Tasaista klonksutusta

Päivä on alkanut tasaisessa klonksutuksessa, sillä kotitiellemme ilmestyi mustanpuhuva vekotin, jolla kairataan maanäytteitä tienparannusta varten. Alkukesästä tienoilla kulki kaksi kaveria mittakeppien kanssa samaista tiehommaa alustamassa. Vihdoin näyttää siltä, että kunta tekee jotain näillä seuduin. Kenties mekin saamme kunnon tievalaistuksen, jalkakäytävät - uskaltaako toivoa jopa hidastuksia, ettei enää tarvitsisi pelätä jäävänsä ohi kiitävien autojen alle postilaatikolla käydessään. Toivoa saattaa.

Upea kesäsää jatkuu, vaikkakaan ei enää yhtä helteisenä. Ruoho kasvaa kohisemalla ja vuoro on karviaisten kypsyä. Kurpitsakin kukkii vyöryttäen lonkeroitaan pitkin kasvimaata. Myös tillit, punajuuret ja sipulit ovat hyvässä jamassa. Perunoitakin tulee muutama, vaikkemme ole ainuttakaan tänä vuonna multaan laittaneet. Aina niitä jokunen taitaa edellisiltä vuosilta jäädä ja niin voimme kerätä talteen pienen perunasadon. Eilen sain päätökseen omenapuiden vesiversojen leikkaamisen. Muutamia versoja jäi puiden yläosiin ja nyt leikkasin ne korkealle ylettävällä monitoimileikkurilla. Samalla poistin yhdestä kriikunasta kokonaan kuolleen oksan. Ja sitten innostuin taas kulkemaan leikkurien ja sahan kanssa ympäri tonttia. Muutama alastaipuva oksa sai lähteä vaahterasta ja tuomesta. Tuloksena oli iso kasa haketettavaa. Kunhan tässä keritään siihen hommaan.

Kunnon työvälineet on puutarhassakin välttämättömyys

Ja taas on haketettavaa odottamassa vuoroaan. Edelliset hakkeet onkin jo kärrätty mm. omenapuille

Kissaveljekset haettiin sitten kotiinsa ja meidän perheemme palaa jälleen normaaliin päiväjärjestykseen. Yritin viikon aikana kuvata "pikkupoikia", mutta erityisen helppoa se ei ollut, sillä ne viipottivat koko ajan johonkin suuntaan. Ruoho niille maistui, kuten omallekin kissallemme. Ruohoa syömällä kissa puhdistaa vatsaansa sinne kertyneistä karvoista. Monet kissoihin liittyvät sanonnat ovat täyttä puppua. Raapiessaan esimerkiksi puuta, kissa ei suinkaan terota kynsiään, vaan paremminkin lyhentää pitkiksi kasvaneita kynsiä.

Nemo haukkaamassa herkullista heinää.

Nämä tyttäreni kissat ovat kyllä hyvin ilmeikkäitä katteja. Kun ne lisäksi touhuavat koko ajan aktiivisesti jotain, saa niistä välillä tosi hauskoja kuvia. Meidän oma Juuso-kissamme on 10-vuotias ja se tuntuu arvokkaalta vanhalta herrasmieheltä, joka harvoin yltyy hulluttelemaan.  Näille pojanviikareille se suostui vain murisemaan ja sihisemään. Koki pohjat uhaksi omalle reviirilleen. Juuso on aina ollut ainoa kissa, eikä oikein tykkää toisista kissoista. Kyllä sitä kovasti kiinnostaa muiden kattien touhuilu, kunhan eivät tule hänen tontilleen. Kaikesta huolimatta Juuso on melko arka kissa ja yleensä se tyytyi uhittelemaan näillekin pojille vain kaukaa. Kun Nemo ja Loki lähtivät lähestymään Juusoa tehdäkseen tuttavuutta, Juuso otti jalat alleen ja pakeni mahdollisimman pitkälle tarkkailemaan tilannetta.

Nemolla kynsienhoitosessio. Samassa paikassa meidänkin kissamme käy kynsihoidossa

Vanhemmiten Juusostakin on tullut enemmän hellyydenkipeä. Sylikissa se ei ole koskaan ollut, mutta talvella se hyppäsi oma-aloitteisesti syliini rapsutettavaksi ja viihtyikin siinä pitkiä aikoja. Myös viereeni nukkumaan se saattaa tulla useana iltana peräkkäin. Odottaa olohuoneen matolla, koska menen makkariin päin. Ja kun sitten sanon sille meneväni nukkumaan, katti saattaa olla jo ennen minua sängyssä. Se ei onneksi tapaa nukkua jalkojen päällä eikä samalla tyynyllä vaan haluaa oman tilansa. Onneksi on leveä sänky. Siinä se sitten kuorsaa ja tuhisee kuin kuka tahansa kumppani.

