Töölönlahden kautta Kiasmaan

 
Tiistain vapaapäiväretkeä jatkoin Talvipuutarhasta kohti keskustaa kävellen Töölönlahden rantaa. Vesi oli vielä osittain jäässä. Jäällä levähti lukuisia vesilintuja ja muutama joutsen.

Töölönlahden takana kohoaa Kallion kirkko

Linnanmäki odottaa kävijöitä

Kansallisooppera

Töölönlahden länsipuolella on useita kulttuurialan rakennuksia. Helsinginkadun suunnasta keskustaan päin kulkiessa ensimmäisenä on kansallisooppera. 1993 avatun oopperatalon on suunnitellut Arkkitehtitoimisto HKP (aiemmin Hyvämäki-Karhunen-Parkkinen). 

Finlandia-talo

Finlandia-talo on monelle tuttu. Tämä Alvar Aallon suunnittelema kongressi- ja konserttitalo valmistui 1971. Viimeisimmän remontin ajan 2022-2024 päärakennuksen vieressä toimi väistötilana ns. Pikku-Finlandia. Suuresta suosiosta huolimatta Pikku-Finlandia on päätetty purkaa kahteen osaan ja siirtää toisaalle. Siirto on parhaillaan menossa.

Punainen rakennus on Hakasalmen huvila, sen takana Kansallismuseon torni

Punainen rakennus, Hakasalmen huvila, on rakennettu 1843 - 1846 maaherra Carl Johan Walleenin perheelle kesäpaikaksi. Helsingin kaupunki osti huvilan Aurora Karamzinilta (Walleenin tytärpuoli), joka sai kuitenkin asua huvilassa kuolemaansa 1902 saakka.

Huvilassa on toiminut vuodesta 1911 lähtien Helsingin kaupunginmuseo, joka järjestää rakennuksessa erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä. 

Hakasalmen huvilan pihassa, entisessä leivintuvassa ja kamarissa (rakennettu 1847) on viehättävä kahvila. Etenkin kesäaikaan sieltä on kiva noutaa kahvia vaikka ulkona nautittavaksi.

Musiikkitalo

Kansalaistorin laidalla on elokuussa 2011 avattu musiikkitalo. Pääkäyttäjinä ovat Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion Sinfoniaorkesteri. 

Lokakuussa 2012 Musiikkitalon edustalla paljastettiin Reijo Hukkasen Laulupuut -veistos, jonka korkein osuus on 13-metrinen taivasta kohti suu auki laulava hauki. Teoksen aihe viittaa Aaro Hellaakosken runoon Hauen laulu 

Helsingin keskustakirjasto Oodi

Arkkitehtitoimisto ALAn suunnittelema puurunkoinen ja puujulkisivuinen Helsingin keskustakirjasto Oodi valmistui 2018. Se on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja. Rakennuksen kolmessa kerroksessa on lukuisia erilaisia tiloja ja toimintoja. Kolmannen kerroksen kirjastossa on noin 100 000 teoksen kokoelma. Oodista tuli nopeasti kaupunkilaisten tapaamispaikka ja olohuone.

Rakennuksen ulkonäöstä ollaan varmasti montaa mieltä, mutta minusta se on hieno. Pääsisäänkäynnin edessä voi ihailla lainehtivaa puista julkisivua. Samalla voi myös ihailla avaraa kansalaistoria ja sen vastakkaisella puolella seisovaa Eduskuntataloa.

Modernin taiteen museo Kiasma

Kansalaistorin eteläreunalla on yhdysvaltalaisen arkkitehti Steven Hollin suunnittelema modernin taiteen museo Kiasma, joka valmistui 1998. 

Kiasmassa on parhaillaan esillä Kiasman ja Saamelaismuseo Siidan yhteisnäyttely "Entiset ainoat", joka esittelee saamelaista nykytaidetta Saamenmaalta Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.

Nils Aslak Valkeapää: Nimetön (omakuva)

Saamelaiset on alkuperäiskansa, joka on asuttanut Saamenmaaksi kutsuttua aluetta jo ennen nykyisten valtioiden syntyä. Varhaisimmat merkit asutuksesta Saamenmaalla ovat noin 10 000 vuoden takaa. Saamelaisia on laskentatavasta riippuen 75 000 - 100 000.

