sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kymmenen Kuvaa Kesään

Otan osaa Kymmenen Kuvaa Kesään -kuvahaasteeseen. Tarkoituksena on kuvata samaa kohdetta 10 kk ajan ja tehdä niistä kuvakollaasi.

Koska ehdin haasteeseen "mattimyöhäisenä", kaivoin ensimmäisen kuvani arkistoista. Se on kuvattu syyskuun ensimmäisellä viikolla työhuoneen ikkunasta ja ulkona sataa kaatamalla.
Näkymä työhuoneen ikkunasta perjantaina 7.9.2011



 Näkymä työhuoneen ikkunasta sunnuntaina 21.10.2012
(älkää antako Juuson juoksunarun häiritä)
  

Näkymä työhuoneen ikkunasta sunnuntaina 21.10.2012
(älkää antako Juuson juoksunarun häiritä)


 Näkymä keittiön ikkunasta sunnuntaina 21.10.2012



Tämä sunnuntaipäivä on valjennut harmaana ja hämäränä. Mittari näyttää runsasta +5 lämpöastetta ja päivän kääntyessä iltapäivän puolelle alkoi jälleen sataa. Ei onneksi kaatamalla, kuten edellisiltana, mutta sen verran kastelevana, ettei tee mieli mennä ainakaan pihalle haravoimaan. Olen käyttänyt ulkotöistä vapaan päivän pesemällä pyykkiä ja järjestelemällä työhuonettani. Jostain kumman syystä työpöydälle tuppaa kasaantumaan papereita ja lehtiä, ompelupöydälle irronneita nappeja ja ratkenneita saumoja. Sitten seuraa päivä, jolloin jostain löytyy virtaa niin paljon, että tekemättömien töiden kasa alkaa sen verran innostaa, että napit ja saumat tulee ommeltua, paperit löytävät mappeihinsa ja työpöydällä on jälleen tilaa.



  .

9 kommenttia:

  1. Kauniita syyskuvia. Vettä, vettä ja vettä. Nyt alkaisi jo tosiaan riittää nuo sateet. Onneksi sain sentään kaikki talon ikkunat pestyä ja pihallakin työt ovat aika hyvällä mallilla. Allaspumput, kesäkukkaruukut ja muu tilpehööri pesty ja viety varastoon. Nurmikko pitäisi vielä päästä leikkaamaan ja kalkitsemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Ikkunanpesu on iso ja ei niin kiva homma, joten hyvä, että olet saanut sen pois päiväjärjestyksestä. Tänään näyttäisi tulevan aurinkoinen, joskin kolea päivä. Ei siis sadetta, joka on todella mukavaa.

      Poista
  2. Kaunis näky on sinun ikkunoista,niin värikästä, upea:)

    VastaaPoista
  3. Voi, onko Juusolla juoksunaru. Kiva! Sulla näyttä olevan Pollekin pihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, ohessa linkki tekstiin, jossa kerroin Juuson ulkoilusysteemeistä
      http://rikkaruohoelamaa.blogspot.fi/2012/09/ja-niin-saapui-syys.html#links
      eli Juuso tosiaan ulkoilee juoksunarussa.
      Pollen nimi on Bertta ja isäni teki sen tyttärelle 20 vuotta sitten. Aika on hiukan hiukan kolhinut heppaa, linnut syöneet sen harjan ja hännän useampaan kertaan, mutta sympaattinen otus se edelleen on.

      Poista
  4. Ihana polle sulla pihassa <3

    Sadetta on saatu ihan liian kanssa jo. Kyllä tänään on ollut mukava lähteä ulkoilemaan,kun aurinko paistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pollen nimi on Bertta ja isäni teki sen tyttärelle 20 vuotta sitten. Aika on hiukan hiukan kolhinut heppaa, linnut syöneet sen harjan ja hännän useampaan kertaan, mutta sympaattinen otus se edelleen on.
      Meidän alapiha ei ole milloinkaan ollut niin märkä ja löllö kuin se nyt on. Mutta tänään paistoi aurinko ja oli ihanaa olla ulkona.

      Poista
  5. Kaunis näkymä ikkunastasi.
    Siellähän on vielä niin värikästa.
    Kaunis leikkimökki, ja heppa pihalla.
    Mukavaa viikko sinne teille!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!