sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Syksyn sipuliurakka maalissa

Rosa 'F.J. Grootendorst' - Neilikkaruusu


Keskiviikkoaamuna mittari näytti -1℃ eli ensimmäinen ihan kunnon pakkasaamu. Näpit jäässä tepastelin alapihalle kameran kanssa ikuistamaan huurteiset ruusut. Päivän mittaan aurinko lämmitti tienoon. Vaikka aamulla kosmoskukatkin näyttivät varsin surullisilta, toipuivat ne ihmeellisen ryhdikkäinä jatkamaan kukintaansa. Onneksi pakkasaamu oli vasta esimakua tulevasta. Vielä ehtii laittaa puutarhaa talviteloille ja toppatakkikin saa odottaa vaatehuoneessa.

Bellis- Kaunokainen

En tippaakaan uskonut, että ensimmäinen pakkasaamu merkitsisi maan jämähtämistä jäähän kuukausiksi eteenpäin. Joka tapauksessa s
ipulit on mukavampi istuttaa pehmeään multaan ilman rautakankea ja hampaiden kiristystä. Niinpä otin kirjaimellisesti itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin sipuliurakkaan.

Kuvat lainattu Viherpeukalojen sivuilta, koska heidän sipulipusseissaan ei ole kuvallisia kortteja.


Tulppaanien istuttamisella ei vielä ole hurja hoppu, mutta nekin menivät multaan, kun kerran sain itseni työvälineiden kanssa pihalle. Kuvan tulppaanit ovat:

  • T. generiana Darwin Blushing Apeldoorn (ylävasemmalla)
  • Tulipa Purrisima  (keskellä)
  • T. generiana Darwin Pink Impression (yläoikealla)
  • T. generiana Darwin Apricot Impression (alavasemmalla)
  • T. generiana Darwin Salmon Impression (alaoikealla)

Aiemmin istutin

  • T. Finola Double Late
  • T. Double Early Mix 
  • T. Sylvestris
  • T. Persian Pearl

Nämäkin kuvat lainattu Viherpeukaloilta


Narsissit on hyvä istuttaa ajoissa, jotta ne ehtivät kunnolla juurtua. Nyt multaan menivät:

  • Tähtinarsissi Narcissus Flower Record (vasemmalla)
  • Kerrottu Narcissus White Leon (yläoikealla)
  • Valkonarsissi Narcissus poeticus Actaea (alaoikealla)


Viikko sitten istutin 
  • Narcissus Altruist (kuvassa)
  • Narcissus recurvus

Kuvat lainattu Viherpeukaloilta


Keväällä hienosti kukkineista lumikelloista lumoutuneena istutin niitä lisää. Nyt maahan meni pussilliset puistolumikelloa (Galanthus nivalis) ja kerrottua lumikelloa (Galanthus Flore Pleno).

Aiemmin ehdin jo istuttaa kaksi pussillista kerrottua puistolumikelloa.

Kuvat lainattu Viherpeukaloilta


Kirjopikarililjat (Fritillaria meleagris) kuuluvat joka syksyiseen valikoimaani. Niitä kasvaa jo monessa paikassa, mutta 30 kpl:n pussillinen pääsi nytkin kotipihan multaan.

Kevätkurjenmiekat ovat niinikään vieneet sydämeni. Nyt istutin

  • Iris reticulata Purple Hill (yläoikealla)
  • Iris reticulata Harmony (alaoikealla) 
Jo aiemmin tänä syksynä olen istuttanut
  • Iris reticulata Katharine Hodgkin
  • Iris reticulata Harmony
  • Iris histrioides Pauline - lumikurjenmiekka

Kuvat lainattu Viherpeukaloilta


Nettikaupan tilaukseen oli laitettu bonuksena 5 kpl:n pussi jättitähdikkiä (Ornithogalum ponticum 'Sochi'). Olinpa klikannut myös edullisen 5 kpl:n pussillisen Sweet Surrender -liljaa, jota ei vain voi olla liikaa - sitäkään. Paikka löytyi näillekin.

