lauantai 7. tammikuuta 2017

Muistin tukena


Kasvihormoni -blogin Sini K:n laittama haaste (johon vastasin ti 3.1.17) oli monessakin mielessä oivallinen. Vuoden mittaan tulee monen monta kertaa etsittyä omasta ja joskus toistenkin blogeista jotain tiettyä asiaa. Varsin usein melko huonoin tuloksin. Miten sen tietyn asian tai esineen löytäminen aina onkin niin epätoivoisen hankalaa.


Sini toteutti haasteen omassa blogissaan upealla tavalla. Jotain samaa tavoittelin, mutta annoin vallan laiskuudelle ja lopputulos ei ollut läheskään sitä, mikä alkuperäinen suunnitelmani oli. Huomasin myös, että vaikka aika paljon asioita kirjaan vuoden mittaan ylös, niiden tulkitseminen myöhemmin on hieman työlästä.

Jonkinlaista puutarhapäiväkirjaa olen pitänyt vuosien ajan. Blogi on osittain korvannut puutarhapäiväkirjan siksi, että tänne voi liittää kuvia kertomaan ja selittämään monia asioita, joita on vaikea sanoiksi pukea. Jossain vaiheessa löysin OmaPiha -lehden Pihakalenterin ja tänä vuonna on sitten kuudes sellainen käytössä. 


Kännykkäkalenterin myötä olen jo luopunut ns. taskuallakasta. Tärkeimmät menot kirjautuvat helposti kännykän kalenteriin, koska se kulkee yleensä kaikkialle mukana. Sinne on myös helppo laittaa muistutuksia, jotka tarvittaessa äänekkäästi kilauttamalla saavat meikäläisen liikenteeseen. 


Pihakalenteri on joko keittiön sivupöydällä tai sohvan vieressä pikkupöydällä. Sen pitää olla lähellä ja helposti saatavilla, jotta muistan sinne asiat kirjata. Pihakalenteriin kirjaan päivittäiset säätiedot ja lyhyesti erilaisia tärkeitä menoja, tapahtumia ja muistiinpainettavia asioita. Pihakalenterin väliin kertyy vuoden mittaan monia lippusia, lappusia, käyntikortteja ja osoite- sun muita tietoja. Pihakalenterista on tullut sähkötön googleni, tabletin rinnakkaisolento. Sieltä kaivan esiin monia lähiajan tietoja, joita harvinaisen usein kaivataan. Ja nyttemmin aiempien vuosien Pihakalentereista on tullut muistivarastoni, joista löytyy yllättävän paljon tärkeää, mutta päivittäisestä muistista kadottunna tietoa.


Työhuoneen seinällä on myös kalenteri, josta näen kuluvan kuukauden tiedot. En yleensä kiikuta kännykkää työhuoneeseen, ellen sitten ole jonnekin soittamassa. Ja vaikka kännykkä olisikin mukana, on helpompi puhelun lomassa vilkaista päivämääriä seinältä, kuin avata puhelimen kalenteri. Kännyn kalenterissa ei myöskään ole nimipäiviä ja moni muukin asia on selkeämmin esillä paperisessa versiossa.

Seinäkalenterinani toimii oivallinen Satokausikalenteri. Valitettavasti se on niin painava, ettei se pysynyt magneettien varassa ilmoitustaululla ja niinpä joudun irroittamaan aina käsillä olevan kuukauden kiinnitettäväksi magneettitauluun.


Joissain kalentereissa on myös kuun vaiheet, mutta tällä hetkellä minulla ei sellaista kalenteria ole. Tulostin netistä kuluvan vuoden kuukalenterin ja laitoin sen ilmoitustaululle.


Lienen isältäni perinyt kiinnostuksen sään seuraamiseen. Vaikka isän näkö on mennyt todella huonoksi, hän edelleen kirjaa joka päivä monta säähän liittyvää tietoa sääpäiväkirjaan, jollaisen olen jo useamman vuoden ajan antanut hänelle isänpäivälahjaksi. Sää taitaa olla yksi yleisimpiä ja myös helpoimpia puheenaiheita suomalaisten keskuudessa. Siitä myös väitellään runsaasti. Ihmisten muistitieto on aika lyhytaikaista ja valikoivaa ja siksikin on kiva päästä tarkastamaan tietoja vanhoista muistiinpanoista. 

