Silkkaa laiskottelua tai sitten energian keräämistä

Lavatera trimestris 'Silver Cup' - Kesämalvikki

Suunnaton laiskuuden painolasti istuu olkapäilläni, enkä saa mitään järjellistä aikaan. En kyllä järjetöntäkään. Luultavasti mieleni kerää energiaa paria isompaa projektia varten. Sisäänkäynnin kukkapenkin mittava uudistus odottaa vain lähtölaukaisua. Myöhemmin syksyllä myös lavakaulusmaa on kohennuksen kohteena. Hyvä siis vähän vetää henkeä ja pyöritellä asioita ennen lapionvarteen tarttumista.

Lavatera trimestris 'Silver Cup' - Kesämalvikki

  
Lavakaulukseen kylvämäni kesäkukkasuosikki kesämalvikki on vihdoin alkanut avata nuppujaan. Kasvilla ei ole vielä korkeutta 20 senttiäkään, mutta pääasia, että kukkii. Vettä on kyllä tullut ihan runsaasti ja kuivana kautena kastelin ahkerasti. Mikä lie kasvien mitassa jumittaa. Kosmoskukissa ei ole vielä nuppuja. Eikä kyllä kovin paljon korkeutta niilläkään. Pysyvätpä paremmin pystyssä.

Digialis purpurea - Sormustinkukka

Sormustinkukat sen sijaan ovat korkeita ja muhkeita. Niin korkeita, että on helpompi kuvata niiden yksityiskohtia, kuin mahduttaa koko kasvi objektiivin ulottuville. Tällaisista korkeiden kasvien kuvaamisesta muistuu aina mieleen erään valokuvauskurssin opettaja, joka kehotti unohtamaan Eiffelin kuvaamisen, ellei saa sitä mahtumaan yhteen kuvaan.

Rosa gallica 'Rosa Mundi' - Kirjoapteekkarinruusu

Vesisateet latistivat ja nopeuttivat ruusupensaiden kukintaa. Ahkerasti ruusujeni ympärillä pörräsin ahmimassa niiden kauneutta. Kirjoapteekkarinruusu aloitti hiukan muita myöhemmin ja yhä siinä on avautumattomia nuppuja. On se vain käsittämättömän kaunis kaikessa erikoisuudessaan.

Rosa rugosa 'Ritausma'

  
Ritausma on erityisen herkkä vesisateille. Tänä vuonna siinä on ollut valtavia kukkaryppäitä, joita vesisade on hakannut. Nuppuja ei ole sentään aukeamatta mädäntynyt, mutta monet kukat ovat ruskettuneeet varsin nopeassa tahdissa.

Rosa Sommerwind

Rinteessä kasvava maanpeiteruusu Sommerwind on vihdoin alkanut avamaan lukuisia nuppujaan. Yksittäinen kukka on pieni, mutta isoina määrinä ne ovat kaunista katseltavaa. Nämä pienet ruusut saavat talvisin valtavan kasan kolauslunta päälleen. Alkuun asia huolestutti, mutta pian sain todeta, että ruusut pärjäävät hyvin painavan lumen alla. Lyhyt- ja rentovartisina ne painuvat maata vasten, kunnes lumen sulaessa on aika ponnistaa kohti valoa ja uutta kevättä.
 

Sanguisorba obtuse - Nuokkuluppio

Kiemurapenkin nuokkuluppio aloittaa myös kukintaansa. Sille on tainnut jäädä villapaidan napit avaamatta, kun nuput ovat vielä "vatsan" päällä kiinni.

Verbascum chaixii - Ranskantulikukka

Myös Mama's Garden -blogin Minnalta saatu ranskantulikukka on avautumassa muutaman varren voimin. Minua on peloteltu tulikukkien valtaamasta puutarhasta, mutta toistaiseksi siementaimia ei ole ympäristöön ilmaantunut. Tulikukalla on nyt neljäs kesä puutarhassamme. 
 