Berit Marja haetta: Sarakka (tekstiiliaplikaatio)

Näyttelyn töitä kannattaa käydä katsomassa aivan lähietäisyydeltä. Moni teos on taidokasta tekstiilityötä.

Outi Pieski: Du Luohti

Siri Baggerman: Drooni

Siri Baggerman: Moottorikelkka

Näyttely kertoo siitä, mitä saamelaisille tehtiin, mitä edelleen tehdään, ja miten kansa voi silti selvitä, kukoistaa ja säilyttää tiedon siitä, keitä he ovat. 

Katarina Spik Skum: Nimetön

Eläviä saamen kieliä on yhdeksän:

- pohjoissaame 20 000 - 25 000 puhujaa
- eteläsaame 500 - 1000 puhujaa
- luulajansaame 650 puhujaa
- inarinsaame 300 - 400 puhujaa
- koltansaame 300 puhujaa
- kildininsaame 100 - 200 puhujaa
- piitimensaame 30 - 50 puhujaa
- uumajansaame 10 - 20 puhujaa
- turjansaame <10 puhujaa

Opetettavina kielinä Suomessa pohjoissaamen lisäksi ovat inarin- ja koltansaame. 

Lena Stenberg: Rajat - kolonialismin värit

Saamelaiskulttuuria esittelevä näyttely tuli sopivaan rakoon, sillä katsoimme pari viikkoa sitten Yle Areenasta norjalaissarjan, saamelaisen Åsa Kathrin Vuolabin käsikirjoittaman ja yhdessä Pål Jackmannin kanssa ohjaaman Heajastallan - Saamelaishäät (2026). Sarjassa puhutaan pohjoissaamea.

Sarja sekä liikutti että nauratti. Ohjelmaa katsoessa tuli mieleen, kuinka vaikeaa on yhdistää vahvoja kulttuuriperinteitä ja nykypäivään liittyviä tapoja. 

Kiasman ikkunasta avautui erinomainen näkymä Eduskuntatalolle. 

Tällaisen "maljakon" ottaisin olohuoneeseen silmäniloksi.

Kulttuurinälän tyydyttäminen herättää tarvetta tankata ravintoa vatsaankin. Olin kävellyt viimaisessa kevätsäässä ja museon saleissa, joten katsoin ansainneeni jotain syötävää. Päiväkin oli jo kääntymässä iltapäivän puolelle. Kiipesin portaita pitkin Stockmannin 8.kerrokseen syömään runsaan salaatin. Salaattilautasen tyhjennettyäni vilkaisin bussiaikatalua ja totesin, että voinkin jo suunnata kotiin.

Bussia Kampissa odottaessani en voinut vastustaa kirjakaupassa käymistä. Kassiin sujahti ystäviltä saadulla lahjakortilla Tommy Orangen Harhailevat tähdet.  

 

Kulttuuria kerralla isompi annos

Kesällä kulttuurista nauttiminen tuppaa jäämään vähemmälle, kun en voi vastustaa pihan ja puutarhan kutsua. Puutarhakauden päättyessä aikaa ja voimia on taas enemmän sielun sivistämiseen ja uusien asioiden kokemiseen.

Tämä syksy alkoikin oikein isolla kulttuuriannoksella. Niin isolla, että osasta oli kieltäydyttävä. Helsingin museonystävät ry:n retkille on aina mukava osallistua, jos vain mukaan mahtuu. Muidenkin museoiden ja tapahtumien anti kiinnostaa paljon. 

Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry: Kansalliskirjasto

Museonystävien syksy alkoi toiveretkellä eli pääsimme tutustumaan opastettuna Kansalliskirjastoon. Tuo keskeisellä paikalla Tuomiokirkkoa vastapäätä sijaitseva, Carl Ludvig Engelin suunnittelema rakennus on aina kiehtonut minua. En vain ole saanut mennyksi sinne sisään. 

