Pikavisiitti pihalle

Clematis 'Princess Diana', Texensis-Ryhmä - Tarhalyhtykärhö

Viikko on ollut täynnä ohjelmaa, enkä ole ehtinyt pihalla pahemmin edes pyörähtää. Eipä siihen ole ollut muutenkaan tilaisuutta, kun vettä tulee taivaalta usein ja lujaa. Tiistai oli poikkeuksellisesti sateeton päivä ja silloin ryntäsin leikkaamaan nurmikon. Toinen lyhyt pikavisiitti tapahtui perjantai-iltapäivällä, kun yllättäen aurinko pilkisti pilvien lomasta.

Suuntasin tutkimaan kärhöjen tilannetta. Tarhalyhtykärhö on innostunut tekemään uusia nuppuja. Yksi niistä oli taas avautunut ja pari-kolme pullistelee lupaavasti. Loppukesän kukkijoille on aina tilaa.

Clematis Princess Kate (Zoprika, Clematis Texensis-Ryhmä) - Tarhalyhtykärhö

Toinen prinsessa eli Kate kukkii runsaana etupihalla. Työlistalla on lecasoran laittaminen muutamien kärhöjen tyvelle. Se kelvannee soran tai karkean hiekan korvaajaksi, kun sitä sattuu olemaan säkillinen varastossa. Karkeampi aines estää lakastumistautia ja pitää herkän kärhön juureniskan kuivempana.

Clematis Viticella-ryhmä 'Madame Julia Correvon' - Tarhaviinikärhö

Madame Julia Correvonin ensimmäiset kukat olivat huonokuntoisia. Syynä saattaa olla kevään kylmyys ja/tai kuivuus. Vähitellen nupuista on kehkeytynyt ehjiä ja kauniita kukkia. Tämän madamen ostin pikkuisena rimpulana ja siltä meni aikaa kotiutumiseen. Elän toivossa, että saan tästä vielä runsaan ja rehevän kärhön.

Alkukesästä ei pahemmin tarvinnut itseään ruohonleikkuulla rasittaa. Kuivuuden vuoksi kerta kahdessa viikossa riitti. Nyt ylenmääräinen kosteus ja mukava lämpö on kiihdyttänyt nurmikon kasvun uusiin ulottuvuuksiin. Leikkasin nurmikon tiistaina. Eilen perjantaina totesin uuden leikkauskierroksen olevan tarpeen. Samalla saisin tuulen ja sateen alas tuomia puunlehtiä pilkotuksi ravinteeksi. 

Hyvin nurmikko pärjää pitkänäkin, eikä sitä kukaan sateella ole katselemassa. Mieluummin pidän nurmikon aika lyhyenä, koska leikattuna se ryhdistää ja siistii yleisilmettä. En sitten enää illalla alkanut leikkuria pörisyttämään, vaan suunnittelin tehtävän lauantaiksi. Pieleen meni suunnitelma. Lauantaina vettä roiskii taivaalta. Sama ilmiö jatkuu seuraavinakin päivinä, joten kenties joudun nurmikkoni viikatteella siistimään.

"Kasvaa kuin sieniä sateella" -sanonta toteutuu nyt konkreettisesti. Monenlaisia mollukoita on kukkapenkeissä ja nurmikolla. Kuvan keskittymä löytyy alapihan aidan toiselta puolelta. 

 

 
Naapurin Marit kävi kysymässä, kelpaako pussillinen hänen keskimmäisen poikansa keräämiä sieniä. Ilman muuta kelpaa. Olivat kuulemma putsaamattomia, mutta eipä noista paljon roskia tullut. En vielä ole päättänyt, mitä herkkua näistä sienistä valmistan. Risottoa, muhennosta? Aarteita tällaisia tuliaisia tuovat naapurit, eikö vain!

 

Ilmatieteenlaitoksen tilastoissa sadekäyrät näyttävät aika maltillisilta. 0.5 mm ja sitä pienemmät sademäärät eivät näy tässä kuvassa ollenkaan. Viime maanantain pylväs on komeaa katsottavaa: 53.5 mm. Ei ihme, että pääkaupunkiseudulla palolaitokset olivat kiireisiä joutuessaan ratkomaan ylikuormittuneiden hulevesijärjestelmien aiheuttamia ongelmia.