Poikani jakaa ja jatkaa sääkiinnostuksen perinnettä. Hänen kanssaan saatamme pitkäänkin pohtia monia säähän liittyviä asioita. On todella mukava jutella Pojan kanssa, sillä hän on pohjattoman kiinnostunut monista asioista, hän lukee paljon ja hänellä on kerrassaan uskomattoman tarkka nippelitietomuisti. 


Taisin poiketa alkuperäisestä ajatuksesta, joka oli se, että yritän tänä vuonna kirjata asioita vähän tarkemmin. Ja selkeämmin, sillä yksittäinen, huonosti tai epäselvästi kirjattu sana ei välttämättä paljon kerro muutaman kuukauden kuluttua. Tavoite on, että vuoden vaihteessa voisin laatia tästä puutarhavuodesta yhteenvedon, joka sisältäisi muutakin kuin yksittäisiä sääpäivityksiä ja jota olisi kaikin tavoin mukava lukea. Tämä myös edellyttää kuvapankin laajentamista siten, että kertovaa materiaalia olisi entistä enemmän.

Köynnöshortensia tammikuun pakkasessa

Lopuksi sanottakoon, että en tehnyt uutena vuotena ainuttakaan lupausta, koska ne aiheuttavat vain turhia paineita ja tuppaavat kuitenkin rikkoutumaan. Olkoon tämäkin ideanpoikanen vaikka tavoite, jota kohti kulkea ilman sen kummempia odotuksia. 

Ja mainittakoon myös, ettei tähän postaukseen sisälly minkäänlaista mainontaa. Kerronpahan vain, minkä olen itselleni hyväksi havainnut. Ilmaiset vinkit ovat aina tervetulleita.
 

torstai 5. tammikuuta 2017

Vähän lunta ja enemmän pakkasta

Varjoyrtit lumen kätköissä

Enpä muista, koska viimeksi olisin iloinnut lumesta yhtä paljon, kuin tiistaiaamuna nähdessäni pihan valkoisena. Ei sitä valkoista talvensuojaa kovin paljoa ole, mutta parempi vähä kuin ei laisinkaan. 


Pupujussien kulkureititkin on nyt helposti nähtävissä. Rinteen sulkaneilikat ja maksaruohot on kaivettu esiin ja varsia tasattu ja lyhennetty talttahampailla. Näin tapahtuu joka talvi, eivätkä kasvit siitä ole olleet moksiskaan. Juuret säilyvät, vaikka maanpäällisiä osia vähän verotettaisiinkin.


Jos on luonto kaunis kesällä, on se sitä välillä talvellakin. Kevyen pakkaslumen kuoruttamat oksat ovat kuin japanilaisia puupiirroksia taustanaan kevyesti vesivärisiveltimellä laveerattu taivas.


Untuvaisessa lumessa kevyesti taipuvat syreenit taasen tuovat mieleen Tuulen viemää -elokuvan puuvillapellon, jossa valkoiset hahtuvat keinuvat ruskeiden varsien lomassa. En sentään heittänyt talvipalttoota pois ja ryhtynyt puuvillaa keräämään kuvitellessani itseni etelävaltioiden auringonpaahteisille puuvillapelloille.


12 asteen pakkanen ja kova tuuli tekee ilmasta todella kylmän tuntuista. Paksun takin sisällä ei kroppa palellut, mutta kasvot olivat tuulta vasten kulkiessa koetuksella. Välillä pilvet peittivät auringon ja välillä se hohti hurjaa vauhtia ohi kiitävien pilvien lomasta. Tuuli pöllytti ohutta lunta korkealle ilmaan.

Talviuintipaikka

Tänään huomasin ensimmäisen kerran, että päivä on jo pidentynyt. Aamulla ero viikon takaiseen on neljä minuuttia ja illalla jo 11 minuuttia. Kamera oli ulkosalla kanssani valon määrästä eri mieltä ja varjopaikoissa tuli ihan kinaa siitä, riittääkö valo vai ei. Taivuttava oli taistossa kameran kanssa. Ei riiittänyt ja piti väännellä vipstaakeja ahkerasti.


