tiistai 15. helmikuuta 2022

Ystävyyttä vuoden jokaiselle päivälle - arvonta!

 

Ystävänpäivänä postilaatikosta löytyi mieluinen paketti. Oma Piha -lehden toimitusväki halusi ilahduttaa muutamia puutarhabloggareita tämän vuoden Pihakalenterilla. Takuuvarmasti ilahduin.

Tämä Pihakalenteri on ollut minulle tuttu jo useamman vuoden ajan. Olen tilannut sen aina ajoissa, jotta pääsen tekemään kirjauksia heti kunkin vuoden alusta lähtien. Tuorein, 11. Pihakalenteri kolahti postilaatikkoon jouluviikolla. Raportoin siitä täällä

Luonnollisesti minulla ei ole käyttöä kahdelle samanlaiselle kalenterille. Koska kaikkea hyvää on kiva jakaa, päätin järjestää kalenterista arvonnan. Joku teistä saa itselleen tuoreen Pihakalenterin. Vaikka vuodesta on kohta jo kaksi kuukautta mennyt, ehtii kalenteriin vielä hyvin kirjata kylvöt ja keväsuunnitelmat tai katsoa kaverien nimipäivät. Samalla saa oivallisen tilaisuuden tutustua tähän mukavaan ja käyttökelpoiseen kalenteriin.

Arvonnan säännöt:

  • arvontaan voivat osallistua blogini lukijoiksi kirjautuneet jättämällä kommentin tähän postaukseen (voit tarkastaa, oletko lukija, blogini oikean sivubannerin "Lukijat" -osiosta)
  • jokainen saa yhden arvan
  • laita kommenttiisi sähköpostiosoitteesi, johon voin ilmoittaa voitostasi ja jonka avulla pyydän yhteystietosi kalenterin postittamista varten (mikäli s-postiosoitetta ei löydy blogistasi tai sinulla ei ole omaa blogia) 
  • arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy la 19.2.2022 klo 20.00
  • postitan kalenterin vain kotimaiseen osoitteeseen 
  • mikäli kalenterin voittanut ei ilmoita yhteystietojaan ke 23.2. mennessä, voitto siirtyy arvonnassa kakkoseksi tulleelle
 Onnea arvontaan!
 
Naapurilta saamme aina hienot, itsetehdyt kortit.

Arvonnan puitteissa haluan myös kiittää kaikkia blogini lukijoita ja kommentoijia. Aina on kiva kirjoittaa juttuja sopivilla kuvilla maustettuna. Merkityksellistä bloggaamisesta teette kuitenkin te. Lämmin kiitos!

Iloa, valoa ja ystävyyttä vuoden jokaiseen päiväänne!


30 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle arvokkaasta puutarhaystävyydestä, kommenttejasi ja juttujasi on aina mieluisaa lukea! En tällä kertaa osallistu arvontaan, sillä olen jo aloittanut yhden puutarhakalenterin kirjauksilla.
    Tämä on oikein kiva arvontavoitto, joten toivottavasti siitä saa nauttia joku kalenteria omistamaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, kauniista sanoistasi. Pidän hyvin paljon sinun blogistasi ja upeasta puutarhastasi.

      Kahta puutarhakalenteria harva ihminen tarvitsee. Siksipä minäkin laitan tämän toisen kappaleen mielelläni jollekin tarvitsevalle. Kyllä se löytää itselleen uuden kodin.

      Poista
  2. Kiva, kun laitat kalenterin kiertoon, ettei mene hukkaan. Mulla on kirja, johon laitan suunnitelmia ylös ja liimaan kasvien ostokuitit talteen, jotta muistan mitä olen hommannut pihaan. Kalenteri voisi kuitenkin olla kiva, jotta voisi kirjata ylös kylvökset ja kasvien kukinnat yms. Joten mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Pihakalenteri on osoittautunut varsin käyttökelpoiseksi kalenteriksi ja erityisen hyväksi puutarhaihmiselle. Kirjasin juuri omaani tekemiäni kylvöjä ja vähän jo ostosuunnitelmiakin.
      Olet mukana arvonnassa. Onnea matkaan!

      Poista
  3. Puutarha kalenteria ei ole tullut hommattua ja sille ois kyllä käyttöä. Arvontaan mukaan lähdetään.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihakalenteri toimii myös yleiskalenterina. Siinä on runsaasti kasvitietoa ja tilaa mm. kylvöjen kirjaamiselle.
      Toivotan sinulle onnea arvontaan!

      Poista
  4. Mukaan puutarha kalenterin arvontaan. Kevät lähestyy ja istutus jutut. salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdit vielä hyvin kirjaamaan puutarhakalenteriin kevät- ja istutusjuttuja.
      Onnea sinulle arvontaan!

      Poista
  5. Ystävyyttä tarvitaan tässä kiristyvässä maailmassa. Voishan tuota onnea kokeilla arvonnassa, vaikka ei ole puutarhaa. Mutta toivossa on hyvä elää.
    Ihan kamalan ikävä on puutarhaa, kun jostain löytyisi maapläntti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt toivoisi maailman ihmisten saavan oikein kunnon Ystävyys-rokotuksen, jotta kaikenlainen uhittelu vähenisi tai lakkaisi kokonaan.
      Jospa tämä Pihakalenteri toisi iloa ja helpotusta puutarhaikävääsi. Se toimii kyllä hyvin myös tavallisena kalenterina.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  6. Ihanaa Between kun jaksat pitää blogia vireänä näin hiljaisena aikana. Olen itsekin vähän laiskasti postannut ja viime päivinä en ole edes ehtinyt lukemaan / kommentoimaan kenenkään blogeja.
    Olen kerran tilannut tuon kalenterin, tykkäsin todella ja nuukana ihmisenä käytin sitä kolmena vuonna. Muistiinpanot tein joka vuodelle omalla värillä :D
    Mielelläni osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Tykkään kirjoittamisesta. Mikäs sen mukavampi paikka, kuin turista blogissa. Aina ei jaksa kutoa ja lukeakaan.