Kasvihuoneen kausi on kääntynyt loppusuoralla. Kurkut eivät enää tehneet uusia kukkia, eikä siten kurkkujakaan tullut. Kyllä niitä syötiinkin välillä ihan urakalla. Ja jaettiin muille. Tomaattisato on ollut kiitettävän runsas. Raakileita on yhä paljon. Kypsyminen on selvästi hidastunut, vaikka lämpötila huitelee pilvisinäkin päivinä +18 asteessa. Tomaatit kaipaavat varmaan aurinkoa. 

Somen puutarharyhmissä monet ovat keränneet raakileet sisälle kypsymään. Annan omieni vielä jatkaa eloa kasvarissa. Jospa niitä aurinkoisiakin päiviä tulisi kiihdyttämään tomaattien kypsymistä.

Monet säilövät vihreitä tomaatteja lisukkeeksi. Tomaatti sisältää glykoalkaloideja (samoja lievästi myrkyllisiä aineita kuin vihreissä perunoissa). Glygoalkaloidit haihtuvat tomaatin kypsyessä. Raakojen tomaattien syömistä ei suositella edes ruoaksi valmistettuna. Olemassa on tomaatteja, joiden väri kypsänäkin on vihreä, eivätkä ne sisällä gkykoalkaloideja.

Perjantaina keräsin tuoksuherneistä palkoja irroittaakseni niistä siemeniä. Jonkun verran olen siemeniä kerännyt niistä jo aiemmin. Osa paloista on jo kuivunut ruskeiksi. Ilta-auringon valoa vasten saattoi myös todeta, etteivät kaikki siemenet ole vielä kypsiä ja palkokin on useissa edelleen täysin vihreä.

Tuoksuherneissä on vielä jokin verran kukkia, mutta selvästi se on hiipumaan päin. Ehkä eivät tykkää jatkuvista sateista nekään.

Rikkaruohot irtoavat litimärästä maasta helposti. Kolmesta pienikokoisesta voikukasta kaksi sain nyhdettyä kokonaisina juurineen. Kolmannesta (kuvassa etummaisena) pieni pala juurta jäi maahan. Sieltähän se taas kasvaa. Kunnon rikkaruohokierros on edessä, kunhan sää ja aika sen sallii. Nyt tulee nyhtäistyä rikka sieltä toinen täältä ohi kulkiessa. Sen näköiset ovat kädetkin, kun vaikkapa postilaatikolta pääsee takaisin sisälle.

Valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba) ?

Tällainen kasvi löytyi etupihan Bermudasta, syysleimujen välistä. Olisiko kyseessä valkoailakki (Silene latifolia ssp. alba)? Alapihalla kasvaa merikohokkia (Silene uniflora), jonka olen taimena ostanut ja istuttanut. Etenkin kukka on hyvin samanlainen. Loppukesän kosteudessa merikohokki on selvästi viihtynyt kasvattaen matalahkon puskan, josta nousee kivasti valkoisia kukkia.

Wikipedian mukaan Suomessa merikohokkia tavataan Pohjanlahden rannikkoalueella ja läntisen Suomenlahden rannikolla. Suomessa se on alkuperäislaji.

Austin-ruusu Carolyn Knight

Joihinkin kasveihin olisi syytä asentaa nuppuhälytysjärjestelmä, jotta kukkien avautumisen ehtisi nähdä. Elokuun puolivälissä istuttamani Austin-ruusu Carolyn Knightin ensimmäisen kukan missasin, kun en älynnyt nuppua käydä aktiivisesti vahtimassa. Nyt tässä ruusussa on useita uusia nuppuja, joista yhdessä väriä pilkistää. Myös Lady of Shalottissa on uusia nuppuja. On siis useampi syy kipaista pikkupuutarhan Kriikunapenkin äärelle.

Geranium x cantabrigiense - Peittokurjenpolvi

Alkukesän kuivuudessa voivottelin etenkin etupihan Bermudan nääntyviä kasveja. Silloin huomasin, että kurjenpolvet näyttävät pärjäävän muita paremmin sateettomuudessa. Nyt, kun vettä on saatu yli omien tarpeiden, kurjenpolvet senkun pörhistyvät. Eivät siis pahastu vesisateistakaan. 

Peittokurjenpolvi pullistelee joka suuntaan. Otin siitä kuukausi sitten jakopaloja muualle istutettavaksi, lisääkin voisin ottaa. Paras tarkkailla omassa puutarhassa sään ääritilanteissa pärjääviä kasveja ja suosia niitä.

