maanantai 28. kesäkuuta 2021

Varjoliljojen turbaanihatut poksahtivat auki

Lilium martagon 'Marhan'
 

Joka vuosi joku kasvi vangitsee huomion runsaudellaan ja kauneudellaan muita kasveja enemmän. Tänä vuonna tuo estradille nouseva on eittämättä varjolilja. Niiden korkeiksi venähtäneet varret ovat olleet jo pitkän aikaa täynnä pulleita nuppuja, joiden avautumista olen odottanut melkeinpä henkeäni pidätellen. Juhannuksena odotus on vihdoin palkittu ja puutarhan turbaanihatut ovat alkaneet yksi toisensa jälkeen avautua.

Lilium martagon Claude Shride'

Joko maasta on noussut aiemmin kukkimattomia yksilöitä tai sitten istutuslistani kirjaukset ovat päin seiniä. Veikkaan kumpaakin vaihtoehtoa. Putosin jo ensimmäisten erikoisempien varjoliljojen kohdalla kärryiltä, mutta en ole antanut sen haitata ihastelua. Viimeisimmässä OmaPiha -lehdessä (4/2021) on Pirkko Kahilan artikkeli marhanliljoista. Koitin vertailla omien liljojen kuvia artikkelin kuviin, mutta sekaisin olen siitä huolimatta.

Lilium martagon 'Arabian Night'


Kuvien alle kirjoittamani nimet perustuvat paikalle istutettujen sipulien nimilappuihin. Mistä sen tietää, vaikka myyrät olisivat käyneet mylläämässä sipulit uuteen järjestykseen. Tai että ostamani sipuli on ollutkin viljami vaihdokas. Mikäli jollain on korjauksia nimiin, otan ne ilolla vastaan.

Lilium martagon 'Guinea Gold'


Enpä ole aivan varma tästäkään. Onko kyseessä Guinea Gold vaiko joku muu? Terälehdissä näyttäisi olevan odotettua enemmän punerrusta keltaisen sijaan. Guinea Goldin istutin 2018. Tämän kesäinen kukinta on sen osalta tähän asti komeinta. Ensimmäisenä kesänään se ei kukkinut ollenkaan.

Lilium martagon 'Guinea Gold'

Guinea Goldissa on vielä useita nuppuja avautumatta. Helle pamauttaa nuput nopeassa tahdissa täysin auki, joten nyt pitää olla kameran kanssa ahkerasti liikkeellä. Jos vielä sattuu kunnon terälehtiä rummuttava sadekuuro, voi täyteen komeuteensa avautunut varjolilja jäädä näkemättä.

Lilium martagon 'Russian Red'

Muutamia varjoliljoja on vielä kokonaan nupulla. Varsinkin Kiemurapenkin Russian Red antaa muiden kiirehtiä. Ehkä se haluaa olla kyseisen kukkapenkin ainut kukkija kerrallaan. Myös Majalispenkin Cattaniae odottaa sopivaa hetkeä, joka ei kyllä taida olla kaukana sekään.

Lilium martagon - Varjolilja

Tavallinen punainen varjolilja on levinnyt hienosti. Jopa ihan uusiin ja vähän kummallisiinkin paikkoihin. Yksittäisiä kukkavarsia kurkistelee siellä täällä. Kukan väri on joissain paikoissa hieman toista paikkaa vaaleampi.

Iloisin varjolilja-yllättäjä on tänä vuonna valkoinen kaunotar, joka jo ehti kadota puutarhastani. Hankin parikin kertaa uusia sipuleita ja nyt ne näyttävät parastaan. Kuvan näkyä olen pysähtynyt katselemaan useamman kerran tämän juhannuksen aikana. Taustalla kukkii perhoangervo, jonka edessä on lukuisia punaisia varjoliljoja ja sitten alueen etuosassa kaksi valkoista yksilöä. Nämä ihanuudet toivat juhannuksen lämpimiin myöhäisiltoihin ylimääräistä kauneutta.

