sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Ei kesää ilman kärhöjä

Clematis Integrifolia-Ryhmä 'Aljonushka' - Tarhakellokärhö
 

Kärhöillä ei ollut paras talvi eikä kevät. Moni niistä epäröi pitkään, herätäkö ollenkaan. Ilokseni lähes kaikki ovat heränneet, vaikka joidenkin ympärillä tuli jo tepasteltua mieli täynnä huolta. Alppikärhöt ovat jo kukkimisensa lopettaneet. Nyt näyttämölle astuvat loistokärhöt, lyhty- ja kellokärhöt sekä viinikärhöt.

Clematis Integrifolia-Ryhmä 'Aljonushka' - Tarhakellokärhö


Aljonushka on osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi. Se nousee runsaana ja kukkii ahkerasti. Syksyllä 2021 päätin siirtää Ruusupenkissä asuvan Aljonushkan muutaman metrin oikealle, jotta se ei jäisi isokokoisen pensasruusu Sävelen taakse. Seuraavana keväänä huomasin, että vanhaan paikkaan oli jäänyt juuria, joista kärhö versoi ylös entiseen tapaan. Nyt minulla on sitten kaksi komeaa Aljonushkaa, vanhassa ja uudessa istutuspaikassa. Näkyvät hyvin meille ja naapureille.

Aljonushkalla ei ole kärhiä, joiden avulla se takertuisi tukeen. Niinpä se tarvitsee jonkinlaisen tuen. Aljonushkani tukena on kaksi kaaren muotoista, 150-senttistä metallitukea. Nämä ostin edullisesti Biltemasta. Nyt niitä ei näköjään enää ole myynnissä.

Punainen Clematis 'Rouge Cardinal' ja Sininen Clematis 'Multi Blue' - Loistokärhöt


Rouge Cardinal oli tänä keväänä aika hidas. Multi Blue jopa niin hidas, että pelkäsin sen kuolleen. Nyt kumpikin on aloittanut kukintansa.

Clematis 'Princess Diana', Texensis-Ryhmä - Tarhalyhtykärhö

Tarhalyhtykärhö Princess Dianan ostin edullisesti pikkuisena rääpäleenä. Ensimmäisen kesän se näytti kaiken aikaa miettivän, "viitsiikö tähän jäädä ollenkaan asumaan ja olemaan?" Jäi sitten kuitenkin ja viime kesänä ryhtyi jopa kukkimaan.

Clematis 'Princess Diana', Texensis-Ryhmä - Tarhalyhtykärhö


Tänä vuonna se on kasvanut reippaasti korkeutta. Nupuista kolme on jo avautunut ja lisää on kasvamassa. Kukatkin ovat nyt edelliskesää suurempia, mutta eivät sentään Aljonushkan kukkien kokoisia.

Clematis viticella 'Black Prince' - Tarhaviinikärhö

Myös kasvarin lähellä asuva Black Prince oli tänä vuonna vähän myöhäinen. Kasvuvauhtiin päästyään se kurottelee jo taivaita. Nuppujakin on ilmestynyt. Tämän kärhön olen ostanut jollain muulla nimellä, mikä se ei sitten ollutkaan. Blogitutulta sain köynnökselle nimen eli se saattaa olla tarhaviinikärhö Black Prince. Täydellistä varmuutta ei edelleenkään ole. Kukat ovat pieniä ja niitä on runsaasti, joten yhtään ei epätietoisuus nimestä harmita.

Clematis 'Rouge Cardinal' - Loistokärhö

Alapihan kärhöistä jokainen on nyt herännyt. Lumikärhö otti nokkiinsa, kun leikkasin sen syksyllä aivan matalaksi. Se oli tyvestä aikamoinen risukasa. Kärhö piti minua pitkään jännityksessä, elääkö vaiko ei. Eläähän se. Uusia versoja pukkaa tyvestä voimalla ja muutama nuppukin on korkeimpaan versoon syntynyt. Saattaa olla, etten edellisten vuosien kaltaista kukkatykitystä lumikärhöltä saa. Pääasia, että on hengissä ja hyvässä kasvussa.

Keväällä ostin toisen lumikärhön, jonka istutin Oikearinteeseen. Ideana on, että lumikärhö voimakaskasvuisena täyttää poistettujen vuorimäntyjen aiheuttaman aukon. Kuvittelen silmissäni, kuinka valkoisena kukkiva lumikärhö kiemurtelee jäljelle jääneiden vuorimäntyjen lomassa ja päällä. Havupuiden vankat rungot toimivat erinomaisena köynnöstukena, eikä tilastakaan tule ihan heti puutetta. Toivottavasti kuvitelmani toteutuu.

