Jälkiä lumessa - eikä kaikki kovin toivottuja

Pihastamme on tullut peurojen uusi läpikulkureitti. Siinä ohi kulkiessa voi sitten käydä myös hiukan nutustelemassa lumesta työntyviä kasveja ja sorkallakin niitä pikkaisen pöyhäistä. Vakioreitti näkyy kulkevan alapihalta puuvajan ja kompostien välistä yläpihalle ja sieltä sitten tien yli vastapäisen naapurin takaiseen metsään. Yksi kaveri tykkää poiketa rinnettä ylös kavuten aronioiden ja syreenien välistä talon nurkalle. Kriikunapolun varressa kasvavaa Vanilla Fraisea on jäljistä päätellen peura käynyt lyhentämässä ihan reilusti (oma syy, kun en verkottanut). Sinänsä vielä ei suuria tappioita ole syntynyt, mutta kyllä pelottaa, mitä kevät ja kesä tuo tullessaan.

Pupujussit ovat aina olleet pihamme vakiovierailijoita. Niihin on tottunut ja niiden tuhoja oppinut varomaan. Kun sen yhden kirsikkapuun vuosia sitten ehtivät kuoliaaksi nakertaa, en enää ole unohtanut verkkoja syksyllä laittaa (paitsi sille Vanille Fraiselle, jonka en kuvitellut tulevan syödyksi - mutta syyhän ei ole pupujeni).

Jänikset olivat käynneet lyhentämässä talventörröttäjiä ja siinä ohessa norjanangervokin on saanut pientä kevätparturointia. Se ei haittaa, sillä norjanangervo ei pienestä pelästy. Saipahan palkkioksi joukon lannoitepapanoita.

Sen sijaan tämän aamulla paljastuneen möyhtintärupeaman tekijää en osaa sanoa. Lumen alta oli kaivettu sulkaneilikkaa ja pikkutalviota. Mitään jälkiä ei mistään löytynyt. Jänis on sen verran painava, että neitseelliseen lumeen siitä jälki jää. Omituinen asia. Metsähiiriä olen jokusen nähnyt hangen yli kipittävän, mutta saisivatko ne aikaan näin mittavan aukon lumeen? Epäilen.

Joka ikinen päivä jossain vaiheessa keittiön ikkunasta ulos katsellessa näkee tutun pörröhännän lintulaudalla ruokailemassa. Yhtenä päivänä tyhjää lintulautaa katsellessani olin ihan ällistynyt, mihin on kaveri kadonnut. Kunnes vilkaisin hiukan ylöspäin ja huomasin räystään reunalla liikettä. Siellähän se kurre istuskeli, hännänpää vain vipatti. Välillä tuijan runkoa kattoa kohti kiipeilee kaksikin oravaa. Parhaimmillaan olen olopihan puolella nähnyt kerralla kolme puuhkahäntää.

Juusokin on jo niin tottunut oravien temmellykseen, ettei niihin pahemmin reagoi. Joskus saattaa päästää muutaman matalan kurahduksen oravaa ikkunan läpi katsellessaan ja kääntyy sitten nopeasti kerjäämään mammalta rapsutuksia. 

Rhodoilla on varmaan nivelet hellinä jatkuvista lehtien ylös-alas -liikkeistä. Pakkasella ne ovat ihan supussa, mutta aika pian mittarin noustessa plussan puolelle, lehdet alkavat kohota vaakatasoon. Viime aikoina lämpötila on sahannut alituiseen muutamasta plusasteesta pieneen pakkaseen. Pitää varmaan tilata fysikaalinen hoito rhodoille, jos taas tästäkin talvesta hengissä selviävät.

Säätiedotuksen mukaan luvassa on jälleen lauhtuvaa. Alkaa varmaan piakkoin olla aiheellista laittaa varjostusharsot nuorimmille havuille ja rhodoille, etteivät liian aikaisin herää talviuniltaan. 

Peuroja siellä ja peuroja täällä

Lauantaiaamuna ukkokulta kutsui minut ennen kahdeksaa katsomaan ulos makkarin ikkunasta. Siinä, ihan muutaman metrin päässä ikkunasta seisoi peura rauhassa napsimassa suuhunsa lumeen painuneita pajuangervoita. Hetken päästä se jatkoi matkaansa pikkupuutarhan ohi ja yli varaparkkipaikan tielle ja sieltä naapurin pihamaan kautta metsään.

Myöhemmin päivällä menin katsomaan, mistä suunnasta peura oli meidän pihalle tullut. Kolatulle käytävälle se oli jättänyt varsin sirot jäljet, jotka paikoin sekoittuivat meidän omiin jälkiimme.

Alapihan lumihangessa peuran sorkat olivat uponneet syvemmälle. Meidän pihalle se oli tullut metsiköstä, mutta siellä oli niin paljon kaikenlaisia jälkiä, etten pystynyt selvittämään, oliko se metsikköön tullut tien yli naapurin takaisesta suuresta metsästä vaiko järven suunnasta ohi runsaan omakotiasutuksen.

Peura oli pyörinyt puutarhassamme tutkimassa ympäriinsä ja mm. komeamaksaruohon se oli kaivanut esiin lumesta ja popsinut niiden kukintoja. Alapihalta eläin oli noussut olopihalle rinteestä aronioiden ja syreenien välistä, lintulaudan alta ja jatkanut siitä talon päädyn ohi matkaansa tien puolen makkarien ikkunoiden alle pysähtyen syömään pajuangervoita. Siinä me sen sitten näimme.

Lauantaina kävimme myös Espoossa juomassa isänpäiväkahvit vanhempieni luona. Vanhalla Turuntiellä Espoon puolella matka keskeytyi hetkeksi, kun tiellä seisoi peuranvasa ja sen emä hieman tien sivussa. Näytti, että kumpikin aikoo jatkaa matkaansa tien yli, mutta suuntasivat kuitenkin takaisin tulosuuntaansa jääden penkalle seisomaan. Varoitimme vastaantulevia autoja, jotka onneksi hidastivat vauhtia. Mutkan vuoksi tielle kenties palanneita peuroja olisi ollut todella vaikeaa ajoissa havaita ja väistää.

Edellisessä peurapostauksessani sain kommentteja, joiden mukaan peurat hyvän paikan löydettyään tapaavat palata sinne yhä uudelleen. Näillä nurkilla peuroja on runsaasti ja varsinkin maanteillä niitä on jo oppinut varomaan. Omassa pihassa peurat ovat vierailleet äärimmäisen harvoin, joten nämä tiuhaan sattuneet viime aikojen kohtaamiset herättävät luonnollisesti huolta. Kesäisissä kotiloissa on ihan riittävästi harmia. Yhtään peuralemmikkiä en pihaani haluaisi verottamaan istutuksiani.

Muutama päivä sitten saapui Kotipellolla - blogissa järjestetyn arvonnan voitto. Kiitos siitä Tannille. Tavallisesti minulla on jo tässä vaiheessa marraskuuta ollut selkeä visio, millaisen joulukortin aion askarrella. Tänä vuonna idea on ollut aika lailla hakusessa, mutta eilen taisin löytää joitakin vinkkejä kahlatessani Pinterestin kuvasatoa. Tannin arvontapalkinto myös auttoi eteenpäin ratkaisun löytämisessä.

Viikko alkaa jännittävissä tunnelmissa, sillä maanantaina menen vanhempieni kanssa kuulemaan isän muistitutkimusten tuloksia. 

Mukavaa viikkoa kaikille!