Clematis Multi Blue


Juhannus on mennyt mukavissa merkeissä jutellen ja välillä myös yhdessä herkutellen. Helteiden vuoksi puutarhassa ei ole jaksanut juuri mitään tehdä, mutta välillä on ihan aiheellista vain olla ja nauttia. Kerrankin tämä on onnistunut täydellisesti. Välillä kiersimme katsomassa puutarhan tilanteen ja tsekkaamassa, joko kärhöt aloittavat kukintansa. Senhän ne tekevät.

Clematis Rouge Gardinal

Juhannuspäivänä ukkonen pörräsi jonkin aikaa kylän päällä. Pilvet ropsauttivat sadettakin, joka määrällisesti oli lähinnä pieni muistutus sellaisen mahdollisuudesta. Oli jännä seurata ukkosrintaman kulkua Helsinki Testbed -sovelluksesta ja salamointia Real Time Lightning Mapista.

Kasvimaata ja ruukkukukkia olen kastellut. Muu puutarha joutuu väkisinkin nyt kärvistelemään. Ei ole mitään mahdollisuutta kantaa ympäriinsä sellaista määrää vettä, jota rutikuiva maa nyt tarvitsisi.

Juhannuskukka itselle. Amppeli maksoi 20 €, ei paha ollenkaan.

 
Juhannus on juhlittu. Kesä jatkuu ja monilla lomat vasta alkavat. Ennusteiden mukaan sää näyttää jatkuvan aurinkoisena ja varsin lämpimänä, ainakin täällä etelässä. 

Kauniita kesäpäiviä kaikille!


28 kommenttia:

  1. Tätä hetkiä mäki oon orottanu ja saan viälä muutaman päivän orottaakki. Rotevasti o varijolilijat tänä vuanna kasvanu. On ne nii komeeta. Olishan se mukava tiätää kaikkien nimet, mutta ei se nimettömyys kukkien komeutta himmennä. Ihanasti sopii tua valakoonen varijolilija tuahon. Oi, ja sulla kärhökki jo aloottivat. Hianua! Amppeliki niin mun färine :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niillä nimillä niin suurta väliä ole. Minkä lie päähänpinttymän olen niistä saanut. Kärhöjen nuput pullistelevat siihen malliin, että pian muutkin avautuvat. Näillä helteillä kaikki menee pikakelauksella.

      Poista
  2. Aina uuden kasvin ilmestyessä kukkaan, tuntuu, että tämä kesä on sen lajikkeen kesä. Vasta ihailimme kurjenmiekkoja, nyt ovat varjoliljat vuorossa. Totta, myös omat varjoliljani eivät liene koskaan kukkineen näin voimakkaasti. Mutta minullapa onkin pitkälti vain perinteistä haaleaa lilaa, kun sinun puutarhassasi loistavat varjoliljat mitä moninaisemmin värein! Kauniita jokainen, etenkin Guinea Gold on minun mieleeni. Mutta ei liene valkoisen varjoliljan voittanutta! Sade on kastellut maan, mutta kasvihuonneeseen ja amppeleihin asti se ei yllä, kastelua siis tarvitaan jatkossakin. Ja näillä helteillä kuivuu maakin nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se menee. Aika mukavaa, että kullakin kasvilajilla on omat ihailuhetkensä. Ilo olisi paljon vähäisempi, jos kaikki olisivat kukassa kerralla ja sen jälkeen taas odotettaisiin seuraavaa kesää.
      Olen viime vuosina ihan tarkoituksella hankkinut erikoisempia varjoliljoja. Varsinkin, kun niitä on yhä paremmin myös tarjolla. Valkoinen varjolilja on ehdoton kaunotar ja sitä minunkin on tarkoitus lisätä.
      Oi sinä onnellinen, jonka puutarhaa sade on kastellut. Täällä kuivuus on todella ankaraa, eikä helpotusta ole näköpiirissä. Saapa nähdä, millaisen heinäkuun saamme.