Clematis viticella 'Purpurea Plena Elegans' - Tarhaviinikärhö

 
Yläpihan kärhöistä alppikärhöt 'Purple Dream' ja Willy ovat kukintansa kukkineet. Tarhaviinikärhö 'Purpurea Plena Elegans' ei ole rehevä, ei ollenkaan. Ensimmäisen kukkansa se sentään jo avasi. Loistokärhö Jackmanii loistaa, joskin poissaolollaan.

Clematis 'Hagley Hybrid' - Loistokärhö


Hagley Hybrid tavoittelee palkintoa erilaisuudesta tai sitten se vaan on päättänyt kurkotella syreenin latvaan. Yksi hento syreenin alaoksa kurkotteli kärhön lähellä ja niin Hagley Hybrid tarttui siihen kärhillään. En huomannut alkuvaiheessa puuttua kärhön ja syreenin yhteiseloon. Ja nyt en raaski, sillä heidän erottamisensa johtaisi kärhön vaurioitumiseen. Kasvakoon ja kukkikoon syreenissä tämän kesän. Talvi vie kuitenkin kärhön maanpäälliset osat ja ensi keväänä kasvu alkaa jälleen tyvestä. Mietitään sitten kasvun suunta uudelleen.

Clematis viticella 'Madame Julia Correvon' - Tarhaviinikärhö

Itse asiassa Madame Julia Correvon meinasi tehdä saman tempun kuin Hagley Hybrid. Tosin se suuntasi kasvun viereiseen perhoangervoon. Ehdin ajoissa erottamaan kaverukset ja suuntaamaan kärhön kasvun omaan tukeensa. Perhoangervo on siinä määrin hento puska, että vähänkin navakampi tuuli heiluttaa sitä voimakkaasti. Siinä kyydissä kärhön versot olisivat voineet katketa. Madamen pullea nuppu on viittä vaille aukeamassa.

Tarhaviinikärhö Polish Spirit heräsi harvinaisen myöhään. Hänenkin selviytymistään ehdin jo murehtia. Niin vain päätti tänäkin vuonna ilahduttaa minua. Pieniä nuppuja on jo kärhö täynnä. En ole ehtinyt kuvaamaan niitä. Korjataan asia, kunhan nuput alkavat avautua.

Polish Spiritin vieressä kasvaa loistokärhö, joka on kukkinut harvoin. Nyt siinä näkyy ainakin yksi nuppu. Edellisen kerran kukkiessaan arvelin kärhön olevan Dr. Ruppel, jonka tietojeni mukaan olen paikkaan istuttanut.

Clematis 'Pink Fantasy' - Loistokärhö


Pikkupuutarhan kärhökaaren Pink Fantasy kiipesi korkeuksiin ja ryhtyi siellä avaamaan nuppujaan. Kukkien kuvaaminen ei ole ihan helppoa, mutta näkyvätpä ainakin kauemmas.

Clematis 'Pink Fantasy' - Loistokärhö

Samaisen kaaren toisella puolella on sinikukkainen alppikärhö. Sen leikkasin syksyllä aivan matalaksi, kun koko kärhökaari oli pelkkää risukkoa. Nyt alppikärhö kasvaa hurjaa vauhtia. Sen versoja nousee pitkin poikin eli maan sisässä täytyy olla jo laaja juuriverkosto. Kaikkia versoja ei millään voi suunnata kärhökaareen, joten ne saavat kasvaa viereisten vuorimännyn ja norjanangervojen päällä. 

Tein aika typerästi, kun aikanaan istutin loistokärhön ja alppikärhön samaan tukeen. Vaikkakin vastakkaisille puolille. Alppikärhö kasvaa nopeasti valtavaksi pehkoksi, eikä se todellakaan pysy omalla puolellaan. Loistokärhö on todennäköisesti loppukesästä jo hätää kärsimässä. Sen onni on aloittaa maanpäällinen kasvunsa joka vuosi uudelleen, mikä takaa sille edes jonkinlaisen näkyvyyden taistelussa alppikärhön kanssa. Voisin tietenkin kaivaa Pink Fantasyn pois ja miettiä sille uuden istutuspaikan. Asia muhikoon.

