Välitila-aatoksia

Lokakuu lähestyy loppuaan, enkä oikein tiedä, elääkö nyt syksyä vai talvea. Jotenkin haahuilen kaikissa asioissa jonkinlaisessa välitilassa. Iltaisin otan vuorotellen käsiini virkkaustyön ja ristipiston, teen hetken ja vaihdan jälleen hommaa. Tutkin tuokion aikaansaannoksiani ja mietin, miten etenisin, enkä sitten etene mitenkään. Päässä pyörii monenlaisia ajatuksia ja ideoitakin, mutta en oikein saa mistään niin kiinni, että kokisin olevani tekemisessä mukana. Vasen peukalo ja ranne kiukuttelee jatkuvasti virkkaustyölle, eikä se oikein tykkää ristien pistelemisestäkään. Olen syönyt runsaan viikon aamuin illoin buranaa, mutta siitä on vain hetkellinen apu. En millään jaksaisi taas ruikuttaa aikaa terveyskeskuksesta kortisonipiikkiä varten. Toivon käden paranevan ja kivun jättävän minut.

Aamulla kävin lenkillä, ja yhdistin siihen samalla kauppareissun ja kuvausretken. Kuljin kamera kaulassani, enkä mielestäni nähnyt yhtään mitään kuvattavaa. Oikein pinnistelin, josko siten saisin silmieni eteen jotain oivallista, kuvauksellista. Maisema näytti harmaalta ja tyystin samalta kuin kaikkina muinakin päivinä. Mikään ei noussut esille huutamaan, että "kuvaa minut, ikuista, ikuista!" Yksi orpo kurre kipitti sähkölankaa pitkin, mutta annoin senkin mennä, koska olin jo lannistuneena ehtinyt laittaa kameran reppuun. Kipaisin kaupassa ja palasin toista reittiä kotiin.

Kotipihalle palattuani aurinko paistoi vielä kirkkaasti, mutta sää oli selvästi muuttumassa pilvisemmäksi ja leudommaksi. Katselin puutarhaani hiukan tyytymättömänä, pakkanen ja ohut lumikerros oli tullut jotenkin kesken syyspuuhien. Muut omenapuut olivat pudottaneet lehtensä, mutta Huvitus rehotti edelleen vihreänä. Tai oikeastaan vihertävänharmaana, sillä sen lehdet ovat viittä vaille putoamista. OIkein kunnon puhallus, niin lehdet kirmaavat maata pitkin tuulen riepoteltavana. Ilman lämpeneminen sai lumen kimaltamaan ja kiteytymään kasvien lehdille. Vihdoin kaivoin kameran repusta ja ajattelin, että ainakin näitä kiteitä voisin yrittää kuvata.

Kesä on ohi ja syksykin on ohi. Hiljakseen siirrymme talveen. Talvi on mielessäni enemmän harmaata, sinistä, valkoista, vähemmän kirkkaita värejä. Joulu siinä välissä on lämpöä ja punaista, mutta myös runsaasti velvoitteita ja täytymisiä. Kesän touhuamisen jälkeen on outoa olla enemmän sisällä ja elää lyhyemmässä päivässä. Ulkona olevaa pimeyttä on vaikea saada valaistua kynttilöilläkään. Odotan, että loksahdan johonkin uraan, joka vie minut jälleen kevääseen...

Siirretään kelloja

Kuulin ystävältäni että kelloja pitää siirtää tunti...toin just makkarin kellon olkkariin ja vein olkkarin kellon kylppäriin...mikron kello oli vaikein..nyt se on makkaris ja vaikee käyttää. Menikö oikeen..kyl siinä se tunti meni, eikö niitä pitäny tunti siirtää?? Oon ihan puhki, toivottavasti tein oikeen.. :D Tää on niin turhanpäiväistä. Nyt odotan taas koko talven että saan mikron takas keittiöön...

Muistathan, että kelloaikaa siirretään ensi yönä tunti taaksepäin! 

 

Ensilumi tulee kuudelta...

Kirjattakoon, että täällä pääkaupunkiseudulla ensilumi satoi viime yönä, ei siis Hectorin laulun sanoin kuudelta. En ole mikään sääprofeetta, mutta eilen illalla Juuson kanssa ulkona ollessani katselin nousevaa kuuta ja tuumin, että ihan lumelta tuoksuu. Ei sitä mitenkään kasaspäin ole satanut, mutta sen verran kuitenkin, että maa on kyllä valkea ja pihalla kävellessä jalanjäljet jäävät näkyviin. Jopa kissan, vaikka se keveästi asteleekin. Eilen lämpötila pysyi koko päivän pakkasella ja niin on pysynyt tänäänkin, vaikka aurinkokin on ajoittain paistanut ihan kirkkaalta taivaalta. Ehdin kuvata vain muutaman otoksen omalla pihalla, mutta pakkohan oli käydä tallentamassa lumitilanne mahdollisia tulevia sääkinaamisia varten.

Saimme tänään hoidettua normaalin viikkosiivouksen Ukkokullan kanssa mukavan sutjakasti. Matot raikastuivat imuroinnin ajan ulkona riippuessaan ja Juuso muisti naukaista joka kerran pihalla sen ohi kulkiessani. Nosteli tassujaan vuoron perään sen näköisenä, kuin olisi sanonut  "Päästä mamma minut sisälle, varpaat jäätyy!" Se kun ei erityisemmin tykkää imurin ulinasta, ajattelin, että parempi sen on olla siivouksen ajan pihalla. Kun siivousurakka oli ohi, kissa sai ruokaa ja pääsi nojatuoliin köllöttämään. Siinä se selällään kellistellen ilmeisesti uneksi jostain herkullisesta, kun kieli seikkaili nenänpäätä hipoen ja kuului samanlainen naksutus, kuin joskus ikkunalaudalta ulkona pörrääviä lintuja tiiraillessa. Mikäs oli kissan nautiskellessa, kun aurinko paistoi sen nukkumapaikkaan lämpimästi ja vatsa oli täynnä hyvää ruokaa.

Sain vihdoin väsättyä myös pari onnittelukorttia, askartelufiilis on ollut pitkään kadoksissa. Olen vain virkannut isoäidinneliöitä ja tehnyt ristipistoja, vaikka vasen käsi ei sitten alkuukaan tykkää virkkaamisesta. Se peukalon ojentajalihas tai mikälie nyt olikaan on erittäin kipeä ja liikearka. Pitäisi kuulemma antaa levätä, mutta eihän peukaloa lepuuttamalla tule mitään valmista, ei kivaa eikä vähemmän kivaakaan. Päässä risteilee monenlaista mielenkiintoista tekemistä, mutta harva niistä etenee, kun nämä fyysiset rajoitteet ovat niin voimakkaasti nykyisin kuvassa mukana.