      Poista
  3. Kaunista varjoliljojen kukoistusta. Minulla on vain yhtä perinteistä varjoliljaa, joka on kitunut helteessä ja näyttää lähinnä surkealta.
    Meillä on satanut viime keskiviikkoista ukkosmyräkkää lukuunottamatta todella vähän koko kesäkuussa ja eilen oli poikkeuksellisesti pakko tarttua puutarhaletkuun ja lähteä kuivuudesta kärsiviä kasveja kastelemaan.
    Mukavaa viikkoa. 🌼🌸🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helle ei onneksi meidän varjoliljoja ole kiduttanut. Vaikka kukintaa se tietenkin nopeuttaa. Taisi talvi olla kaikinpuolin suotuisa myös varjoliljoille.
      Samoin meillä sateet ovat kiertäneet kylää sitä yhtä myräkkää lukuunottamatta. Eikä silloinkaan kovin paljon satanut, enemmän tuuli.
      Mukavaa viikkoa sinullekin.

      Poista
  4. Sinulla onkin paljon erilaisia varjoliljoja, olen ollut siinä käsityksessä ,että vain violetti ja valkoinen, ne perinteiset "hämyliljat", kuten äitini niitä nimitti, ovat sillä nimellä. Entisessä pihassa kasvoi useampi puska valkoista ja violettia varjoliljaa, täällä on vain tiikerililjaa muistuttavia tosi komeita kasvustoja eri paikoissa. Puuliljatkin ovat tehneet jo nupunalkuja. (Älä kerro kenellekään, mutta minua vaivaa puutarhatekemisen puute!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjoliljojen maailma on minullekin avautunut vasta viime vuosina. Mitä enemmän kasvien kanssa puljaa, sen enemmän niihin näköjään myös tutustuu. Hämylilja-sanan minäkin olen kuullut varjoliljojen yhteydessä. Tiikerililjat taitavat olla seuraavia kukintavuorossa. Esittelehän puuliljasi, kun aloittavat kukinnan.
      Taitaa olla puutarhatekemisen puutetta enemmänkin ilmassa. En tahdo millään saada itseäni motivoitua puutarhaan mitään tekemään. Ehkä helteilläkin on osuutensa, mutta jotain muutakin saamattomuutta koen. Ei kerrota kenellekään, ei!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kaikki kukat keikistelevät auringolle vuorollaan.

      Poista
  6. Alan pikku hiljaa ymmärtämään varjoliljojen suosiota 😊 Itse en ole niistä vielä kauheasti tykkäillyt, mutta ehkä vähän jo alan lämpeämään 😄
    Voi tuo Rouge Gardinal on aivan upean punainen! Tarkoitus oli ostaa sellainen keväällä, mutta kaupassa ei ollut. Nyt se on hankintalistalla seuraavaan suunnittelemaani kärhöpaikkaan 😍 tällä kertaa maltan kyllä etsiä juurikin oikean! Joku valkoinen sen kaveriksi myös 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasveille on salaperäinen tapa kietoa harrastajat pauloihinsa. Ehkä varjoliljatkin tekevät vielä niin sinulle.
      Rouge Gardinal taitaa tänä kesänä kukkia yhtä runsaana, kuin vuosi sitten. Suosittelen sitä lämpimästi. Valkoinen sopii hyvin sen kaveriksi. Paremmin kuin minun Multi Blueni.

      Poista
  7. Kävin jo heti katsomasssa, voiko jostain ostaa jo marhanliljoja. Vielä ei ole sipuleita myynnissä. Ihania ovat, vaikka nimi ja kukka ei aina toisiaan vastaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin viime syksynä lisää marhanliljoja, mutta valitettavasti firmalle tuli vaikeuksia ja uudet jäivät saamatta. Marhanliljoja ei ole ollut kovin paljon valikoimissa. Toivotaan, että tilanne muuttuisi.

      Poista
  8. Ihanat marhan- ja varjoliljat. Omistani en tiedä yhdenkään nimeä, kaikki ovat tulleet muiden harrastajien pihoista nimettöminä. Valkoinen on kyllä kaunis, samoin tykkään omassa puutarhassa kasvavasta vaaleanpunaisesta joka on valkoisen tapaan pilkuton.
    Kärhöillä tuntuu olevan kiire, kukkiakin jo näkyvissä eikä olla edes heinäkuussa vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se nimettömyys kukkien kauneutta mihinkään poista. Aion metsästää lisää marhanliljoja ja valkoista varjoliljaa voisin istuttaa useaan paikkaan.
      Kaikilla kukilla on nyt melkoinen hoppu. Jääköhän elokuulle mitään kukittavaa?

