Varislapsen raakkumista herukoita poimiessa

Yhtä pensasta lukuunottamatta punaherukat on nyt kerätty ja pakastettu. Viime vuotista mehua on vielä jäljellä, joten nyt en keitä marjoja mehuksi. Muutenkin meidän mehun käyttö on aika marginaalista. Marjoja tulee laitettua puuroon ja leivonnaisiin. Osan pakastetuista marjoista annan lapselle ja toiselle veljelleni. Oheinen kuva on otettu noin viikko sitten, jolloin oli vielä vähän raakojakin marjoja, mutta nyt meidän pihassa marjat olivat kypsiä. Vain siinä yhdessä, jonka jätimme keräämättä, on vielä jonkin verran raakoja. Pensas kun sijaitsee aika varjoisessa paikassa. 

Viimeinenkin mustaherukkapensas on kuoleman kielissä. Siinä on ollut jo useamman vuoden ajan mm. äkämäpunkkia ja muutenkin sen marjominen on ollut surkeaa. Nyt pensas saa mennä. Tilalle täytynee käydä katsastamassa uusia mustaherukoita. Josko löytäisi vähemmän äkämäpunkille alttiin lajikkeen.

Valkoherukkapensaani on vasta vuoden vanha ja siinä on muutama ihan kohtuullisen kokoinen terttu. Päästään siis maistamaan. 

Parin päivän ajan olen nauttinut ihanasta rauhasta ja hiljaisuudesta poimiessani herukoita alapihalla. Aurinko on porottanut erityisen helteisesti ja tänään myös paarmat pörräsivät ympärilläni napsien välillä paloja jaloistani, joten aika ajoin huitominen otti jo hieman pattiin. Aamupäivän hiljaisuuden kuitenkin keskeytti selkäni takaa kuuluva äänekäs raakkuminen. Varislapsi siellä pomppi pitkin puutarhaa ja ilmeisesti kutsui emoaan. Välillä raakkuminen kiihtyi aika väkeviinkin mittasuhteisiin ja mietin, missä lapsosen emo oikein viipyy. Toinen kun kiljuu nokka auki kohti taivasta. Kerran varislapsen luokse pyrähti aikuinen varis, mutta ei se kyllä ainakaan mitään syötävää lapselle tuonut. Aikansa varislapsi kiljui ja hyppeli omenapuiden alla ja sitten se siirtyi metsikköön. Koko poimimisen ajan kuulin sen huutavan, välillä rauhallisemmin, välillä tosi kovasti raakkuen. En tunne varisten tapoja, mutta hartaasti toivon, että vanhemmat löysivät lapsensa tai toisinpäin.

Ihana kirjoapteekkarinruusuni tehtailee yhä uusia kukkia. Toiset ovat kovinkin vaaleita ja toiset taas tällaisia kirkkaampia. Eilen tein yhteenvedon ruusupensaistani. Niitä on nyt 11 erilaista. Miksikö niistä pitäisi jotain yhteenvetoja tehdä? Yksinkertaisesti siitä syystä, että eri ruusuilla on omat kasvutapansa. Tarkoitukseni on hankkia lisää ruusupensaita ja noiden jo olemassa olevienkin kannalta on tärkeää tietää, millaisen tilan niille varaan. Sammalruusu näyttää pysyvän melko pienikokoisena, kun taas suviruusu saattaa kasvaa jopa kolmimetriseksi.

Marjojen poimimisen lisäksi en ole saanut puutarhassa yhtään mitään aikaan. Kohta alkaa olla nurmenleikkuunkin aika, mutta olo on harvinaisen vetelä. Osittain se johtunee tästä lämmöstä, mutta osan voi laittaa ihan rehellisesti saamattomuuden piikkiin. Välillä tulee tällaisia kausia, jolloin on äärimmäisen vaikea saada mitään projektia alulle. Yleensä sentään korjaan tekemisistäni syntyneet jäljet, mutta eilen nyhdin naapurin aidan vieressä olevien herukkapensaiden takaa rikkaruohoja ja yhä ne lojuvat nurmikolla odottamassa poiskiikuttajaa. Ehkä tuo viime viikonvaihteen remppaprojekti imi sen verran mehuja, ettei nyt pääse uudestaan työn makuun. Puutarhassa kyllä olisi tekemistä.

Netistä löysin tällaisen coctailehdotuksen rikkakasvien hävittämiseen. Ehkä sitä voisi kokeilla, ei ole ainakaan kovin pahaa myrkkyä. Viinietikkaa, suolaa ja tiskiainetta.

Jollen ole vielä ehtinyt riittävästi omakasvattamiani kukkia kehuskella, niin tulkoon sitten tämäkin kerta. Vihdoin on pelargoniani ryhtynyt kukkimaan. Tämän 'Inspire Pink' in siemenet taisin ostaa Plantagenistä. Ei siis mikään erikoisuus tai harvinaisuus, mutta ihan itse kasvatettu. Se se vasta erikoista on.