Konserttikokemuksia

Alapihalla lunta vielä on ja portaiden juuressa enemmänkin.

Eilen satoi koko päivän kaatamalla. Niin täällä kotona kuin Tallinnassakin. Olin ystäväni kanssa kolmen euron päiväristeilyllä. Piti käväistä katsomassa Tallinnan kevättä ja juoda vaikka kupponen kahvia hyvän leivoksen kera. Vaan siinä kaatosateessa ei juurikaan tehnyt mieli ulkosalla aikaa viettää. Mahtaako Tallinnassa olla laisinkaan sadevesiviemäreitä, sillä kadut olivat täynnä valtaisia lätäköitä ja ohi kulkevia autoja oli syytä tarkkailla, jotta välttyi kuravesisuihkulta. Saappaat olisivat olleet poikaa, mutta kuin ihmeellä jalat säilyivät kuitenkin kuivina. Kamera pysyi visusti kassissa ja ostokset rajoittuivat yksiin farkkuihin ja tuliaisbrandyyn. 

Eipä tässä pääse helteillä kehuskelemaan, mutta oikeastaan viileällä ilmalla on ulkosalla mukavampi tehdä hikisiä hommia. Pääsinpä tänään jo haravan varteen ja keräilin myös oksia ja risuja puiston puolelta. Niitä siellä talvisten myrskyjen jäljiltä riittää useammaksi kerraksi ja osa saa minun puolestani jäädä pieneliöitten hajotettavaksi. Paljon on taas risuja haketettavaksi ja sille hakkeelle kyllä löytyy käyttöä.

Risusavotta odottaa

Eilinen kaatosade on antanut lumille kyytiä, mutta kyllä sitä vielä meidänkin pihalta löytyy. Parissa paikassa ihan runsaastikin, kun lumi on kolaamisen vuoksi tiivistynyt. Jos nyt kuitenkin joskus se kauan kaivattu lämpöinen sää tänne meidänkin leveysasteille saapuu, lumi kyllä katoaa. Ei sitä enää juhannuksena ole.

Ulkona on tavattoman mukava jotain puuhata tai vaikka olla puuhaamattakin, sillä lintujen konsertointi on mahtavaa. Mustarastaan ja peipposen erottaa helposti. Lintuasiantuntija varmaan paljon muitakin. Voiko hienompaa konserttia toivoakaan, kuin tällainen keväinen lintujen laulu. Täytyy ihmisen olla suorastaan kivisydäminen, ellei herkisty näin upean elämyksen äärellä. 

Kevätkaihonkukka puskee vihreitä lehtiä.

Kevätkaihonkukkaa minulla taitaa olla vähän jokapuolella. Se on niin kiitollinen aluskasvi ja parhaimmillaan kukkii lemmikinsinisenä. Koska olen tällainen sunnuntaipuutarhuri ja kantapään kautta oppinut, suosin helppoja ja vähääntyytyviä kasveja. Useimpien puutarhurien tuntema Arno Kasvi sanoi aikanaan, että suomalaiseen pihaan kannattaa istuttaa sellaisia kasveja, jotka meillä menestyvät ja jotka omaan kotipihaan helposti kotiutuvat. Toki nälkä kasvaa syödessä ja vähitellen alkaakin katselemaan vaativimpien kasvien perään, mutta siihenhän ei ole mitään estettä, kun on saanut puutarhansa perusasiat kuntoon. Muistan myös, kuinka Arno Kasvi puhui kerran kukkien kastelemisesta. Puutarhakukille pitää antaa joko kunnolla vettä tai ei sitten juuri ollenkaan. Olen totuttanut omat kasvini sietämään kuivuutta. Kunnallistekniikan rakentamisen jälkeen meille jäi puutarhan käyttöön porakaivo. Kesäaikaan täytän ison tynnyrin kaivovedellä ja sieltä ammennan kasteluvettä lähinnä ruukkukukille. Perennoja kastelen letkulla oikeastaan vain pahimpien kuivuusjaksojen aikana. Kun on oikein pitkä ja kuuma jakso, kasvit kyllä näyttävät, milloin niille on vettä kannettava. Muuten ne näyttävät pärjäävän varsin hyvin kesäsateiden kastelemina.

Jouluruusun nuput

Jouluruusussani on jo isot nuput. Vaikka on ollut kohtalaisen kylmää ja jopa yöpakkasia, nousevat nämä valkeat kukat jälleen uskollisina mullasta ja lehtikarikkeen alta. En ole tavannut jouluruusujani sen kummemmin peitellä, jätän syksyllä viimeiset vaahteran ja sireenin lehdet tältä kohdin haravoimatta ja ne kenties suojaavat jouluruusuja. Itse asiassa tämä paikka on aika kylmä, sillä siinä on usein näin keväällä melko myöhään ihan silkkaa jäätä. Jouluruusuja on tässä kolme tainta vierekkäin, mutta yksi niistä ei ole koskaan kukkinat. Pitäisiköhän se siirtää jonnekin muualle? Tai mitä sille tekisi.

Tämäkin jouluruusu tahtoo näkyville

Minusta Jouluruusu on hieno nimi kukalle. Salaperäinenkin. Ja tavallaanhan Jouluruusu onkin salaperäinen, sillä ensin se työntää muhkeat nuput lähes jäisestä maasta ja kukkiikin yleensä todella pitkään. Lehdet alkavat kasvaa vasta kukinnan jälkeen, mutta kylllä nekin minusta ovat aika hienoja. Syvänvihreitä ja tanakoita.

Nyt odotan, että voisin kaivaa naapurini minulle puutarhamessuilta tuoman uuden jouluruusun maahan. Se on minusta hiukan isompikasvuinen, kuin nämä jo puutarhassani kasvavat, mutta saapa nähdä.

Raparperin voimalla

Pitihän sitä käydä alapihallakin potkimassa lunta hajalleen. Ja mitäs sieltä lumesta kurkistaakaan? Raparperinuorukaisia. Jollei raparperi ole vielä ollut vuoden vihannes, niin sitä kannattaisi kyllä vakavasti harkita. Vai onko raparperi vihannes? Eipä mene aikaakaan, kun jo voi käydä korjaamassa varhaissadosta rapsakoita varsia itselle tai naapurille annettavaksi. Koko kesän ja melkoisen pitkälle syksyyn sain viime vuonnakin raparperista satoa. Paljon keitin kiisseliä aamupuuron seuraksi ja leivoin myös piirakkaa. Pakastimessa taitaa vieläkin olla raparperia niin paloina kuin hillottuna. Ne täytyykin syödä sieltä pois ennen uuden sadon valmistumista.

Suunnitelmieni mukaisesti ajoin puutarhamyymälään hakemaan multaa ja kalkkia. Onhan meillä multaa, mutta kun se on umpijäässä. Kalkki piti levittämäni tänään, mutta oli niin paljon muuta puuhaa, joten homma jäi huomiselle tai jollekin toiselle päivälle. Koska kalkkisäkki oli keskeltä halki, laitoin sille kanneksi toisen multasäkin. Jos huomenna on aurinkoinen sää - kuten on luvattu - aion viettää sen ulkosalla esimerkiksi kalkkia levitellen. Alapihalla on vielä sitä lunta, jonka seuraksi kalkki hyvin sopii ja imeytyy sulamisvesien myötä maahan.

Ja ikkunoitakin pitäisi taas ryhtyä pesemään talven pölyistä.