Rusokoiranhampaan kuva lainattu Viherpeukaloilta


Koiranhampaita olen laittanut useampana syksynä siten, että keltaiset Pagodat ovat kivasti kotiutuneet ja kukkivat keväällä hienosti. Vuosi sitten laitoin myös kermanvaaleaa rusokoiranhammas White Beautya. Nyt en sitä löytänyt, joskaan en kovin intensiivisesti edes etsinyt. Sen sijaan nettikaupasta tilasin kuvan vaaleanpunaista rusokoiranhammasta (Erythronium dens-canis). Tavallisesti koiranhampaita on pussissa tasan yksi hyvän kokoinen mokkula. Näitä rusoja pussissa oli viisi varsin pikkuista. Toivottavasti kukkivat keväällä.

Syysmyrkkyliljat ovat tyyriitä, eikä niitä ihan joka kaupassa ole. Espoolaisesta puutarhaliikkeestä ostin kaksi Waterlilyä kappalehintaan 4,95.


Marhanliljoja olen metsästänyt ja istuttanut muutaman vuoden ajan aika onnistuneesti. Nyt löysin sekä kellertävää Guinea Goldia että viininpunaista Claude Shridea. Kumpaakin minulla on jo ennestään, mutta ei haittaa. Aina mahtuu muutama lisää.
 
Keisarinpikarililjatkin olen vihdoin saanut kukkimaan sen ensimmäisenkin kevään jälkeen. Uskalsin siis ostaa jälleen uuden, kun sellainen nettikaupassa vastaan tuli. Fritillaria imp. Sunset pääsi vanhojen läheisyyteen olopihan Allaspenkkiin.


Päivänpesän elämää -blogin Katja mainitsi eräässä kommentissaan Allium Ping Pongin osoittautuneen hyväksi pörriäiskasviksi. Nähdessäni kyseistä laukkaa kaupassa, ajattelin kokeilla sitä itsekin. Kuvassa oikealla onkin jo tuolla aiemmin mainitsemani kevätkurjenmiekka Katharine Hodgkin, joka kauneudessaan ansaitsee tulla istutetuksi useampaankin paikkaan.



 Krookuksia olen istuttanut kahdessa erässä. Aiemmin istutin:
  • Crocus species Cream Beauty (vaaleankeltainen)
  • Crocus species Fuscotinctus (voimakkaan keltainen ruskeilla raidoilla)
  • Crocus Flower Record (keskisininen)
  • Crocus Pickwick (sinivalkoraidallinen)

Nyt multaan pääsivät

  • tähtisahrami Crocus tommasinianus 'Yalta' (yläkuvassa)
  • kultasahrami Crocus chrysanthus 'Gipsy Girl (alakuvassa), joka on hyvin samankaltainen, kuin crocus species Fufcotinctus



Vaikka ajattelin, etten tänä vuonna istuttaisi ollenkaan hyasintteja, tuli niitäkin hankittua. Nyt istutin 5 Woodstockia ja aiemmin multaan kätkeytyi viisi vaaleanpunaista Pink Surprisea.

Tilapäinen istutusmerkki myöhempää kirjaamista varten.

Lisättäköön istutettujen listaan vielä 15 kpl:n pussillinen talventähtiä (Eranthis cicilica) ja pussillinen pikkusinililjaa (Scilla bifolia). Vielä odotan postin tuovan OmaPiha-lehden tilaajatarjouksen 30 kpl:n pussillisen tummahelmililja Valerie Finnisiä.


Olen tainnut antaa pikkusormeni sipulipaholaiselle. Hyvistä päätöksistä huolimatta eksyin perjantain kauppareissulla sipulihyllyn ääreen. Peräti kahdessa kaupassa. Ensimmäisestä ostin kaksi 40 kpl:n krokussekoituspussia ja 50 kpl:n pussin helmililjoja.

