.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!


34 kommenttia:

  1. Ihania lahjaideoita, itse tehdyissä on vain sitä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehtyihin laitaa samalla lämpimän ajatuksen mukaan. Sellaista ei kaupasta saa.

      Poista
  2. Syötävät lahjat ovat mainioita, nillä ne harvemmin jäävät nurkkiin pyörimään toisin kuin tavaralahjoille joskus tuppaa käymään, jos lahjanantajan ja -saajan maut eivät kohtaakaan. Tavaraa kun ei uskalla heti laittaa kiertoonkaan, ettei antaja vain loukkaannu.
    Kauniit joulukukat ja miten kaunis auringonlasku viimeisessä kuvassa! Täällä ei ole aurinko näyttäytynyt, mutta lunta sataa melkein joka päivä sentti tai pari lisää.
    Mukavaa uutta viikkoa ja joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulankantaan, syötävät katoavat nopeasti ja niistä jää ainakin hyvä maku kielen päälle ja muistoihin.
      Voi että, teille taitaa tulla valkea joulu. Meille luvattiin taas plusasteita ja vesisadetta. Sää ehtii vielä muuttua, joten eletään toivossa.
      Samoin sinulle mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Tosi kivoja lahjaideoita!
    Tuollaiset ruokalahjat ovat niitä parhaita, kun kaikilla tuppaa olemaan tilpehööriä yllin kyllin.
    Tein yhden reseptin mukaan hedelmäkakun, mutta se ei oikein onnistunut. Kyllä se syödyksi tuli, mutta voisin kokeilla toista reseptiä seuraavaksi. Luulen, että luotan Suvikummun Marjan reseptiin, hänen herkkujaan maistelleena. Kiitos vinkistä!
    Iloa ja mukavaa joulunalusaikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokalahjat ovat aina tervetulleita. Varsinkin, kun niihin on kätketty lisämausteena lämmin ajatus.
      Suvikummun Marjan ohjeet ovat herkullisia ja luotettavia. Viime vuonna tein hänen ohjeellaan taatelikakun, nyt tuon hedelmäkakun. Hyviä kumpikin. Kannattaa kokeilla.
      Joulu alkaa olla jo lähellä. Tontut kurkkivat myös Vaahteramäellä...

      Poista
  4. Oi mitä herkkuja. Minä teen myös musta sekä punaherukasta hyydykkeitä ja meistä ne on kanan ja kalkkunan kanssa nautittuna erittäin hyvää. Sinappia en ole koskaan tehnyt mutta oma tekemää olen saanut kyllä lahjaksi ja hyvää on myös ollut. Joulukukkia olen myös jo ostellut ja lisää ostan kun pääsen vauhtiin. Hedelmäkakkua minäkin ajattelin tehdä ja pitää katsoa sitä reseptiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalkkunan kanssa minäkin ajattelin herukkahyytelöä maistaa. On se hyvää ihan vaikka maksalaatikossakin vaihteluksi puolukoille.
      Itse tehdyt sinapit ovat ihan erilaisia, kuin kaupan putkilot. Sinappi tosin toisille maistuu, toisille taas ei lainkaan.
      Suvikumpu -blogin Marja on taitava leipoja ja kokki. Hänen ohjeitaan voin suositella.

      Poista
  5. Sinä olet ollut ahkerana! Kahdestaan mekin ollaan ilmeisesti isännän kanssa joulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen kaikenlaista pienissä erissä, niin ei tunnu lainkaan rankalta.
      Uskon, että joulu on ihan mukava kaksinkin. Sellainen tänä vuonna, ensi vuonna toivottavasti taas toisenlainen.

      Poista
  6. Minä sain tänään kutsun pienimuotoiseen illalliseen kesän puutarhafirmasta. Jätän se väliin koska nyt olen töissä ikäihmisen palvelutalossa ja aion pitää kokoontumiset ihan minimissä. Vaikka meillä hoitajilla on maskit, ei se ole satavarma suojaus. En todella halua olla se joka taudin tuo palvelutaloon. Vaikka voihan sen saada ihan kauppareissultakin jos huono tuuri on, mutta siltä ;)

    Kaikenlaista ihanaa syötävää siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se maski taida 100-prosenttista suojaa tuoda. Parempi toimia varman päälle, jotta ei tarvitse kantaa jatkossa syyllisyyttä - eikä sairastumisen seurauksia. Joudun tekemään äidin luona pikapyrähdyksiä viemällä hänelle ruokaa ja hakemalla mm. pyykin. Isä on hoivakodissa, jonne ei nyt sallita vierailuja. Vaikeinta on saada vanhat ihmiset ymmärtämään, miksi nyt ei istuta kahvin ääressä turisemassa.
      Paras panostaa syömiseen, kun muut riennot ovat nyt vähemmällä.

      Poista
  7. Kiitos Suvi! Herkkuja saa siten helposti, että itselle tehdessä valmistaakin tupla-annoksen. Tämä toimii niin hyytelössä, sinapissa kuin kakuissakin. Itselle kun on kuitenkin pakko jotain ruokaa valmistaa, vaikka innostus olisi välillä kadoksissa.