Tuuli pudotti lunta puista hangelle ja siihen muodostui hauska kraaterikuvio. Kuun kraatereita ei vielä pääse näkemään, sillä toistaiseksi se paistaa taivaalla ohuena sirppinä. Täysikuuta pääsemme ihailemaan ensi viikon torstaina.


Ihan hetki sitten oli joulu ja nyt jo mennään vauhdilla kohti kevättä. Harmi, ettei aikaa voi pysäyttää. Minun aikani kiitää sellaista vauhtia, etten ehdi puoliakaan tehdä siitä, mitä haluaisin. Vaan en ala asiaa sen enempää murehtimaan. Teen sen, minkä katson tarpeelliseksi. Loput jääköön tekemättä. Ajalla on taipumus hoitaa asiat joka tapauksessa. Epäoleelliset vaipuvat unholaan ja tärkeät kyllä löytää edestään, jos niistä tavalla tai toisella on jossain vaiheessa lipsunut.

Semmoista täällä tällä kertaa. Älkää palelluttako itseänne.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kaksitoista kuvaa puutarhavuodesta 2016


Sini K Kasvihormoni -blogista haastoi minut osallistumaan vuoden 2016 puutarhavuoden kertaamiseen kahdentoista kuvan avulla ennen seuraavan puutarhavuoden alkua. Kiitos Sinille tästä mukavasta haasteesta. Postaus pikkuisen myöhästyi vuoden alusta, mutta varsinaisen puutarhavuoden aloitukseen se ehtii hyvin.

Tammikuun alussa ei kovin paljon lunta pihassa ollut.
 
Talvi 2016 ei ollut mikään erityisen kylmä ja luntakin oli varsin maltillisesti. Näin jälkikäteen katsoen talvi oli täällä etelärannikolla aika lyhyt. Tammikuun kolme ensimmäistä viikkoa olivat kylmiä. Pari kertaa pakkanen kipusi lähelle kolmeakymppiä.

Tammi-helmikuun vaihde oli hyvin vetistä.

Tammi-helmikuun vaihteessa sää muuttui vetiseksi. Lumipinta hupeni vesisateissa ja plussakeleissä. Pihamaa muuttui luistinkentäksi ja muutaman asteen pakkaset etenkin öisin huolehtivat siitä, että kukkapenkkeihinkin muodostui jäinen kalvo.

Pelaguut ovat päässeet kellarista valoon ja uuteen multaan.

Helmikuussa jokunen siemen jo pääsi kylvömultaan, mutta maaliskuussa keväthulluus yltyi totaalisesti valloilleen. Pelaguut pääsivät kellarista valoon ja saivat uutta multaa. Ripustin innolla linnunpönttöjä pihapuihin ja osallistuin siten Ylen miljoona linnunpönttöä -talkoisiin. Ihan tavoitteeseen ei taidettu noissa talkoissa päästä, sillä viimeisimmän tiedon mukaan pönttöjä on rekisteröity 859.447 kpl. Aika hyvä sekin.

Maaliskuun viimeisenä päivänä laitoin ulkoterassille kukka-asetelman, jossa oli Double Ellen -jouluruusuja ja kerrottuja kevätesikoita. Kukat istutin myöhemmin maahan. Jouluruusut pikkupuutarhaan, jossa ne ainakin vielä ovat hengissä. Kevätesikoiden suhteen epäilen pahinta, mutta kevään myötä näen, kuinka niiden on käynyt.

Sinivuokko se aina sykähdyttää lämpimästi.
  
Huhtikuu alkoi lämpimänä ja aurinkoisena. Kalenterin mukaan ensimmäiset sinivuokon nuput olen nähnyt 2.4., punatulkun, peipposia ja keltaisen perhosen sekä hämähäkin lumessa 6.4. ja raparperikin on jo huhtikuun alussa kurkistellut mullasta.

Huhtikuun alussa lunta on usein vielä siellä täällä ja varjoisat paikatkin pitkään jäässä. Säästä riippuen kevään eteneminen huhtikuussa on kuitenkin hurjaa ja pihassa voi jo haravoida, rapsuttaa ja puolenvälin jälkeen kaivaa ja istuttaa. Valoa riittää pitkälle iltaan. Ja kukapa voisi vastustaa lisääntyvää lintujen konsertointia ja ihania kevään tuoksuja.

