lauantai 30. joulukuuta 2023

Paluu arkeen

Koristeomena Musta Rudolf

Niin mukavaa kuin kaikenlainen juhliminen onkin, arkinen elämä sopii minulle parhaiten. Joulu tuli ja meni, samoin käy uudenvuoden. Tapani mukaan mitoitin joulupöydän antimet turhankin ylenpalttisesti, mitään ei sentään ole mennyt hukkaan. Eipä ole tarvinnut käydä ruokakaupassa hakemassa täydennystä kaappeihin, kun ylijääneitä ruokia on voinut tuunata uuteen uskoon. Kalaruoat tekivät hyvin kauppansa jo joulupöydässä. Kalkkuna taipuu hyvin kiusaukseksi.

Marjakuusi lauantaiaamuna 30.12.23

Lumitöitä on riittänyt kyllästymiseen saakka. Lauantaiaamuna 30.12. ikkunasta ulos vilkaisu kertoi, mitä aamupalan jälkeen on ohjelmassa. Lumitöitä tietenkin. Perjantaina satoi koko päivän märkää lunta, jota käytiin kolaamassa useampaan kertaan. Lumisade jatkui läpi yön ja kinokset senkun kasvoivat.


Pihalle mentyäni, kävin ensi töikseni ravistamassa etupihan marjakuusesta suurimmat lumimöykyt. Marjakuusi on taipuisa ja kestää hyvin painavaakin lumitaakkaa. Luvassa oli reilusti kiristyvää pakkasta, jonka vuoksi katsoin parhaaksi vapauttaa marjakuusen suuremmasta massasta. Pihan lumitöiden jälkeen kiersin vielä puutarhan muutkin puut putsaamassa, ettei niistä lohkeaisi isompia oksia. Samoin putsasin kasvihuoneen päältä lumet. 


Pihan lumitöihin upposi yli kolme tuntia. Loppusuoran jo häämöttäessä aura tuli vihdoin hoitamaan kotitien ja jalkakäytävän. Tuttuun tapaan se lykkäsi sisäänkäyntiin lumivallin, joka oli tietenkin kolattava, jotta pihalta pääsee tarvittaessa autollakin pois. Urakan jälkeen kroppa on loppupäivän hitusen jäykkänä.

Lähijärvelle nousi tapaninpäivänä usvaa.

Joulukiireiden ja toistuvien lumitöiden vuoksi kävelylenkit ovat jääneet vähiin. Tapaninpäivänä lähdimme Ukkokullan kanssa ns. järvilenkille eli kiersimme kahden lähijärven rantojen kautta. Samalla tarkastin, näkyisikö puroalueella koskikaraa, mutta eipä näkynyt.

Jälkimmäisen järven rannalle saapuessamme nousi usva, jolloin näkyvyys kapeni merkittävästi. Järveltä kuului pörinää, joka osoittautui ilmeisesti latua järvelle tekeväksi mönkkäriksi. Vempain veti perässään isokokoista pulkkaa, jonka kyydissä oli muutama lapsi. Rannan tuntumassa tekemänsä käännöksen ajaksi lapset komennettiin pois pulkasta.

Näkymä työhuoneen ikkunasta 27.12.23

Aurinko ei ole kovin paljon meitä hellinyt. Keskiviikkona molluska kuitenkin ilmaantui taivaanrannalle ja lähetti muutamia kultaavia säteitään ennen laskuaan. Mikä lie laiskuuskohtaus minuun iski, kun tyydyin ikuistamaan näkymän työhuoneen ikkunasta. Hetken pähkäilin, pukisinko vaatteet päälle ja menisin kameran kanssa ulos. En sitten mennyt.

Pyykkinarulla roikkuu parhaillaankin vähän erilaisia "vaatteita". Luontoäiti leikittelee materiaaleilla ja muodoilla. Tällä kertaa t-paidan ja verkkareiden sijasta narulla keinuu luminen sydän.

Vihreä väri on näinä aikoina harvinainen löytö pihassa ja puutarhassa. Puuvajan huopakaton reunassa sammal sentään ilahdutti ennen viimeisintä lumimyräkkää. Nyt tämä sammaltähtien kerääntymä on jäänyt lumen alle, mutta sieltä se taas seuraavien plussakelien ansiosta paljastuu.


Runsas vuorokausi vuoden vaihtumiseen. Ehdin hyvin inventoida siemenvarastoni ja päivittää menneen vuoden aikana lukemani kirjat. Näin kaikki taas alkaa uudelleen alusta. Vaan ei täysin alusta, kun takana on jo useamman vuoden harjoittelu. Eli tavallaan jatketaan siitä, mihin jossain vaiheessa on pysähdytty.

Täyttä arkea eteenpäin - kunhan nämä viimeiset pyhät on juhlittu. Tulkaa mukaan!