Sedum 'Herbstfreude' - Komeamaksaruoho

Komeamaksaruohojen kukat ovat olleet avoinna jo pitkään joissakin paikoissa. Osa niistä taasen vasta aloittelee. Pikkupuutarhan Kriikunapenkin Herbstfreude suorastaan räjäytti kasvunsa uusiin ulottuvuuksiin kriikunan kaatamisen jälkeen. Saatan jakaa kasvuston, mutta se jääköön ensi vuoteen.

Anemone tomentosa Robustissima - Hopeasyysvuokko

Vaikkei vielä paljain silmin voi nähdä
että on syksy, jokin tuulen äänessä saa
minut värähtämään. 

 Tervetuloa syyskuuhun.

Flunssan kaatama

Kunnon syysflunssa tuli ja vei työkyvyn. Viikkoon en ole saanut juuri mitään aikaan. Tosin pihamaalla on etupäässä satanut vettä tai ollut muuten vain todella märkää. Kun yöt käyttää yskimiseen, niistämiseen ja töhnäisen pään tyynyn puolelta toiselle siirtämiseen, ei päivällä pahemmin enää jaksa eväänsä liikauttaa. Eilinen auringonpaiste kuitenkin houkutteli sen verran ulos, että lakaisin terassin ja irroitin pihakatoksen kankaan kuivumaan ja kellariin vietäväksi. Pari kesäkukkaakin siinä sivussa joutui kompostiin. Ukkokulta ahkerana tyhjensi molemmat biokompostorit ja kärräsi multa-aineksen marjapensaille. Karkeammaksi jäänyt aines pääsi lehtikompostoriin jatkamaan mullaksimuuttumista.

Eilen oli tutun pikkutytön 8-vuotisjuhlat ja hänelle piti väsätä synttärikortti. Se olikin ihan mukavaa puuhaa ja saatoin olla itseeni tyytyväinen saatuani kortin valmiiksi askartelusession päätteeksi. Tarkoitus oli tosin tehdä vähän useampikin kortti saman tien valmiiksi, mutta voimat hupenivat ylenmääräiseen niistämiseen ja köhimiseen leikkaamisen ja liimaamisen lomassa.

Synttäreille kutsutut lapset olivat naamiaisasuissa; juhlaan saapui niin seriffi kuin vankikarkurikin. Samoin paikalle tuli useampi pitkähäntäinen kissa ja yksi soma flamencotanssijatar. Päivänsankari oli sonnustautunut pirun mustapunaiseen pukuun, mutta harmaanmustat hiuksensa hän luovutti äidilleen ja pirunsarvensa taisivat jäädä jo alkumetreillä pöydän reunalle. Tarjolla oli herkullista suklaakakkua, monenlaisia piiraita ja tietenkin karkkia ja erilaista naposteltavaa.

Kekkereitä vietettiin tallin yläkertaan remontoidussa suuressa tilassa, jossa juhlasomisteena oli mm. lukuisia ilmapalloja. Enpä huomannut kysyä, oliko kenties lapsivieraille suunniteltu leikkejä; pullon pyöritystä tai aasinhäntää. Joku lapsista nappasi kuitenkin ilmapallon ja ryhtyi se kädessään jahtaamaan toisia lapsia sillä seurauksella, että koko lapsilauma juoksi hikipäässä hippasilla ilmapallojen kanssa. Tämä ilmapalloleikki osoittautui niin innostavaksi, ettei siitä meinannut tulla loppua laisinkaan. Itse asiassa minun poistuessani kekkereistä lapsilauma jatkoi ilmapalloleikkiään.

