sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kasvihuone miltei valmis


Kasvihuone alkaa olla koossa. Tämän kuvan ottamisen jälkeen myös ovi ja kattoluukku ovat paikallaan. Ainoastaan joitakin pieniä nippeleitä vielä puuttuu ja viimeiset ruuvien kiristykset. Myös sokkelin ympärille täytyy vielä kärrätä kivituhkaa ja ehkä tehdä pieni porras tuohon ovensuuhun, kun kynnys on aika korkealla. Ei se nyt kulkemista estä, mutta ainakin Ukkokulta väitti siihen kompastuvansa. Kyllä tulikin hieno. Niin hieno, että ymmärrän hyvin, miksi jotkut raahaavat kasvihuoneeseen pöydän ja tuolit ja alkavat viettää siellä teehetkiä.


Ei kasvihuoneen kasaaminen ihan kädenkäänteessä käynyt, joten onneksi se hommattiin näin syyspuolella, jolloin on ollut riittävästi aikaa sen kokoamiseen. Ukkokulta on kyllä tehnyt paljon hommia, eikä tosiaankaan ole oikonut missään vaiheessa. Perustukset on tehty huolella ja sokkelin reunoille on laitettu vähän styroksiakin, jotta multa pysyisi pidempään lämpimänä. Tiilet tuohon käytävälle on huolella naputeltu ja varmistettu niiden suoruus. Harmi, ettei jako toisinpäin onnistunut, olisi saanut vähän kuviota tuohon käytävään. Eräästä blogista sain vihjeen istuttaa kasvit muovisiin astioihin, jolloin esimerkiksi mullanvaihto helpottuu. Niin olen ajatellut tehdä, mutta se jääköön kevääseen.


Kuten kuvasta näkyy, työskentely kasvihuoneen ympärillä on liiskannut ympäristön nurmikon mutaiseksi sotkuksi. Siksi kuorin tuosta oven edestä nurmikon jo kokonaan pois ja laitoin siihen noita kiviä sekä yhden ylimääräiseksi jääneen rapskulehden. Saattaa olla, että tuota sisäänkäynnin edustan kiveystä täytyy vielä laajentaa, riippuu nyt siitä, kuinka paljon siinä tulee tulevaisuudessa kuljettua. Ehkei nyt kuitenkaan samassa määrin, kuin tämän rakennusprojektin aikana.


Kasvihuoneen pystytysopas on aika selkeä, mutta 52-kohtaista ohjeistoa on noudatettava järjestelmällisesti. 


Ukkokulta keksikin käyttöä kellariin säästämilleen ruokapakkauksille. Numeroidut ruuvit, mutterit ja muut osat pysyivät hyvin järjestyksessä ja näin kasvihuoneen kasaaminen helpottui.


Juusokin viihtyi alapihalla paremmin, kun koko perhe oli siellä säheltämässä. Myös viikonloppusaunaan saapunut peräkamaripoika. Maahan pudonneissa koivunlehdissä lötkötteleminen keveässä auringonpaisteessa näytti miellyttävän Juusoa. 


Välillä piti vähän raapia kotikoivua ja pörhistellä häntää, jotta mamma ei luulisi kissansa pelkkiä unia päivät pitkät vetelevän.


Sitten välipalaksi jokunen ruohonkorsi...


...ja anova katse kotia kohti. Johan sitä on tullut riittävästi harrastettua päiväulkoilua. Illan pimeydessä on Juusostakin paljon mieluisampaa tutkiskella pihan pusikoita ja katsella kohti metsän takaa paistavaa kuuta.


Hui kauhistus! Mikäs se täällä pihalla makaa hengettömänä? Hiiret Juuso popsii yhtään kursailematta, mutta päästäisillä se leikkii aikansa ja antaa niille sitten armonpuraisun. Tämä onkin aika iso ja pullea yksilö. Pääsee metsikköön pikkuötököiden yhteiselle hautausmaalle, jonne olemme haudanneet lähinnä näitä päästäisiä.


"No, niin. Nyt on päästäinen saatettu pois mamman rauhaa häiritsemästä, 
joten voisimmeko jo lähteä sisälle."


Mukavaa syyskuista alkuviikkoa kaikille!
 

36 kommenttia:

  1. Oi että olen niin kade tuosta kasvihuoneesta! Tosin ääneen asiasta kerran puhuessani äiti tuumasi, että saan kotitalolta heidän kasvihuoneensa, sillä sille ei ole ollut vuosiin käyttöä siellä, kun viettävät kesät mökillä. Pitäisi vielä joku muu puhua ympäri kasvihuoneen pihalle tuomiseen ja kaikkein eniten purkamiseen ja kasaamiseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinäkin varmasti sen kasvarin vielä saat. Tuskin olisin keväällä uskonut, jos minulle olisi sanottu, että syksyllä se kasvari seisoo tuolla alapihalla.

      Poista
  2. Minäkin haluaisin kasvihuoneen! Meiän pihalta noita päästäisiä myös aina löytyy, kun Hipsu ja Rasmus on olleet asialla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään minäkin tuota kasvaria harkitsin ja säästin. Aina on ollut jotain tärkeämpää hankintaa. Nyt sain vähän ylimääräistä rahaa ja käytin sen kasvariin, enkä kyllä kadu.