Monarda didyma 'Cambridge Scarlet' - Väriminttu

  
Sen sijaan väriminttu meinaa vallata koko Kiemurapenkin. Se luikertelee juurillaan ympäriinsä ja pieniä taimia kurkistelee vähän joka välistä. Kitkeminen on sentään kohtalaisen helppoa. Senkun kiskaisee voimakkaasti, niin hyvin lähtee. Muutaman työlään kitkentäurakan jälkeen olen oppinut ottamaan vakavasti "helposti leviävä" -termin ihan kaikkien kasvien kohdalla. Mieluummin istutan kolme hitaasti leviävää, kuin yhden salamana kaiken alan valtaavan. Tietenkin paikka ratkaisee. Jos voi kiertää ruohonleikkurilla kasvin ympäriinsä, ei leviävyys ole niin suuri ongelma.
 

Gaillardia aristata 'Kobold' - Syyssädekukka

  
Vuosi sitten kävimme naapurin Maritin kanssa Kaisaniemen Kasvitieteellisessä museossa. Elokuun lopulla siellä loistivat monet syyskukkijat, kuten kuvan syyssädekukka. Näkymä oli huikean kaunis niin minusta kuin perhosistakin. Päätin, että omaan pihaan pitää saada jotain samanlaista ja niin syyssädekukka Kobold saapui meille. Pyrin kokoamaan syksyllä perustettuun Syyspenkkiin syyskukkijoita ja ylipäätään kasveja, jotka houkuttelevat pörriäisiä. Kobold on osoittautunut oikeaksi valinnaksi. Pörriäiset siitä tykkäävät ja niin tykkään minäkin. Tanakka, runsaskukkainen ja kaunis. Kuin lukuisia aurinkoja kukkapenkissä.

Echinacea purpurea 'Magnus' - Punahattu

Punahattuja olen istuttanut useampaan kukkapenkkiin vuosien aikana. Se on osoittautunut häilähteleväksi luonteeksi. Tai pikemminkin sen talvehtiminen on epävarmaa. Nyt sitä kasvaa Päivänliljapenkin ja Kiemurapenkin lisäksi myös Syyspenkissä. Päätin jatkossa keskittää punahattujen kasvustot pariin paikkaan. Kahteen siksi, että testaan, kummassa ne viihtyvät paremmin. Syksyllä istutin punahattuja olopihan Allaspenkkiin. Keväällä ymmärsin paikan olevan aivan väärä ja siirsin punahatut Syyspenkkiin. Siirrossa yksi menehtyi, muut sen sijaan ovat nuppuvaiheessa. Jospa joskus voisin ihailla perhosten valtaamaa punahattujen metsikköä.
 

Dianthus x hybridus 'Rainbow Loveliness'

Syksyllä 2014 ostin Lontoossa ollessani puutarhalehden, jonka välissä oli Raibow Loveliness -neilikan siemeniä. Vasta tänä kesänä huomasin laittaa siemeniä multaan ja yksi pikkuruinen hapsutukka sieltä nousi. Muutama päivä sitten tein samaisista siemenistä uusintakylvön ruukkuihin varmistaakseni tämän kukan jatkuvuuden. Toivottavasti itävät ja saan näitä hapsutukkia lisää. Siemeniäkin jäi vielä muutama.

Yhtenä aurinkoisena päivänä terassin pöydällä tepasteli hämmästyneen oloinen heinäsirkka. Kaipa sitä ihmetytti voimakkaan auringonpaisteen luoma varjokuva itsestään. Ei soitellut viuluaan, jotta olisin voinut testata kuuloani. 

Myös amiraaliperhonen laskeutui sormustinkukalle kameran kanssa puutarhassa kävellessäni. Ressukka on menettänyt melkoisen osan siivistään. 

Passiflora caerulea - Kärsimyskukka

Iltapuhteeksi piti lähteä kameran kanssa kiertämään puutarhaa. Sen verran navakasti taas tuulee, ettei tarkentaminen taida onnistua. Ehkä jatkan energian lataamista tulevia puutarhatöitä varten paneutumalla Anu Patrakan "Syyllisyyden ranta" -dekkarin pariin.