Päärakennus valmistui 1840, lisärakennus ja kirjavarasto Rotunda 1906. 1998 kirjasto laajeni samassa korttelissa sijaitsevaan Fabiania-rakennukseen, jonne on yhteys maanalaisella tunnelilla. 

Lisää tietoa Kansalliskirjastosta mm. Wikipedia.  

Retken aluksi saimme paljon tärkeää tietoa rakennuksen ja itse kirjaston historiasta ja toiminnasta. Pienen ryhmän ansiosta oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella enemmänkin.

Esittelyn jälkeen lähdimme kierrokselle, jonka puitteissa tietoa tuli runsaasti lisää. Kuvassa kupolisali, jonne astutaan Unioninkadun sisäänkäynnistä. Sivuilla etelä- ja pohjoissalit. Niihin emme nyt päässeet, jotta tutkijoilla olisi rauha lukea ja opiskella. Lasiovista saattoi kyllä kurkistaa yleisnäkymiä.

Saimme kuulla, että kansalliskirjasto oli Engelin suunnittelema ensimmäinen ja ainoa kirjasto. Hän kai ajatteli, että sinne pinotaan kirjoja, joita tarvittaessa haetaan kynttilänvalossa. Niinpä tilan ainoa valonlähde ennen sähkövalojen saapumista oli korkeuksissa kupolia reunustavat pienet ikkunat. 

Kupolisalin viereessä on kuusikerroksinen Rotunda, johon valo tulee sekä korkeista sivuikkunoista että lasikatosta.

Rotundan sisääntulokerroksessa toimii lainaus. 

Kansalliskirjasto on kaikille avoin tieteellinen kirjasto ja kulttuurilaitos. Lainaamiseen tarvitaan kansallisarkiston lainauskortti. Rakennuksessa saa kuvata, mikäli ei aiheuta haittaa toiminnalle, aineistolle, henkilökunnalle eikä muille asiakkaille. Laukut, reput ja päällysvaatteet tulee jättää sisääntulon vieressä sijaitsevaan tilaan, jossa on lukittavia kaappeja.  

Mikäli Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:n toiminta kiinnostaa, siihen voi tutustua osoitteessa Helsingin kaupunginmuseo. Myös liittyminen onnistuu samassa osoitteessa.

Sinebrychoffin museo: Espanja myyttien takaa

Kansalliskirjastossa olin yksinäni. Veljen vaimon kanssa vietimme kulttuuripitoisen vapaapäivän taasen toisissa merkeissä.

Sinebrychoffin museossa on parhaillaan mielenkiintoinen Espanjan maalaustaidetta esittelevä näyttely. Picasso, Dali, Goya, Miró ja Veláquez ovat useimmille ainakin niminä tuttuja, muut ehkä vieraampia. Päätin näyttelystä kuultuani käydä siihen tutustumassa. Muitakin innokkaita oli yllättävän paljon ihan tavallisena arkipäivänä. Hyvä, etten jättänyt käyntiä viime tippaan.

Francisco Pradilly (1848-1921): Pitsinnypläystä häitäni varten

Maalauksissa kuvataan paljon maan perinteitä ja ihmisiä. Näyttelyn teoksissa Andalusian kulttuuri näkyy erityisen hyvin. Värejä on käytetty paljon, eikä yksityiskohtien kuvaamisessakaan ole säästelty. Monia maalauksia oli pakko mennä tutkimaan aivan läheltä nähdäkseni yksityiskohdat tarkemmin ja kuinka ne oli teknisesti toteutettu. Valon kuvaaminen oli minusta hienoa. Etenkin kun ottaa huomioon vaikkapa 1800-luvun valaistusolosuhteet usein varsin vaatimattomissakin asuinoloissa.

Joaquin Agrasot (1896-1919): Odaliski

Sanaan odaliski törmäsin näyttelyssä ensimmäisen kerran. Hyvä, että sen merkitys oli selitetty, ettei jäänyt arvoitukseksi. Odaliski on itämainen jalkavaimo. Muutamat espanjalaiset taiteilijat mieltyivät orientalistisiin aiheisiin. He maalasivat odaliskeja ateljeissaan. 