26 kommenttia:

  1. No onpas lunta sielläkin paljon. Meilläkin ukkeli mittasi lumen syvyydeksi 50-60 cm.
    Minullekin tuli jo jouluähky. Suklaata ei mene palaakaan enää ja lopun kinkusta taidan laittaa roskiin. Ei vaan mene palaakaan enää kummallekaan.

    Ihanaa alkavaa vuotta sinulle (enkulinkäsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on aika paljon. Mihinkähän kaiken saa mahtumaan, kun lisääkin lunta varmaan vielä sataa? Käyn mittaamassa lumen syvyyden, kunhan tästä kerkeän.
      Meillä ei onneksi ruokaa tarvitse roskiin heittää. Eikä enää näin uutena vuotenakaan jouluruokia syödä, kun olen jatkojalostanut joulupöydästä jääneitä antimia.
      Vuosi näyttää vaihtuvan kylmässä, mutta kauniissa säässä. Hyvää Uutta Vuotta 2024 sinulle!

      Poista
  2. Lähijärven usvakuva, vihreä sammal ja lumisydän pyykkinarulla - voi miten ihastuttavia! Lunta tosiaan olisi jo riittämiin tälle talvelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usvakuvat tosi hienoja.Ennen joulua laitoit kuvia lyhdyistä,tulppaanilyhty jäi mieleen kauniin muotonsa vuoksi.Onko se rautaa vai keramiikkaa?

      Poista
    2. Anna, ainakin selkä on taas sitä mieltä, että lumen kolaaminen tältä talvelta riittäisi. Meillä aurinko on noussut ja kaunistanut maiseman postikortiksi. Toivottavasti teilläkin.

      Poista
    3. Tuovi, kiitos kuvakehuista. Usva järven päällä näytti todella hienolta.
      Kukkalyhdyt ovat metallia. Ne on ostettu Mustilan puutarhasta. Katsoin juuri, että heidän verkkokaupassaan samaisia lyhtyjä on edelleen myynnissä.

      Poista
  3. Täälläkin tehty siemeninventaariota ja klikkailtu muutamia "tarpeita" ostoskoriin. Myös Helmet on melkein valmis, yksi kirja vielä kesken, mutta ei kovin pahasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä olet ehtinyt toimia vikkelästi. Eihän tässä vielä kiirettä ole, mutta kovasti siemenet jo "omassa päässä" pyörivät.
      Helmet-haasteeseen osallistuminen jäi minulla tänä vuonna vähän vajaaksi - edellisvuosien tapaan. Jollain tavoin roikun siinä mukana, myös tulevana vuonna.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Sinulle myös Hyvää Uutta Vuotta 2024!

      Poista
  5. Kauniita talvikuvia sinun lähiympäristöstäsi. Hyvää vuoden vaihdetta ja uutta vuotta. Kohta se arki onneksi alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään vasta kaunista on, kun aurinko kimalluttaa lumen ja jään. Ajattelin mennä ottamaan muutaman kuvan, mutta kireän pakkasen vuoksi on puettava kunnolla päälle.
      Hyvää Uutta Vuotta sinulle!

      Poista
  6. Arki on hyvä, olen samaa mieltä. Ehkä senkin asian tiedostaa paremmin, kun on välillä juhlapyhiä. Lunta on varsin runsaasti ja maisema on niin talvinen, kuten kuvasikin osoittavat.
    Inventaario pitäisi minunkin tehdä.
    Aion kyllä olla tiiviisti mukana sinun matkassasi tulevanakin vuonna :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se arkikin tuntuisi tylsältä, ellei välissä olisi pyhiä. Vaihtelu virkistää tässäkin asiassa.
      Nyt vasta talvista on, kun pakkanen paukkuu nurkissa ja aurinko kimalluttaa hankea. Ihan postikorttimaisemalta omakin piha juuri nyt näyttää.
      Päivi, oletkin ollut aktiivinen matkassa kulkija. Kiva kuulla, että yhteinen blogimatkamme jatkuu.

      Poista
  7. Teillä sentään lunta kertyykin maahan. Meillä kyllä satelee harva se päivä, mutta kevyet höytyvät katoavat mystisesti, eikä maassa ole kymmentä senttiäkään. Epätoivoisesti olen hakenut lunta naapureidenkin pihoilta viimekesäisten talvenarkojen hankintojen suojaksi, kun pakkasta on nyt luvattu jopa 25 astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhistus, kireä pakkanen lumettomassa maassa ei todellakaan tee hyvää kasveille. Toissatalven vesisateiden aikaansaamat jäämassat aiheuttivat paljon tuhoa kasvimaailmassa. Sellaista en toivo toistamiseen. Lumisateita ei näy nyt ennusteissa. Toivottavasti kasvisi jaksavat sinnitellä.