Sipulistressiä ja kansisuuntaista valo-ongelmaa

Tänään en ole suinkaan käynyt erämaalammen maisemia kuvaamassa, vaan suihkinut siellä täällä. Nämä kuvat ovat jo viikon takaiset, mutten ole ehtinyt niitä sen enempää mihinkään ladata. Jos vain avaan tietokoneen, juutun lukemaan muiden blogeja ja kirjoittamaan niihin kommentteja. Siinä vierähtää hetki jos toinenkin ja niin jää jälleen kerran oman blogin päivitys. Puutarhassa ei ole pahemmin mitään voinut tehdä, sillä alituiseen sataa. Välillä kaatamalla, välillä tihkuttamalla, mutta takuuvarmasti meikäläisen kunnolla kastelemalla. Pari kertaa olen viettänyt tovin haravoimalla yläpihan käytäviä, jotta ihan kaikki maahan pudonneet lehdet eivät kenkien mukana kantautuisi sisätiloihin. Siihen se sitten onkin jäänyt.

Jo parina aamuna herätessä on ensimmäisenä mielessä ollut sipulit; kukkasipulit pitäisi jo vihdoin saada maahan. Apua, minulla on sipulistressi! Pelkään, että ehtii tulla pakkanen ja talvi ja minun sipulini sen kun odottavat istutusta. Tänään lähdin heti aamupalan jälkeen pihamaalle vakain aikomuksin päästä eroon sipulistressistä. Mutta ulkona satoi ja sataa yhä. Sateessa on äärimmäisen tylsä työskennellä ja siksi päätinkin palata sisähommiin. Niitäkin riittää.

Sain vanhemmiltani 60-luvun "puhelinpöydän" eli sellaisen pienen, ruskean värisen pöydän, joka sijaitsi kotonamme eteisessä ja sen päällä oli aikoinaan lankapuhelin. Nyt tuo pikkupöytä olisi joutunut roskiin ja niinpä pelastin sen. Pöydän lakkapinta on kolhiintunut ja läikikäs, joten sellaisenaan se olisi ollut aika ruma, joten päätin kunnostaa pöydän. Netistä löytyy onneksi monenmoista ohjetta ja vinkkiä, niin myös tähän entisöintiongelmaan. Kävin rautakaupasta ostamassa lakanpoistoainetta, jota sitten ryhdyin sivelemään pöydän pintaan. Aikansa vaikutettuaan saatoin kaapia aineen pois ja samalla lähti myös pintalakka. Sen jälkeen käsittelin pöydän puhdistusaineella ja lopuksi laitoin uuden, värillisen lakan päälle. Nyt pöytä saa kuivua huomisiltaan, jonka jälkeen käsittelen sen uudella lakkakerroksella. Olen toki ottanut kuvia eri vaiheista, mutta tässä vaiheessa lienee parempi keskittyä näihin erämaalammen maisemiin.

Minusta ei kyllä koskaan tule taitavaa entisöijää, sillä lyhyt pinnani laittaa tekemään hätäratkaisuja, jotka tuppaavat näkymään lopputuloksessa. Nyt kyllä tuntuu, että pöydästä saattaisi tulla aika hieno. Kunhan se ensin kuivuu. Ja jos olen tyytyväinen lopputulokseen, teen samanlaisen kunnostusoperaation myös vanhalle Singer-ompelukonepöydällemme.

Iltaisin olen tehnyt joko ristipistotöitä tai virkannut isoäidinneliöitä. Jostain kolahti päähäni idea ryhtyä tekemään torkkupeittoa isoäidinneliöistä. Ikinä aiemmin en ole sellaisia virkannut, mutta jälleen kerran netti pelasti ja löysin sieltä hyvän ohjeen sekä kuvallisena että sanallisena. Eihän tuo vaikeaa ole, mutta kun en ylipäätään ole mikään virkkaajamestari, en edes kisälli. Vaan hyvin lähti neliöt sujumaan ja mikä parasta, virkkaaminen onnistuu jopa telkkua katsoessa. Ainoa ongelma on kipeytyvät ranteet. Harmittaa, kun ihan kaikesta tekemisestä nykyisin kroppa jäykistyy, nivelet natisevat ja pienenkin harrastussession jälkeen olo on vaivainen ja kolottava. Miten sitä nuorena olikaan notkea ja taipuisa, eikä isommankaan aherruksen jälkeen välttämättä tuntenut jäykkyyttä tai särkyä. 

