Yölaulajia kuuntelemassa

Vielä eilispäin sai pyyhki hikeä otsalta, mutta tänään heräsimme sateen lotinaan ja kaukana jyrisevään ukkosen kumuun. Eipä kyllä erityisemmin harmittanut, sillä luonnon järjestämä kastelu on varsin terveellistä ihan kaikille puutarhan kasveille. Kun vesisade lisäksi oli sellaista tasaisen rauhallista, eikä mitään kaatosadetta, sen kasteluvoima näytti erityisen hyvältä. Kaatosade olisi vain saanut veden norumaan pitkin kuivaa maan pintaa mahdollisiin ojiin ja painanteisiin. Toki se sieltäkin olisi ajallaan imeytynyt maahan, mutta ensin hiljakseen kostunut maa imee paremmin taivaalta tulevan veden.

Kylmäksi ei säätä voi nytkään väittää, 20 asteen paremmalla puolella kiikutaan edelleen ihan tukevasti. Nyt vain pitää hartaasti toivoa, ettei sateinen sää jää viikkokausiksi pyörimään juuri meidän kylän päälle. Kunhan ihan sopivasti vähän aikaa kastelisi ja sitten muuttuisi jälleen aurinkoiseksi. En nyt niin hellettäkään kaipaa, sillä se estää kaikenlaisen puuhaamisen pihamaalla ja pakottaa istumaan varjossa hikeä otsalta pyyhkimässä tahmeaan ihoon liimautuvia hyttysiä lätkien, minkä siltä hien pyyhinnältä kerkiää. Mutta aurinkoa, aurinkoa saa olla. Sopivasti ja vähän enemmänkin.

Villa Elfvikin luontotalo on Espoon kaupungin ympäristövalistuskeskus. Luontotalo tarjoaa luonto- ja ympäristötietoutta eri muodoissaan. Elfvikissä on luontopolkuja, joista osa kulkeea pitkospuita pitkin ja lintutorni. Villa Elfvikin rakennutti asuintalokseen vapaaherratar Elvira Standertskjöld vuonna 1904, ja sen suunnitteli arkkitehti Mauritz Gripenberg. Rakennus edustaa englantilaisvaikutteista jugendia ja on rakennushistoriallisesti arvokas. Standertskjöldien kuoltua rakennus päätyi monien välivaiheiden kautta Espoon kaupungin omistukseen vuonna 1985, minkä jälkeen se kunnostettiin. Vuonna 1992 se avattiin yleisölle. Villa Elfvik sijaitsee Laajalahden rannalla, Leppävaaran ja Tapiolan kaupunkikeskusten välillä. Alkujaan sen lähettyvillä oli myös venelaituri, mutta koska sen edustalla oleva osa Laajalahtea on vähitellen kasvanut täyteen ruovikkoa, sinne ei nykyisin enää pääse veneellä. (Lähde: wikipedia)

Laajalahden luonnonsuojelualue on yksi parhaista lintuvesistä Etelä-Suomessa.
Lähellä Villa Elfvikin luontotaloa sijaitseva Laajalahden luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1989. Se on lähes 200 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue, jonka tarkoituksena on paitsi suojella matalaa merenlahtea myös mahdollistaa alueen käyttö luonnonharrastukseen.
Laajalahti on Etelä-Suomen parhaita lintuvesiä ja myös kansainvälisesti arvokas.
Se on tärkeä sekä runsaalle pesimälinnustolle että tuhansille muuttomatkoillaan levähtäville linnuille. Lahden luontoon pääsee tutustumaan helposti luontopoluilta. Villa Elfvikistä lähtevä lähipolku on rakennettu niin, että retkeily pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa on mahdollista. Villa Elfvikin lintutorniin pääsee myös pyörätuolilla. Toinen lintutorni sijaitsee Otaniemen puolella, Konemiehentieltä lähtevän polun varrella.

Osoite: Elfvikintie 4, 02600 Espoo (Lähde: visitespoo)

Eilen illalla olin mielenkiintoisessa paikassa ja tilaisuudessa. Ystäväni pyysi minua kanssaan Espoon Laajalahdessa sijaitsevaan Villa Elfvikin luontotaloon  Alkukesän lintuyö -tapahtumaan. Ohjelmallinen tapahtuma alkoi klo 20 musiikkiesityksellä ja leikkimielisellä lintuvisailulla. Sitten tarjolla oli Villa Elfvikin tukiyhdistyksen tarjoamaa maukasta sienikeittoa sekä kahvit. Luontotaloon oli saapunut runsaasti lintuharrastajia ja muutama ihan aito ornitologikin. Klo 22:n jälkeen porukka jakautui kolmeen eri pituisen matkan kulkevaan ryhmään. Ystävämme kanssa valitsimme keskipitkän retken ja lähdimme jonossa oppaan perässä kuuntelemaan kesäyön laulajia: viita- ja luhtakerttusia, laulurastaita sekä satakieliä.