TIEDONKULKU ORGANISAATIOSSA

Ilmoitus pääjohtajalta johtajille

Huomenna klo 9.00 on täydellinen auringonpimennys. Tällaista ei tapahdu joka päivä, joten henkilökunta saa kokoontua toimitalon pihalle, siististi pukeutuneina sitä katsomaan. Osoittaakseni kiinnostustani asiaan, tulen itse opastamaan heitä. Jos sataa, ei auringonpimennystä voi nähdä yhtä hyvin. Siinä tapauksessa henkilökuntaa pyydetään kokoontumaan ruokalaan.

Ilmoitus johtajilta tuotantopäälliköille

Pääjohtajan määräyksestä on huomenna klo 9.00 täydellinen auringonpimennys. Jos sataa, emme näe sitä niin hyvin ulkona ja siististi pukeutuneina. Siinä tapauksessa auringon katoamista käsitellään henkilökunnan ruokalassa. Sellaista ei tapahdu joka päivä.

Ilmoitus tuotantopäälliköiltä toimistopäälliköille

Pääjohtajan määräyksestä käsittelemme siististi pukeutuneina auringon katoamista henkilökunnan ruokalassa klo 9.00 huomenna. Pääjohtaja kertoo meille, sataako ulkona. Tällaista ei tapahdu joka päivä.

Ilmoitus toimistopäälliköiltä vastuuhenkilöille

Jos henkilökunnan ruokalassa sataa huomenna, mitä ei tapahdu joka päivä, pääjohtaja katoaa siististi pukeutuneena klo 9.00.

Ilmoitus vastuuhenkilöiltä työntekijöille

Huomenna klo 9.00 pääjohtaja katoaa. Harmi, ettei sellaista tapahdu joka päivä. 

Viettäkää leppoisaa viikonloppua!

Tänään on sitten ihan virallisestikin syksyn ensimmäinen pakkasaamu - tai oikeastaan kokonainen pakkaspäivä täällä pääkaupunkiseudulla. Vielä yhdeksältä varjon puolen mittari näytti -3 astetta, meidän pihassa on pysytelty miinuksen puolella kauniista auringonpaisteesta huolimatta. Auton ikkunat olivat niin lujassa jäässä, että olin tyytyväinen vapaapäivästä; ei tarvinnut ryhtyä skrapaamaan ikkunoita. Autoon lienee tarpeellista laittaa sisätilalämmitin ensitilassa, jotta kiireisinä aamuina pääsee kohtuullisessa ajassa liikenteeseen.

Aurinko houkutteli ulos ja olihan siellä hommaakin tiedossa. Linnut ovat tyhjentäneet muutamassa päivässä kaikki ruoka-automaattinsa ja toki ajattelin hiukan haravoidakin, kun vaahterat ovat vihdoin pudottaneet loputkin lehtensä. Ensin tein kuitenkin kuvaus- ja tarkistuskierroksen puutarhassa; tokihan huurteiset kukkienlehdet piti käydä tallentamassa jälkipolville. Huurteinen nurmikko ratisi hauskasti jalkojen alla ja aurinko sai jääpisarat kimaltamaan kukkien lehdillä.

Eilen illalla telkkua katsellessa virkkasin juuttinarusta pussia lintujen talipötkylälle. Suvikumman Marja oli ystävällisesti laittanut ohjeen blogiinsa. Omasta pussistani tuli hiukan liian pitkä, kun unohdin laskea kerroksia telkkua töllöttäessäni. No, niin päin se ei pahemmin haittaa, onneksi ei tullut liian lyhyt. Tuosta pussiohjeesta oli erityisen paljon hyötyä, sillä laitoin linnuille talipötkylän marjakuuseen jo viime viikolla ja innokkaat varikset olivat saaneet pudotettua sen maahan. Olivat kyllä tehneet varsin hyvin selvää talista, mutta tokihan olisin toivonut talipötkylästä olevan pidempään iloa. Uuden talipötkön lisäksi täytin kaikki ruokinta-automaatit seoksella, jossa on auringonkukansiemeniä ja pähkinöitä. Linnut löysivät oitis kattauksen ja luulenpa joutuvani siemenostoksille piakkoin uudelleen.

Sinitiaiset ovat joukoittain löytäneet tarjolle laittamani siemenet, ja Ukkokulta kertoi nähneensä myös närhen. Laitoin kameran jalustalle keittiön ikkunan ääreen saadakseni muutaman otoksen syömään saapuneesta lintujoukosta, mutta nepä lehahtivat metsään aukaistessani sälekaihtimet kuvaamista varten. Täytynee odottaa hetkeä parempaa.

Tuumin tuossa, josko virkkaisin vielä toisenkin talipussukan, mutta juuttinaru on kyllä aika vähissä. Samoin vasemman käden peukalo ärtyi jo aiemmin virkkaamistani isoäidinneliöistä. Sain lääkäriltä neuvon pitää kättä jonkin aikaa levossa ja lisäksi pitäisi popsia kuurimaisesti buranaa. Harmittaa, kun olisi niin paljon mukavaa tekemistä, mutta aina joku paikka kropassa tekee stopin. Oli sitten oikea tai vasen käsi, aina joku nivel ärtyy ja kipeytyy. Nivelrikkokin on ilmaantunut pahkuroittamaan sormia ja varpaita. Nivelrikkoisten sormien vetreyttämiseksi lääkäri kehotti jatkamaan käsitöitä, mikäli kivut sen sallivat. On kuulemma hyvää jumppaa sormille ja käsille.

Auringonpaiste houkutteli pysyttelemään ulkosalla pidempäänkin ja sainkin haravoitua kaikki yläpihan käytävät. Leikkelin myös jäätyneitä kuunliljoja, sillä heti pakkasen mentyä ohi, kuunliljat lösähtävät limaisiksi kasoiksi. Onpahan keväällä vähemmän siivottavaa, kun sain ne kiikutettua kompostiin. Monet pensaat ovat vielä lehdessä ja Kriikunapuutkin ihan vihreitä. Ukkokulta sai sentään pari päivää sitten talon katon putsattua osapuilleen. Taisi sinne jokin lohko vielä jäädä. Nopeasti tiilikatto alkaa sammaloitua, jos sen kevät- ja syyssiivouksen laistaa. 

Enpä usko näiden pakkasten vielä pitkiksi venyvän. Tuskin pysyvääkään lunta ihan lähiaikoina meidän nurkilla maahan tulee. Viime vuonna pysyvä lumi tuli vasta Tapanin- ja Hannun-myrskyjen jälkeen. Mutta tällainen kuulas auringonpaisteinen päivä on kyllä mannaa sielulle. Harava heilui mukavan vikkelästi ja väillä tuntui, että meikäläisellä oli pihamaalla hymy jopa takaraivolla saakka. Sisälläkin selviää pitkälle iltapäivään ilman valojen sytyttämistä ja hämärän laskeutuessa onkin aika sytyttää kynttilöitä. Miten ne tuntuvatkin niin kauniilta näin syksyn kääntyessä talveksi.

Onko sinullakin IMTHO eli Iän Mukanaan Tuoma Häsläämis-Oireyhtymä!