Tuttavani on muutaman vuoden kasvattanut tavallisesta suomalaisesta männyntaimesta bonsaimäntyä. Talveksi hän upottaa kasvin ruukkuineen hiekkaan. Tällainen pieni puu siitä on tullut; valitettavasti en vain muista ikää. Aikomukseni oli matkia tuttavaani ja niinpä viime kesänä istutin myös pienen männyntaimen purkkiin. Hyvin se pärjäsi kasvimaalla talven yli ja juhannuksen maissa pääsin sen vuosiversoja vähän leikkaamaankin. Tuossa muutama viikko sitten päätin kuitenkin siirtää männyn maan multiin ja istutin sen naapurin aidan viereen kunnon maahan vartta kasvamaan. Josko siitä aikanaan tulisi yhtä hieno puu kuin tontin toisessa kulmassa oleva, rajamännyksikin kutsuttu puu nykyisin on. Samaisen bonsaimännyn omistajan pihalla oli tällaista erikoisen näköistä apilaa. Vielä en ole ehtinyt kasvikirjoista nimeä etsiä. Tämän väristä apilaa voisin mielelläni laittaa vaikka insipiraatiota odottavaan rinteeseeni. Netistä löysin nimenkin eli kyseessä on todennäköisesti Trifolium incarnatum eli Veriapila. Euroopassa hyvin yleinen, mutta Suomessa käytetty yleensä puutarhojen koristekasvina. Yksivuotinen.

Kenties olen aiemminkin kertonut, että pihallamme ei ole juurikaan kiviä. Tämä tien puolen pikkupuutarhassa könöttävä pikkujärkäle on naapurin kunnallistekniikkakaivannosta. Kaivurikuski olisi kuskannut kiven ties minne hävitettäväksi, mutta onneksi satuin juuri silloin paikalle. Kysyin, voisiko kiven nakata jotenkin meidän puolellemme ja onnistuihan se. Kaivurikuski vaihtoi toisenlaisen kauhan ajokkiinsa, nosti sen kivineen korkealle ja pudotti lastin kauniisti juuri siihen paikkaan meidän pihamaalle, johon sen olin toivonutkin. Hienoa!

Kivessä on muutama matala kolo, joihin olen laittanut mehitähteä ja mm. sammalleimua. Muut sammaleet kiven pintaan ovat tulleet ihan omia reittejään. Juuso-kissalla on tapana käydä istumassa kiven laella ja tiirailemassa maisemia. Yleensä se pyrkii myös vierittämään pienet kivet tieltään pois. Minä käyn ne sitten kasvien joukosta etsimässä ja nostan takaisin paikalleen. Onpahan kummallakin sitten tekemistä, kun kiusaa toinen toistaan.

Tänään kävin tapani mukaan mittailemassa pihamaalla kamerani kanssa. Nämä "ajatusreissut" tuottavat yleensä uusia ideoita ja jalostavat jo aiemmin syntyneitä projektisuunnitelmia. Sateiden ja flunssan vuoksi tekemätöntä työtä pihalla on yllin kyllin, mutta tältä päivältä saa jäädä. Pikkupuutarhassa ihailin kiven päälle kasvaneita sammalia oikein lähemmin. Tuo oranssinruskea taitaa kyllä olla jonkinlaista sientä. Hauskannäköistä kuitenkin.

Harmi, etten nykyisin saa lähikuvia kunnolla onnistumaan, sillä tällä pienellä pläntillä oli monenlaista sammalta; pitkää ja pätkää. Mutta niin sileää kuin paraskin sametti.

 Talon toisen pään seinustalla on kasvanut tämä villiviini vuosikausia. Minusta se ei ole sen enempää imukärhivilliviini kuin tavallinen villiviinikään. Tai sitten se on kumpaisenkin sekoitus. Juuri paria metriä korkeammaksi se ei ole koskaan kasvanut, mutta tekee loppukesästä näitä marjoja, jotka vielä muuttuvat luumunvärisiksi. Linnut niitä käyvät napsimassa, mutta eivät yhtä ahkerasti kuin esimerkiksi aronioita tai pihlajanmarjoja. Tänään mietin, pitäisikö köynnös ensi kesänä siirtää johonkin toiseen paikkaan ja mikä voisi olla sille suotuisa sijoituspaikka?
  

Olen ihastunut erilaisiin pergolarakennelmiin. En välttämättä kaipaa paikkaa, johon voisin itse mennä istumaan vaan lähinnä pergolatyyliin rakennettua puista tukea, johon voisi kerätä joitakin kauniita tai muuten mielenkiintoisia köynnöksiä. 

Haa, nyt juuri välähti mieleeni, millaista pergolasysteemiä voisin ajatella. Se kävisi erinomaisesti alapihallemme. Hyöty olisi moninainen, sillä siten voisin taas pienentää nurmikon määrää eli vähentää sammalta. Ja toisaalta voisin taas istuttaa hiukan erilaisia kasveja. Mieleeni tullut ajatus täytyy kyllä heti kirjata johonkin, jotta sen voisi ensi kesänä toteuttaa. Jollen kirjaa, se kyllä katoaa sinne omituiseen paikkaan, johon tuppaavat menemään kaikki yllättäen unohtuvat ideat.