Toisessa kaupassa valinnanvaraa olikin huomattavasti enemmän. Kukkaroni onneksi en ottanut ostoskoria, sillä kuvittelin hakevani vain jonkun pikkusipulipussin. Istutettavaksi valikoituivat:

  • Puschkinia libanotica
  • Narcissus recurvus
  • Tulipa Little Beauty
  • Tulipa bakeri Lilac Wonder
  • Iris reticulata Harmony
  • Eranthis cilicica
  • Fritillaria meleagris mix
En ole vuosiin istuttanut makkarien ja keittiön ikkunan alla oleviin penkkeihin sipulin sipulia, koska tarkoitus on jollain aikavälillä vähintäänkin supistaa alueita, ellei poistaa kokonaan. Kun mainitut paikat ovat  nyt liki paljaina kattorempan vuoksi maan tasalle leikatuista kasveista, ei houkutusta voinut välttää. Sateen ei pitäisi päivätolkulla jatkua, joten vielä pieni rutistus sipulitalkoon merkeissä.

 
Niin hienoa kuin keväällä onkaan kierrellä ihastelemassa sipuleiden nousemista mullasta, on niiden syksyinen istuttaminen vuosi vuodelta vastahakoisempaa hommaa. Pikkusipuleille löytyy varsin helposti sopivia koloja. Sen sijaan tulppaanit ja narsissit aiheuttavat joka vuosi melkoisen mietinnän. Minne niitä istuttaa, ettei vahingoittaisi perennojen juuria ja halkoisi työn tuoksinassa lapiolla mahdollisesti jo ennestään olevia sipuleita. Ei auta, vaikka kuinka olisi merkinnyt sipuleiden istutuspaikat. Muisti ei välttämättä kovin tarkkaan ulotu vuosien taakse. Aina sattuu ja tapahtuu. Nyt on sipulit tältä syksyltä taas istutettu. Vuoden päästä sama pähkäily, mutta se olkoon sen ajan murhe.

Rosa Glauca - Punalehtiruusu

Mitähän seuraavaksi? Listalla on jänisverkkojen laittamista, havujen leikkaamista, hakettamista, tavaroiden talvisäilöön kantamista, kanttaamista ja kitkemistä. Ikkunatkin kaipaavat pesua. Ei siis vapaa-ajanongelmia.

Työt ei tekemällä lopu, joten pala kerrallaan ja välillä vähän rennommin. Puutarhahan on minun harrastukseni, kuntosalini ja monenlaisen uuden oppimisen lähde. Eiköhän siinä ole elämäntäytettä kerrakseen.


37 kommenttia:

  1. Sinulla onkin melkoinen istutusurakka takana. Todella paljon on uponnut maan uumeniin erilaisia, keväällä kaunista kukintaa ja kukkaloistoa takaavaa sipulia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urakka ei tuntunut niin rankalta, kun tein sen neljässä erässä. Valtaosa on tänä vuonna pikkusipuleita, joiden istuttaminen on melkein leikkiä verrattuna narsisseihin ja tulppaaneihin. Toivottavasti nousevat keväällä kukkimaan. Se kyllä palkitsee viime aikojen sipulihommat.

      Poista
  2. Ooh, minun sipuliostokseni jäävät kyllä hirmuisesti jälkeen sinun hankinnoista! Mutta kuinka ihanaa onkaan taas keväällä odottaa maasta nousevia kevään ensimmäisiä kukkia! Ahkeruus ja viitseliäisyys palkitaan. Minä olin mainonnan orja ja hain Hankkijalta muutaman pussin myös Nightwish-tulppaanin sipuleita. Muiden mustien joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan sitä keväistä kukinnan loistoa tässä tavoitellaan. Sehän se palkitsee syksyisen aherruksen moninkertaisesti.
      Tummat tulppaanit ovat upeita. Niitä olen istuttanut aiempina vuosina, joten toivotaan edes osan nousevan keväällä.

