Lapiohommia

Tänään oli sopivan pilvinen päivä lapiohommiin. Tosin sää muuttui aurinkoiseksi juuri raskaimman kaivu-urakan ajaksi. Kun olin sopivan multaisena ja hikisenä saanut istutukseni hoidettua ja lähdin sisälle pesemään itseäni, kuulin, että lähiseudulla oli vesiputki rikkoutunut ja jouduin odottamaan vettä kaksi tuntia. Kädet ja kasvot huuhtelin tynnyriin pumpatulla kasteluvedellä, mutta kokonaan en tynnyriin pesulle mahtunut. Ja vesi oli hyvin kylmää, eikä ehkä ihan puhdastakaan.

Ihan ensimmäisenä istutin uuden Valkoherukan, joka osoittautuikin punaiseksi. Kyllä harmitti, mutta maahan sen kaivoin. Syystä tai toisesta puutarhaamme tulee vain punaherukoita. Mustaherukoihin tulee äkämäpunkkia ja muita en nähtävästi kykene ostamaan tai muualtakaan hankkimaan.

Seuraavaksi kävin Suviruusun eli Rosa Poppiuksen kimppuun. Olen tykästynyt pensasruusuihin, sillä niillä saa mukavasti rehevyyttä ja varsin helpolla näyttävyyttä. Kuinkas ollakaan, kun lapion varteen tartun, en sitä hevillä kellariin kanna. Istutusten jälkeen ryhdyin kanttaamaan Kiemurapenkin reunoja, jotta se ei täyttyisi nurmen puolelta luikertelevilla rikkaruohoilla. Olen antanut pihan eri osille, kukkapenkeille ja muille istutuksille omia nimiä. Näin niistä puhuminen ja kirjoittaminen tuntuu helpommalta ja kuvaavammalta.

Tämä on nyt Suviruusupenkki. Kivien vieressä tänään istutettu Suviruusu eli Rosa Poppius ja takana vaaleanpunakukkaista villiruusua. Saattaisi olla Mökinruusu.

Tämän Kiemurapenkin nimen saanut kukkapenkki syntyi viime kesänä.

Jossain puutarhaohjelmassa neuvottiin käyttämään puutarhaletkua apuna kukkapenkin suunnittelussa. Letku on sopivan taipuisa ja sillä saa mukavasti muotoiltua haluamansa penkin. Testasin niksiä, ja hyvä tuli.

Kiemurapenkki toisesta suunnasta.

Kirvojen jälkeen tulivat muurahaiset ja se oli nupun loppu.

Tänä kesänä on paljon kirvoja ja näyttävät olevan tuhoisia. En ole tutkinut niiden olomuotoa sen tarkemmin, mutta erityisesti ruusunnuppuihin ovat mieltyneet. Seinällä kiipeävästä Pohjantähdestä kirvat popsivat kaikki nuput. Ei tullut ainttakaan kukkaa. Pensaita voi sentään ruiskuttaa vedellä, mutta seinälle en viitsi letkutella.
 

Tyypillisesti kaatosateet tulevat Pionien kuknta-aikaan, mutta nyt lykästi Juhannusruusua.

Tämän ruusun kukinto ei välttämättä ole kaikkein kauniimpia, mutta minusta siinä on jotain herkkyyttä. Ja nuput ovat hienostuneita.

Eräs tuttava on istuttanut kukkapenkkeihinsä runsaasti Ruohosipulia. Se on aika kaunis ja siitä voi käydä napsimassa makua tomaatin päälle. Olen nyt innokkaasti ryhtynyt monistamaan Ruohosipulia. Mukavan tuhdin pehkon saa istuttamalla siemeniä kukkapurkkiin. Sitä voi kesän ajan hyödyntää ruoanvalmistuksessa ja syksyllä siirtää sopivaksi katsomalleen paikalle maahan.

Puutarhatyöhön tulee aina uutta haastetta, kun Juuson flexiä täytyy käydä siirtelemässä, jotta se näkee minut. Muuten se ei välitä piirun vertaa multahommista.