Monet espanjalaiset taiteilijat ovat käyneet ottamassa vaikutteita muista aikalaisistaan viettämällä aikaa niin Ranskassa kuin Italiassakin.  

Lluis Masriera (1872-1958): Laulutunti

Espanja on minulle melko vieras maana, sillä olen käynyt siellä kahdesti. Tai itse asiassa kolmesti, mutta kaksi ensimmäistä käyntiä olivat hyvin lyhyitä.  Kolmannella kerralla olimme Andalusiassa kaksi viikkoa. 

Sinebrychoffilla olisi nähtävillä myös Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo taideteoksineen. Siihen olen kerran tutustunut, vaan eipä toinenkaan kerta pahaa tekisi. Nyt talo täyttyi innostuneista lukiolaisista ja muista vierailijoista. Oli siis meidän aika siirtyä muualle. 

Näkymä Hakasalmen huvilasta kohti Mannerheimintietä

Sateisessa Helsingissä ei ollut kovin mukava kulkea sateenvarjot vastaantuleviin kolahdellen. Nälkäkin alkoi kurnia vatsassa. Tauon paikka. Päätimme ajaa hissillä Stockan kahdeksannen kerroksen ravintolamaailmaan. Siellä nautimme muhkean lautasellisen salaattia. Väkeä oli pilvin pimein ja meteli isossa tilassa sen mukainen. Silti viihdyimme aika pitkään kuulumisia vaihdellen. 

Viisarien kiitäessä eteenpäin kävelimme muutamien mutkien kautta Hakasalmen huvilaan. Meitä odotti Museonystävien etkot Stefan Bremerin "Helsinki by night" -näyttelyn avajaisten merkeissä.

Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry: Stefan Bremer: Helsinki by night

Stefan Bremer on varmasti monille tuttu nimi suomalaisena valokuvaajana. Hän on toiminut kuvaajana mm. Suomen Kuvalehdessä ja Helsingin Sanomissa. 1970-1980 -luvulla hän teki mittavan työn kuvaamalla helsinkiläisiä nuoria iltojen ja öiden hämäryydessä. Näistä kuvista on nyt koottu näyttely Hakasalmen huvilaan. Samalla hän on ikuistanut kuviin helsinkiläistä miljöötä. Kuvista on koottu myös kirja, jota on myytävänä museon kaupassa.

Tilaisuuden avasivat museonjohtaja Reetta Heiskanen, Museonystävät ry:n puheenjohtaja Kaarina Kuisma ja itse valokuvaaja Stefan Bremer. Valokuvaaja kertoi hauskasti ja kattavasti valokuvausuransa taustaa ja näyttelyssä esillä olevien kuvien syntyhistoriaa. Olipa muuten mukava kaveri. Tilaisuudessa oli muutenkin välitön ja iloinen tunnelma.

Kuva on otettu ennen tilaisuuden alkua.

Alkupuheenvuorojen jälkeen kiersimme katsomassa kaikkien salien kuvat kahdessa kerroksessa. Valokuvia oli mielenkiintoista tutkia ja hämmästellä eroa ja muutosta noista päivistä nykyhetkeen. Helsinki on muuttunut valtavasti.

Väkeä alkoi olla jo niin paljon, että ajoittain piti jonottaa nähdäkseen jonkin kuvan paremmin. Kierrettyämme näyttelyn totesimme parhaaksi tehdä tilaa yhä uusille tulijoille. Näyttelyyn saapuvien kutsuvieraiden jono kiemurteli huvilan ovelta Mannerheimintielle saakka. Varsinainen näyttely yleisölle avautuu pe 24.10. Sen ehtii kyllä käydä katsomassa. Jatkuuhan se ensi elokuulle saakka.

Ikkunanäkymä Hakasalmen huvilasta. Vasemmalla heijastus takanani olleesta kuvasta.

Kesän jälkeen vähän kulttuuriakin

Tarhaviinikärhö - Clematis Polish Spirit

  
Kulunut kesä on ollut kärhöjen juhlaa. Useimmat kärhöistäni ovat aika nuoria ja pieniä, mutta jokainen niistä täytti tehtävänsä kiitettävästi. Koska kahta samanlaista kesää ei taida ollakaan, en edes uskalla ensi kesältä toivoa samanlaista kärhökauneutta. Tai toivoa toki uskallan, mutta lupaan olla pettymättä, jos kukinta on vaisumpaa.