Se ilmenee esimerkiksi näin,

Päätän haravoida pihan. Otan hanskat ja lähden ulos. Eteisessä huomaan postin saapuneen. Vilkaisen nopeasti postin läpi ja heitän mainokset paperikoriin. Samalla huomaan korin olevan täynnä. Siispä lasken muun postin pöydälle ja lähden viemään paperikoria ulos. Saman tien voin viedä muutkin roskat, joten käyn hakemassa ne keittiöstä. Tilalle pitää laittaa tyhjä pussi, joita on eteisen kaapissa. Haen sen sieltä, mutta avatessani kaapin oven, silmiini osuu inhottava kasa likaisia sukkia. Otan sukat ja vien ne pyykkikoppaan. Kopassa on paljon muutakin samanväristä tavaraa, joten päätänkin heittää ne saman tien pesukoneeseen.

Kylpyhuoneeseen mennessäni silmäni osuvat peiliin ja htkähdän kammottavaa hiuskuontaloani. Sille on pakko tehdä jotain, mutta kuten normaalia, harja on laukussani. Laukkua penkoessani löydänkin tupakka-askin. Päätän polttaa yhden ennenkuin jatkan mitään askaretta. Matkalla parvekkeelle silmiini osuu nuokahtaneen näköinen kukka, joka huutaa vettä. Muistan vesikannun olevan täysinäisenä tiskipöydällä, joten onkin hyvä saman tien kastella kukat.

Kasteltuani kukat istahdan tuolille ja mieleeni tulee kysymys, mitä ihmettä minun pitikään tehdä???

Hmm, kastelin nuuhkahtaneet kukat, jotka huomasin, kun olin matkalla parvekkeelle kera tupakka-askin, jonka löysin kassistani, josta etsin harjaa kohentaakseni hiuksiani, jotka näin peilistä ollessani kylpyhuoneessa laittamassa koneeseen sukkia, jotka tulivat syliini kaapista etsiessäni muovipussia ämpäriin, josta poistin täyden roskapussin viedäkseni sen ulos samalla kun paperikorin, johon yritin laittaa mainospostia, jonka huomasin eteisen lattialla mennessäni ulos HARAVOIMAAN PIHAA!!!

Onneksi minulla sentään pelaa MUISTI.

Kymmenen Kuvaa Kesään

Otan osaa Kymmenen Kuvaa Kesään -kuvahaasteeseen. Tarkoituksena on kuvata samaa kohdetta 10 kk ajan ja tehdä niistä kuvakollaasi.

Koska ehdin haasteeseen "mattimyöhäisenä", kaivoin ensimmäisen kuvani arkistoista. Se on kuvattu syyskuun ensimmäisellä viikolla työhuoneen ikkunasta ja ulkona sataa kaatamalla.

Näkymä työhuoneen ikkunasta perjantaina 7.9.2011

 Näkymä työhuoneen ikkunasta sunnuntaina 21.10.2012

(älkää antako Juuson juoksunarun häiritä)

  

Näkymä työhuoneen ikkunasta sunnuntaina 21.10.2012

(älkää antako Juuson juoksunarun häiritä)

 Näkymä keittiön ikkunasta sunnuntaina 21.10.2012

Tämä sunnuntaipäivä on valjennut harmaana ja hämäränä. Mittari näyttää runsasta +5 lämpöastetta ja päivän kääntyessä iltapäivän puolelle alkoi jälleen sataa. Ei onneksi kaatamalla, kuten edellisiltana, mutta sen verran kastelevana, ettei tee mieli mennä ainakaan pihalle haravoimaan. Olen käyttänyt ulkotöistä vapaan päivän pesemällä pyykkiä ja järjestelemällä työhuonettani. Jostain kumman syystä työpöydälle tuppaa kasaantumaan papereita ja lehtiä, ompelupöydälle irronneita nappeja ja ratkenneita saumoja. Sitten seuraa päivä, jolloin jostain löytyy virtaa niin paljon, että tekemättömien töiden kasa alkaa sen verran innostaa, että napit ja saumat tulee ommeltua, paperit löytävät mappeihinsa ja työpöydällä on jälleen tilaa.



  .

Perjantai on mielessäin...

Eilen ehdin olla ehkä vartin ulkona ennen kuin sade jälleen alkoi. Sisulla kärräsin autotallin päädyn käytävältä pari kärryllistä vaahteranlehtiä pois, jotta eivät kulkeutuisi kenkien mukana sisälle. Sitten palasin sisälle, sillä sateessa työskentely ei välttämättä ole niitä hauskimpia hommia. Varsinkin silmälasien kanssa joutuu koko ajan pyyhkimään huurtuvia laseja ja silti näkymä on sumuinen ja hatara. Annoin periksi, vaikka muuten olisi ollut mukava ulkoilla puutarhatöiden parissa. Sade antoi hyvän syyn käydä kodin kimppuun ja imuroin huushollin läpikotaisin, vaihdoin jopa lakanat.

Yöllä näin monia unia, mutta yksi jäi erityisesti mieleen. Olin ystäväni luona kylässä, talossa, jollaista en koskaan ole missään nähnyt. Ystäväni puutarhassa kukkivat syysleimut ja pensasruusut elokuun alun malliin, vaikka unessa oli selvästi tämä päivä eli lokakuun puoliväli. Ihmettelin ääneen ystävälleni, kuinka upea hänen puutarhansa onkaan, johon hän tokaisi tontin valinnalla olevan olennainen merkitys kukinnan jatkumiseen pitkälle syksyyn. Hänen talonsa oli tosiaan aurinkoisessa rinteessä, jossa valoa ja lämpöä varmasti riitti aamusta iltaan. Silti ihmettelin kovasti, kuinka oma puutarhani on jo täysin valmistautunut pakkasiin ja lumeen ja samanaikaisesti ystäväni puutarhassa kesä jatkuu täysillä. Juttelin juuri tämän ystäväni kanssa eilen puhelimessa ja hän mainitsi, kuinka ei töiden jälkeen enää mitenkään ehdi pihalle mitään tekemään. Kummallisia nuo unet toisinaan.

Juuso haistelee ulkoilmaa

Tänään mietin kovasti, mitä kivaa tekisin. Koti on siivottu ja ulkona märkää. Mitä keksisin? En keksinyt mitään ja lähdin pihalle. Oivallinen päätös, sillä siellä kuluikin huomaamatta tunti toisensa jälkeen. Huristin ruohonleikkurilla nurmikon läpikotaisin, lähinnä tuli silputtua lehtiä, mutta olihan nurmikkokin kasvanut. Alapihalla oli todella märkää, vesi ei taida imeytyä enää mihinkään vaan lilluu aivan pinnassa. Yllättävän hyvin sain silputuksi kasapäin varisseita vaahteranlehtiä, vaikka oletin joutuvani ensin niitä haravoimaan pois leikkurin tieltä. Puissa ei ole enää kovinkaan paljon syyslehtiä, joten haravointikin alkaa olla tältä syksyltä loppusuoralla. Ukkokulta vielä pesi ruohonleikkurin ja vei sen kellariin talvivarastoon.