Sadepäivän touhuja

Puutarhani puolesta iloitsen tästä sadepäivästä. Kyllä olikin jo kuivaa ja kaivonkin vesi tuntui ehtyvän. Ylipäätään olen yrittänyt asennoitua kukkien hoitoon niin, että ne joko pärjäävät tai sitten ei. Eli en pahemmin kastele. Vettä pitäisi lorottaa niin suuria määriä, jotta sillä olisi jotain merkitystä. Ei vaan sielu anna periksi käyttää puhdasta juomavettä kukille, kun maailmassa on niin paljon ihmisiä ilman kelvollista vettä. Hyvin ovat kasvini kestäneet kuivuutta. Istutuksen yhteydessä ja muutamina ensimmäisinä päivinä niitä kastelen ja joskus harvoin pitkien hellejaksojen aikana. Joskus taannoin muistaakseni puutarhuri Arno Kasvi (nimi on enne) sanoi, että kasveja voi opettaa tyytymään vähään kasteluun. Mieluummin ei ollenkaan vettä kuin olematon ruiskaus.

Finlaysonin "Kotiinpäin" -kangaspalasta tuli makkariin taulu.

Sadettä pidellessä tein kangaspalasta taulun pingottamalla sen nastoilla ohuesta listasta tekemääni kehykseen. Kuvassa liihottaa kolme joutsensa ja kankaan nimi onkin "Kotiin päin". Taulu löytäköön toistaiseksi paikkansa sängynpäädystä.

Työhuoneeni tuolilla veteli päiväuniaan kissamme Juuso pää mutkalle taipuneena. Siinä se nukkuu äänekkäästi kuorsaten ja välillä viiksiään värisyttäen. Kenties Juuson unessa seikkailee lihavia hiiriä.

Juuson varpaat polkuanturoineen harottavat lystikkäästi.

Askartelin myös tuttavapojalle syntymäpäiväkortin. Useimmiten käytän askartelussa puutarhalehdistä leikattuja kukkakuvia, kiiltokuvia tai muuta sopivaa materiaalia. Lapsille on kuitenkin kiva laittaa muitakin kuvia. Toissa kesänä istuin helteellä päivänvarjon alla ja leikkelin vanhoista postikorteista kuvia uusiokäytettäväksi onnittelukorteissa.

Kukkia, kukkia, kukkia...

Unikot avautuivat viime yönä, jokunen on vielä nupullaankin. Pari vuotta sitten yritin järjestellä kukkapenkkiäni siten, että siirsin kaikki löytämäni unikot omalle alueelleen. Nepä eivät tykänneetkään minun järjestyksestäni vaan pongahtelevat edelleen ihan mihin kohtaan itse haluavat. Unikoiden loistava punainen väri näkyy kyllä muiden kukkien seasta, joten saavat kukkia, missä tahtovat.

Toinen kylmä ja runsasluminen talvi koetteli tuija-aitaamme. Kaiketi ne olisivat talvesta vielä selvinneet, mutta eivät lumiauran niiden päälle kerta toisensa jälkeen heittämää lumitaakkaa. Ensimmäisen talven jälkeen siirsin pari pahimmin kärsinyttä muualle. Yhdestä oli latva katkennut ja sen istutin keittiön ikkunan lähelle. Ehkei se nyt latvattomana kasva niin paljon korkeutta, eikä siten myöskään estä näkyvyyttä ikkunasta. Kiitokseksi henkensä pelastamisesta tuija värkkäsi oksistoonsa käpyjä.

Helleviikon aikana ehdin käsitellä terassit ja pihakalusteet puuöljyllä. Varjoisammalla puolella terassi ei ime aivan yhtä tehokkaasti uutta öljyä ja se jää usein hiukan tahmeaksi, vaikka pyyhinkin ylimääräiset öljyt pois. Ilmassa leijuu jatkuvasti jos jonkinlaista siementä ja nöyhtää, enkä millään saa terassejani pysymään siistin näköisinä. Kaiketi siihen on sopeuduttava osana Suomen kesää.

Juuso-kissamme nauttii lämpimistä päivistä. Se ei juuri sisälle syömään tule, vaan lötköttää pitkässä heinikossa vaihtaen vain paikkaa sen mukaan, miten aurinko pihamaalla liikkuu. Heinikossa on hieman kosteaa ja varjoisaa. Ja sieltä se välillä nappaa hiiren tai päästäisen. Hiiret maistuvat Juusosta makoisalta, mutta päästäisille joudumme pitämään hautajaisia harva se päivä. Tänä vuonna Juusolla ei ole ollut vielä ainuttakaan punkkia. Kenties ensimmäistä kertaa Juuson niskavilloihin ampullista pusertamani punkkimyrkky edesauttaa punkkien poissaoloa.