    VastaaPoista
  8. Hyviä jouluherkkuja. Itsekin tykkään antaa lahjaksi jotain pientä itse tehtyä herkkua, kuten hilloa tai hyytelöä. Kiva muistaminen, toivottavasti tulee käytettyä, eikä ole ainakaan krääsää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että moni ottaa mielellään vastaan omatekemiä lahjoja ja myös käyttää ne. On paljon ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät tee ruokia ja leivonnaisia itse. Arvostavat kyllä toisen tekemiä.
      Krääsää on joka huushollissa jo ihan tarpeeksi.

      Poista
  9. Sullon pukinpussihin laittaa vaikka mitä, sukista syätävihin lahajoohon.
    Komia joulutähti. Varmasti pysyy hyvänä joulun yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa itse tehdyistä on jo jaettukin saajille. Ajattelin pysyä poissa ihmisjoukoista jouluviikolla.
      Ainakin toistaiseksi joulutähti on ihan kuosissaan. Toivottavasti pysyykin vielä jonkin aikaa.

      Poista
  10. No ni, yritänpä uudestaan.
    Päivällä, kun olin juuri saanut kirjoitettua pitkän sepustuksen, tuli se Googlen häiriö! Juuri mun tuurilla, kun ekaa kertaa varmaan puoleen vuoteen kommentoisin jonkun blogia, tulee heti joku maailmanlaajuinen häiriö!!
    No, mutta piti sanomani, että ruokalahjat ovat tosi kivoja antaa ja saada.

    Me myös vietämme joulun kahdestaan, joten itselle ei tarvitse tehdä paljonkaan joulujuttuja, mutta onneksi ystävät ja sukulaiset ovat pyytäneet tekemään leipomuksia ja annan niitä heille, vaikka eivät pyytäisikään :) Kyllä joulun alla pitää olla kaikenlaista puuhaa, ei haittaa tämä pimeyskään niin paljon, kun on tekemistä.
    Tuo on tosi kaunis vaaleanpunainen amaryllis, minullakin on niin kaunis vaaleanpunainen juuri auennut. Lähiruokakaupasta ostetut nupulliset amaryllikset ovat aina vähän yllätys, mutta kauniin värisiä ovat olleet.
    Se valkosuklaaganache vaatii tosiaan vähän harjoittelua, suklaata pitää olla ainakin puolet enemmän kuin sitä kermaa ja sittenkin siitä tahtoo tulla sellaistä kellertävää rään näköistä ja kun sen vielä onnistuu valuttamaan sillai sopivana norona siihen kakun päälle. On tullut minullakin muutama kakku, jonka olen vienyt miehen veljelle. Hän tykkää kakuista, eikä niillä koristeluilla ole väliä :D
    Ostin Wiltonin valkoista pastaväriä, muutaman tipan kun laittaa ganachen sekaan, tulee valkoista ja kun antaa ganachen jäähtyä ennen pursottamista, saa tehtyä asiallisemmat koristeet.

    Mukavia joulunaluspäiviä Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuit sitten historiallisella hetkellä kommentoimaan. Uutisissa ei sentään mainittu, että Suvikummun Marjan kommentti haihtui pilvipalvelujen mustaan aukkoon.

      Sinun leipomuksesi ovat varmasti suosittuja ja odotettuja. Sinulla kun on maukkaiden tuotteiden lisäksi tuo koristelun taito. Googletin suklaaganachen ohjeita ennen töihin ryhtymistä, mutta siitä huolimatta ei ihan onnistunut. En lannistu, vaan uskon harjoittelun tässäkin asiassa auttavan. Hedelmäkakkureseptisi on oikein maukas. Jätin yhden kakun itselle ja luultavasti unohdan tältä joululta Charlotte Russen.
      Marketin valkoinen amaryllis avaa vähitellen ensimmäistä nuppuaan. Jännitys kohoaa, tuleeko kukasta kerrottu, kuten hyllyn reunassa luki.
      Sinulle myös mukavia joulunaluspäiviä ja kissoille runsaasti rapsutuksia!

      Poista
  11. Joulukukkia olen muutamat hankkinut. Muuten mennään jouluvaloilla ja -kynttilöillä. Parin vuoden tauon jälkeen päästään kokoontumaan koko nelihenkisen perheen voimin. Se on ihanaa 😊

    Minä en leivo, joten se osasto jää ihan muille.

    Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluvalot-, kynttilät ja kukat tuovat jouluntunnelmaa juuri sopivasti. Mukava kuulla, että saatte koko perheen joulupöydän ympärille.
      Ei kaikkien tarvitsekaan leipoa. Kaupasta saa toisten tekemiä herkkuja niin paljon, kuin niitä kaipaa.
      Samoin sinulle mukavaa joulun odotusta!