      Poista
  9. Hienot linjat minulla on kotona vain niitä tavallisia mutta komeita on tänä vuonna nekin. En ole kastellut ollenkaan mutta ihmeen suuria ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä lie auttanut varjoliljoja runsastumaan, mutta hienoja ovat tänä vuonna. Ja olivat itse asiassa upeita viime vuonnakin.

      Poista
  10. Liljasi ovat upeita, ovat nimet sitten mitä tahansa. Kärsitkö lainkaan liljakukoista? Minä huomasin, että viime syksynä laittamiini liljoihin tuli heti kukkoja, vaikka on ollut pitkä tauko edellisten liljojen jälkeen. Ei onneksi joka penkissä ole ollut viotuksia, mutta ihan riittävästi kuitenkin. valkoinen varjolilja olisi minun hankintalistallani, jos sellaisen tapaisin.
    Minäkin jännitän, milloin seuraavat kärhöt Arabellan ja Miss Batemanin jälkeen avaavat nuppunsa.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä keväänä ja kesänä on ollut paljon liljakukkoja. Eilenkin nipistin yhden pariskunnan kuoliaaksi kesken lemmenleikkien. Liljakukkoja on myös varjoliljoissa, mutta enemmän ne näyttävät tykkäävän esimerkiksi värililjoista. Valkoista varjoliljaa saa välillä metsästää. Omani istutin toissa syksynä ja nyt se kukkii ensimmäisen kerran. Minulla oli aiemminkin valkoista varjoliljaa, mutta se otti ja lähti.
      On se vaan mukavaa, että kun yksi kasviryhmä lopettaa kukintansa, seuraava on jo aloittamassa. Ilmeisesti pionit luovuttavat vuoronsa kärhöille.
      Aurinkoista viikkoa sinullekin!

      Poista
  11. Hienosti kukkivat varjoliljasi ja kärhötkin jo on aloittaneet. Meilläkin muutama marhanlilja jo kukkansa on aukassu. Monen menetin talavella. Syksyllä on uusia tilattava, ovat niin upeita kukkiessaan. Perinteiset varjoliljat ovat hyvin säilyneet. Kärhösikin kukkivat kauniisti, meilläkin Arabella nuppujaan kasvattaa, 'Princess Kate' ensimmäiset kukat on aukassu. Kaikki kukkii nyt noppeesti helteissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että menetit marhanliljoja talven pakkasiin. Perinteinen punainen varjolilja on minulla lisääntynyt mukavasti, ihan outoihinkin paikkoihin.
      Nyt saa pitää kiirettä, jos aikoo nähdä kukkansa parhaimmillaan. Helle laittaa kukkiin vauhtia vähän liiaksikin.

      Poista
  12. Marhanliljat ovat kyllä upeita. Itsekin olen niitä viime vuosina yrittänyt haalia lisää varjoliljojen lisäksi. Ne tuntuvat kasvavan missä lystäävät, niin oudoista paikoista niitä löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman olen huomannut eli varjoliljoja pukkaa mitä omituisimmista paikoista. Kerään niistä syksyllä siemeniä, joita olen tietoisesti laittanut muutamiin paikkoihin. Ihan ovat omatoimisesti kulkeutuneet niihin muihin, joista niitä nyt nousee.

      Poista
  13. Ihanat liljat, upeita sävyjä! Minullakin on nyt marhanlilja ensimmäistä kertaa tulossa kukkaan. Olen odottanaut sen kukintaa jo vuodesta 2018. Lehtiä on näkynyt, mutta nyt ensimmäiset kukat avautuvat. Ja tietenkin olen tässä vuosien varrella unohtanut sen nimen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, etteivät marhanliljat välttämättä kuki istutusta seuraavana vuotena. Kiva, että omasi alkoi vihdoin kukkimaan. Kyllä niitä jaksaa odottaa.

      Poista
  14. Vau mikä kokoelma varjoliljoja! Niihin pitäisi kyllä paremmin tutustua itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta varjoliljat ovat helppoja ja kauniita. Suosittelen lähempään tutustumiseen.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!