Nemo (vasemmalla) on löytänyt jonkun mielenkiintoisen hajun puukasaa peittävästä pressusta ja Loki ilmeisesti jonottaa vuoroaan tuoksuttelemaan.

Vintiöiden hoitaminen on siinä mielessä koko päivä hommaa, että Nemo osaa avata ovien ja ikkunoiden kahvoja ja lukkoja. Se on kyllä varsinainen houdini halutessaan esimerkiksi ulos. Sinnikäs ja taitava. Välillä tuntuu, että se suorastaan vihaa suljettuja ovia. Viimeksi pojat olivat meillä hoidossa talvella ja silloin Nemo kulki huoneesta toiseen rämpyttämässä ovia. Oli sitten kyseessä vaatehuone tai varasto, ovet vaan auki. Loki on onneksi vähän rauhallisempi ja se käyttää paljon aikaa vain tarkkailemalla veljensä touhuja. Toki sekin innostuu painimaan ja kierimään, mutta Nemoa voisi kyllä kutsua adhd-tapaukseksi. 

Onneksi kuitenkin kaikki kissatkin ovat omia persooniaan. Niiden touhuja on hauska seurata ja kissat ovat kyllä aikamoisia pehmoleluja. Niin sileitä ja puhtaita. Ei niille kerta kaikkiaan voi olla pitkään vihainen. Lemmikeillä on kyllä valloittava tapa kietoa ihminen puolelleen. Eläimiä karttava ihminen ei varmasti edes ymmärrä, kuinka paljon mielihyvää voi saada lemmikiltä. Kissa, koira, kani tai lisko. Yhtäkaikki tärkeitä omistajalleen.

Pelargoniat, muratti ja maahumala sulassa sovussa.

Ostin muutama vuosi sitten eräästä puutarhaliikkeestä kaksi korkeaa ja hyvin painavaa piharuukkua edullisesti. Ne eivät olleet kovin kauniita. Niiden pinta oli jonkinlaista harmaata laastia, joka oli jo liikkeessä alkanut rapautua pois. Siinä syy hinnan pudotukseen. Ostaessani ruukkuja minulla ei ollut vielä käsitystä mitä niille teen. Yhden talven ne seisoivat pihamaalla, kunnes sitten seuraavana keväänä raahasin ruukut autotalliin. Koitin raaputtaa harmaan laastin pois, mutta paikotellen se oli erittäin lujasti kiinni. Mietin, miten saisin niistä siedettävämmän näköiset. Laastin alla on punamultaruukun tapaista materiaalia, joka sinänsä olisi mukavaa. Kun en kuitenkaan saanut laastia kokonaan pois, maalasin ruukut betonisokkelimaalilla ruskeiksi. Niistä tuli aika siistin näköiset ja niinpä siirsin ruukut portinpylväiksi. Itse ruukut ovat jo niin painavat, että niitä ei huvikseen alituiseen liikutella. Kun vielä täytin ne mullalla (alaosaan laitoin karkeampaa ainesta), ei voisi kuvitellakaan siirrettävän niitä mihinkään. Onneksi ruukkujen pohjissa on reikä, joten ylimääräinen vesi poistuu sieltä. Viime talvena sokkelimaali hilseili jonkun verran toisesta ruukusta; lähinnä niistä kohdista, joista en ollut saanut harmaata ainesta pois. Tarkoitukseni on jossain vaiheessa raaputtaa ruukkuja uudelleen, josko saisin alimmaisen pinnan esiin. 


Luin aikoinaan jostain puutarhalehdestä, että maahumala on eräs parhaita maanpeitekasveja. Kävin sitten kysymässä moista eläjää kaupoista, kunnes yhdessä puutarhaliikkeessä sanottiin, että maahumalaahan löytyy miltei jokaisen pihalta. Niinpä sitten kaivoin kasvikirjat esiin ja tunnistin paljon puhutun maahumalan myös omalla pihallani. Sen jälkeen olen laittanut sitä keväällä kesäkukkien tapaan ruukkuihin reunuskasviksi. Alkuun jopa hiukan liikaa, sillä se on kova leviämään ja valtaamaan alaa. Porttiruukuissa maahumala on ollut oivallinen lisä kesäkukille, koska se tosiaan kasvaa hurjaa vauhtia melko näyttäväksi vihreäksi pehkoksi. Kannan maahumalan syksyisin kompostiin ja seuraavana keväänä kaivan sitä taas omasta pihasta. Eikä maksa mitään.