Onneksi on aktiivinen mieli, joka laittaa kokeilemaan ja tekemään kaikenlaista. Minusta tuntuu, että kaikesta huolimatta olen silloin parhaimmillani, kun elämässä on mielenkiintoisia projekteja. Harvoin vietän aikaani tekemättä mitään. Jos haluan laiskotella ja kuluttaa aikaa, teen sitä lukemalla, milloin mitäkin, mutta hyvää kirjaa ei voita mikään. Lukemista parempaa ajankulua en tiedäkään. Parhaillaan meneillään on Katja Ketun Kätilö, joka kertoo suomalaisnaisen rakkaudesta saksalaisupseeriin Lapissa toisen maailmansodan aikaan 1939-1944. Eipä ihme, että Katja Kettu on palkittu kirjoittajantaidoistaan, sillä erikoisen ja hienon kirjan hän on kirjoittanut. Nykyisin tykkään erityisen paljon kotimaisesta proosasta. Meillä on monta hyvää naiskirjailijaa, joita lukee mielikseen. Toisella sijalla tulevat dekkarit, eivätkä ainoastaan suomalaiset vaan koko skandinaavinen dekkarikirjailijajoukko tuottaa tavattoman mielenkiintoisia kirjoja.

Käydessäni tänään rautakaupassa, kuulin myyjien juttelevan renkaiden vaihtamisesta ja ensilumen saapumisesta. Hui kauhistus! Sateinen syksy on myös ollut varsin lämmin, eikä pihamaalle mennessä tai johonkin lähtiessä ole pahemmin tarvinnut vaatteisiin itseään pakata. Ei aikaakaan, kun taas täytyy kaivaa talvikengät ja -takit esille, kietoutua villahuiviin ja tunkea hiuksensa pipon sisään. Mitä vanhemmaksi tulee, sen enemmän pelkää liukastumista ja luidensa pilkkomista. Jospa sitä lunta nyt tulevana talvena sataisi ihan kohtuullisesti. Ei siis metritolkulla valkeutta, jota pitää aamu toisensa jälkeen luoda portilta pois, jotta pihasta pääsee rämpimättä muuallekin kulkemaan.

Aamulla ravistin omenapuista viimeiset hedelmät. Punakanelista satoi alas myös lehtiä. Viime vuodelta muistelen sireenien ja omenapuiden olleen varsin myöhään lehdessä. Kun nyt katsoo maisemaa, lehdettömiä ovat oikeastaan vasta tuomet, haavat ja jotkut koivut. Vaahterasta on toki pudonnut kasapäin lehtiä, mutta jäljellä on toinen mokoma. Luonnon väritys on edelleen kohtalaisen vihreää joukossa melkoisesti keltaista. Nurmikko on sitten edellisen leikkauksen (pari viikkoa sitten) kasvanut ja luultavasti se on vielä ainakin kertaalleen leikattava. Silloin saa myös silputtua lehtiä pienemmäksi. Vaahteranlehti on paksu ja kovapintainen muihin verrattuna ja maatuu hitaasti. Sen maatumista saa hyvin edistettyä ajamalla lehtien yli pari kierrosta ruohonleikkurilla. 

Ja vaikka jouluun on vielä kolmisen kuukautta aikaa, mainosmiehet ovat jo heränneet rustaamaan punaista ja kultaa niin telkkuun kuin painettuun sanaankin. Postilaatikkoonkin on posti tuonut ensimmäiset joulukatalogit. Kaupoissa on hyllyille viritetty metreittäin ulkovaloja, jotka toki tuovat valoa tähän syksyiseen pimeyteen, mutta kaiketi kuitenkin ensisijaisesti mielletään jouluun kuuluviksi. Kärsin lievästi sanoen tuon sipulistressin lisäksi myös kaksisuuntaisesta valo-ongelmasta, mikä tarkoittaa suomennettuna sitä, että haluaisin niin mielelläni ripustella kaikensorttisia valoja sisälle ja ulos, mutta kun pitäisi energiaakin säästää ja ajatella oman napansa sijasta koko tätä ainutlaatuista maapalloa. Siinä sitten mielessäni laidasta laitaan valo-ongelmaa tarkastellessani ja suuntaan jos toiseenkin pähkäillessäni aikaa kuluu ja energiaa säästyy. Ehkä Ukkokullan kannattaisi kytkeä minut johonkin generaattoriin tuottamaan ajatuksen voimalla sähköä. Näin tuo kallisarvoinen energia kuluu hukkaan pelkästään omassa nupissa pyöriteltynä.