      Poista
  12. Meillä oli papan (minun isän) tekemää sinappia vuosikausia, kunnes kerran vahingossa selvisi, että se onkin mummon tekemää ollu joka vuosi, mutta kunnian oli saanu pappa ;D En tiedä jaksaako/ haluaako äitinin enää tehdä sinappia. Viime vuonna vielä teki. Isä tulee lyhytaikaispaikalta kotiin just jouluaattona ja heidän päivärutiininsa ovat siltä osin selvät, kun kotihoitokin käy 4 kertaa päivässä.
    Tein kerran Omar -muffinsseja. Aika kokonaisiksi jäivät nekin karkit. Eilen näin muuten kaupassa suklaapäälysteisiä Omareita, en ollu ennen nähny.
    Ostin suklaata ihan vaan viemisiksi..... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, suuri salaisuus paljastui. Minun appiukkoni kirjoitti uransa alkutaipaleella kirjallisuusarvosteluja. Myöhemmin kävi ilmi, että valtaosa niistä olikin anopin laatimia.
      Minun vanhempani viettävät ensimmäisen joulun 69 vuoteen erillään. Isän hoivakodissa sallitaan vain 15 minuutin vierailut ulkona, eikä äitiä huonon kuntonsa vuoksi voi sinne viedä edes vartiksi. Äidin luonakaan ei saisi varttia pidempään olla, paitsi kotihoitajat ja kotisairaalan väki.
      Suklaapäällysteisistä Omareista en ole kuullutkaan. Itse asiassa Omar ei muutenkaan niin kovin ihastuta. Olen enemmän suklaan ystävä.

      Poista
  13. Kivoja itsetehtyjä lahjoja, varmasti lämmittävät saajan mieltä! Viime vuonna minäkin tein muutaman kakun lahjaksi, välillä askarrellaan jotain aivan muuta. Mutta omatekoinen lahja on monin verroin tunteikkaampi sekä antaa että saada kuin joku kaupan juttu, jos on nimenomaan kyse pienestä joulumuistamisesta. Erilainen jouluhan tästä tosiaan on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatekoiset lahjat ovat monin tavoin mukavampia sekä antaa että saada.
      Erilainen joulu on tulossa. Toivottavasti jokainen löytää itselleen sopivan tavan viettää tätä joulua.

      Poista
  14. Tänä vuonna on monessa perheessä erilainen joulu, varovainen on syytä olla. Itse tehdyt lahjat ovat arvossaan, tuo hyytelö on varmasti hyvää lihan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kuulin, että äidin luona käyneellä kotihoitajalla epäillään koronavirusta. Äitikin testattiin, tulos saadaan huomenna. Virus hiipii jo niin lähelle, että alkaa hirvittää.

      Poista
  15. Olipa kiva lueskella kuulumisiasi. Nyt kun ei ihmisiä näe silmästä silmään niin tämä blogien lukeminen tuntuu erityisen tärkeältä ja mukavalta💕 Tuntuu kuin olisin ollut luonasi käymässä ja olisit jutustellut jouluisista puuhistasi. Ihanaa joulun aikaa sinne teille ja toivottavasti nähdään jo ensi kesänä blogiriennoissa💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Moniin bloggareihin on ollut ilo ja mahdollisuus tutustua. Siksi heidän postauksiaan tulee luettua mielenkiinnolla.
      Minäkin toivon tilanteen helpottavan kesään mennessä. Tähän saakka olen jaksanut hyvin kaikki rajoitukset, mutta nyt korona hiipii jo liian lähelle.

      Poista
  16. Mukavia ja maukkaita herkkuja itse tehtyinä.
    Joulu tulee olemaan nyt monessa perheessä hyvin erilainen, kuin ennen. Niin meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksut aikuiset ymmärtävät tilanteen ja osaavat suhtautua rajoituksiin rauhallisesti. Kunpa tilanne hellittäisi pian.

      Poista
  17. Itse tehdyt lahjat on kivoja, arvostan. Minä olen leiponut useana jouluna taatelikakkuja ja annan niitä lahjaksi. Niin tänäkin jouluna ja lisäksi leivon isälle ja anopille piparit ja tortut. Tänä vuonna olen huristanut ompelukoneella lahjoja, aina sitä jotakin keksii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Läheisesti saavat varmasti kivoja ompelukoneella huristettuja lahjoja. Taatelikakkukin on monelle mieluisa.

      Poista
  18. Ruokalahjat onkin mukavia antoo ja suaha. Sie ootkin ollu ahkerana neulomisissa ja ruokalahjojen tiennissä. Meiltäkin lähtöö erilaisii syötävii lahjaks ja karjalanpiirakat, piparit ja sinappi on jokajouluinen mukava muistamis perinne. Mie oon iloinen kun suan lahjaks suolasieniä sienisalattiin varten. Meilläpäin ei syksyllä rouskuja kasvanu ja en ihe niitä suanu suolattuu. Mukava on valamistautuu suureen juhlaan siivoomalla ja leipomalla, ruokiakaan unohtamatta. Ja muistamalla kanssakulukijia.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!