Helsingin puutarhamessuilla kävin 7.4. Joka vuosi olen pikkuisen pettynyt niihin, mutta aina sinne silti menen. Luultavasti niin tulee käymään nytkin. Onhan se kuitenkin omanlaisensa puutarhakauden avaus ja aina siellä jotain mielenkiintoista näkee. 
 
Unikon avautuminen

Toukokuu 2016 oli upean lämmin ja aurinkoinen. Elämä siirtyi konkreettisesti pihalle. Ukkokulta rakensi pergolaa ja minä lapioin ja kärräsin. Taimet kulkivat tasaiseen tahtiin ulos ja sisään. Tomaatit siirtyivät toukokuun ensimmäisellä viikolla kokonaan kasvariin, jossa alkuvaiheessa pidin öisin öljylämmitintä. Toukokuun toisella viikolla oli muutama ankara hallayö, joihin varauduin harsottamalla jopa marjapensaita. Mitään vahinkoa hallasta ei meillä kuitenkaan ollut.

Kohensin kasvimaan käytäviä kivituhkalla, istutin kukkia maahan ja ruukkuihin, kitkin rikkaruohoja, leikkasin nurmikkoa, täytin vesitynnyreitä, pesin terasseja, kanttasin kukkapenkkejä. Ja kiertelin kerta toisensa jälkeen pitkin poikin puutarhaa nyppimässä, kurkkimassa, kuvaamassa ja ihan vain ihmettelemässä. Voi, sitä pihaihmisen onnea!

21.5. kävin 1003 puutarhaa -blogin (blogi parhaillaan remontissa) Sirpan kanssa Türin kukkamarkkinoilla Virossa. 

28.5. oli Espoon Marketanpuistossa bloggaajatapaaminen, jonne iloisena saamastani kutsusta tietenkin menin ja sain tavata monia jo tutuiksi käyneitä puutarhabloggaajia ja tietenkin myös joitakin uusia tuttavuuksia.Voi, sitä iloisen rupattelun sorinaa, joka ajanpuutteen vuoksi aina loppuu liian aikaisin.

Coral Charm

Pitkiä hellejaksoja kesän aikana ei ollut, mutta sopivan lämmintä kuitenkin. Kesäkuussa tein raparperistä piirakkaa ja mehua, käänsin biokompostin ja lehtikompostit, typistin vuorimännyt, kärräsin multaa ja kivituhkaa. Edelleen leikkasin nurmikkoa, kanttasin kukkapenkkejä, kitkin rikkaruohoja ja kastelin kukkia. 

11.6. oli yksi kesän huipputapahtumista eli Bloggaajatapaaminen Raumalla. Kävimme tutustumassa Vakka-Taimeen ja Vuorelan puutarhaan ja lopuksi vietimme mukavaa iltaa Suvikummun Marjan ihastuttavassa pihapiirissä. Vielä kerran lämmin kiitos Marjalle ja Kivipellon Sailalle hienosti järjestetystä tapaamisesta.  

Juhannus oli kohtalaisen lämmin, mutta meidän kylällä satoi. Onneksi pergola oli ehtinyt jo saada katon, joten saatoimme sateesta huolimatta istua pihalla syömässä ja grillaamassa.

Minun kesääni on jo vuosien ajan yhtä poikkeusta lukuunottamatta kuulunut retki Suomenlinnan kesäteatteriin veljentytön kanssa. Vuorossa oli Shakespearen Kesäyön uni, jonka Ryhmäteatteri oli jälleen kerran toteuttanut hienosti.

Kesämalvikki - uusi ihastukseni

Heinäkuussa kitkettiin ja harattiin kesäkuun malliin, mutta myös tuettiin pitkäksi venähtäneitä kasveja. Loppukuusta alkoi herukoiden poimiminen ja mehustaminen. Matot ja päiväpeitotkin tuli pestyä. Pergola sai rännit ja valaistusta varten sähkövetoja. Pergolan edustalle valoin betonilaattoja ja betoniaskartelua tuli muutenkin harrastettua.

2.7. kävimme naapurin Maritin kanssa tutustumassa Loviisan puutarhoihin. 8.7. oli Ruusuretki eli Saaripalstan Sailan järjestämä tutustuminen Nummelan Päivölässä sijaitsevalle ruusukoetilalle. 11.7. tein Pojan kanssa perinteisen kesäretken, joka tällä kertaa suuntautui Turun seudulle.