Clematis Texensis-Ryhmä 'Princess Kate' ('Zoprika') - Tarhalyhtykärhö

Sydänkäpyseni Princess Kate ilahdutti minua tänäkin keväänä heräämällä kasvuun ja kukintaan. Kärhöjen suhteen saa aina olla varpaisillaan, miten ne ovat selvinneet talvesta. Ensimmäiset kukat ovat avautuneet, lisää on tulossa. Viime kesänä tämä prinsessa kukki runsaana pitkälle syksyyn. Viimeiset nuput taisivat kylmettyä ensimmäisissä pakkasissa. Toivottavasti hän jaksaa pukata nuppuja ahkerasti tänäkin kesänä.

Huomasin Princess Katessa perjantaina muutamia ruskettuneita versoja. Ensimmäisenä nousi huoli lakastumistaudista. Katen tyvellä on lecasoraa siten, ettei tyvi ole kosketuksessa multaan. Tämän pitäisi estää sienitaudin pääsyn maasta varteen. Runsaan kastelun pitäisi myös torjua lakastumistautia. Kastelua Kate on saanut, niin kannusta kuin pilvistäkin.

Toistaiseksi nimetön

Kevätmessuilla olen tottunut ns. sipulibingoon eli yhtään ei tiedä, millaisin kukin ostettu sipuli aikanaan kukkii. Oli sitten kyse tulppaanista, liljasta tai jostain muusta sipulikukasta. Kärhöjen kanssa bingo ei ole aivan yhtä yleistä, mutta sattuu sitäkin. Kuvan kärhön ostin toukokuun lopussa Tuusulan kukkatalosta edullisesti. Nimilapussa luki Ville de Lyon oikein kuvan kanssa. Minulla on ollut Ville de Lyon, mutta se jätti hyvästit. Innoissani siis tartuin edulliseen tarjoukseen kuvitellen saavani istuttaa kotipihaan uuden Villen.

Laitoin uuden kärhön aluksi isoon ruukkuun kasvattamaan juuriaan ja vahvistumaan. Näin saisin aikaa miettiä sille sopivaa istutuspaikkaa. Muutama päivä sitten löysin kärhöstä pari nuppua, joista avautui kuvan lila kukka. Ensimmäisenä tulee mieleen Hagley Hybrid. Voi se olla joku muukin. Ville de Lyon tuo ei taatusti ole.

Lonicera x heckrottii - Koreaköynnöskuusama

Sekä yläpihan Bermudan koreaköynnöskuusama että alapihan ruotsinköynnöskuusama 'Belgica Select' kärsivät kovasti talvesta. Kummastakin kuoli lähes kaikki maanpäälliset osat. Nyt on uutta kasvua, koreaköynnöskuusamassa jopa melko reilusti ja ensimmäinen kukkakin. Kiva, etteivät heittäneet henkeään. Iloani lisää köynnösnurkkaukseen kesäkuussa istutetut kaksi ruotsinköynnöskuusama 'Serotinaa', jotka voivat hyvin ja kurottavat vauhdilla korkeuksia kohti.

Clematis 'Pink Fantasy'

 


29 kommenttia:

  1. Onpa upeita kärhöjä ja muita kiipeilijöitä pihassasi ja komeaa kukintaa! Viime talvi oli kyllä oikullinen kärhöillekin, oma 'Multi Blueni' päättä nukkua tämän kesän ja toivon, että se herää taan ensi keväänä. Alppikärhöt ovat kyllä reippaita tapauksia juurikin kun ne leikataan alas ja niitä saa suitsia. Aljonushkasta tykkään myös kovasti! Isokukkaiset kärhöt ovat niin upeita, mutta olen tyytynyt ihailemaan niitä toisten puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kärhöistä, mutta en koe tuntevani niiden sielunelämää. Juuri kun mielestäni onnistun jonkun kärhön kanssa, se ottaa ja lähtee. Viime talvi oli tosiaan vaikea niin kärhöille kuin muillekin. Sen olen oppinut, että kärhöt voivat viettää välivuoden mullan uumenissa. Multi Bluesi saattaa hyvinkin ilmestyä ensi kesänä näkyviin, kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan.
      Alppikärhöjen kasvuvoimaa voi vain ihailla. Ja sopeutua siihen, että välillä niitä täytyy rajoittaa. Aljonushkan kukat ovat aika isot. Kun niitä on yleensä vielä paljon, kärhö näyttää kauttaaltaan kukkivalta pensaalta. Kaunis ja helppo. Isokukkaiset ovat minustakin upeita. On ihan viisasta ihastella niitä muiden blogeissa.