 

Hopeatäpläpeippiä ( Lamium maculatum) ostin vuosi sitten syksyllä Honkkarin alennusmyynnistä. Se oli aika surkean näköinen, mutta tuumasin sen kenties virkistyvän maahan päästyään. Ja niin myös totisesti kävi. Yhdestä ainoasta pienestä taimesta olen jo tämän kesän aikana ehtinyt monistaa useaan paikkaan näitä mättäitä, jotka tuntuvat leviävän varsin tehokkaasti. Ennen en oikein välittänyt tällaisista kasveista, joiden lehdissä on näin paljon vaaleaa. Minusta tuntui, että sellaiset näyttävät jotenkin valjuilta. Onneksi aatokseni ovat muuttuneet, sillä tämä hopeatäpläpeippi tuntuu olevan varsin mainio kasvi ja olen siihen kovasti tykästynyt. Se kukki hienosti kesällä, mutta näyttää kukkivan uudelleen näin syksylläkin. Tai sitten se kukkii kaiken aikaa, mutta ei ole saanut pihallani rauhaa, kun olen sitä kaiken aikaa siirtämässä ja jakamassa uusiin paikkoihin.

No, kasvioppaan mukaan hopeatäpläpeippi kukkii kesä-elokuussa ja on nopeasti leviävä maanpeitekasvi. Lisätään jakamalla. Eli arvioni osui oikeaan kukkimisen suhteen ja sen muun suhteen olen vain toiminut vaistonvaraisesti nappiin.

Syksyn lapiohommat taitaa olla vähäksi aikaa osaltani tauolla, sillä sain kutsun pieneen käsioperaatioon. Oikeaa kättäni vaivanneelle rannepinteelle näytetään tiistaina puukkoa eli hermo vapautetaan pinteestä. Sitten pitäisi loppua särky, pistely ja puutuminen. Leikkaus ei ole suuri, mutta arvatenkin käsi on jonkun aikaa kipeä. Tuskin sillä nyt ainakaan lapiota saa ruveta heiluttamaan. Toivottavasti käsi toipuu nopeasti ja pääsen sentään haravoimaan syyslehtiä, joita onkin leijaillut maahan jo runsain mitoin. Ja olisihan sitä ollut monta muutakin urakkaa ennen talvea, mutta ainakin vähän aikaa saa hyvällä omalla tunnolla syventyä lukemisen maailmaan.

Hiljaiseloa

Sateet ja moninaiset kiireet ovat pitäneet minut poissa pihamaalta ja puutarhahommista. Se vähä, mitä olen saanut aikaan, on jäänyt kuvaamatta ja kommentoimatta. Ruohonleikkuri sanoi irti sopimuksensa viime viikolla aikoessani leikata pitkäksi venähtäneen nurmikon. Ukkokulta on purkanut vehkeen osiin kerran jos toisenkin löytämättä vikaa. Näyttää vahvasti siltä, että uusi etanolibensa saa pienkoneet yskimään ja köhimään. Koneen bensasäiliö on tyhjennetty ja sinne on lisätty pienkonebensaa, joka on varsin tyyristä. Netistä löytyneen ohjeen mukaisesti kone saa seistä vuorokauden ja sitten koitetaan taas starttaamista. Jos sekään ei auta, alkaa keinot olla vähissä. Harmittaa tämä tällainen hajoavien laitteiden ruuhka. Kaikki vehkeet tuntuvat kertakäyttöisiltä, eikä niitä oikein millään tahdo saada korjattua. Lyhyen ajan sisällä korjattavaksi ovat joutuneet auton lisäksi veneen moottori, pölynimuri, ruohonleikkuri ja kahvinkeittimen ostin kokonaan uuden. Lopulta myös sisäkäyttöön tarkoitettu pölynimuri sai lähtötuomion ja hankin senkin tilalle uuden. Ukkokullan kaikki aika menee erilaisten sähkövempaiden vikojen tunnistamiseen ja korjaamiseen. Aivan kuin mitään muuta tekemistä ei ihmisellä olisi. Raivostuttavaa!