Huomaa vasemmalla tuomenkehrääjäkoin seitittämät puut

Alkumatkan kävelimme leveähköä hiekkapintaista kevyenliikenteen raittia ja väistelimme suhisten ohi vilistäviä pyöräilijöitä. Oikealta puolelta kuului Kehä I:n tasaista autoliikenteen hurinaa ja vasemmalta rantaniitylle kesätöihin tuodun raaseporilaisen kyyttökarjan ammumista. Vähitellen korva tottui erottamaan myös muita ääniä ja illan yhä hämärtyessä satakielten ja laulurastaiden luritus täytti ilman. Poikkesimme raitilta niityillä ja lehdossa kulkeville pitkospuille pysähdellen hetkittäin kuuntelemaan oppaan kertomuksia ja lintujen laulua. Välillä kenkien alla rapsahteli, kun pitkospuille nousseet lukuisat kotilot kohtasivat matkansa pään kulkijoiden askelten alla.

Tuomenkehrääjäkoin saavutuksia tuomissa

Luonnosuojelualueella kasvaa runsaasti tuomia, jotka olivat muuttuneet aavemaisiksi tuomenkehrääjäkoin kutomien harmaiden seittien päällystämisiksi kummituksiksi. Paikoitellen näitä aavepuita oli isoina ryhminä ja koit olivat kutoneet seittiä puiden ohessa vieressä oleviin kantoihin ja jopa kyyttökarjan omalle alueelleen rajaaviin aitoihin. Etenkin myöhäisillan hämäryydessä näky tuntui suorastaan karmivalta.

Oppaan ja retkeläisten harmiksi emme kuulleet ainuttakaan kerttusta, mutta lohdutukseksi sentään näimme yhden lehtokurpan lentävän päidemme yli ja saimme asiantuntevaa opastusta ko. linnun tunnistamiseen juuri sen siipien lepakkomaisen liikehdinnän vuoksi. Huomaamatta aika kului ja luontotalolle palatessamme oli jo juuri niin pimeää tai paremminkin hämärää, kuin suomalaisessa alkukesän yössä ylipäätään voi olla. Palasin yönhiljaista moottoritietä ajaen kotiin ja sain nukkumaan mennessäni seurakseni rapsutettavaksi mammaa ikävöineen kissanketaleen.

Jokaisen pitäisi kyllä valvoa edes yhtenä kesäyönä, sillä siinä on totisesti omanlaistaan taikaa. Monenlaisia ääniä, tuoksuja ja tunnelmaa, joita muistellen jaksaa talvella taas odottaa tulevaa kesää.

Etanoiden kirjomat kuunliljat

Tähän saakka tämä kesä on ollut pelkkää juhlaa: aurinkoa, lämpöä ja kukkien kauneutta. Hyttysten paljouskaan ei ole päässyt pahemmin näitä arjen nautintoja himmentämään. Aina pitää paratiisissa olla kuitenkin muutama käärmeen retale ja tokihan ne vähitellen alkavat tulla esiin. Tässä tapauksessa huomasin aamulla etanoiden järsineen alapihan kuunliljojen lehdistä reikäkuviollisia. Seuraavaksi totesin yhden jos toisenkin ruusupensaan versojen ja lehtien käpristyneen, joten jonkinsortin kirvaa tai toukkaa on ilmaantunut haastamaan minut taistelemaan kukkapaljouden puolesta. 

Mitä lie ötökkää ruusupensaassa

Päätin kuitenkin aloittaa päivän työrupeaman raparperilehtilaattojen tekemisellä ja valmistauduin nappaamalla sisältä veitsen ja terassilta korin suunnistaen kohti rapskumaata. Kuivuuden vuoksi osa varsista on laihanlaisia, mutta lehdet ovat kyllä kasvaneet ihan mukavan kookkaiksi. Pilkoin varret koriin sisälle vietäviksi ja lehdet lajittelin koon mukaan pariin pinoon odottamaan jatkoa. 