Keskiviikkoillan lenkkimaisema

Sain myös hiukan rapsutettua Pikkupuutarhaa. Varaparkkipaikalla kasvaa iso vaahtera, jonka lehdet putoavat pikkupuutarhan käytäville. Niitä ei yksinkertaisesti voi jättää sinne mätänemään, sillä siihen menisi vuosi ellei enemmänkin. Mieluummin haravoin päällimmäiset pois ja laitan kompostoitumaan. Kompostista sitten riittää materiaalia myös Pikkupuutarhaan eli tavalla tai toisella nuo vaahteranlehdet palautuvat takaisin lähtöpisteeseensä. Siinä haravanvarressa tiiraillessa löysin myös varsin kauniin värisiä lehtiä ja ryhdyin keräämään niitä koriin. Muutaman ruusun voisi vielä väkertää, kun kerran ei ole materiaalista puutetta.

Paljon on kaikenlaista kellariin vietävää ja joitakin perennojakin leikkasin pois mätänemästä. Joka syksy käyn itseni kanssa keskustelua siitä, kannattaako jättää kukkapenkkeihin niitä "talventörröttäjiä" vai ei. Yleensä kuitenkin päädyn leikkaamaan törröttäjät pois, sillä etenkin yläpihan penkit sijaitsevat siten, että niihin sataa paljon lunta ja vielä enemmän niihin joudutaan kolaamaan lunta käytäviltä. Niinpä on turhaa jättää mitään pakkashuurretta varrelleen odottamaan, koska ne kuitenkin jäävät paksun lumikerroksen alle ja keväällä on vain enemmän pois siivottavaa. Näin syyspimeiden aikaan emme juurikaan enää vietä aikaamme pihalla. Siellä on pimeää ja märkää, ei sinne tee mieli muuta kuin kenties viemään kynttilä ikkunantakaista pimeyttä valaisemaan. 

...sitä samaa lenkkimaisemaa toiseen suuntaan.

Vaikka aamulla ulos lähtiessäni en ollut laisinkaan valmistautunut uurastamaan pihalla, aika kuitenkin kului kuin siivillä. Ukkokulta huhuili minua syömään ja totesi kellon olevan pitkälle iltapäivässä. Jossain vaiheessa aamupäivän aikana aurinko vilahti pilvien takaa pikakäynnille, mutta sen jälkeen pilvien väri kaiken aikaa tummui, mutta ei kuitenkaan satanut. Lokakuiseksi päiväksi aika lämmintä, sillä mittari näytti miltei +11 lämpöastetta. 

Sisälle palattuani laitoin pihavaatteet suoraan pesukoneeseen ja sukelsin itse suihkuun. Ukkokulta tarjosi höyryävää pastaa, jonka seuraksi hän oli avannut punaviinipullon. Ja siinä ruokapöydässä istuessani vilkaisin ikkunasta ulos todetakseni, että ulkona satoi. Erinomainen ajoitus; reipasta ulkoilua pihatöiden parissa ja sitten saattoikin aloittaa viikonlopun viettämisen hyvillä mielin. Olin kyllä ajatelut meneväni vielä kuvaamaan ulos, mutta kukas sitä nyt väkisin sateeseen, ehtiihän sitä...

Perjantai on mielessäin...Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ystävyys on kuin perhosen lento,
niin hauras, kaunis, ihmeen hento.
Vaan hoivaapa sitä ja huolta kanna,
sen suurempaa lahjaa ei elämä anna.

 

.

Entisöintiä ja uuden ompelua

Sateisista ilmoista on ollut se hyöty, että rästiin jääneitä sisätöitä on tullut tehtyä oikein urakalla. Taisin jo aiemmin kertoa saaneeni vanhempieni vanhan "puhelinpöydän". Aikoinaan sen paikka oli eteisessä ja siinä pidettiin lankapuhelinta ja pientä lamppua. Nyt vanhemmillani ei enää ollut tilaa tälle pöydälle ja pelastin sen joutumasta kaatopaikalle. Pöytä oli palvellut yli 40 vuotta ja se myös näkyi kolhuina ja kuluneena pintana. Pitkään mietin, miten saisin pöydästä siistin ja hetken jo tuumin, josko veisin pöydän jollekin ammatti-ihmiselle entisöitäväksi. Onneksi on google, josta löysin paljon hyviä neuvoja, miten kunnostaa vanhoja huonekaluja. Ja sitten vain rautakauppaan hankkimaan tarpeita. En erityisemmin tykkää tavaroiden mainostamisesta, mutta tällaisessa työssä oikeanlaisten aineiden löytäminen on tärkeää, varsinkin tällaiselle harrastelijalle. Niinpä siis mainitsen käyttämieni tuotteiden nimet, jos niistä vaikka olisi apua jollekulle toiselle.

Hyytelömäistä lakanpoistoainetta Liberon Stripperiä oli helppo levittää siveltimellä pystysuorillekin pinnoille ja hetken vaikutettuaan lakka lähti pinnasta kaapimalla. Muovi- tai kumilasta olisi ollut hellävaraisempi, mutta käytin työhön tavallista metallilastaa ja varovaisesti kaapimalla silläkin sai siistiä jälkeä. Toistin käsittelyn, jotta saisin varmasti tasaisen tuloksen. Aine irrotti lakan kiitettävästi poistamatta kuitenkaan ruskeaa väriä. Luultavasti puu jo itsessään on tummapintaista, mutta kyllä sen käsittelyssäkin on käytetty jotain tummaa väriä.

Lakan poistamisen jälkeen käsittelin pöydän aineella (Liberon Huonekalujen puhdistusaine), joka pysäytti lakanpoistoaineen vaikutuksen ja putsasi myös muita epäpuhtauksia. Sitten hioin (teräsvilla nro 2) pinnat kevyesti ohjeiden mukaisesti. Lopuksi lakkasin pöydän kahteen kertaan tummalla huonekalulakalla(Liberon Bistrot lakka). En löytänyt alkuperäisen väristä lakkaa, joten pöydästä tuli tummempi kuin aiemmin. Pidän kuitenkin tästä uudesta väristä enemmän. Ostin myös puukittiä kolhujen korjaamiseksi, mutta jo ensimmäisen lakkakerroksen jälkeen totesin, ettei sitä tarvita. Vanhan lakan poistaminen, hiominen ja uusi värillinen lakka naamioi kolhut kadoksiin.

Mainittakoon, etteivät nuo ostamani aineet olleet ihan halpoja, mutta toisaalta olivat kyllä varsin riittoisia ja helppokäyttöisiä. Purkkien kyljissä on selkeät ja helpot käyttöohjeet. Lisäksi huomasin, että tuotteiden hinnat vaihtelevat hiukan eri rautakaupoissa. Kun nyt mainostamaan aloitin, kerrottakoon, että Bauhausin hinnat olivat muita edullisempia.

Nyt pikkupöytä on saanut uuden sijoituspaikan kirjaston ja olohuoneen välissä. Eilen illalla taisin vilkuilla enemmän tätä entisöimääni pöytää kuin televisiota ja mukavia ilon ja tyytyväisyyden perhosia kisaili vatsassani.