      Poista
  2. Olipas postaus täynnä ihania kärhöjä! 🤩 Minullakin oli samanlaista pohdintaa kärhöjen kanssa keväästä, kaikki lähtivät kuitenkin hyvin kasvuun ja kohta kukkivat 😊 sen verran nuoria taitavat vielä olla, etteivät aivan yhtä runsaana kuki kuin sinulla 🤭 mutta joka vuosi parantavat 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka! Kärhöt taitavat olla itsenäisiä ja itsepäisiä. Heräävät, miten haluavat. Tänä keväänä joutui pidempään niitä odottamaan ja vähän huoltakin kantamaan. Hauskaa, että sinullakin lopulta kävi hyvin kärhöjen kanssa. Kärhöjen kotiutuminen ottaa selvästi aikaa, kunnes ne vihdoin alkavat kukkia enemmän.

      Poista
  3. Paljon ihanuuksia🤗 Minä menetin viime talvena upeimman kärhöäni ja se harmittaa. Muut ovatkin nuorempia, joten niiden kasvamista saa vielä odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillinen menetys. Usein juuri se mieluisin lähtee, miksiköhän? Toivon rehevää kasvua nuoremmille kärhöillesi.

      Poista
  4. Paljon ihanuuksia🤗 Minä menetin viime talvena upeimman kärhöäni ja se harmittaa. Muut ovatkin nuorempia, joten niiden kasvamista saa vielä odotella.

    VastaaPoista
  5. Ihania kärhöjä! Onneksi useimmat loistavat ja vain jokunen poissaolollaan :-D
    Tekstejäsi on aina kiva lukea tuon takia, että olet kekseliäs tekstin tuottaja. Ja tietysti aiheetkin sattuvat kiinnostamaan ;-)
    Minusta syreeniin kasvava kärhö on oivallinen idea. Yritin joskus sellaista kasvattaakin, mutta se kärhö taisi kuolla kuivuuteen. Olisi niin kivaa, että syreenipuskaan tulisi "toinen kukinta".
    Kärhöjen suhteen on aina epävarmuuksia, osa jättää nousematta tai lakastuu kuivuuteen keskellä kesää. Ei voi kuin toivoa, että nousevat sekä siellä että täällä.
    Minullekin tuli 'Hagley Hybrid' mieleen tuosta vale-Villestä, mutta en ole kärhöspesialisti ollenkaan. Niitä on niin paljon, lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo oppinut kärhöjen kanssa tiettyyn epävarmuuteen. Tänä keväänä niitä sai taas odottaa pidempään ja onneksi sitten heräsivät.
      Yritin kerran saada Multi Bluen kasvamaan kriikunaan. Muutaman kesän se kiipeili runkoa pitkin ylemmäs ja kukki oksilla, tosin melko vaatimattomasti. Sitten yhtenä keväänä ei enää noussut. Ehkä kriikunan ahkera juurivesatuotanto häiritsi kärhöä? Tai tiivis lehdistö esti riittävän valon saannin? Tiedä häntä. Hagley saa kiipeillä syreeniin. Sen reitti on vähän suojaton, kun yrittää puun alaoksan kärjestä kohti ylempiä oksia. Rungon läheisyydessä olisi turvallisempaa, mutta ensin pitäisi kiemurrella maata pitkin. Kaikkinensa sympaattinen ilmiö, joka saa hymyn huulille aina ohi kulkiessa ja kärhöä katsellessa.
      Kiva, että jaksat lukea juttujani. Pelkään suotavani tarinaa liian pitkästi. Monet tykkäävät, kun on paljon kuvia ja vähän tekstiä. Minulle kirjoittaminen on tärkeää. Kuvani eivät vastaa tuhatta sanaa, vaan ovat osa tekstiä.

      Poista
  6. Upeita kuvia kärhöistä, ei pelkkää kukkatulvaa. Kärhöt pitävät innokasta puutarhuria monesti keväällä jännityksessä. Noustako vai eikö nousta?! Siellä se juurakko varmasti hihittelee mullan alla ja nauttii saadessaan kiusoitella puutarhuriparkaa.
    Meillä mantsuriankärhö ei noussut ollenkaan ja Polish Spirit nousi niin myöhään, että saa nähdä koska ehtii kukkaan. Onneksi olin kasvatellut mantsurialaista siemenestä, niin että varmuusvarastoa löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Kärhöjen kanssa saa totisesti jännätä joka kevät. Vuosi sitten ihmettelin, kun suurin osa nousi aikaisin ja aloitti samantien kasvun. Tänä vuonna saikin sitten lukuisia kertoja käydä tutkimassa, onko eloa vai ei. Joidenkin kanssa koko kesä saattaa olla jännäämistä, jättääkö tuo kohta minut.
      Polish Spirit on ollut aina varsin aikainen nousija ja muutenkin varma. Tänä vuonna luulin sen jo menettäneeni, kun oli niin hidas. Nyt siinä on runsaasti nuppuja, joten ei huolta. Polish Spirit aloittaa kukinnan myöhemmin ja vastaavasti kukkii myös pitkälle syksyyn.
      Hyvä, että sinulla on varalta mantsurialaisen siemeniä. Voi hyvinkin olla, että mantsuriankärhösi nousee ensi keväänä. Se ei ole ennenkuulumatonta kärhöille.

