perjantai 4. helmikuuta 2022

Tuleeko lisää lunta?

 
Minkähän niminen lumimyräkkä tuolta lännestä taas on tulossa? Viiden aikaan iltapäivällä pitäisi olla meidän nurkilla. Ainakin tiedän, missä muodossa ulkoilen viikonloppuna. Lumikolaa rattoisasti sinne tänne työntäen ja hikipäässä lapiollisia kinoksen päälle heitellen tietenkin.

Rosa Therese Bugnet - Teresanruusu


Torstaina auringossa kimaltavat hanget loivat satumaisen postikorttimaiseman. Ei vaan ollut aikaa eikä tilaisuutta räpsiä siitä kuvia. Perjantaina oli kiirehdittävä tallentamaan puhtaat hanget ja lumesta notkuvat puut kotipihassa, sillä lauantain plussakelit voivat muuttaa postikorttimaisemat piankin vähemmän satumaisiksi.

Teresanruusu tervehtii minua leikkimökin kulmalla alakuloisen näköisenä. Maassa lötköttävät oksat yleensä nousevat kevään tullen, mutta olen kyllä suunnitellut parin pisimmän ja vanhimman oksan poistamista. Teresanruusun varret punertavat korallikanukan tapaan, ainakin aurinkoisena päivänä.

Tuolla jossain on Pikkupuutarhani
 
Puutarhassa käyskentely vaatii tällä hetkellä aimo annoksen positiivista henkeä ja huumorintajua. Alapihalla kulku myös polvitaipeeseen ulottuvassa lumessa tarpomista. Pikkupuutarhassa en ole vähään aikaan edes käynyt.

Rosa spinosissima 'Plena' - Juhannusruusu


Pikkupuutarhan juhannusruusu supattaa jotain mielenkiintoista Ville de Lyon -kärhölle. Sen verran vanhuudenhöperö ruusu jo, ettei tajua kärhön nukkuvan mullan sisällä. Taitaa tuossa samassa kasassa köynnöstukeen nojata myös osa toisen syyshortensian oksista. Aika notkeita ja taipuisia ovat näiden kotipuutarhan puskien selät. Jos itse makaisi viikkotolkulla huonossa asennossa, ei kovin helpolla kevään tullen pystyyn nousisi. Juhannusruusu selviää vuodesta toiseen ilman lihasrelaksantteja.

Kenties menee vielä hetki jos toinenkin, ennenkuin pääsen tässä kohtaa mullasta esiin tunkevia piippoja katselemaan. Makkaripenkkiin tuuli ei ole kinostanut paksua hankea. Emmekä ole siihen lunta kolanneet, koska vähän varjoisempana paikkana sulaminen kestää keväällä pidempään. Vaan mikä ihme Crocus Mi...? Sitten muistinkin sekoittaneeni krookussipuleita ja merkinneeni ne crocus mix-nimellä.


Leikkimökin terassille syksyllä unohtunut puutarhasammakko iskee selvästi minulle silmää. Tai sitten se on niitä lajeja, jotka jähmettyvät ja jäätyvät kauttaaltaan, kunnes kevätaurinko saa niiden elimistön taas heräämään.

Perhe uhkasi joskus vuosia sitten ostaa minulle puutarhatonttuja. Kieltäydyin kunniasta. Ja sain puutarhasammakoita. Niitä taisi jossain vaiheessa olla kolme. Yhdelle kävi köpelösti, kun rikkaruohoja putsatessani nakkasin kiven takaviistoon kuvitellen sen menevän aiemmin aloittamaani kivikasaan. Ei mennyt. Kova kopsahdus ja räsähdys. Yksi puskan alla seisonut puutarhasammakko menetti päänsä.

Ensimmäiset kylvöt on tehty. Jossain vaiheessa tarvitsen muutakin, kuin kylvömultaa. Vein varmuuden vuoksi muutaman säkin syksyllä kellariin. Näistä puuvajan luona seisovista multasäkeistä ei ihan heti apua ole. Syväjäädytettyä multaa, joka onneksi sulaa ja lämpiää kesään mennessä.


Meinasin jo tuskastua, etteivät viikko sitten kylvämäni siemenet jaksa itää ollenkaan. Jaksaahan ne, jos niille antaa riittävästi aikaa ja rauhaa. Paprika California Wonder sieltä jo kurkistaa. Toivon mukaan esimerkillään vetää muutkin ihmisten ilmoille näytille.

Lilium martagon - Varjolilja


Tuulikello kilkattaa tasaiseen tahtiin. Laitanpa takkaan tulen ja villasukat jalkaan.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

Talvipoika sipsutteli,
lumivarpain hipsutteli.
Lumivillaa ripsutteli,
haituvia hapsutteli.