Pitkään olen myös miettinyt uutta verhoratkaisua kirjastohuoneeseen. Siellä on ollut pitkä sivuverho ikkunan toisessa laidassa, mutta siirrettyäni takkahuoneen sohvan kirjastoon, on sivuverho ollut lähinnä nurkkaan rutatun poloisen näköinen. Varsinaista peittävää tarkoitusta tuolla kirjaston verholla ei tarvitse olla, koska ikkunassa on sälekaihtimet, eikä muuta peitettävää ole kuin kenties joskus liiaksi paistava aurinko.

Laskosverho ei tullut kyseeseen, sillä minulla ei ollut siihen tarvittavaa mekanismia eikä liioin tähän hätään riittävästi kangasta. Niinpä päädyin rullakappaan. Vanha, läpikuultava verhokangas päätyi uusiokäyttään. Jotta saisin kankaan riittämään 160 cm:n levyiseen ikkunaan, piti kangas kääntää vaakatasoon ja ommella kaksi verhoa pitkältä sivulta yhteen. Sauma ei haittaa, sillä se ei tule näkyviin vaan jää tuon rullan sisään. Verhoahan ei ole tarkoitus juurikaan tuolta rullalta alemmaksi aukaista. Ylä- ja alareunaan ompelin kujat puurimaa varten. Sellaiset löytyivät kellarista, jonne on erilaisia rakennustarpeiden jämiä kertynyt vuosien aikana vähän liikaakin. Yläreunan rimakujan päälle ompelin vielä sauman, jotta saatoin ripustaa verhon tavalliseen nipsuverhotankoon. Ompelutarpeistani löytyi vain silkkinauhaa, joten siitä ompelin nuo nauhat, jolla sain kiinnitettyä rullan. 

Koska vesisade on jatkunut ja radion mukaan tulee jatkumaankin, olen rauhassa urakoinut ompelukoneeni kanssa. Verhojen lisäksi ompelin myös uudet päälliset kirjaston sohvaan ja keinutuolin pehmusteisiin sekä kahteen pieneen rahiin. Olen joskus ostanut valmiiksi Ikeasta luonnonvalkoista paksuhkoa puuvillakangasta. Se on edullista, mutta kutistuu aika paljon pesussa. Koska en ollut kutistanut kangasta etukäteen, oli pakko jättää saumavaroihin vähän laajennusvaraa.

Kankaan käsittely ja ompeleminen oli ajoittain hiukan haasteellista, sillä minulla oli karvainen apulainen, jonka mielestä kankaan sisälle täytyi päästä möyrimään ja kurnuttamaan. Juuso on muutenkin enemmän tai vähemmän turhautunut, kun se ei voi olla ulkona. Ei se siellä pidempään haluaisi olla, mutta vakiopaikat pitäisi päästä nuuskimaan, eikä tuo sisävessakaan Juusoa erityisemmin kiinnosta. Tosin tänä aamuna kissalla oli kova hätä ja se tuli herättämään minut aamuviideltä. Kaikkialla oli pilkkosen pimeää ja sade ropisi aika napakasti. Puoliunessa päästin Juuson varastoon, jossa se parkkeerasi itsensä ulko-oven eteen odottamaan valjaiden kiinnitystä. Sillä välin vedin kodinhoitohuoneen ovet kiinni ja palasin omaan lämpöiseen sänkyyni. Myöhemmin aamulla noustuani saatoin todeta, että kissa oli käynyt hiekkalaatikolla ja nukkui täydessä unessa kodinhoitohuoneen penkillä. Eli se kyllä osaa käydä sisävessassaan niin halutessaan, mutta mieluummin se menee ulos tarpeilleen.

Ja jos ulkona onkin märkää ja harmaata, sisällä kukkii. Toinen kesän ulkokurituksessa olleista kaktuksista tuli heti sisälle päästyään täyteen nuppuja, jotka nyt toinen toisensa perään avautuvat. Se on kyllä tavattoman kaunis. Toinen kaktus on vaaleanpunainen ja kukkii yleensä vasta myöhemmin. 

Anoppi lahjoitti kukkiaan muutettuaan pienempään asuntoon ja tämä alakuvan köynnöskukka, jonka nimeä en tiedä, on jatkanut kukkimistaan meidän kodissamme, välittämättä muuton tiimellyksessä saaduista kolhuista.

Iltapäivä on jo pitkällä ja vihdoin sade näyttää ainakin taukoavan. Taivaalla näkyy jopa sinisiä aukkoja pilvimassassa. Nyt on ihan pakko lähteä haukkaamaan happea ulos. Pihamaalla tuskin mitään tuossa märkyydessä viitsii tehdä, mutta sopiva lenkki kylällä tekee hyvää.

Ja lopuksi muutama tietotekniikka-aiheinen vitsi:

Asiakas: En pääse tunnuksilla sisään.
IT-tuki: Oletko varma, että kokeilit oikeaa tunnussanaa?
Asiakas: Kyllä, näin kun työkaverini kirjoitti sen.
IT-tuki: Voitko kertoa minulle, mikä tuo tunnussana on?
Asiakas: Se oli viisi pientä tähteä.

***
Asiakas Hewlett Packard -tukeen: Laserprintterini on rikki.
IT-tuki: Minkä mallinen se on?
Asiakas: Se on Hewlett Packard.
IT-tuki: Joo sen tajuan, mutta onko se musta-valkoinen?
Asiakas: Ei, se on beige.

***
Asiakas: Yritän kirjoittaa ensimmäisen sähköpostini ja olen kirjoittanut kirjaimen a, mutta miten saan siihen sen pienen ympyrän ympärille?
IT-tuki: Onko kursori vielä siinä?
Asiakas: Ei, olen täällä yksin.

***
Asiakas: Olen ostanut internetin ja tarvitsen apua.
IT-tuki: Ok, miten pitkälle olet päässyt asentamisessa?
Asiakas: Olen avannut internet-laatikon.
IT-tuki: Ok, oletko kytkenyt kaikki johdot ja käynnistänyt tietokoneen?
Asiakas: Käynnistänyt tietokoneen? Ei minulla ole tietokonetta. Olen ostanut internetin.

***
Asiakas: Tietokoneeni jumiutuu koko ajan.
IT-tuki: onko sinulla monta ikkunaa auki?
Asiakas: Ei ole, mutta oveni on hieman raollaan.

Kahvivieraita odotellessa

Iltapäivän kahvivieraita odotellessani leikin Picasan kollaasitoiminolla, jolloin sain ympättyä samaan kuvaan kuukausittain kuvaamani Puutarhaportin sekä toisen kuvan Juuson päivätorkuista angervopensaissa. Oikeassa yläkulmassa on kaksi kuvaa toukokuulta, kulman kuva on otettu 2.5. ja sen viereinen kuva pari viikkoa myöhemmin. Keväällä muutokset näyttävät olevan sen verran nopeita, että kuvaaminen tiheämmin on perusteltua.

