Aurinkoisen sunnuntain höpinöitä

Metso keskellä kylää 14.1.2024

 

Tammikuisena sunnuntaina ajoin aamupäivällä suuntana Espoo. Runsaan kilometrin päässä kotoa valtatien penkalla istui metso. Kenties sillä oli matka kohti Nuuksion metsää ja ajatus ylittää tie, vaikka tuolla kohtaa ei suojatietä olekaan. Pysähdyin seuraavalle pysäkille, jotta kyydissäni ollut Poika pääsi palaamaan taaksepäin kuvatakseen linnun.

Kylän sivuilla tästä linnusta keskusteltiin. Se oli seikkaillut kaduilla ja pihoilla jo viikon ajan. Metsot eksyvät asutuksen keskelle silloin tällöin. 2007 iso lintu ilmestyi meidänkin pihalle, jossa se vietti pari päivää. Onneksi silloinkin oli talviaika, eikä pihalla tarvinnut oleskella, saatika liikkua. Metso ei nimittäin tykännyt yhtään ihmisistä ja lähelle yrittävätkin se laittoi kipikapi juoksemaan sisälle turvaan.

18.2.24 ei vielä näy corydalista

Tammikuisen metsoepisodin jälkeen aika onkin kulunut enemmän tai vähemmän kevättä odotellessa. Auringon ilmestyessä siniselle taivaalle, herää puutarhaihminen uuteen eloon. Vielä menee tovi jos toinenkin, ennenkuin pihamullasta mitään piippoja pilkistää. Perjantaisen vesisateen jäljiltä pihalla pääsisi etenemään paremmin luistimilla. Lumikinoksissa on edelleen paksuutta kyllästymiseen saakka, mutta madaltumista tapahtuu. Maaliskuun alkuun on lähes kaksi viikkoa eli talvea eletään edelleen vahvasti. 

Huvituksen alle odotan lumikelloja.

 
Sunnuntaina kiersin pihan. Kahlasin alapihallekin, mutta siellä ei kummoisiakaan muutoksia viikon takaiseen. Huvituksen alle odotan lumikelloja, joista ei tässä vaiheessa näy vilaustakaan. Jänikset ovat käyneet osaltaan tsekkaamassa vihersapuskan tilanteen ja jättäneet jälkeensä papanoita.

Lumikelloja Huvituksen alla 26.3.2023

 

Viime keväänä lumikellot nousivat mullasta Huvituksen alla maaliskuun puolivälissä. Kuvassa ne ovat saaneet ylleen annoksen uutta lunta, joka onneksi suli melko nopeasti pois.

Vaahteran järjestämä yllätys könötti paikallaan. Edellinen tuulimyräkkä oli pudottanut alapihan isosta vaahterasta oksan tanakasti lumihankeen pystyyn. Kaiketi tämä puutarhuri ei ole vielä täysin herännyt talviunestaan, koska minulta meni hetki tajuta, ettei tässä kohdassa todellakaan kuulu kasvaa mitään tuon kokoista, ei puuta, ei pensasta. Olkoon toistaiseksi tuossa. Rajamännystäkin on pudonnut iso oksa, jonka senkin jätin hangelle lojumaan. Vaikka hanki pääsääntöisesti kantoikin, upposin pari kertaa polviani myöten lumeen. Raahaa siinä sitten parimetrisiä oksia parempiin paikkoihin. En raahannut, odottakoon lumen madaltumista.

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'

 

Lumi ja talviset tuulet ovat irrottaneet ja lennättäneet hortensioista kukinnot pitkin pihaa. Yleensä poistan ne keväisen leikkauksen yhteydessä. Vielä ei ole mitään kiirettä. Leikkaus on hyvä ajoittaa ajankohtaan, jolloin tiedossa ei enää ole yöpakkasia.

Syyshortensia kukkii saman vuoden versoilla, joten leikkaaminen on tehtävä ennen silmujen puhkeamista. Syyshortensiaa ei ole pakko leikata, mutta sen väitetään tekevän pensaasta tuuheamman ja kukinnoista suuria. Kuivuneiden kukintojen lisäksi leikkaan vaurioituneet oksat sekä lyhennän uusia hentoja oksia siten, että jäljelle jää 1-4 silmuparia.