Polis Spirit kukki kenties kaikkein runsaimmin. Viimeisistä kukista on jo aikaa, mutta yllätyksekseni ja ilokseni se pukkasi yhden syyskuisen kukan syreeninurkkaa värittämään. Kiitos sinulle Polish Spirit.

Clematis alpina Purple Pink

Koska leikkasin sinisen alppikärhön keväisen kukinnan jälkeen matalaksi - oli niin risuinen - ei se järjestänyt syyskukintaa laisinkaan. Ei siis myöskään noita hauskoja karvatupsuja. Purple Pink päätti hoitaa sinisen alppikärhön osuuden ja on kasvattanut muutamia karvatupsuja omien kukkiensa paikalle.
 

Clematis integrifolia Aljonushka

Aljonushka kukkii joka kesä runsaana, mutta tänä kesänä ehkä vielä loisteliaammin. Sekin on jo lopetellut, mutta muutamia kukkia vielä avautuu. Vähän tavallista pienempinä ja osittain myös hieman toispuoleisina.

Hakasalmen huvila, Helsinki

Syksyn myötä kiinnostus muihinkin rientoihin, kuin puutarhaan liittyviin, kasvaa. Liityin keväällä Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:een, sillä sen kautta on mahdollisuuus päästä tutustumaan mielenkiintoisiin helsinkiläisiin paikkoihin. Veljenvaimo on jo pidempään ollut Helsingin kaupunginmuseon postituslistalla ja sitä kautta saimme kutsun "Suruton kaupunki, kohtauksia 1920-luvun Helsingistä" -näyttelyn avajaisiin Hakasalmen huvilaan. Monet varmasti tuntevat Hakasalmen huvilan historian Aurora Karamzinin asuinpaikkana. Vuodesta 1911 rakennus on toiminut Helsingin kaupunginmuseon tilana.

Näyttelyn avajaispuheen piti kirjailija Virpi Hämeen-Anttila. Sain tilaisuuden pyytää häneltä omistuskirjoituksen ja kiittää oivallisista Björk-romaaneista, jotka sijoittuvat 20-luvun Helsinkiin.

Oli mukava kiertää katselemassa huvilan huoneisiin rakennettua näyttelyä ja löytää monia itsellekin tuttuja paikkoja ja asioita. Erityisen mielenkiintoinen oli lyhytfilmeistä koostuva elokuva, jossa mm. Stockmann esitteli 20-luvun toimintaansa.

Kansallismuseo

Keväällä päätimme veljenvaimon kanssa ylittää omat mukavuusalueemme ja ostimme sarjalipun RSOn torstaikonserttiin. Klassinen musiikki uudehkon musiikkitalon lehterillä oli sen verran mielenkiintoinen kokemus, että halusimme jatkaa sitä ostamalla konserttiliput tällä kertaa sekä syys- että kevätkaudelle. Yksi konsertti on jo takana ja silloin pääsimme nauttimaan maanilmankuulun pianistin, Jevgeni Kisinin esityksestä.

Osa klassisesta musiikista on minun hilseeni ylittävää pimputusta, mutta osa käy suoraan sydämeen. Niinhän se on kaiken musiikin suhteen. Vannoutuneena rock-musiikin kuuntelijana on jännittävää tehdä uusia aluevaltauksia ja todeta niistä myös pitävänsä. Parempi avata itselleen ovia uusiin seikkailuihin sen sijaan, että kokeilematta läimäyttäisi niitä kiinni. 

Keskiviikkona 13.9. oli meidän nurkilla kesäkauden komein ukkonen. Se pyöri kylän päällä pitkin päivää ja illansuussa pimensi tienoon merkillisen pilvimuodostelman voimin. Lapsena pelkäsin kovasti ukkosta. Näin aikuisena se herättää kunnioitusta ja sen etenemistä on kiehtovaa seurata. Varsinkin omalta sohvalta käsin.