      Poista
  3. Ihana kasvari teillä ja huolella ootte sen tehneet. Keväällä on hyvä aloittaa, kun kaikki on kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin meikäläisen ajoitus toimi. Kevättä tässä jo odotellaan.

      Poista
  4. Onnea!
    Kyllä sinun nyt kelpaa! Kasvihuone tuokin ihan uusia ulottuvuuksia puutarhatouhuihin :)
    Tosi hyvä ajatus tehdä kasvari näin syksyllä valmiiksi, keväällä voisi tulla hosuttua kun on niin paljon kaikkea muutakin (ehkä sinun Ukkokultasi ei ole hosuvaa tyyppiä kuitenkaan...;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokulta on kuule niin hämäläinen, ettei parempaa löydy. Sanan varsinaisessa merkityksessä (ja on kyllä Hämeessä syntynytkin). Joskus siitä on etuakin.

      Poista
  5. Hieno ja siisti kasvihuone. Meilläkin kasvihuoneen pohja on jo perustettu, mutta katsotaan milloin mies ehtii töiltään sen pykätä pystyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa eniten taisi aikaa mennä perustusten tekoon. Pystytys sujui kohtalaisen nopeasti.

      Poista
  6. kyl on huolella tehty kasvihuone, ilo siel on alkaa keväällä touhuamaan taimikasvatusten kanssa. usko tai älä, niin luulenpa sinunkin jokusen kerran viel syksyn aikana siel juovan kupposen kahvia syystuulilta suojassa, mut silti ulkoilmasta nauttien;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä jo puntit tutisee kevättä odotellessa...

      Poista
  7. Upea on! Tuosta on hyvä jatkaa keväällä ja laittaa kasvu käyntiin!
    Käytävä kasvarin edessä on myös kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita kivikäytäviä on tosi helppo tehdä, jos vain löytyy kiviä ja kivituhkaa. Alle laitan maanrakennuskangasta, mutta kyllähän noihin väleihin aikaa myöten viherrystä tulee.

      Poista
  8. Kyllä ne hiiret, myyrät, päästäiset.. ovat taas talvea vasten alkaneet rapista, eihän niitä ole näkynyt koko kesänä ja nyt näyttävät heränneen/syntyneet. Toivottavasti kasvari kestää talven lumen painot sun muut, kannaattaa muistaa pudotella lumia katolta pitkin talvea, lasiset on niin herkkiä menemään rikki.. jos tää oli nyt lasista, no kuitenkin. :] Onnea uudesta kasvarista! Keväällä on mukava alkaa laittaa sitten uusia kasveja kun kasvari on jo valmiiksi odottamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtaa muovia tuo meidän kasvari on, mutta varmasti hajoaa siinä kuin lasikin. Ehkä herkemminkin.

      Poista
  9. kasvihuoneesta tulee olemaan iloa ensi kesänä. Ja tosiaan, nyt sinne voisi viedä pöydän ja tuolit ja nauttia syksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kiikutin kasvariin metallihyllyn kevättä varten ja ihan varmasti aion siellä vielä istuakin.

      Poista
  10. Kasvihuone on aivan must-juttu. Tulee istuttua sadekuurojen aikana juurikin niissä korituoleissa. Mun kasvit ovat laastipaljuissa ja hyvin toimii.

    Juuso on todella hurmaava Herra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laastipaljut meinataan mekin hommata. Joku muukin kehui niitä hyvänä ja helppona ratkaisuna, joten tartuimme kiinni ideaan.

      Poista
  11. Ompas tulossa hieno kasvihuone!

    VastaaPoista
  12. Voi ihanuus, nyt sulla on sitten todellakin jotain upeaa odotettavaa ensi keväänä, kun kasvari on jo valmiina! Onnittelut, hyvältä näyttää! Juuso on aina vaan yhtä komea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee kyllä pitkä odotus, sillä haluaisin jo nyt ryhtyä siementilauksiin.

      Poista
  13. Uusi kasvihuoneesi näyttää tosi siistiltä. Onko se kennolevyä ?
    Hyvin meilläkin on muovisissa astioissa ja esim. entisissä tuijien ja muiden puiden ruukuissa kasvanut kaikki jo monena kesänä. Välillä mietin, pitäisikö laittaa multaa kasvihuoneen laattialle. Ihan vain sen vuoksi, ettei tarvitsisi niin usein kastella. Astiat kuivuvat niin nopeasti, kun multatila on pienenpi.
    Mukavaa tiistaiehtoota sinullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan muovista kennolevyä koko mökki. Lasisiin ei ollut varaa. Ajattelin laittaa kasvit laastipaljuihin, joiden pohjiin poraan reikiä. Näin vesi ei jää lillumaan paljun pohjalle, vaan valuu suoran maahan. Paljuja on eri kokoisia, 80-litraisia mahtuu meidän kasvariin 5 kpl/sivu.

      Poista
  14. Ihana kasvihuone! Hyvä, kun se on heti keväällä käyttövalmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin meidän huushollissa ajoitus osui nappiin.

      Poista
  15. Kylläpä tuli hieno kasvihuone! Ja loistava nippelienlajittelutapa!

    Juusollekin rapsutukset :)

    VastaaPoista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tuota kasvaria on meillä kaivattukin.

      Poista
  17. Onnea uudelle kasvihuoneelle :) Oikein hyvältä näyttää ja nuo kivetykset, sekä sisällä että edustalla, on ihan huiput!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!