      Ehkä olen jäävi kehumaan Pihakalenteria, sillä olen siihen lujasti tykästynyt. Kolmen vuoden muistiinpanot samassa kalenterissa ovat vaatineet jo aikamoista tunkemista. Toisaalta, sieltähän ne tiedot sitten löytyvät helposti.
      Olet mukana arvonnassa, toivotan sinulle onnea matkaan!

      Poista
  7. Ja ihanaa puutarhaystävyyden päivää ihan jokaiselle vuoden päivälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Ystävyydessä ei tarvita välipäiviä.

      Poista
  8. Tuo Oma Piha -lehden kalenteri on itsellenikin tuttu monen vuoden ajan. On kiva, kun kalenterin sivuilla on kunnolla tilaa muistiinpanoille ja ajankohtaiset puutarhavinkit ja kuvat täydentävät kokonaisuutta.
    Itse en tällä kertaa osallistu arvontaan, kun minulla on jo kalenteri tälle vuodelle, mutta toivotan onnea arvontaan osallistuneille. Ja halusin myös kehua tuota kalenteria omasta puolestani.

    Ja ihana tämä postauksen teema: ystävyyttä vuoden jokaiselle päivälle. Kiitos myös kauniista vastauksestasi edellisen postaukseen kommenttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Täällä puutarhablogien keskuudessa ystävyys on aistittavissa vuoden muinakin päivinä. Siinä yksi syy, miksi täällä on niin mukava olla.
      Kaipa noita kalentereita on joka makuun, mutta minusta Pihakalenteri on nappivalinta puutarhaihmiselle. Tykästyin siihen aikanani ja sillä tiellä olen yhä. Kiva kuulla, että siitä tykkääviä on muitakin.

      Poista
  9. Minäkin sain tämän kalenterin ja iloinen olin, siellä komeili yhdessä kuvassa myös minun omatekemät siemenpussit ( arvontaan) joten nyt en tähän itse osallistu. Kiitos jutuistasi ja kuvistasi niitä on aina mukava lukea ja katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Ilolla seuraan sinunkin blogiasi.
      Pitääpä tutkia kalenteri tarkemmin ja katsoa siemenpussikuvasi.

      Poista
  10. Ihanaa suunnata katseet jo kevääseen ja kesään! Jossain tuolla lumikerrosten alla on aarteet valmiina puhkeamaan kukkaan ♥
    Mukana arvonnassa
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, toivotan sinulle onnea arvontaan!
      Kaiken lumen ja loskan keskellä suuntaakin jo mielellään katseet ja ajatukset kohti kevättä ja kesää.

      Poista
  11. Mahtava, ihana arvonta sinulla!
    Toivottavasti palkinto menee jollekin siitä isosti, aidosti ilahtuvalle!
    En osallistu arvontaan, mutta seuraan mielenkiinnolla arvonnan tuloksia 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, millaisen tuloksen arvontaohjelma saa lauantai-iltana aikaan. Uskon voittajan iloitsevan kalenterista yhtä paljon, mitä itse olen siitä iloinnut.

      Poista
  12. Ihanan näköinen pihakalenteri, mukana arvonnassa.
    rintuster@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet mukana arvonnassa, onnea sinulle!
      Tämä pihakalenteri on jo tullut minulle tutuksi. Tykkään kovasti.

      Poista
  13. Nyt olen saanut tämän uuden läppärini käyttökuntoon ja palaan tänne osallistuakseni tuohon pihakalenterin arvontaan. Minulla oli yhtenä vuonna tuo kalenteri ja tykästyin siihen. Jostain syystä tilaus kuitenkin jäi uusimatta ja nyt kokeilen arpaonneani.
    Iloa, valoa ja ystävyyttä vuoden jokaiseen päivään. Kiitos näistä sanoistasi. Nyt kun uusi läppäri näyttää pelittävän, toivottavasti minä innostun uudelleen kirjoittamaan bloggeriin tai ainakin kommentoimaan jo vuosien takaa tutuksi tulleisiin blogeihin ja tietysti myös uusiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota! Jospa uusi läppäri toisi sinulle myös arvontaonnea. Tämä pihakalenteri on käytössäni jo 11. vuotta. Tilaan sen joka vuosi ajoissa, ettei vaan pääse unohtumaan.
      Ehkä kevään lisääntyvä valo ja uusi läppäri saavat sinut aktivoitumaan blogien parissa. Kiva olisi lukea postauksiasi ja kissojen kuulumisia.

      Poista
  14. Sitä mukaan kun valo lisääntyy viherpeukaloa syyhyttää entistä enemmän.
    Aloitin puutarhakauden kylvämällä kelloköynnöksen viikko sitten.Kiitos mielenkiintoisista kirjoituksista.Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, onnea sinulle arvontaan!
      Minä kylvin jo toisenkin satsin kelloköynnöstä, kun ensimmäinen ei tunnu millään heräävän. Ainahan se on vähän hidas. Toivotaan siis, että meidän kummankin kelloköynnökset itävät ja ilahduttavat taas kesällä.

      Poista
  15. Kevätkylvöjä odottelen jo kovasti. Mukana arvonnassa! :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea sinullekin arvontaan!
      Viikon kuluttua on jo aika kylvää tomaatit ja siitä se kevät todella alkaa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!