Rapskuja nyhtäessäni totesin yön ja aamun sateen hakanneen osan ruusupensaista lakoon maahan. Harmittelin, että olisi sittenkin pitänyt syksyllä leikata kaikki hansaruusut tapille. Leikkasin vain osan ja osan pitkiksi jätin ajatuksella, että tulisi ainakin jokunen kukka. Eihän ne pysy pystyssä, kun pitkän huiskean varren päässä on painava lehtiruusuke. No, en kyllä niitä nyt ala leikkaamaan, sillä ruusukkeissa on jo nuppuja.

Rapskulehtilaatat piilossa kuivumassa

Miten nuo työt tuppaavat aina matkan varrella lisääntymään ja muuttumaan. Sen sijaan, että olisin keskittynyt laastihommiin, kipaisin kellariin etsimään sopivia kepakoita, jotta saisin tehtyä ruusuille tuet. Lopulta sain nuijittua maahan kolme reipasta seivästä ja sidottua ruusunvarret niiden väliin pystyyn. Sateessa kastuneiden ruusupuskien parissa touhuaminen oli kastellut minut läpimäräksi ja ennen laastipuuhiin ryhtymistä piti käydä vaihtamassa vaatteet.

Edellisen laastisatsin tuotoksia

Kuivat vaatteet ylleni puettuani kippasin säkillinen laastia kottikärryihin, joukkoon annos vettä ja eikun sekoittamaan. Kolme säkillistä oli jo lätkitty muovin päälle asetetuille lehdille, kun taivaalta alkoi hissukseen sataa vettä. En yhtään pidä isompien projektien keskeytyksistä. Etenkin sotkuiset hommat tekisin mielelläni alusta loppuun ja sen jälkeen tarvikkeiden siivous ja pesulle. Niinpä päätin sotkea vielä neljännen eli viimeisen laastisäkillisen ja valmistaa loput laatat. Olipahan aikamoista kiriä kastumisen ja laattojen valmistuksen kanssa. Vesisade senkun kiihtyi ja minä lätkin laastia silmälasit huurussa. Pelkäsin jo, että kohta laasti vesittyy liikaa ja osa työstä menee täysin harakoille. Vihdoin laatat oli peitetty, työvälineet pesty ja jälleen sisälle vaatteita vaihtamaan.

Pikkaisen on sellainen tuntu, ettei vain osa työstä olisi mennyt hukkaan turhan hosumisen vuoksi. Aina kannattaisi mieluummin tehdä vähän ja kunnolla kuin paljon ja hutiloiden. No, aika näyttää. Kuivukoon rauhassa.

Unikon nuppu

Eilisellä linturetkellä opas tokaisi jossain välissä, että käkikin lienee jo tältä kesältä kukkumisensa kukkunut. Eräs rouva totesi siihen, ettei suinkaan, hän oli kuullut kukuntaa vielä eilen aamulla. Minusta tuntuu, ettei meidän lähistöllä käki ole milloinkaan aiemmin kukkunut niin aktiivisesti kuin tänä keväänä/kesänä. Kuin eiliselle lintuoppaan tokaisulle vastineeksi käki päätti tänään antaa oikein perjantaipäivän konsertin. Se lenteli tässä aivan meidän talon läheisyydessä ja kukkui pitkiä sarjoja. Välillä kuulosti, kuin sen ääni olisi ajoittain suorastaan käheytynyt pitkästä kukunnasta. Yritin tiirailla, näkisinkö kukkujaa, sillä aivan läheltä sen ääni kuului, mutta en kyllä saanut sitä paikallistettua. Hetki sitten joimme kahvit yläterassilla ja jälleen alkoi kukkuminen. Kilpaa tietä pitkin kilkutellen kulkeneen jäätelöauton kanssa käki kukkuu edelleen.

Rhodo Nova Zembla

Ystävät hyvät, olen tänäänkin käynyt lukemassa kaikkia hienoja puutarhablogejanne ja ihastellut kauniita kuvianne. Katjalla oli niin upeita lintukuvia, että niitä voisi käyttää vaikka opetustarkoituksiin. Saila, Emilie, Saraheinä, Sussi, Sylvi, Niina, Ilona ja lukuisat muut. Kaikilla on nyt niin paljon hienoja puutarhajuttuja ja mielenkiintoista kerrottavaa, joita pitäisi voida laittaa tapahtumattomien talvipäivien varalle varastoon. Oli kuitenkin pakko pidättäytyä tällä kertaa kommentoimasta, sillä muuten en mitenkään olisi ehtinyt kirjoittamaan omaa blogiani. Tai tekemään rapskulehtilaattoja, tai syömään tai keittämään Ukkokullalle kahvia ja rapsuttamaan kissaa. 

Viettäkäähän leppoisa viikonloppu vaikka tähän tapaan:

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

-Tove Jansson -

  


.