Juusostakin nappasin heinäkuussa pois yhden punkin.

Tigerella kasvarissa

Elokuussa riitti sateita. Kovin kylmää ei onneksi ollut, mutta kun satoi, satoikin sitten kaatamalla. Moni kasvi on vaihtanut pihamaalla paikkaa ja uusiakin on kesän mittaan tullut runsaasti.

7.8. kiersimme naapurin Maritin kanssa lohjalaisia puutarhoja Avointen puutarhojen merkeissä. Näimme ihania paikkoja, joista päällimmäiseksi muistoksi taisi jäädä Arboretum Magnolia Lohjan Karkalissa.

Elokuun lopulla tein Pojan kanssa viiden päivän matkan Berliiniin. Poika huristeli omilla teillään ja minä kiertelin jalat muussina +35 asteen helteessä toinen toistaan upeampia puutarhoja (postaukset 1.9.-5.9.2016).
 
Osa maahan kätketyistä

Syyskuu oli aurinkoinen ja lämmin. Niin ihanaa valoa täynnä, että elokuiset sateet unohtuivat. Jättimäinen omenasato alkoi kypsyä ja omenia syötiin urakalla monin eri tavoin valmistettuna. 

8.8. oli uusi retki Nummelaan, Päivölän ruusukoetilalle. Tällä kertaa siellä oli myynnissä iriksiä ja aika monta uutta tulokasta löysi tiensä omaan puutarhaan. 

Loppukuusta alkoi sipulihulluus eli posti toi nettitilauksia, joita sitten vähitellen oli piilotettava puutarhan multaan. Kurpitsasatokin alkoi kypsyä ja ensimmäiset kurpitsat valmistuivat keitoksi. 

Kasvihuoneen sato jäi aika vaatimattomaksi. Osittain syytän siitä itseäni, sillä panostukseni olisi voinut olla aktiivisempikin. Toisaalta kesä ei ollut niitä aurinkoisimpia ja meidän pihalla kunnan isot puut varjostavat sen vähäisenkin auringonvalon.

Kriikunapolku joutui remonttiin ja uusin sen hiekkakäytävät ja tulihan niitä istutusalueitakin hiukan myllättyä.

Kastepisarat hämähäkinverkossa

Lokakuukin oli valoisa ja aurinkoinen. Pihalla oli mukava haravoida ja touhuta. Haketin oksia ja perennanvarsia monena päivänä .

26.10. satoi yöllä ensilumi, joka kyllä hävisi äkkiä pois.  29.10. olen ajanut nurmikonleikkurilla alapihan lehtiä silpuksi.

Lunta tupruttaa

Marraskuun alkupuolella päästiin kunnon lumitöihin eli 8. ja 9.11. lunta tuli kerralla niin paljon, että meidän pihalla hangen paksuudeksi mitattiin 33 cm. Talvisia olosuhteita riittii runsaaksi viikoksi. Puolen kuun jälkeen satoi vettä ja lämpötila pysyi monen asteen verran plussalla. Se siitä lumesta.

Pajut joulukuisessa sumussa

Joulukuussa ei paljon puutarhatöitä tehty. Sää vaihteli muutamasta plusasteesta pikkupakkasiin. Joulukuun toisen viikon lopulla oli muutama ihan kunnon pakkaspäivä, kun miinusasteita oli kylmimmillään -12. Sen jälkeen siirryttiin taas muutaman plusasteen ja hienoisen miinuksen vaihteluun. Jouluviikko vietettiin kokonaisuudessaan plussalla ilman lumen hiventäkään. Jouluaattona satoi ihan reilusti vettä, välillä kaatamalla. 

Uutena vuotena tehtiin lämpöennätys, meidän mittarissa +7.4 ja Maarianhaminassa +8.9. Harvoin sitä vuodenvaihteessa pihaa haravoidaan, mutta liikuntaa ja raitista ilmaa saadakseni haravoin yläpihan hiekkakäytävät ja levitin suojaturvetta arimmille kasveille, sillä alkavalle vuodelle oli luvattu pakkasia. Lumettomassa puutarhassa värjöttelevät kasvit kaipasivat hieman apua.

