torstai 10. helmikuuta 2022

Amaryllis jumppaa

 
Valkoinen amaryllis kukki joulukuussa komeasti kahden vanan voimin. Kolmaskin vana ilmestyi näkyviin, mutta sepä halusi valita itse suuntansa. Olin jo aikeissa heittää koko rylliksen kompostiin. Vana oli kuitenkin tanakka ja terveen vihreä, joten annoin sille mahdollisuuden.


Vana kasvoi pituutta, vaan ei suoristunut. Ehkä se halusi uuden elämän sirkusamarylliksena tai koitti epätoivoisesti saada itsensä totaalisesti solmuun.


Solmuun meno jäi puolitiehen nuppujen alkaessa avautua. Kiemuraisen vanan ponnistelun katsominenkin alkoi jo ottaa voimille. Kuinka rankkaa onkaan ollut työntää energiaa kukkaan mutkaista vartta pitkin.

Aplodien paikka! Kiemuraisen vanan kukkasynnytys on vihdoin ohi. Kaksi kaunista, valkoista kukkaa ihastutti lähes parin viikon ajan.


Nyt hän on kaikkensa antanut, rättiväsynyt. Onneksi en laittanut amaryllista kompostiin, vaan annoin hänelle mahdollisuuden olla erilainen.

Tässä samainen amaryllis kahden ensimmäisen vanan ollessa täysin auki hetkeä ennen kukkien lakastumista. Ehkä tällainen suoraselkäisyys alkoi amaryllista väsyttää tai kyllästyttää. Erilainenkin on kaunista, eikö vain!

Valoisia helmikuun päiviä kaikille!


20 kommenttia:

  1. Valkoinen kerrottu amaryllis on vain niin kaunis. ❤️Kannatti antaa kolmannellekin kiemuraiselle kukkavanalle mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tänä jouluna kaksi valkoista amaryllista. Kumpikin ihastutti upealla kukinnallaan. Toinen sitten järjesti vielä tämän jumppanäytöksensä.

      Poista
  2. Onpa hauska! Tuon kanssa ei ainakaan tule sitä ongelmaa, että varsi venyy pitkäksi ja vinoon. Ei sekään kovin kaunista ole, ja ruukkukin siinä meinaa kaatua. Ehkä tuollaisia vuoristorata-amarylliksiä aletaan jatkossa jalostaa enemmänkin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin persoonallista amaryllistä en ole aiemmin tavannut. Oli hauska seurata sen jumppaa. Lämpimässä huoneilmassa ryllisten varret tuppaavat kasvamaan korkeiksi. Vaaleanpunaisesta Rozettasta piti yksi vana leikata maljakkoon, kun ei millään jaksanut seistä pystyssä.

      Poista
  3. Hieno suoritus amaryllikseltä kannatti antaa ponnistaa loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiemuraisen amaryllisen kehittyminen kiinnosti sen verran paljon, että olihan se loppuun saakka katsottava.

      Poista
  4. Aika ihana jumppa! <3
    Tuohan oli taiteellinen esitys, kuin kaunista balettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin mainio esitys. Tällaiselle erilaiselle kaverille oli ilo antaa mahdollisuus.

      Poista
  5. Mahtava!
    Selvästi sellainen japanilaistyylinen ahtaiden tilojen koristeellistyylikäs kasvi 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kenties amaryllis kuuli lähestyvästä keittiörempasta ja päätti sen vuoksi säästää itsekin tilaa.

      Poista
  6. Kaunis amaryllis ja todella erikoinen.
    Tässäkin pätee hyvin sanonta: Antaa kaikkien kukkien kukkia.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin hillitsin äkkipikaiset toimeni ja annoin amarylliksen tehdä mielensä mukaan. Kannatti.

      Poista
  7. Varsin taiteellinen suoritus! Ehkä amaryllis pelkäsi sinun toteuttavan uhkauksesi kompostiin viskaamisesta, jos se jättäisi kukkavartensa vain sojottamaan sivulle, joten se päätti sitten tehdä persoonallisen kiekuran. Kuka nyt sellaista raskisi hävittää! Hienosti mahtuivat kukatkin aukeamaan normaalista poikkeavassa asennossa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitin, jaksaako nuppu avautua ja onko sille tilaa. Amaryllis suoriutui mallikkaasti. Samalla se koulutti minua malttamaan ja antamaan kukillekin toisen mahdollisuuden. En ole vieläkään raaskinut kiikuttaa tätä erikoista amaryllista kompostiin. Ehkä koitan sen uudelleen kukittamista, vaikka aiemmin en siinä hommassa ole onnistunut.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Taiteellista ja kaunista jumppaa! Valkoinen amaryllis (tai ritarinkukka) on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varsin notkeaa. Ehkä se yritti näyttää meille mallia, vaan emme ymmärtäneet asettautua jooga-asentoihin.

      Poista
  9. Tällaiset kasvutarina ja jumpat ovat huippu mukavia! Meidän amaryllis kukki komeasti joulun jälkeen. Tuossa se on pöydällä, kun on niin komeat lehdet. Toivotaan, että alkaa meidänkin ryllis jumppaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättalvi on sopivaa aikaa jumpata ja joogata. Jospa sinunkin amarylliksesi vielä yltyisi kokeilemaan.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Ehdottomasti, amarylliksen jumpatessa ja minun sitä katsellessa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!