      Poista
  3. Anteeksi, kun väkisinkin naurattaa ;D Voihan sipuli, mikä määrä! Minulla oli jo vaikeuksi keksiä 5 pussilliselle istutuspaikat.
    Sinulla on keväällä upea kukkapaljous!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa vapaasti nauraa. Minuakin naurattaa tässä vaiheessa, kun kaikki sipulit on onnellisesti maassa. Tänä vuonna tuli istutettua aiempia vuosia vähemmän. Toivottavasti nousevat keväällä kera edellisten vuosien sipulien.
      Istutuspaikkojen löytäminen on taatusti vaikeaa täälläkin. Oli sitten viisi tai 50 pussia. Onneksi ei sentään jälkimmäistä määrää, sillä siinä tapauksessa olisin varmaan yhä pihalla.

      Poista
  4. Sullon ollu taas hyvä vauhti päällä. Ens kevään kukkaloisto on taattu. Toisin on täälä. Enoo koskaa ostanu näi vähä sipulia mitä tänä syksynä. Remmi on ollu totaalisesti pois päältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain aiemmassa postauksessa totesin, että minussa on jonkinlainen ruohonleikkurin kaltainen moottori: kun sen kerran vetäisee käyntiin, se pysähtyy vasta bensan loppuessa. Sillä voimalla noita sipuleita on tullut istutettua. Enkä kyllä yhtään tykkää syyssipulihommista. Viittä vaille, ettei jäänyt tänä vuonna ostamatta. Sellaista heinäkuussa suunnittelin, mutta en sitten kyennytkään pysymään aikomuksissa.
      Voi, mistä sinulle saataisiin käynnistysainetta.

      Poista
  5. Melkoinen määrä sipuleita, toisaalta ehkä tuo vastaa itse kunkin syksyistä urakkaa. Näyttää vain niin paljolta, kun sen kaiken ynnää yhteen!
    Täällä on vasta kaksi pussia istutettu, kun en ole ollut mantereella vielä niiden myyntiaikaan. Jospa nyt alkavalla viikolla jotakin mieleistä löytyisi. Muita kasveja on kyllä vielä liuta saatava maahan, osa heinäkuusta asti odottanut sijoitustaan.
    Noista jokaisesta sipulista on kyllä keväällä niin maan perusteellisen kiitollinen, kun kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan noiden pussien lukumäärä yhteen paikkaan laitettuna hämää. Valtaosa on pikkusipuleita ja niitähän tyrkkää multaan kolme pussillista siinä, kun yhden ainokaisen tulppaanin.
      Miten minusta tuntuu, että tänä vuonna sipulit tulivat kauppoihin kovin myöhään. Ehdin niitä jo parista paikasta kysellä. Monissa kaupoissa en ole käynyt ja joissain niitä ei tänä syksynä ole ollenkaan (mm. Lommilan Krauta). Puutarhanikkarit on varma paikka, jos vain ehtii ennen muita rohmuja. Rustasta saa aika hyvin tavallisimpia sipuleita.
      Säät näyttävät lähiaikoina sen verran lupaavilta, että perennojenkin istuttaminen sujuu. Toivottavasti saat kaikki ennen syksyä multaan.
      Näin sipuliurakan päätteeksi olo on tyytyväinen. Nyt vain odotellaan kevättä ja kukkien loistoa.

      Poista
  6. Ankara määrä sipuleita ja miten upeita noista kasvaakaan! Hyviä hankintoja, mutta on siinä ollut urakka. Mulla on vaivaset pari pussia jemmassa, kun sais ne nyt maahan :D
    Hyvin kiteytetty lopussa, juurikin näin. Työtä teettää, mutta mikä nautinto siitä seuraakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutin tänä syksynä aiempaa vähemmän, pikkusipuleita entistä enemmän. Niitä on niin helppo kätkeä ahtaisiinkin paikkoihin.
      Toivottavasti löydät sopivan istutusvaihteen ja saat sipulisi maahan. Vielähän tässä ehtii, kun säätkin ovat nyt varsin lämpimät.