Illan tullen Juusokin on vihdoin kömpinyt viidakostaan esille ja tarkastelee aamulla leikkaamaani nurmikkoa.
 

 

Helteisiä kesäkuun päiviä

Tänään piti typistää vuorimäntyjen tuoreita versoja, mutta eipä tässä helteessä jaksa saksia heiluttaa. Hyttysetkin ovat niin äkäisiä, että niiden huiskimiseen pois iholta menee aika ja tarmo. Siispä nyt nautitaan kesän lämmöstä ja edelleen tuoksuvista syreenin kukista. Köynnösruusu Pohjantähden kärjet ovat täynnä kirvoja, eikä nuppuja juurikaan näy.

Sain vihdoin hankittua myös Suviruusun, Poppiuksen. Se odottaa istutusta valkean herukan seurassa vesiämpärissä varjoon sijoitettuna. Olen tykästynyt pensasruusuihin. Ne tuntuvat olevan helppoja ja kauniita ja lisäksi niillä saa nopeasti runsaan reheviä istutuksia.

Alapuutarhaan johtavien portaiden yläpäässä oli aiemmin metallinen kaari, mutta viime syksynä sen jalat osoittautuivat ruostuneiksi, jonka vuoksi koko rakennelma oli vinossa ja vaarassa romahtaa kokonaan maahan. Niinpä sitten tänä keväänä Ukkokultani rakensi puisen portin, johon humalat voivat tukeutua. Muutama välipuu yläosasta vielä puuttuu, mutta kaikki aikanaan.

Upea sudenkorento löytyi terassin kaiteelta. Ei enää elon merkkejä; mihin lienyt henkensä heittänyt.

Puutarhapäiväkirja

,

Jostain syystä kaikki kasvien hienot nimet tuppaavat unohtumaan aina talven aikana. Samoin keväisin joutuu hiukan miettimään, mitä edellisenä kesänä on mihinkin laittanut. Niinpä jokunen vuosi sitten ryhdyin kirjoittamaan puutarhapäiväkirjaa. Talvella siihen ei juurikaan tule mitään kirjoitettua, mutta kevätkärpäsen pistettyä kirja tulee kaivettua esiin. Ensin vilkuilen vanhoja merkintöjä löytääkseni todisteita siitä, että varmasti kevät tulee aikaisemmin - kun jo mieltä polttelee päästä haravoimaan ja multaa tönkimään. Itse asiassa kevät tulee vuosi toisensa jälkeen kohtalaisen samaan malliin. Lunta täytyy käydä siirtelemässä pienempiin kasoihin ja aurinkoisemmille paikoille, jotta se sulaisi nopeammin. Ja kun vihdoin lumeen tulee pälvipaikkoja, alkaa vimmattu vahtiminen, mitä mahdollisesti mullasta kulloinkin nousee. Joka kevät odotan malttamattomana lumen sulamista ja kevään edistymistä. Miltähän tuntuisi, ellei meillä olisi näitä neljää vuodenaikaa? Jos ympäri vuoden olisi lämmintä tai vielä lämpimämpää.

Omenankukkia

Kahtena edellisenä vuotena omenapuumme tuottivat hurjan paljon omenoita. Niitä riitti sellaisenaan syötäväksi, piirakoihin, hillottavaksi. Mikä sen ihanampaa kuin kävellä aamulla kostealla nurmella omenapuiden alla ja kerätä yöpaidan helmaan puista pudonneita hedelmiä. Nyt näyttää siltä, ettei tänä kesänä juurikaan satoa tule. Omenapuut kukkivat hyvin vähän ja sekin kukinta oli todella nopeasti ohi. Muutaman nupun sain kuvattua. Syy huonoon kukintaan voi olla puiden luonnollinen lepotauko tai se, mitä pelkään. Alkuvuosina omenapuumme olivat huonossa hoidossa, eikä niitä leikattu kunnolla. Nyt olen koittanut leikata sinne tänne kasvavia oksia. Tänä keväänä innostuin liikaa. En malttanut laskeutua tikkailta ja tyytyä muutamaan pieneen oksaan vaan ajattelin, että otan vielä tuon...ja tuon.