Parin päivän tauko pihalla kulkemisessa aiheutti sen, että liso osa vielä keräämättä olevista kriikunoista on pudonnut puista ja joutunut mm. muurahaisten aamiaispöydälle. Vaikka kurpitsasato jää tänä vuonna unelmaksi, ilahduttaa sen kukat ja koko kurpitsan rehevä kasvu. Pienet on ilot meikäläisellä, mutta kurpitsan hauskat kiehkurat ja yritys valloittaa nurmikko, on niin voimallista, ettei sitä voi olla ihailematta. Mieleen nousee satu Jaakosta ja pavunvarresta. Kenties meidän kurpitsamme valtaa koko pihamme ja työntyy naapureidenkin puolelle...

Tunnen hyvin huonosti sienä. Vuosia, vuosia sitten tunsin sentään joitakin hyviä ruokasieniä, kun niitä tuli metsästä syksyisin poimittua. Nykyihminen saa kaiken tarvitsemansa kaupan hyllystä tietämättä laisinkaan, miten ja missä se on kasvanut. Luin kerran lehdestä jutun, ettei tämän päivän ihminen kykenisi tulemaan toimeen ns. villissä luonnossa, sillä hän ei osaisi suunnistaa, ei tuntisi syötäväksi kelpaavia kasveja eikä pärjäisi muutenkaan kesyssäkään ympäristössä. Näin varmaan on. Koen itsekin olevani melko vieraantunut luonnosta, vaikka sentään asustan maan päällä ja touhuan aktiivisesti oman puutarhani puitteissa. Harvoin tulee kuitenkaan mentyä mihinkään isompaan metsään, retkeiltyä tuntemattomilla seuduilla tai edes haettua kesän ja syksyn satoa tutuistakaan metsistä. Valitettavasti kuulun joukkoon, joka olisi aika avuton ilman mukavuuksia ja nykyajan vempaimia.

Pihapiirin vieressä olevasta kunnan puistoalueeksi lukeutuvasta pienenpienestä metsäkaistaleesta sentään löytyi joitakin sieniä kuvattavaksi. Ensimmäinen lienee jonkinlainen kantosieni, toinen kärpässieni ja kolmaskin vielä selviää. 
Useimmiten puistometsässä/metsäpuistossa tulee käveltyä kissan kanssa. Se kun tykkää tutkia ja haistella jokaisen ruohon ja kivenmurikan. Kaiketi metsässä kulkee myös naapuriston kissoja, joiden reittejä Juuso tutkailee. 

Kun Juuso käyttää aikaa ruohonjuuritasolla nuohotessa, ehtii itse tarkkailla ympäristöä vähän ylempää. Puut ovat tuolla alueella kasvaneet korkeiksi ja liian tiheään. Tämä on johtanut siihen, että monet haavat ja lepät kuolevat pystyyn. Niitä on alkanut talven myrskyissä romahdella kumolleen. Jotkut saattavat katketa osina ja niistä tulee alas isojakin oksia tuulisina päivinä. Metsän pohja on kulunut runsaasta käytöstä. Ja alue risteilee polkuja sinne tänne. Tuon metsän kautta oikaistaan parin tien välillä, ulkoilutetaan koiria ja lapsia. 

Isommat lapset rakentavat majojaan ja syyspimeiden tultua leikkivät taskulamppujen kanssa piilosta. Tuossa metsässä ovat leikkineet niin meidän kuin monien naapureidenkin lapset. Valitettavasti joka kerran metsässä käydessäni tuon sieltä tullessani luontoon heitettyjä roskia: muovikasseja, karkkipapereita, tyhjiä oluttölkkejä ja rikottua lasia. Sääli, etteivät ihmiset osaa laisinkaan kunnioittaa yhteistä ympäristöä. Suojeltuna siitä olisi iloa monille ja pitkään.

Näin syksyllä monenmoiset hämähäkit hakeutuvat sisätiloihin. Imuroidessa niitä löytyy kiipeilemästä seinillä ja nurkissa. Ja erityisesti syksy tuo pitkäjalkaiset lukit talon ulkoseinille kuin myös sisätiloihin. Kaiketi ne tulevat avoimista ikkunoista ja ovista.