Clematis viticella 'Black Prince' - Viinikärhö

Lumikärhön leikkasinkin syksyllä matalaksi sen voimakkaan risuuntumisen vuoksi. Black Princeä en leikannut, koska toisinaan viinikärhöjen maanpäälliset osatkin talvehtivat. Tällä kertaa säleikössä ei tarvitse vihertymistä ihan heti odottaa. Jänikset ovat huolehtineet versojen typistyksestä tarkasti. Onneksi Black Prince (nimi ei edelleenkään ole satavarma) on hyvin voimakaskasvuinen, joten jänistypistyksestä huolimatta kärhö kasvaa nopeasti korkeuksiin.

Clematis vit. 'Black Prince' 14.8.2023

Alppi- ja tarha-alppikärhöille laitoin syksyllä verkot tyven suojaksi. Vuosi sitten menetin alppikärhön kukinnan nimenomaan siksi, että jänis oli järsinyt sitä melko voimakkaasti tyvestä. Tosin kukintaa ei alppikärhön kohdalla ole odotettavissa tänäkään keväänä. Leikkasin sen loppukesästä kokonaan matalaksi, koska yläilmoihin oli kertynyt valtava massa. Pääosin toisiinsa sotkeutuneita kuivia versoja, joissa vihreää oli lähinnä silmänlumeeksi pinnassa.

Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson'

Joidenkin ruusupensaiden osalta tulevan kesän kukinta voi olla vaatimatonta. En ole pensasruusuille laittanut jänisverkkoja, vaikka ristihuulet niitä paremman puutteessa napostelevatkin. Osa pensaista on jo niin isoja, ettei muutaman lumen painosta maahan kaatuneen latvuksen verottaminen paljon haittaa. 

Tämä talvi on nöyryyttänyt pensasruusuja aika pahasti. Juhannusruusut makaavat pitkin pituuttaan, osin hangen sisällä. Tove Jansson on vihdoin päässyt pikkuisen avustettuna lumen ikeestä. Niin juhannusruusuja kuin Tove Janssoniakin jänikset ovat järsineet surutta. Sen lisäksi, että lumi on katkonut oksia.

Tove Jansson kesäkuussa 2023 peuraverkon takana.

 

Juuri nyt näitä ruusukuvia katsellessa on syytä kirjata kalenteriin pensasruusujen leikkaaminen. Muuten se kevään tuoksinassa unohtuu ja sitten taas kadun katsellessani sinne tänne kaatuvia hujoppeja. Kuten kävi viime kesänä. Etenkin tarhakurtturuusun sukulaiset sietävät voimakastakin leikkaamista. Muita voi vähän harventaa. 

Rosa rugosa  'Ritausma' 30.6.2023

 

Netissä törmäsin lauseeseen, jossa sanottiin runsaasti juurivesoja tekevän pensasruusun kestävän yleensä myös alasleikkausta. Sopiva aika on keväällä ennen lehtien puhkeamista. Olen aiemmin leikannut onnistuneesti alas mm. Sävelen, Soinnun, Ritausman ja Neilikkaruusun, joista kolme ensimmäistä on rugosa-sukuisia. 

Rosa pimpinellifolia 'Suviruusu' 21.6.2023

 

Suviruususta ja Teresanruususta on kummastakin kasvanut jättejä, joihin kokeilen alasleikkuuta ja tai harvennusta. Teresanruusun tiedän sen kestävän. Suviruusu on innostunut tehtailemaan juurivesoja, joten ehkä se ei loukkaannu runsaammasta karsinnasta?

Kotikivi herää talviunestaan 18.2.2024

Itse asiassa istahdin tietokoneen äärelle laatiakseni kasvimaan kylvösuunnitelman ja listatakseni mahdollisia uusia hankintoja. Ja jymähdin jutustelemaan omiani kanssanne. 

Syksyllä aukeni poistettujen vuorimäntyjen tilalle Oikearinteeseen paikka esimerkiksi pensaille. Niitä ehdin jo täällä blogistaniassakin jo aiemmin pohtia. 

Talvihorroksessani olen miettinyt myös kasvimaan päädyssä kasvavien vadelmien poistamista. Paikka on aurinkoinen, josta vattu pitää. Se on myös hyvin tuulinen, mikä taasen ei ole vadelmalle mieluisaa. Olkoon syy paikassa tai minussa, eivät vain menesty. Miksi vuodesta toiseen tekohengittäisin vattuja, kun voin laittaa tilalle jotain muuta? Ideamylly jauhaa jo päässäni vinhaa tahtia. Katsotaan, syntyykö jotain järkevää.