Mamman karvakasa

Vuoden mittaan Juuso aina välillä seikkailee postauksissani. Ihana karvakasani valvoo tarkasti puutarhatöitäni ja ilmaisee kaipuunsa äänekkäästi naukuen, jos liian pitkälle pihamaalla hänen näköpiiristään menen. Niinpä yksi kuva piti hänestäkin tähän loppuun laittaa. 
   

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Taas mennään


Taas on vuosi vaihtunut ja ollaan ikäänkuin alussa jälleen. Monin osin jatketaan samaan vanhaan malliin, mutta paljon varmaan vuosi tuo tullessaan uutta, josta vielä ei tiedä mitään. Mietitään niitä sitten, kun kohdalle osuvat. 


Ulkona on asteen verran pakkasta. Oli mukava tehdä pitkä kävelylenkki kylän hiljaisilla raiteilla. Sen verran ahkerasti täällä raketteja ammuttiin, että väki lienee nyt juhlinnasta väsynyttä ja keräilee voimia edelleen sängyn pohjalla.


Harvoin uutta vuotta niin lämpimässä säässä vietetään, kuin mitä eilen saimme kokea. Meidän mittari näytti +7.4. Ahvenanmaalla oli mitattu lämpöennätys +8.9 astetta. Sen sijaan, että olisin uuden vuoden aattona lähtenyt lenkille, hainkin haravan kellarista ja haravoin yläpihan hiekkakäytävät.


Laitoin myös säkillisen talvisuojaa joillekin ruusuille ja kärhöille sekä koristekirsikalle. Yhdestä säkistä ei tietenkään kaikille riittänyt, mutta jos nyt edes jokusen kasvin saisin selviämään. Luvassa on -15 asteen pakkasia, mikä tulee kyllä laittamaan kasvit koville. Meillä ei maassa ole lumen hiventäkään.

Lumikärhö sai talvisuojaa

Alapihalla maa on aika märkää ja joidenkin kukkapenkkien reunoilla oli eilen jopa vesilätäköitä. Marraskuun lumi- ja pakkasjakson jälkeen on satanut muutaman kerran todella rankasti. Ilmeisesti sateet eivät kuitenkaan ole sulattaneet alapihalta maata ihan täysin ja osa vedestä on jäänyt kohmeisen maan pinnalle.


Havuja en mistään tähän hätään saa, kun ei ole omaa metsää, eikä kunnan tai kenenkään muunkaan metsästä tietenkään voi mennä kuusia harventamaan. Nyt on vain toivottava, että pian tulisi edes jonkinmoinen lumipeite. Kaikenkaikkiaan taitaa olla jälleen kerran mielenkiintoinen kevät tiedossa. Taas sitä kuljetaan pitkin puutarhaa rapsuttamassa jokaista vähänkin vihertävää versoa siinä toivossa, että edes osa kasveista elossa talvesta olisivat selvinneet.


Toinen mahonia meni viime talven kurimuksessa ja tämä kuvassa olevakin oli pitkään henkitoreissaan, mutta lähti sitten uuteen kasvuun. Enpä olisi uskonut näin paljon lunta kaipaavani, mutta tämän mahonian ja kaikkien muidenkin kasvien vuoksi tulkoon nyt ihan kunnon lumimyräkkä tai vaikka kaksikin.


Lunta odotellessa leppoisaa pyhäpäivää ja kukkaisaa alkanutta vuotta kaikille!
 

perjantai 30. joulukuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta 2017!


Onnea ja iloa sekä
tuoretta kasvua tulevalle vuodelle
eli
Hyvää Uutta Vuotta 2017!
 

torstai 29. joulukuuta 2016

Viimetipan joulukukkaesittely


Minä sitten tykkään sipulikukkien nupuista. Toki niistä avautuneista kukistakin, mutta nupuissa on jotain sellaista taikaa, jota en vain voi vastustaa. Monena päivänä olen yllättänyt itseni tuijottamasta amarylliksen pulleita, juuri avautumaisillaan olevia nuppuja. Melkeinpä sitä odottaa, että kohta kuuluu "POKS" ja kukka rävähtää koko komeuteensa. Juuri siinä silmieni edessä.