Tänään oli syksyn ensimmäinen pakkasaamu täällä pääkaupunkiseudulla. Meidän mittarimme näytti puoli kahdeksan aikaan -0.3 astetta. Tosin mittari on melko varjoisessa paikassa. Yleensäkin meidän pihallamme on kylmempää kuin esimerkiksi vastapäisen naapurin pihalla. Unohdin vilkaista alapihalle, josko siellä olisi kuuraa. Ukkokulta oli keittänyt aamukahvia ja voidellut jo leivätkin valmiiksi, mutta hän ei jäänytkään seurakseni aamupalalle vaan lähti katsomaan formulakisoja. No, mukavahan sitä on uppoutua sunnuntain sanomalehteen ilman minkäänlaista kiirettä.

Kahvivieraiden saapuessa Juuso nukkui tyytyväisenä työhuoneen tuolilla. Yhtäkkiä se ilmestyi olohuoneen oviaukkoon sanoen syvällä kurkkuäänellä "oi-oi-oi", minkä tiedän tarkoittavan sen kohta oksentavan vatsaansa nieltyjä karvatuppoja. Kysyin Juusolta, onko sillä huono olo, jolloin se jatkoi entistä tomerammin oivotteluaan kuulostaen siltä kuin se sanoisi on-on-on. Vieraisilla ollut 9-vuotias Vivian-tyttö ihmetteli ääneen, miten Juuso ymmärtää puhetta ja jopa vastaa kysymykseeni. Samassa kissa sitten yökkäsikin lattialle ruohon ja karvan sekaisen läntin. Vaikka kissan oksennuksia ei olekaan kovin hauska siivoilla, nauratti kuitenkin episodi Juuson fiksusta vastauksesta. Vaan harvoinpa tuo edes sisälle oksentaa. Pitää tänään muistaa harjata kissaa, vaihtaisiko kenties paksumpaa karvaa tilalle, kun tuntuu koko katti niin kovasti pölisevän.

Kävin myös tänään testaamassa uutta kameraani pihalla. En ole juurikaan ehtinyt sillä kuvaamaan, enkä ylipäätään kuvaamaan millään kameralla. Ulos lähtiessäni aurinko paistoi, mutta tuskin ennätin taloa kiertää, kun jo taivas oli mennyt pilveen ja alkoi satamaan jättikokoisia pisaroita, yhä tiheämpään tahtiin. Manasin jo mielessäni, etteikö nyt voisi edes yhtä päivää olla pelkkää paistetta. Onneksi kyseessä oli ilmeisesti ohi purjehtiva sadepilvi, sillä aika pian sisälle palaamisen jälkeen sade päättyi ja vähitellen myös aurinko tuli jälleen esiin. Iltapäivän aikana on kirkastunut entisestään, joskin edelleen taivaalla kulkee isojakin pilvenlohkareita. Tuuli tuntuu tulevan jostain hyvin kylmästä. Vieraita terassilla hyvästellessäni varpaat jäätyivät puukengissä. Vääjäämättä kuljemme kohti talvea. Hyrrr!

Lapion ja haravan liikutusta

Lilja Ercolano

Kaksi työteliästä päivää pihamaalla ja vihdoin on kaikki sipulit mullassa. Viherpeukalosta tuli tilattua liljoja ja tulppaaneja ja parista kaupasta tarttui niinikään mukaan muutama pussi. Lisäksi tuo kuvassa näkyvä laatikollinen pikkusipuleita on peräisin Vasemman rinteen kunnostuksesta. Tökkäsin takaisin multiin lukemattoman määrän Helmililjan ja Scillan sipuleita, mutta nämä pelastin rikkaruohojen ja muun kompostiin menevän maa-aineksen seasta. Outo juttu muuten, että kun lähtee pihalle jotain istuttamaan, siitä seuraa varsinainen ketjureaktio. Vaikka kuvittelisi, että kasvit ovat paikkansa jo tähän aikaan vuodesta löytäneet, syntyy uusia ideoita ja ajatuksia, kun vain lapion kellarista käteensä hakee. Niinpä iso tupas Jalopähkämöä lähti yläpihalta alapihan Ruusukivipenkkiin, josta taasen siirtyi samanmoinen tupas Hopeatäpläpeippiä sisäänkäynnin seutuville. Ja siinä ohessa sukelsi liuta sipuleita multaan.

Lilja Spring Pink

Oheiset kuvat kukkasista on Viherpeukaloiden nettisivuilta. Luultavasti rikon lakia julkaisemalla jonkun toisen kuvia, sivustolta ei kuitenkaan käynyt ilmi, kuka on ollut kuvaaja, joten en voi hänen nimeään edes tähän tiedoksi laittaa. Halusin laittaa itselleni muistiin, millaisia kukkia olen istuttanut, jotta tiedän ainakin itse odottaa niitä keväällä mullasta kasvaviksi. Hiukan kyllä istutussuunnitelmani lähti loppua kohti lentämään, enkä enää sisälle saavuttuani ollut aivan varma, mitä mihinkin istutussessiossa oli päätynyt.

Kuten odottaa saattoi, istutustyö oli hyvin sotkuista hommaa. Maa oli litimärkää ja nurmikolla kävelykin aiheutti litisevää ääntä ja nurmen tallaantumisen kuraisen liiskaiseksi. Neljän asteen lämpötila sai varpaat saappaissa palelemaan ja siksi pitikin käydä välillä kiskaisemassa villasukat saappaisiin. Multakin tuntui olevan enemmän kuraa kuin muhevaa multaa, mutta varsin lihavia kastematoja siellä kyllä asusteli. Ja edelleen niitä etanoita, joista tämä kesä taatusti tulee jäämään ainakin minun mieleeni. 

Tiikerililja Sweet Surrender

Saatuani ostosipulit multaan päädyin haravoimaan yläpihan käytäviä. Kyllä olikin lehtiä maassa, mutta vaahteroista niitä tulee vielä jonkin aikaa riittämään haravoitavaksi. Kyllähän sitä vielä haravoi, mutta lehtikasan siirtäminen kottikärryihin ja kottikärryistä johonkin sopivaan sijoituspaikkaan ei ole minulle niitä mieluisimpia hommia. Ensin mietin kasaavani erityisesti vaahteranlehtiä tyhjäksi jääneeseen jättikokoiseen multasäkkiin, mutta kärräsin ne sittenkin täytteeksi sireenimuuriin, jossa viimevuotiset lehdet olivat painuneet ja tehneet tilaa uudelle materiaalille.

Tänään jatkoin pihahommia. Eilen aurinko tuli esiin oikeastaan vasta myöhään iltapäivällä, jolloin olin jo lopettelemassa hommiani. Tänään ei aurinkoa näkynyt laisinkaan, mutta ei kyllä satanutkaan. Ilma oli mukavan raikasta ja sopivan lämpöistä, noin viisi astetta. 

Tulppaani Passionale

Tyhjensin yhden lehtikompostin (joka tosin oli puolillaan), jotta saisin tilaa tämän syksyn lehtijätteille. Kypsyneen kompostin kärräsin kasvilavoihin ja sekoitin niissä olevaan multaan. 