Lumikelloja odotellessa - mukavaa hiihtolomaa ja aurinkoisia päiviä!

Menneen talven juttuja

Ohessa olevat metson kuvat ovat ihan aitoja, mutta toki muutaman vuoden vanhoja. Helmikuussa 2007 kyseinen lintu ihastutti kylämme väkeä viipymällä useamman päivän ajan milloin kenenkin omakotiasukin pihassa. Se pääsi jopa paikallisen ilmaisjakelulehden kanteen. Meidän pihassa metso tallusteli parin päivän ajan ja jopa pyrähteli alapihalla muutaman metrin lentoja, mikä kyllä näytti hurjalta, sillä lintu on tosiaan aika kookas. Keväällä lumien sulamisen aikaan alapihan nurmelta löytyi metson jätöksiä, jotka olivat tosi kookkaita. Sitä en tiedä, mihin lintu tuon kylävierailun jälkeen katosi; lähtikö takaisin kotimetsään vai laittoiko joku naapureista sen pataan. Metson ilmestyminen omakotiasukin pihaan ei kuulemma ole mikään harvinainen tapahtuma, onhan läheisyydessämme isoja metsäalueita. Meille tuo kohtaaminen oli kyllä ihan ainutlaatuinen, koskaan aiemmin en ollut metsoa elävänä missään nähnyt.

Kuvien laatu ei ole paras mahdollinen, koska tuolloin käytössäni ollut kamera oli täysin surkea, eikä ihan linnun viereen ollut helppo päästä. Se rääkäisi rumasti ja lähti kohti sen näköisenä, että tällainen naisihminen katsoi parhaaksi perääntyä kunnioittavan matkan päähän.

Tämä päivä ei ole ollut niitä parhaimpia, sillä sinnikkään jonotuksen tuloksena onnistuin saamaan ajan kunnalliseen hammashoitoon. Syksyllä paikattu alatakahammas on vihoitellut koko joulunajan siinä määrin, että katsoin parhaaksi tehdä asialle jotain. Hammaslääkäri totesi hampaan haljenneen, mikä on luultavasti aiheutunut syksyisen paikkausoperaation aikana. Lisäksi hän totesi, ettei hammasta voisi muuten auttaa kuin kiskomalla se kokonaan pois. Hetken lääkäri neuvotteli hammashoitajan kanssa siitä, olisiko heillä jatko-operaatioon aikaa vai annettaisiinko maksusitoumus yksityiselle taholle. Hampaan poistolla olisi kuulemma kiire, syy siihen ei minulle valjennut. Neuvottelun tuloksena suuhuni ryhdyttiin tähtäämään puudutuspiikkejä ja sen jälkeen kuuluikin monenlaista rutinaa ja hampaanpalojen kilinää terästarjottimelle. Lopuksi suuhun tungettiin tuppo, jota kehotettiin painamaan puolesta tunnista tuntiin verentulon tyrehdyttämiseksi ja käteen annettiin kahden antibiootin resepti.

Kirjaimellisesti veren maku suussani ajoin apteekin kautta takaisin kotiin. Nyt illan suussa olen ottanut kaksi särkylääkettä. Alkuun tepsi ihan tavallinen käsikauppa-burana, mutta puudutuksen kadotessa särky on yltynyt ja puoli tuntia sitten nappasin jo tuhdin panacodin. 

Tyhjä kolo hammasrivissä herättää jo nyt ajatuksia siitä, tuleeko se häiritsemään minun esteettistä silmääni. Ulkomaailmalle kolo ei näy, mutta jotenkin tunnen jo nyt itseni vanhaksi ukoksi - hampaattomaksi sellaiseksi. Hammaslääkärin mukaan implantti maksaisi 2-3000 euroa ja siihen ei julkinen hammashoito taivu, enkä taivu minäkään. Toinen mahdollisuus on kuulemma silta, joka saattaisi onnistua myös julkisella sektorilla. Ehkä nyt kuitenkin keskityn parantamaan tuon kipeän kolon ja pohdin jälkitoimenpiteitä myöhemmin.