Aika nopeasti amaryllikset avautuvatkin. Etenkin viime päivinä, jolloin on tullut poltettua ahkerasti kynttilöitä ja vähän takkaakin. Eihän täällä kylmä ole ollut, mutta takkatuli tuo omaa tunnelmaansa. Juuri sytytetty takkatuli roihuaa kohisemalla, kunnes se asettuu hiljaiseksi ritinäksi ja rätinäksi. Myös palavan puun tuoksu tuo mukavia muistoja ja melkeinpä sitä haistellessa alkaa miettimään, löytyykö jääkaapista pätkä makkaraa takkatulessa paistettavaksi.


Tänä jouluna en sitten sitä valkoista amaryllistä onnistunut saamaan. Aatonaatonaattona olin eräässä isossa kukkakaupassa heti aamutuimaan. Silloin valkoisia amarylliksiä oli runsaasti, mutta päätin hakea omani vasta kotimatkalla. No, silloin kaikki valkoiset oli jo myyty ja sain tyytyä punaiseen. Ei se harmita, sillä kauniita ovat nekin. Eikä tarvitse edes siihen yhteen tyytyä, vaan tällä hetkellä punaisia amarylliksiä on peräti neljä kappaletta. Ja lisäksi vaaleanpunaraitainen Rozetta, joka kohta ryhtyy kukkimaan kolmatta vanaansa.


Oman kylän K-kaupassa oli yksi ainut valkokukkainen lehtikaktus, enkä tietenkään voinut sitä jättää sinne yksin odottamaan, että joku toinen sen mukaansa ottaisi. Kaktus on vielä pikkuinen. Pelkäsin sen pudottavan kauppamatkalla nuppunsa, mutta hyvin ovat pysyneet ja avautuneet. Muistan jostain kuulleeni, ettei kaktuksia saisi kovin liikutella nuppuvaiheessa. Kuulemma loukkaantuvat ja pudottavat nuppunsa. 


Nyt tälle valkoiselle prinsessalle (tai mistä sen tietää, vaikka olisi prinssikin) täytyy hommata amppeli, sillä sopivaa pöytätilaa sille ei oikein ole. Ikkunalaudoilla olisi tilaa, mutta niiden alla sähköpatterit hohkaavat kuumaa ja siitä ei kukkaset selvästikään pidä. Nämä kaktukset viihtyvät hyvin amppelissa ja katosta roikkuessaan ne eivät vie tilaa.


Hyasintti tai pari pitää jouluna olla. Vaikka en enää oikein samassa huoneessa niiden kanssa pysty olemaankaan. Tuoksu käy silmiin ja aiheuttaa pientä päänsärkyä. Harmillista, sillä hyasintin tuoksu jotenkin vain kuuluu minun jouluuni. Ja muutenkin pidän niiden tuoksusta todella paljon.


Naapurilta sain punaisen joulutähden. Se on kaunis ja pirteä. Joinain vuosina olen saanut joulutähden pysymään rehevänä ja kasvattamaan uusia lehtiäkin. Tämä yksilö uhkaa pudottaa kaikki vihreät lehtensä, mutta tässä vaiheessa se ei haittaa, sillä punaista kasvua on edelleen runsaasti.


Ystäväni antoi minulle valkoisen joulutähden. Se on aivan eri mallinen, kuin punainen kaverinsa. Tässä yksilössä on ikäänkuin vuorotellen vihreitä ja valkoisia lehtiä. Ja latvus sitten terhakkaasti valkoinen.


Ukkokulta yllätti kuukauden sisällä jo toisen kerran. Sain häneltä joulukukkaseksi orkidean. Kyllä miehetkin huomioivat asioita, vaikka välillä tuntuu, etteivät he mitään näe. Ukkokulta oli todennut, että kotona on jo monta amaryllistä ja joulutähtiä, joten hänpä ostaa jonkin ihan muun kukkasen ja päätyi orkideaan. Nyt onkin sitten kovat paineet saada tuo ihanuus pysymään hengissä. Olen aika taitava tappamaan purkkikukkia, vaikka toisin toivoisin olevan.


Ehdinpä esitellä joulukukat ennen, kuin niistä aika jättää. Ja ennen kuin saamme sanoa tälle joulullekin hyvästit.