      Poista
  8. Paluu arkeen alkaa olla jo ihan toivottu tapahtuma. Rankaksi käy tämä loppuvuoden juhlakausi, vaikka välissä olikin pari löhöpäivää. Onneksi on vielä ensi viikko lomaa, niin saa palautua ennen töiden ja lasten koulujen alkamista ja ehkä tutkia myös niitä siemenvarastoja. Vielä eivät puutarhajutut kutittele mielen pohjalla mutta eiköhän se inspiraatio iske, kun päivät pitenevät.
    Lunta on saanut kolata ahkerasti täälläkin mutta onneksi se on ollut kevyttä pakkaslunta. Nuoskalunta ei tekisi mieli kovin montaa kertaa lykkiä.
    Aurinkoa ei ole paljoa näkynyt ja sekin vähä, minkä se välillä pilkistää, tulee hyvin matalalta. Puut ja pensaat saavat silloin kauniin kultaisen sävyn, kuten tuossa sinunkin kuvassasi. Toivottavasti pakkaspäivien myötä näkyisi aurinkoakin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omien muksujen ajoilta muistan, kuinka heillekin arkeen siirtyminen teki hyvää. Pitkien juhlapyhien aikana kavereita näki vähemmän ja energiaa riitti kuitenkin toisillekin jaettavaksi.
      Puutarhajutut alkavat kummasti kutitella, kunhan uusi vuosi pyörähtää kunnolla käyntiin.
      Meillä eilisen pakkaslumen alla oli runsaasti edellispäivän nuoskalunta, jonka vuoksi jokainen kolallinen painoi älyttömän paljon. Askelmittari on edelleen hommaamatta. Olisi kiva nähdä kävelyn määrä, kun edestakaisin sitä kolaa työntää.
      Tänään on ollut huikean hieno päivä, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ulkona oli vaan niin kylmä, etteivät näpit kestäneet kovin pitkään kameran räpsyttelemistä. Paksut kintaat eivät toimineet kuvaamisessa.
      Lähetän sinulle muutaman aurinkoisen hetken täältä uuden vuoden toivotusten myötä!

      Poista
  9. Ihania lumikuvia pihalta. Hauska tuo vihreä sammal :)
    Hauska myös löytää blogi Kirkkonummelta, itsekin Kirkkonummelainen nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Kävin päivemmällä kuvaamassa lumista pihaa. Oli niin hyytävän kylmä, että näpit meinasivat jäätyä, joten kuvia on otettava seuraavina päivinä lisää.
      Mukavaa seurata oman kunnan bloggareita. Meitä kirkkonummelaisia on varmaan enemmänkin, mutta aina se ei käy mistään selville. Pari oman kylän bloggaria on lopettanut tai siirtynyt Instaan. Sinä oletkin oikea kädentaitaja. Upeita neuleita ja muita töitä. Etenkin posliinimaalauksesi ovat kauniita.

      Poista
  10. Lunta olemme tosiaan saaneet liiaksi asti! Nyt sen sijaan "hellitään" napakalla pakkasjaksolla! Mutta luonto on ehkä sittenkin ystävämme, kuten pyykkinarullasi roikkuva sydän antaa ymmärtää. Vaikka rakastankin joulua, on paluu arkeen hyvä asia. Aurinkoisia talvipäiviä alkavaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista hellimistä pakkasherralta. Kuvittelin, etten ole kovin herkkähipiäinen. Niin vain kuvaussessio pihalla jäi tänään tekemättä, kun eilen meinasi näpit jäätyä. Mittari näyttää nyt -17. Viikolle on luvassa vielä kylmempää. Kerrankin runsaasta lumesta on iloa, sillä muuten surettaisi kasvien puolesta.
      Toivottavasti teillä on tänään yhtä kaunis päivä, kuin täällä. Aurinko paistaa kirkkaan siniseltä taivaalta ja maisema on aivan lumoava.
      Lähetän auringonsäteitä sinulle siltä varalta, ettei molluska tänään siellä näy.

      Poista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Ensimmäinen kerta, kun meillä ei tarvinnut syödä jouluruokia liian pitkään. Viikonloppuna keitin lopuista juureksista, jotka oli jäänyt vielä varastoon laatikkojen teosta, maukkaan kasvissosekeiton. Paahdoin juureskuutioita uunissa ennen keittämistä. Tulee mukava pähkinäinen täyteläinen maku. Opin menetelmän joskus punajuurisosekeiton ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger hetti kommenttisi roskapostiin. Sitä tapahtuu nyt vähemmän kuin viime kesänä. Näköjään kannattaa silti käydä säännöllisesti roskaposti tarkastamassa.
      Voit onnitella itseäsi taidokkaasta suunnittelusta, kun jouluruokavarasto riitti juuri sopivasti. Kasvissosekeitto on herkullista. Porkkanoita ja punajuuria meillä ostetaan usein, sillä niistä saa maukasta ruokaa edullisesti. Minäkin paahdan juureksia uunissa ennen keittämistä. Maku senkun paranee.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!