      Poista
  7. Ihana kooste jälleen. Minullakin joku kärhö on ollut hidas herääjä, mutta enemmistö on onneksi ihan hyvin lähtenyt kasvuun. Kärhöjen kukinta tuo puutarhaan kivan lisäyksen, ei niitä ilman osaisi enää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöillä (ja muilla köynnöksillä) saa kivasti kasvillisuutta ja kukkia myös yläsuuntaan. Ilman muuta kasviryhmä, jonka edustajia yksinkertaisesti on vain istutettava muiden ihanuuksien joukkoon.

      Poista
  8. Paljon kauniita kärhöjä. Ja onneksi suurin osa on hengissä. Ja joskus tosiaan saa kärhön, jota ei ollut ostamassa. Sekin on tuttua. Kärhöissäkin on niin valtavasti valinnanvaraa, että voisi muuten ostaa kaikki, jos olisi tarpeeksi tukia niille. Ja olisi tarpeeksi valppaana tosiaan kärhön ohjailun kanssa. Nyt pari minulla menee myös maata pitkin. Ja sekin joskus on aika hyvä vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöissä riittää valinnanvaraa vaikka kuinka. Ihmetyttää kyllä, kun paljouden keskeltä onnistuu vahingossa saamaan juuri sellaisen, joka jo itseltä löytyy. Tai oletettavan sellaisen (tarkoitan tuota mahdollista Hagleyta). Kyllä kärhö toimii myös maanpeitekasvina. Sitä tarkoitusta varten ostin kesäkuun alussa Arabellan, mutta se ei voi oikein hyvin.

      Poista
  9. Upeita kärhöjä ja paljon asiaa tässä postauksessasi - kiitos. Juuri olen miettinyt yhden uuden kärhön ostamista köynnöskaareen toiselle laidalle, kun toista laitaa kiipeilee jo viime syksynä istuttamani lilakukkainen kärhö - arvaa vaan, muistanko nimeä. Noissa sun esittelemissä oli monta kaunista, jota voisi harkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hitunen! Laita vain köynnöskaaren toiseen laitaan uusi kärhö. Minullakin useammassa tuessa on kaksi kärhöä. Puutarhaliikkeessä on vielä lisää vaihtoehtoja näiden minun lisäkseni. Varmasti löydät mieluisan.

      Poista
  10. Minulla ei ole vielä tullut uutta Pink Fantasya vastaan. Mutta sama kävi kuin sinun Villen kanssa, ei ollut Ville vaan joku tumman liila josta en tykkää yhtään. Siirsin pois enkä tiedä onko edes hengissä.
    Olen huomannut, että kärhöjä voi hyvin istuttaa kaksikin samaan tukeen, tain peräti neljä, jos laittaa kaksi kaarevan tuen kummallekin puolelle. Koskaan ei tiedä miten kukkivat tai kasvavat, niin on ainakin joku joka ehkä voi hyvin.

    Sinulla on hyvä kattaus kärhöjä. Toivottavasti nimettömän lajike selviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pink Fantasyn olen ostanut entisen Honkkarin taimipihalta. Heillä oli usein loppukesästä hyviä tarjouksia. Ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun saan eri kärhön, mitä olen ollut ostamassa.
      Minullakin on useammassa tuessa ainakin kaksi kärhöä. Loistokärhöjen kanssa se toimii hyvin. Alppikärhöt taasen ovat niin voimakaskasvuisia, että valtaavat helposti tuet ihan yksinään.
      Kärhöjen kanssa on käynyt, kuten muidenkin kasviryhmien. Yksi ei riitä, pitää saada kaksi ja kolme ja niin niitä kertyy.