      Poista
  7. My God, I trust You. Come to our aid... To love God above all things...

    VastaaPoista
  8. Upea valikoima ja määrä ilahduttamassa sinua tulevana keväänä!
    Minäkin päädyin istuttamaan kaikki sipulini torstaina tulppaanit mukaan lukien. Jaan kommenttisi tuon puuhan nihkeyydestä ja totesin, että paras tehdä samalla koko urakka. Kevään suunnitelmista poiketen joitain lajeja ei sattunut kohdalle ostotilanteessa, joten ehkä sitten joku muu vuosi.
    Tämä viikonloppu on mennyt lasten vierailun merkeissä, joten kaikki puutarhapuuhat ovat olleet nyt tauolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen keväisen kukintalupauksen avulla tämän jokasyksyisen istutusrumban jaksaa. Yhdellä rykäyksellä homma on paras hoitaa. Muuten se jäytää selkäpiissä päivä toisensa jälkeen.
      Kiitos voimaannuttavasta vertaisuudesta. Ihanaa, että on muitakin, jotka eivät hehkuta sipulien istuttamisen ihanuutta.
      Olet ollut koko kasvukauden todella ahkera, joten syystäkin on hyvä välillä pitää taukoa ja viettää aikaa läheisten kanssa. Ei noita lapiotalkoita jaksa ilman henkisten voimavarojen tankaamista.

      Poista
  9. Ihana määrä sipuleita! Keväällä on kaunista odotettavissa. Minä olen saanut vasta pikkusipulit ja narsissit maahan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä keväistä kukkarunsautta näillä sipulitalkoilla tavoitellaan.
      Sinulla on homma jo hyvällä alulla, kun pikkusipulit ja narsissit on jo istutettu.

      Poista
  10. Hurjasti kukintaa odotettavissa keväällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs sen mukavampaa odottamista. Keväällä taas kuljetaan sormi kohti multaa pohtimassa, mistä piippoja kurkistaa.

      Poista
  11. Oijoi, tuolla määrällä on jo upeaa kukintaa odotettavissa ensi keväänä! Syksyisen sipulishown jaksaa ainoastaan kevätkukinta mielesessä. Itsellä odottaa vielä 2 kiloa tulppaanin sipuleita istutusta, mutta muuten kaikki ostokset ovat maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sinullakin kuopimista, kun tuon määrän tulppuja multaan piilotat. Sinulla oli keväälläkin kauniit tulppaani-istutukset, joten ensi kevään postauksesi tulevat jälleen kerran hurmaamaan lukijat.

      Poista
  12. Puutarhurilla ei ole ikinä vapaa-ajan ongelmia :) Mahtava määrä kukkasipuleita. Sain tänään viimeiset maahan, jotain saatan ostaa jos tulee alesta vastaan, muuten on valmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siis minkäänlaisia vapaa-ajanongelmia. Aina löytyy jotain nyppimistä ja jollei löydy, kyllä keksitään.
      En mene vannomaan, etteikö joku sipulipussukka vieläkin kaupasta mukaan lähtisi. Vaikka kuinka paljon istuttaisi, löytyy uusia aukkopaikkoja heti seuraavana päivänä.

      Poista
  13. Paljon olet sinäkin istuttanut. Minä istutin tänään viimeiset tulppaanit. Ja tosiaan saa olla tarkkana, mihin istutuslapion iskee. Minä pidän istuttamisesta, myös syksyllä sipuleiden istuttamisesta. Kitkeminen taas ei ole lempipuuhaani, mutta sitä tuli tehtyä tänään vähän siinä sivussa, kun kerta silmät näkivät rikkiksiä. Pitäisi kyllä tehdä vähän enemmänkin, siis kitkemistä. Ja vähän vielä jäi visiosta puuttumaan tulppaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme olisi, jos kaikki puutarhaihmiset tykkäisivät tismalleen samoista asioista. Vaikka paljon meillä yhtäläisyyksiä ilmenee, kun alamma mielenkiinnon kohteestamma keskenämme jutella. Kiva, että sinä tykkäät istuttamisesta. Toivottavasti visiosi vielä täydentyy, ettei jää kevääksi mieltä kaivelemaan.