Nauroi vitivalkein hampain.
Ratsasteli lumilampain,
puitten ali, puitten yli.
Lunta kukkuroillaan syli.

Talvi tuli valkein varpain,
huulin huurteisin.
Vilun viitta hartioilla,
hiuksin hileisin.
Peitti pellot nietoksilla,
järvenselät jäällä.
Pupuperhe puikkelehti
talviturkit päällä.
 


32 kommenttia:

  1. Lisää lumimyräkkää on tosiaan luvassa ja taas saa ennusteen mukaan heilua tosissaan lumikolan kanssa.
    Minä en ole vielä kylvöjä aloittanut ja luulen, että ne ajoittuvat minun kohdallani vasta maaliskuulle.
    Mukavia hetkiä takkatulen lämmössä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin säätiedotukset tiesivät. Lumisade alkoi neljän jälkeen heikkona. Nyt, 17.30 lunta pyryttää sakeasti kylmän tuulen kera. Nyt nautin takkatulen lämmöstä. Turha mennä pimeässä lunta kolaamaan. Ehtii aamullakin.
      Kylvin viime viikolla kelloköynnöstä, keijunmekkoa ja paprikaa. Muut saavat odottaa maaliskuuhun.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Lumisadetta on luvattu säätiedotuksessa. Ikkunan takana tuuli oikein vonkuu. Ihan parhaat säät villasukkien neulomiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumisadelupaus toteutui taas maksimaalisesti. Tänään kolmen tunnin työt tehty. Ukkokulta lähti vielä ruokailun jälkeen putsaamaan autoa ja tekemään hienosäätöä. Jalkakäytävä on edelleen auraamatta, joten vallin kolaamista tiedossa.
      Sukkaparin toisen sukan sain illalla valmiiksi. Mieluummin kutomista, kuin lumihommia pimeässä.

      Poista
  3. On jännä nähdä aamulla, millaiseen maisemaan herää. Parhaillaan täällä on juuri sisälle pihakierrokselta palannut litimärkä pantteri. Tuuli natisuttaa nurkkia ja sade ropisee vasten ikkunoita, mittari näyttää +2,5. Se, mitä pihavalon sytyttäessäni pystyin näkemään, niin lumet näyttävät sulavan sateessa vauhdilla.
    Vaikka tuulee kovaa, niin lämpötilan eron huomaa kyllä sisälläkin siitäkin huolimatta, että huteraa taloa on tuulella vaikea saada pysymään lämpimänä. Pari iltaa sitten oli -15 tähän aikaan, nyt 17 astetta lämpimämpää! Ihan hullua. Sisälämpöä on heti vähän enemmän ihan itsestään.
    Toivottavasti teille ei tule kovasti enää lunta lisää. Toisaalta ei sitä jäätikköäkään toivoisi. Toivon kovasti, että se tässä sateessa sulaa ja maakin alkaa sulaa.
    Takan ääressä illanvietto kuulostaa ihan täydelliseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamu valkeni lumikaaoksessa. Kolmen tunnin kolaamisen jälkeen pihalla pääsee kulkemaan ja portista ulos. Jalkakäytävä on edelleen auraamatta, joten melkoinen valli on vielä tulossa siivottavaksi. Muuten ei autolla mihinkään mennä. Yhtään enempää en enää lunta toivo enkä halua. Kunpa tämäkin alkaisi pian sulamaan, kun kaikki paikat ovat lunta pullollaan. Meillä on mittari edelleen vähän miinuksella. Katsotaan, meneekö plussalle, kuten ennusteet lupaavat. Monenlaisten asioiden puolesta kerätään adresseja. Kuinkahan moni laittaisi nimen alle "Ei enää enempää lunta, kiitos" -adressiin?

      Tuuli taitaa kylmentää taloa enemmän, kuin pakkanen konsanaan. Sinulla on villapuseroille käyttöä, vaikka kyllä ihminen kummasti sopeutuu matalampaankin asumislämpötilaan. Kaksi nelijalkaista lämminkarvapakkausta on kiva lisä sängyssä.

      Sukankutimet, lasillinen viiniä ja takkatuli tekivät perjantai-illasta tavallista viihtyisämmän.