      Poista
  11. Oi että ovat kauniita.
    Minulla oli yksi kärhö, mutta taisin laittaa sen liian aurinkoiseen paikkaan ja tapoin kärhöni liiallisella hoitamisella. Kärhoni oli vaalean punainen ja kukki kauniisti yhden kesän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ovat, ehdottomasti.
      Älä lannistu kärhösi kuolemasta. Hanki uusi. Aina ei tiedä, miksi joku kasvi kuolee. Syy ei välttämättä ole istuttajassa.

      Poista
  12. Kauniita kärhöjä kukkassa! Oikukkaita ovat nämä kaunottaret, ehkä ne, joita ei tänä vuonna näy, tervehtivät taas ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat todellakin varsin oikukkaita. Ei ole yhtään harvinaista, että joku niistä haluaa viettää välivuoden mullan sisässä. Vaativat vähän kärsivällisyyttä, joka sitten palkitaan hienolla kukinnalla.

      Poista
  13. Taivaallisen kauniita kärhöjä sinulla!
    Ensimmäinen haaste on valita riittävän kauniita ja kestäviä kärhöjä pihalleen. Toinen haaste on saada ne viihtymään ja kukoistamaan 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Ensimmäinen haaste on huomattavasti helpompi täyttää, kuin jälkimmäinen. Juuri kun kuvittelen oppineeni jotain kärhöjen sielunelämästä, ne yllättävät katoamalla. Onneksi aina joku jaksaa ilahduttaa pidempään.

      Poista
  14. Niin kauniita kärhöjä! Minä en saa näitä menestymään, ehkä täytyy vaan yrittää uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä itsekään koe olevani mestari kärhöjen kanssa. Sinnikäs yrittäminen on tuottanut tulosta. Älä siis luovuta.

      Poista
  15. Onpa ihana päästä edes blogin kautta ihastelemaan runsaasti kukkivia kärhöjä. Täällä eivät nimittäin kärhöt juhli tänä kesänä, vaikka muutama onkin yllättänyt poikkeuksellisen virkeällä kasvullaan. Suurin osa on kuitenkin selvästi kutistunut viime vuodesta, joten kukkiakaan ei tule olemaan runsain määrin. Parista puolen metrin mittaisesta hennosta versosta kävin itse nyppäisemässä nupun alut pois, jotta jo muutenkin heikkokuntoinen kasvi ei tuhlaisi viimeisiä voimiaan kukintaan. Ja edelleen seitsemän on täysin näkymättömissä. Kovasti toivon, että pitävät vain välivuotta.
    En uskalla veikata mitään tuon Villenä ostamasi kärhön identiteetistä. Pitäisi nähdä kunnolla avonainen kukka heteineen eikä välttämättä sittenkään saisi täyttä varmuutta. Ville se ei kuitenkaan varmuudella ole, niin kuin kuka tahansa voi jo tuostakin todeta. Hagley on hyvin mahdollinen ihan jo sen takia, että sitä on usein myynnissä. Väärät lajikkeet ärsyttävät, sillä harvemmin silloin tullut kasvi onkin mieluisampi kuin se mitä on ollut hankkimassa. Olen tullut siihen tulokseen, että halpiskärhöt on varmin ostaa kukkivina, niin saa ainakin sellaisen mistä tykkää.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harmi kärhöjesi vaisu kasvu ja kukinta tänä kesänä. Sinä kun olet mielestäni kärhöjen suuri ystävä ja taitava niiden kanssa. Tämä kesä ei ole täälläkään kärhöjen kannalta mitenkään loistokas. Pitänee olla tyytyväinen, että suurin osa on hengissä ja kukkivat. Olisiko edellisten kesien pitkillä kuivuusjaksoilla vaikutusta kärhöjen menestymiseen? Yritä niitä kastella muita kasveja enemmän, mutta ei se kannukastelu kunnon sateita korvaa. Tänä kesänä vesisateita on riittänyt. Toivottavasti edes osa nyt nukkuvista kärhöistäsi heräisi ensi keväänä. En pitä sitä lainkaan mahdottomana.
      Mysteerikärhöni ei todellakaan ole Ville de Lyon. Oli sitten Hagley tai jokin muu, niin en sen vuoksi hiuksiani ala repimään. Olisin kuitenkin mieluummin ottanut Villen tai ainakin jonkun muun vähän voimakkaamman värisen. Varmaan on jatkossa parempi jättää nuo alkukesän kukkimattomat halpiskärhöt kauppaan.
      Sadetta ja ukkosta on luvassa tälle päivälle. Ainakin ilma suorastaan seisoo. Mukavia kesäpäiviä sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!