Juusoa tylsistyttää kovasti sateet ja märkyys. Se nautti kesän lämmöstä ja köllötti pitkiä aikoja heinikossa myyriä ja hiiriä metsästellen. Kissa taitaa olla niin mukavuudenhaluinen, että tahtoisi vain kipaista pikaisesti ulkovessassaan ja tassutella sitten välittömästi takaisin sisälle. Jotta se ei kuitenkaan nukkuisi koko päivää sisälle ja vaatisi sitten iltapimeällä ulkoilemaan, pyrimme pitämään sitä ulkona, halusi tai ei. Tässä päivänä eräänä se ilmiselvästi oli totaalisen kyllästynyt ulkoilemiseen ja yritti pilkkiä istualleen.

Kuvittelisin, että juuri tällainen on sitä paljon puhuttua koiran unta. Ollaan puoliunessa, mutta välittömästi virkeitä ja valmiina toimintaan. Mikä lie Juusoa kiinnostanut, kun se valpastui ainakin hetkeksi ja ryhtyi tuijottamaan minun tekemisiäni. Egyptiläiset ovat faaraoiden aikaan tarkkailleet kissojaan intensiivisesti. Sen huomaa verratessa oikean kissan asentoja ja pyramideista löydettyjä piirroksia ja kissapatsaita. Etutassut siististi vierekkäin ja häntä nätisti vierelle kierrettynä.

Lobelia vetelee viimeisiään tältä kesältä. Otin siitä muutaman lähikuvan ja huomasin kukan mielenkiintoisen muodon. Muistuttaa orkidean kukintoa. Lobeliassa kukat ovat kovin pieniä, mutta sentään niitä on lukuisia vieri vieressä, jolloin se muodostaa pitsi-mäisen pilven. Päivänä eräänä kasasin kuivumassa olleita varjoliljan siemenkotia. Nyt minulla on sadoittain siemeniä, joista tuskin kaikkia kannattaa laittaa keväällä purkki-multaan. Tuskin kaikki edes itäisivät, joten käyn osan ripottelemassa vaikka alapihan tuuleen.

Päiväreissu Tallinnaan on mukava mahdollisuus, jota olen käyttänyt useasti. Parissa tunnissa pääsee keskiaikaiseen eurooppalaiseen kaupunkiin. Ei yöpymistä ahtaassa hytissä ja pörräämistä meluisissa tanssiravintoloissa. Eikä välttämättä edes suuria rahallisia investointeja, sillä Tallinnaan pääsee kukkaroystävällisesti pienituloinenkin. Eilen tuli taas tehtyä tällainen virkistysreissu hyvässä seurassa. Oli hauskaa ja rentouttavaa. Ostin hupparin ja söin taivaallisen ihanan kakkupalan kahvin kera. Tuo kakkupala maksoi kahvilassa peräti 80 centtiä. Sillä hinnalla ei Suomen kamaralla voi edes unelmoida kahvilan kakkupalasta. Vaikka Tallinnan hinnat ovatkin euron ja turistien myötä kovasti kohonneet, on siellä edelleen edullista käyttää palveluja; syödä, juoda, käydä parturissa tai kampaajalla. Onneksi myös viihtyisiä kahviloita edullisine hintoineen on yhä olemassa. Monet pikaruokaketjut ovat kyllä Viroonkin rantautuneet, mutta eivät ole tappaneet paikallisia yrittäjiä. Toivotaan, ettei niin tapahdu vastaisuudessakaan. Tallinna tarjoaa monia mahdollisuuksia; kulttuuria, historiaa, mielenkiintoista nähtävää, kylpylöitä ja päiväreissulaisille vaikkapa edullista kakkukahvittelua vanhojen holvien katveessa. Rehellisyyden nimissä täytyy myös mainita se tavallisin matkasyy eli viinan hamstraus. Surkeimmat tapaukset tankkaavat viinaa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin ja pilaavat monien asiallisten matkailijoiden maineen. En kiellä laisinkaan, ettenkö itsekin toisi matkoiltani tuliaispulloja. Onhan se Virossa melkoisesti halvempaa ja hyvä viini oikeassa tilanteessa maistuu minullekin. Ehkä minua itseäni viehättää kuitenkin tuo mahdollisuus matkustaa nopeasti ja edullisesti ulkomaille, toiseen kulttuuriin. Vähäisenkin vapaa-ajan puitteissa. Päiväksi kakkukahville Eurooppaan ja illaksi takaisin kotiin.