      Poista
  4. Kyllä, lunta tulee. Tänään pääsee täälläkin kolaamaan pitkästä aikaa ihan urakalla. Nyt on ainakin kymmenen senttiä jo maassa eikä tuiskulle taida loppua tämän vuorokauden aikana näkyä.
    Puutarhasammakollasi on talvinen kasvonaamio. Täälläkin ensimmäinen paprikan koukku kurkisteli tänä aamuna mullan seasta. Tämän päivän ohjelmassa onkin kasvivalon virittely pikkutaimien iloksi.
    Edellisen postauksen ehdin lukea illalla mutta kommentointi jäi. Teille tuli tyylikäs ja käytännöllinen keittiö, jossa on varmasti ilo kokkailla. Vetolaatikot alakaapeissa mahdollistavat perimmäisenkin nurkan hyödyntämisen näppärästi. Kaappitilaakin on valtavasti ja kaikki keittiössä tarvittavat tavarat löytyvät samasta tilasta. Kyllä tässä kateus meinaa iskeä ihan todella kun laskee omia keittiönkaappeja, jotka eivät riitä lähellekään meidän tarpeisiin. Servetit, kynttilät, pakasterasiat, pöytäliinat, kukkamaljakot ja puolet paremmasta astiastosta ovat muissa huoneissa. Aika paljon tavaraa siis eikä kaikkea saa millään mahtumaan keittiöön, jos ei tee jotain radikaalia ratkaisua tilankäytön suhteen. Kauhulla odotan sitä, että jompi kumpi lapsista keksii haluta oman huoneen, jolloin on keksittävä, mihin kaikki tavarat saa sitten sopimaan. No, se on sitten sen ajan murhe...
    Iloa lumitöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näistä lumenkolausurakoista ei tule joka viikonloppu toistuva ajanviettomuoto. Aamulla lähdin hommiin, joissa vierähti kolme tuntia. Lisää lumihommia on vielä luvassa, kunhan aura käy putsaamassa jalkakäytävän.

      Hyvä, että mainitsit kasvivalon virittämisen. Löysin omani vaatehuoneen hyllyltä, mutta en mistään sen kiinnitysosaa. Tein väliaikaisen virityksen, kunnes tarvittava osa löytyy. Keittiörempan jäljiltä vielä jotain muutakin on kadoksissa. Tai paremminkin laitettu liian hyvin johonkin omituiseen paikkaan.

      Meillä oli paljon säilytystilaa vanhassa keittiössä. Uusien laatikoiden ja kaappien myötä taisi tulla vielä lisää. Karsin jonkun verran tavaraa remppaan valmistautuessani. Kahden ihmisen taloudessa säilytystilan tarve on selvästi vähäisempi ja erilainen, kuin lapsitaloudessa. Lasten muuttaessa omilleen vaatekaappitilaa on jopa tyhjänä.

      Asioilla on tapana järjestyä ajan kanssa. Jospa näin käy teilläkin.

      Tänään lumityöilo oli vähän kadoksissa. Olin totaalisesti poikki palatessani sisälle. Huomenna taas uusin voimin, jos lunta tulee...

      Poista
  5. Tuo varjolilja on kyllä mainio lumipipoineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä varjoliljoja nousi vähän sieltä sun täältä. Osan siemenkotien sisällöstä ripottelin istutusalueille, osan jätin törröttämään paikoilleen. Niissä on yllättävän tanakka varsi, kun ei tuulessa ja tuiskussa taivu ollenkaan.

      Poista
  6. Ihan hurja pyry on ollut täälläkin, näköjään vietämme oikein kunnon lumitalvea, sillä yhä edelleen ennusteissa on lisää luvassa.
    Hienoa, että paprika ponnisti pintaan, sieltä ne muut varmaan seuraavat perässä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdin jo tammikuussa ajatella, että tuli melko vähäluminen talvi. Olisi kannattanut jättää ajattelematta, sillä nyt lunta on valtavasti. Ja lisää luvassa...
      Toivottavasti muut seuraavat paprikaa. Kasvoilleni tuli lievästi sanoen kateuden vihreyttä katsellessani sinun kelloköynnöksiäsi.

      Poista
  7. Lunta tosiaan on niin, että aamupäivällä oli pakko vapauttaa pensaita liiasta kuormasta. Hienoa, että olet saanut jo kylvöt alulle - minä vasta suunnittelen.
    Hauskaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sään lämpenemisen vuoksi puita ja pensaita onkin syytä vapauttaa. Oksilla oleva lumi on nyt tosi märkää. Onneksi se näyttää tulevan ilman apuakin alas.
      Suurin osa kylvöistäni on vielä edessäpäin. Hyvin ehtii.
      Mukavaa helmikuuta sinulle!

      Poista
  8. Tänä talvena ei ole tarvinnut ainakaan meillä päin valitella lumen puutetta. Ja lisää tulee. Muutamat lumenlykkimät tuli pykättyä pihasta pois, huomenna lihakset varmaankin huutelevat protestiaan 🤭.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole lumesta nyt puutetta. Tänään taas tehtiin kunnon lumityöt heti aamusta. Aamuisin lihakset ovat hetken aikaa jäykkinä, kunnes saan itseni taas vetristettyä. Ihme, ettei selkä ole tämän kipeämpi. Se ei ole joulukuun alun noidannuolikohtauksesta vielä kunnolla toipunut.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Tällainen talvi tänä vuonna. Tuskin lunta enää juhannuksena on. Sillä ajatuksella jaksaa hyvin eteenpäin.