Aamulla hammaslääkäriaikaa puhelimessa jonottaessani innostuin selaamaan uutta pihakalenteriani. Minulla oli samanmonen jo viime vuonna ja tykästyin siihen kovin. Muistiinpanoille on hyvin tilaa ja kaiken tarpeellisen lisäksi kirjasta löytyy runsaasti puutarhaan liittyvää asiatietoa. Kirja on myös mukavan tuntuinen kädessä, mikä tällaiselle kirjahullulle on merkittävä lisäarvo. Tästä uudesta kalenterista löytyy tietoa erilaisista ruusuista. Ei tietenkään mitään kattavaa aineistoa, mutta juuri sen verran, että meikäläisen ruusuhimo jälleen yltyi. Pidän lähinnä pensasruusuista, sillä ne ovat osoittautuneet varsin helppohoitoisiksi ja kauniiksi. Pensasruusujen avulla olen ajatellut jatkaa nurmikonvähennysprojektiani.

Kirjassa oli muutama muukin kuva ja juttu, jotka innostivat ideoimaan. Ehkä niistä osa toteutuu kesän tullen pihassamme.

Sunnuntaista saakka kestänyt vesisade ja plusasteinen sää on humauttanut lumihanget hyvin mataliksi tai peräti olemattomiin. Paikoin metsissä on täysin lumettomia alueita ja hyvin auratut tiet ovat paljaina kuin keväällä konsanaan. Pienemmät tiet sen sijaan ovat aikamoista loskaa ja saappaaet lienevät paras jalkine näihin säihin. Luvattu viileneminen ja pakastuminen tulevat jäätämään tiet, joten käveleminen lähipäivinä saattaa olla varsinaista nuorallatanssia. Päivällä aurinko pilkahti hetkeksi pilvien takaa venyttelemään säteitään maata kohti ja aivan taatusti tuntui parin sekunnin ajan ihan keväältä.

Olemattoman hampaan kolottaminen ei nyt innosta ulkoiluun eikä oikein lukemiseenkaan jaksa keskittyä. Sain juuri luettua "Sanojen alamaisen", jossa Saska Saarikoski pohti isänsä tuotantoa ja osittain myös tämän kyvyttömyyttä isyyteen. Tuskin lapsesta tuntuu kovin mukavalta, jos oma isä julistaa, että "Ainoakaan minun lapseni ei ole 'rakkauden hedelmä': minun turvattomuuden tunteeni ne on siittänyt." Varmasti Pentti Saarikoski on ollut loistava runoilija, mutta ihmisenä ei välttämättä mikään miellyttävä henkilö.

Joulun aikaan tuli luettua Riikka Pulkkisen Vieras ja Reidar Palmgrenin Sudenmarja. Palmgrenin kirjat ovat omaleimaisia ja ainakin minä jään miettimään niiden tapahtumia pitkään kirjan loppuun luettuani. Uskon, että silloin kirjailija on saavuttanut tavoitteensa, hän on herättänyt ajatuksia sanoillaan.

Pitääpä tässä samalla myös antaa muutama kiittävä sana suomalaisille elokuville. Näille uudemmille. Eilen katselin telkusta Aleksi Bardyn "Napapiirin sankarit" ja muutama päivä aiemmin "Helmiä ja sikoja", joka on jo vähän vanhempi leffa. Kumpainenkin elokuva päättyy onnellisesti ja saa hyvälle tuulelle. Kummassakin iloitellaan murteella, ja etenkin Napapiirin sankareissa upeaa suomalaista talvimaisemaa näyttämällä. Niin, ja uudenvuoden aattonahan katsoimme ostamani Mika Kaurismäen "Matkalla pohjoiseen", josta kerroinkin jo edellisessä bloggauksessa.

Olen läpeensä kyllästynyt alati uusintoina esitettäviin amerikkalaisiin tusinaleffoihin, joissa kuvankauniit ja ultrakomeat näyttelijät toistavat samoja vuorosanoja ja juonenkäänteitä, jotka on kerrottu jo tuhannet kerrat aiemmin. Ei naurata, ei itketä, ei herätä muuta kuin kenties vähän turhautuneita tuhahduksia. Viime aikoina ainoat katsomisen kestäneet elokuvat ovat tulleet lähinnä Teemalta tai YLEFem:lta, joka iloksemme tarjoaa aina välillä mielenkiintoisia skandinaavisia yllätyksiä.  

Kohta se tämäkin päivä kääntyy taas iltaan ja lähestymme torstaipäivää ja hissukseen myös uutta viikonloppua. Sen jälkeen lieneekin jo arkeen asettuminen helpompaa. Seuraavaksi aion heittäytyä sohvalle pötkölle ja hampaattoman kolon kolotuksesta huolimatta paneutua Anna Janssonin "Murhan alkemiaan".