Huomasimme kesällä, ettei kasvilavoissa ollut oikein hyvää multaa. Olimme kaapineet niihin mullan lähinnä kasvimaalta, jonne toki vuosien mittaan on kärrätty kompostia läjäpäin. Multa tiivistyi lavoihin ja tuntui jotenkin köyhältä. Ensi keväänä täytyy jatkaa maan parannustehtävää, jotta saamme lavoista paremman sadon.

Sipuleitakin jäi perjantaipäivältä istutettavaksi - ne miljoona pikkuista Idänsinililjaa ja Kevätkirjotähteä sekä seassa myös Helmililjoja. Mitä isompi sipuli, sen helpompi istuttaa. Tämä on lähinnä minun mielipiteeni.

Tulppaani Blue Hero

Vaikka isoa sipulia varten täytyy kaivaa syvempi kuoppa, sujuu homma yleensä aika vikkelästi - etenkin, jos paikka on jo selvillä. Sen sijaan tuollaisten herneen kokoisten nypyköiden tunkeminen multaan vei kyllä aika paljon aikaa. Nyt niitä on tökitty ympäri tonttia mihin vain ikinä keksin. Yritin sipuleita istuttaessani miettiä, millaista tontilla on keväällä ja missä multa paljastuu lumesta milloinkin. Yleensä huomaan istuttaneeni sipulit aina kukkapenkkeihin, joissa saattaa jo muutenkin olla väriä aikaisin keväällä. Ja sitten ne tylsät mustanmullan alueet ovat vuodesta toiseen yhtä paljaita ja kaipaavat parannusta, mutta enhän minä sitä syksyllä enää muista. En vaikka olen ottanut varta vasten valokuvia paljaista paikoista, joihin kaipaan kevään väriloistoa. Ja joita takuuvarmasti päätän katsoa suunnitellessani sipulien hankintaa ja viimeistään lähtiessäni ostettuja sipuleita maahan laittamaan.

Tähtitulppaani Little Beaty

Myös tänään tuntui, että vähän täytyy haravanvarteenkin tarttua. Sipulistressin lisäksi minulle tuppaa näin syksyisin tulemaan myös haravointistressi. Kun sateisena päivänä katsoo ulos ikkunasta ja näkee pihalle kasaantuvien lehtien määrän, tulee sellainen tunne, ettei ikinä ole niin paljon aikaa, että ennen lumia tuon kaiken ehtisi haravoida. Ja jälleen tänään saatoin todeta, että haravointi on varsin joutusaa hommaa ja puhdasta tulee vikkelästi. Kun vihdoin kippasin kottikärryt omalle parkkipaikalleen ja laitoin haravan sen viereen odottamaan seuraavaa syksyistä urakointipäivää, olin tyytyväinen niin itseeni kuin näkymiin ympärilläni. Lehtiä jäi ihan riittävästi niin maahan haravoitaviksi kuin puista vielä alas leijailtaviksi, mutta hyvillä mielin totesin saaneeni aikaan enemmän mitä olin osannut ajatellakaan. Oli mukava lähteä sisälle, laittaa kuraiset vaatteet pesukoneeseen ja sukeltaa itse suihkuun.

PS. 
Näköjään liian tyytyväinen ei koskaan voi olla, sillä esikatselussa kaikki kuvat olivat sikinsokin ja jouduin niitä poistamaan saadakseni edes jotain tolkkua tähän juttuun. Ehkä minulle jonain päivänä aukenee, millä idealla blogger kuvia sallii sivustolle asetettavan.

.

Sipulistressiä ja kansisuuntaista valo-ongelmaa

Tänään en ole suinkaan käynyt erämaalammen maisemia kuvaamassa, vaan suihkinut siellä täällä. Nämä kuvat ovat jo viikon takaiset, mutten ole ehtinyt niitä sen enempää mihinkään ladata. Jos vain avaan tietokoneen, juutun lukemaan muiden blogeja ja kirjoittamaan niihin kommentteja. Siinä vierähtää hetki jos toinenkin ja niin jää jälleen kerran oman blogin päivitys. Puutarhassa ei ole pahemmin mitään voinut tehdä, sillä alituiseen sataa. Välillä kaatamalla, välillä tihkuttamalla, mutta takuuvarmasti meikäläisen kunnolla kastelemalla. Pari kertaa olen viettänyt tovin haravoimalla yläpihan käytäviä, jotta ihan kaikki maahan pudonneet lehdet eivät kenkien mukana kantautuisi sisätiloihin. Siihen se sitten onkin jäänyt.

Jo parina aamuna herätessä on ensimmäisenä mielessä ollut sipulit; kukkasipulit pitäisi jo vihdoin saada maahan. Apua, minulla on sipulistressi! Pelkään, että ehtii tulla pakkanen ja talvi ja minun sipulini sen kun odottavat istutusta. Tänään lähdin heti aamupalan jälkeen pihamaalle vakain aikomuksin päästä eroon sipulistressistä. Mutta ulkona satoi ja sataa yhä. Sateessa on äärimmäisen tylsä työskennellä ja siksi päätinkin palata sisähommiin. Niitäkin riittää.

Sain vanhemmiltani 60-luvun "puhelinpöydän" eli sellaisen pienen, ruskean värisen pöydän, joka sijaitsi kotonamme eteisessä ja sen päällä oli aikoinaan lankapuhelin. Nyt tuo pikkupöytä olisi joutunut roskiin ja niinpä pelastin sen. Pöydän lakkapinta on kolhiintunut ja läikikäs, joten sellaisenaan se olisi ollut aika ruma, joten päätin kunnostaa pöydän. Netistä löytyy onneksi monenmoista ohjetta ja vinkkiä, niin myös tähän entisöintiongelmaan. Kävin rautakaupasta ostamassa lakanpoistoainetta, jota sitten ryhdyin sivelemään pöydän pintaan. Aikansa vaikutettuaan saatoin kaapia aineen pois ja samalla lähti myös pintalakka. Sen jälkeen käsittelin pöydän puhdistusaineella ja lopuksi laitoin uuden, värillisen lakan päälle. Nyt pöytä saa kuivua huomisiltaan, jonka jälkeen käsittelen sen uudella lakkakerroksella. Olen toki ottanut kuvia eri vaiheista, mutta tässä vaiheessa lienee parempi keskittyä näihin erämaalammen maisemiin.

Minusta ei kyllä koskaan tule taitavaa entisöijää, sillä lyhyt pinnani laittaa tekemään hätäratkaisuja, jotka tuppaavat näkymään lopputuloksessa. Nyt kyllä tuntuu, että pöydästä saattaisi tulla aika hieno. Kunhan se ensin kuivuu. Ja jos olen tyytyväinen lopputulokseen, teen samanlaisen kunnostusoperaation myös vanhalle Singer-ompelukonepöydällemme.