      Poista
  10. Lunta olisi tosiaan jo tullut ihan tämän talven tarpeiksi. Tänne sitä onneksi hyvin mahtuisi vielä vaikka kuinka mutta sen sulaminenhan kestää pienen ikuisuuden... No en halua valittaa, vaan nauttia neljästä vuodenajasta💚 Kiva runo❄️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luontoon lunta mahtuu. Suurin ongelma asutuilla alueilla lienee se, mihin kaiken lykkää kulkuväyliltä. Voipi olla niin, ettei kesä tuntuisi yhtä hienolta, jos se kestäisi 12 kuukautta.

      Poista
  11. Samaa tonttu-uhkausta on harrastettu täälläkin :D Vielä ei ole onneksi tonttuja näkynyt. Lunta on nyt riittävästi enkä toivo yhtään lisää. Pitää yrittää ajatella posittiivisesti, että kasvit ovat hyvin suojassa lumen alla jos tulee helmikuussa kovia pakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa hauska tietää, kuinka monta kuutiota lunta olemme kolanneet alapihalle johtaville portaille. Tällä vauhdilla kasa on kohta kasvarin nurkalla. Nyt vain toivotaan lämmintä kevättä, joka sulattaa lumet nopeasti. Ehkä pohjavedetkin täyttyvät näillä lumimäärillä.

      Poista
  12. Sammakko näyttää ainakin iloitsevan lumesta ;)
    Meillä on mönkkäri, mutta ongelmaksi alkaa muodostua se, että piha kapenee ja pienenee huimaa vauhtia. Mönkkärillä ei saa lunta nostettua ylemmäs, vaan se vain työntää lumen sivuun. Ei sillä saa ihan rapun edestäkään, eikä tarkoista reunuksista, ne pitää työntää lapiolla (tai kolalla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammakon on helppo hymyillä, kun saa olla kaiken aikaa katsomon puolella. Tällaisina lumitalvina suunnittelen lumilingon hankkimista. Sitten lumet sulavat ja asia unohtuu, kunnes on taas lumikaaoksen vuoro. Kunnon lingolla lumen saisi heitettyä todella pitkälle. Nyt ongelmana ovat korkeat kinokset, joiden päälle ei voi kolalla työntää eikä lapiolla jaksa kohta heittää. Mönkkäri ei siis ole hyvä vaihtoehto ainakaan pienemmälle pihalle. Pitäisi olla laaja alue, jonne lumen voisi työntää heti alkuunsa. No, kuukauden päästä tämäkin ongelma voi olla jo huomattavasti pienempi.

      Poista
  13. Lunta on kyllä jo aikalailla riittävästi. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Tällä lumimäärällä pärjää hyvin sen sulamiseen saakka.

      Poista
  14. Lumi onneksi suojaa kasveja tänä helmikuuna, jos ne kylmät pakkaset vielä saapuvat.

    Minullakin on paprikaa jo multapurnukassa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tämä määrä lunta suojaa kasveja. Toivottavasti ei hurjan kovia pakkasia kuitenkaan tule.
      Reipasta kasvua paprikallesi!

      Poista
  15. Lunta on nyt suatu runsaasti tännekkin. Miulla ol kässäviikonloppu ja lauantaita vasten yöllä, tiet ol tuiskuttanu likipitäen umpeen. Nippanappa piäsin autolla maantiellä. Pahimmissa paikoissa ei ollu ennee toistakaan kaistoo auki. Onneks ol joku ennen minnuu ajanu ja tietä polokenu. Luminen talavi on ja poikani sielltä Espoosta taloltaan kuvan laitto, Mahtavat penkat siellä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että selviydyit kässäkerhoon ja sieltä takaisin. Tiet ja kadut ovat kovasti kaventuneet suuren lumimäärän vuoksi.
      Nyt on lunta täällä etelässäkin niin paljon, että kaikki halukkaat pääsevät hiihtämään ja muksut pulkkamäkeen.

      Poista
  16. Ihan kuin olisi elänyt kaksi kertaa saman viikonlopun! Paitsi että eilen piti jo kiivetä lapsuudenkodin katolle, kun lunta oli kertynyt riskirajoille asti. Ihania nuo lumen kuorruttamat kasvit ja puutarhan asukit! Puutarhatontut ovat myös meillä kiellettyjen listalla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivokaamme, ettei sanonta "ei kahta ilman kolmatta" toteudu tässä lumiasiassa. Alkaa olla joka nurkka niin täynnä lunta, ettei uudelle ole tilaa. Mihin saitte katolta pudotetun lumen laitettua? Sehän on hyvin painavaakin.
      Puutarhasammakot kuuluvat samaan kastiin puutarhatonttujen kanssa. Tulevat varmaan samalta tehtaaltakin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!