      Poista
  14. No on sinulla sipulia ja kauniita. Maahanlaitto on minulle ollut aina sen mitä olen saanut laitettua vastenmielistä mutta onneksi kuitenkin jotain. Ensiviikonloppuna saan toivottavasti loputkin maahan ja sitten alkaa kitkentä ja muut hommat mitä luettelitkin ja minulla vielä tuplana kun nyt olemme pääsääntöisesti siirtyneet viikoksi aina kotiin. Mutta tehdään mitä jaksetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden kodin pihoissa riittääkin taatusti tulplamäärin tekemistä. Kitkemistä minullakin on, mutta sitähän on aina. Syksy on oikeastaan siihen tehtävään hyvää aikaa, kun sää on sopivan viileää. Kitketyt rikkaruohot ovat poissa kevään töistä.
      Todellakin tehdään mitä jaksetaan. Kaikki tarpeellinen tulee yleensä tehdyksi ja tarpeettomalla ei niin väliä olekaan.

      Poista
  15. Vau miten paljon kaikkia ihanuuksia! 🤩 Vaan onhan noissa urakka istuttaa 😅 mutta ihana sitten keväällä katsella 😊
    Ihanan punaisia nuo hyasintit! Hyasinttejä ei minulla vielä ole, mutta olen niitä harkinnut. Tälle vuodelle en osta, mutta saattaa niitä jossain vaiheessa tulla kokeeksi jonnekin päin minunkin puutarhaani 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin tapasin tyrkätä multaan jouluksi hankittuja hyasintteja. Kyllä nekin kukkivat, mutta usein melko vaatimattomasti. Jossain vaiheessa aloin ostamaan hyasintteja syyssipuleina ja sillä tiellä ollaan. Suosittelen, hyvin nousevat keväällä. Eivätkä jää yhden kevään iloksi.

      Poista
  16. Vanha herra äimisteli, kun ostin 3 pussia narsisseja. Eipä taida enää äimistellä, kun luetutan tämän jutun miesparalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luetuta ihmeessä Vanhalla herralla. Joskus niille miehille on hyvä tehdä tosiasiat selviksi.

      Poista
  17. No voi mahdoton, millaisen istutusurakan olet jo tehnyt! Minulla on tuolla vaan parisenkymmentä pikkusipulia odottamassa, josko saan ne ehkä tulevana viikonloppuna multaan.
    Ja pakkasyökin on jo takana, mutta kuurakuvia en ehtinyt ottamaan, mutta auringon sulattamat kosteudet kukissa kyllä :) Kauniita syyskuun lopun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä syyssipulitouhuissa minulla harkinta karkaa tyystin. Joka vuosi päätän olla maltillisempi ja tässä se taas nähdään. En osaa.
      Kuurakuvia pääsee todennäköisesti ottamaan myöhemminkin. Toivottavasti lämmintä riittää vielä vähäksi aikaa eteenpäin, ettei kylmästä kaudesta tule niin loputtoman pitkä.
      Samoin sinulle, kaunista syyskuun loppua!

      Poista
  18. Sinulla onkin hyvä urakka jo suoritettuna! Minä vielä odotan pakettia Hollannista...
    Muutoinkin minulla on puutarhan syystyöt ihan kesken. Ehkä ensi viikonloppuna olisi aikaa puutarhapuuhille.

    VastaaPoista
  19. Hupsista, johan oli komea kattaus sipuleita! Kova urakka, uskon sen, kun maassa on ennestään runsaasti muita asukkeja. Mutta mahtaa olla hieno kevät ja kesä tulossa, kun tuo uusi kukkamäärä lisätään jo ennestään upeisiin istutuksiin.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!