Iltaisin olen tehnyt joko ristipistotöitä tai virkannut isoäidinneliöitä. Jostain kolahti päähäni idea ryhtyä tekemään torkkupeittoa isoäidinneliöistä. Ikinä aiemmin en ole sellaisia virkannut, mutta jälleen kerran netti pelasti ja löysin sieltä hyvän ohjeen sekä kuvallisena että sanallisena. Eihän tuo vaikeaa ole, mutta kun en ylipäätään ole mikään virkkaajamestari, en edes kisälli. Vaan hyvin lähti neliöt sujumaan ja mikä parasta, virkkaaminen onnistuu jopa telkkua katsoessa. Ainoa ongelma on kipeytyvät ranteet. Harmittaa, kun ihan kaikesta tekemisestä nykyisin kroppa jäykistyy, nivelet natisevat ja pienenkin harrastussession jälkeen olo on vaivainen ja kolottava. Miten sitä nuorena olikaan notkea ja taipuisa, eikä isommankaan aherruksen jälkeen välttämättä tuntenut jäykkyyttä tai särkyä. 

Onneksi on aktiivinen mieli, joka laittaa kokeilemaan ja tekemään kaikenlaista. Minusta tuntuu, että kaikesta huolimatta olen silloin parhaimmillani, kun elämässä on mielenkiintoisia projekteja. Harvoin vietän aikaani tekemättä mitään. Jos haluan laiskotella ja kuluttaa aikaa, teen sitä lukemalla, milloin mitäkin, mutta hyvää kirjaa ei voita mikään. Lukemista parempaa ajankulua en tiedäkään. Parhaillaan meneillään on Katja Ketun Kätilö, joka kertoo suomalaisnaisen rakkaudesta saksalaisupseeriin Lapissa toisen maailmansodan aikaan 1939-1944. Eipä ihme, että Katja Kettu on palkittu kirjoittajantaidoistaan, sillä erikoisen ja hienon kirjan hän on kirjoittanut. Nykyisin tykkään erityisen paljon kotimaisesta proosasta. Meillä on monta hyvää naiskirjailijaa, joita lukee mielikseen. Toisella sijalla tulevat dekkarit, eivätkä ainoastaan suomalaiset vaan koko skandinaavinen dekkarikirjailijajoukko tuottaa tavattoman mielenkiintoisia kirjoja.

Käydessäni tänään rautakaupassa, kuulin myyjien juttelevan renkaiden vaihtamisesta ja ensilumen saapumisesta. Hui kauhistus! Sateinen syksy on myös ollut varsin lämmin, eikä pihamaalle mennessä tai johonkin lähtiessä ole pahemmin tarvinnut vaatteisiin itseään pakata. Ei aikaakaan, kun taas täytyy kaivaa talvikengät ja -takit esille, kietoutua villahuiviin ja tunkea hiuksensa pipon sisään. Mitä vanhemmaksi tulee, sen enemmän pelkää liukastumista ja luidensa pilkkomista. Jospa sitä lunta nyt tulevana talvena sataisi ihan kohtuullisesti. Ei siis metritolkulla valkeutta, jota pitää aamu toisensa jälkeen luoda portilta pois, jotta pihasta pääsee rämpimättä muuallekin kulkemaan.

Aamulla ravistin omenapuista viimeiset hedelmät. Punakanelista satoi alas myös lehtiä. Viime vuodelta muistelen sireenien ja omenapuiden olleen varsin myöhään lehdessä. Kun nyt katsoo maisemaa, lehdettömiä ovat oikeastaan vasta tuomet, haavat ja jotkut koivut. Vaahterasta on toki pudonnut kasapäin lehtiä, mutta jäljellä on toinen mokoma. Luonnon väritys on edelleen kohtalaisen vihreää joukossa melkoisesti keltaista. Nurmikko on sitten edellisen leikkauksen (pari viikkoa sitten) kasvanut ja luultavasti se on vielä ainakin kertaalleen leikattava. Silloin saa myös silputtua lehtiä pienemmäksi. Vaahteranlehti on paksu ja kovapintainen muihin verrattuna ja maatuu hitaasti. Sen maatumista saa hyvin edistettyä ajamalla lehtien yli pari kierrosta ruohonleikkurilla. 

Ja vaikka jouluun on vielä kolmisen kuukautta aikaa, mainosmiehet ovat jo heränneet rustaamaan punaista ja kultaa niin telkkuun kuin painettuun sanaankin. Postilaatikkoonkin on posti tuonut ensimmäiset joulukatalogit. Kaupoissa on hyllyille viritetty metreittäin ulkovaloja, jotka toki tuovat valoa tähän syksyiseen pimeyteen, mutta kaiketi kuitenkin ensisijaisesti mielletään jouluun kuuluviksi. Kärsin lievästi sanoen tuon sipulistressin lisäksi myös kaksisuuntaisesta valo-ongelmasta, mikä tarkoittaa suomennettuna sitä, että haluaisin niin mielelläni ripustella kaikensorttisia valoja sisälle ja ulos, mutta kun pitäisi energiaakin säästää ja ajatella oman napansa sijasta koko tätä ainutlaatuista maapalloa. Siinä sitten mielessäni laidasta laitaan valo-ongelmaa tarkastellessani ja suuntaan jos toiseenkin pähkäillessäni aikaa kuluu ja energiaa säästyy. Ehkä Ukkokullan kannattaisi kytkeä minut johonkin generaattoriin tuottamaan ajatuksen voimalla sähköä. Näin tuo kallisarvoinen energia kuluu hukkaan pelkästään omassa nupissa pyöriteltynä.

Aurinkoinen tunnustus

 

Sain Sabun blogi - Satu`s blog:sta Sunshine-tunnustuksen. Näitä tunnustuksia on todella kiva saada, vaikken ole laisinkaan niin varma, olenko niitä ansainnut.

Tämän tunnustuksen saaneen täytyy vastata seitsemään kysymykseen ja jakaa tunnustusta muille blogeille sekä tiedottaa valituille heidän valinnastaan. Seuraan useita blogeja, joissa jokaisessa on jotain hyvää. Ajattelin jakaa tätä tunnustusta sellaisille blogeille, joilla on kohtalaisen vähän lukijoita. Josko tunnustus kannustaisi muitakin löytämään uusia ulottuvuuksia täällä blogimaailmassa. Erilaisia tunnustuksia ja haasteita on lyhyen ajan sisällä kiertänyt aika paljon, joten jokainen saa tykönänsä ihan itse päättää, ottaako tunnustuksen vastaan ja lähteekö sitä jakamaan eteenpäin.

Alla vastattavat kysymykset:

Lempinumero:   Se, jolla voittaa lotossa kylppärirempparahat (jos muistaa lotota)
Alkoholiton suosikkijuoma:   Kylmä vesi
Lempieläin:   Oma karvainen kotikissa Juuso
Facebook vai Twitter:   Facebook silloin tällöin
Intohimoni:   Mistä aloittaisin? suklaa, kirjat, leffat, puutarha.....
Suosikkiviikonpäivä:   Perjantai nyt mielessäin...
Suosikkikukka:   Onpa vaikea valinta, ehkä ruusu.

Näille blogeille haluaisin antaa Sunshine -tunnustuksen:

Hurahtanut
Puutarhan lumo
Puutarhastelua
Siilin pihalla
Suvipiha

Lemmikki innostui kukkimaan vielä syksyllä