perjantai 20. syyskuuta 2013

Sadetta, siivousta ja sinne tänne suhailua


Parin päivän ajan olemme saaneet vettä oikein kunnolla. Eilisaamuna ihan ukkosen kera. Menoa on riittänyt niin omasta takaa kuin vanhempienkin toimesta, joten minkäänlaisia vapaa-ajan kulutusongelmia ei ole ollut. Äidin sädehoitorupeama on tältä erää ohi, mutta ripuli ja ylenpalttinen väsymys ovat edelleen läsnä. Lääkärin mukaan mahdollisesti vielä useamman viikon, ennenkuin olo tasaantuu. Verihiutaletuotannon romahtamista on tutkittu monenlaisilla kokeilla. Eilen otettiin toinen luuydinnäyte, kun se edellinen ei onnistunut. Ei ole ihme, jos vanha ihminen väsähtää ja ilmoittaa, ettei enää millään jaksaisi alituisia lääkärissä käyntejä. No, maanantaina on sitten äidin kaihileikkaus ja samanaikaisesti isän glaukoomaleikkaus. Jouduin valjastamaan Ukkokullan mukaan kuljetustoimiin, sillä mitenkään en kahteen paikkaan samanaikaisesti repeä. 


Pihalle en juurikaan ole ehtinyt, mutta kukapa sitä kaatosateessa viihtyisikään. Toiveissa on aurinkoinen sunnuntai, jolloin olisi aikaa vähän siivoilla kesäkukkia kompostiin ja muutakin kesätavaraa voisi kuskata jo kellariin. Säät näyttävät nyt sellaisilta, että tuskin tuolla ulkona ainakaan pitkiä aikoja puutarhapöydän ääressä istuskellaan. Viherpeukaloiden sipulilähetys on saapunut postiin, joten kohta puoliin käyn sen kauppamatkalla hakemassa. Pääsenpä vähän hypistelemään. Yöllä heräsin jossain vaiheessa miettimään, josko leikkaisin jugurttipurkeista nimilappuja sipuli-istutuksille. Permanent-tussilla kirjoitettu nimi säilyy kyllä talven melskeissä.


Tomaatteja on syöty ahkerasti ja yhä niitä on talon seinustalla kypsymässä. Selvästi kyllä kypsymistahti on hidastunut viilentyneiden ilmojen vuoksi. Ehkä loput täytyy piakkoin hakea sisälle kypsymään. Sienimetsään ei ole ollut aikaa lähteä, mutta kaikenlaisia kantosieniä näkyy löytyvän omalta pihaltakin. Ainakin kuvattaviksi.


Juuso nukkuu häntä kainalossa tuossa lempituolillaan varsin äänekkäästi kuorsaten. Se viihtyy nykyisin huomattavasti paremmin sisätilojen lämmössä. Meikäläisen puutarhajutut ovat tänään aika huonoissa kantimissa, kun ajatus rientää ties minne sfääreihin. Viikonloppu on alkamassa, joten olkoon postauksen loppukin vähän keveämpää.

* * *

MIEHEN KASVATUSOPAS

1. 
Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin, jaksatko pitää siitä huolta monta vuotta eteenpäin, sillä miehet eivät selviä luonnossa ilman omistajaansa.

2.
 Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat suloisia, kaikki eivät kuitenkaan pidä niistä, jotkut voivat olla jopa allergisia niille.

3. 
Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen miehen haluat. Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on huomattavia eroja rodusta riippuen. Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja lapinseisojat on helpoin hankkia, mutta hieman vaikeampi kouluttaa kuin eurooppalaiset rodut.

4. 
Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat. Jos haluat vain tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi, kerjäämään ruokaa ja haukkumaan vieraita, kelpaa siihen parhaiten tavallinen suomalainen perusmies. Jos taas tarvitset näyttelymiehen, on myös ulkonäölle asetettava vaatimuksia. Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät, ruskeat ja suhteellisen lyhytkarvaiset miehet. Näyttelymiehen pitoon liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta karkailla. Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen tarkoitetut miehet vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta. Siksi suosittelemme erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon liikuntaa ja sitä voi harjoittaa myös sisätiloissa.

5. 
Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on otettava selvää, mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä perheisiin joissa tiedät olevan vapaita miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään ennen lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään koulutukseen.

6. 
Varmista että mies on vieroitettu emostaan.

7. 
Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä sinua kiinnostavia seikkoja.

8. 
Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten omistajien jäljiltä pahoja tapoja.

9. 
Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja rokotettavaksi.

10. 
Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa ja ruokaa,jotta se pysyy tyytyväisenä.

11. 
Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa. Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua sinuun.

12. 
Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista, kuten sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta kaikki miehet eivät kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja kukkien tuominen ovat hankalia temppuja, jotka onnistuvat vain valioyksilöiltä.

13. 
Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan ymmärrä puhettasi.

14. 
Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää talutushihnaa. Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen. Jos karkailu jatkuu, hanki uusi mies.

15. 
Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Siihen kelpaavat vain rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin.

* * *

Huumorintäyteistä elämää tulevanakin viikonloppuna!
 

15 kommenttia:

  1. Hoidot ja lääkärikäynnit ovat raskaita kenelle tahansa, toivotan teille kaikille voimia ja jaksamista. Huumorilla pääsee pitkälle, sen ei saa antaa näivettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori on erinomaista lääkettä monenlaisiin vaikeuksiin.

      Poista
  2. Tuo ekan kuvan kotilo säikytti, harmi onko niitä siellä teilläpäin.
    Hyvää viikonloppua, vaikka se sadetta lupailikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, on noita kotiloita meillä ihan liian kanssa. Tänäänkin nakkelin etikkaveteen ainakin kymmenen yksilöä. Tämä kesä on ollut varsinainen kotilokesä.

      Poista
  3. Onneks tuli hankittua toi mies jo ammoisina aikoina. Silloin ei ollut noin paljon vaihtoehtoja ;) Vai onko käynyt vaan hyvä tuuri, että osu täydellinen kohdalle.
    Ai sullakin on lehtokotiloita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, Ukkokulta on osoittautunut hyväksi valinnaksi. Saattaa tosin olla tuurista kiinni meikäläisenkin tapauksessa.
      No, on lehtokotiloita. Ihan tajuttoman paljon.

      Poista
  4. D!, osuvaa huumoria:) Kohta 13 pitää erityisesti paikkansa.

    Voimia ja jaksamista teille kaikille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Sussi, vuosienkaan koulutuksen jälkeen puheen ymmärtäminen ei kyllä suju.

      Poista
  5. Hyvää huumoria mitähän miehet meinais kun pääsisivät lukemaan. Mulla oli monta ,monta päivää tietokone epäkunnossa kyllä se tuntuu tärkeältä kun siihen on tottunut.. Hyvää viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, miten riippuvaiseksi ihminen tietokoneesta tulee.

      Poista
  6. :D Kohdassa kolme nauroin jo ääneen...

    Voimia teille kaikille!

    VastaaPoista
  7. Osuvia huomioita miehistä :D. Jaksamista!

    VastaaPoista
  8. Huumorinkukka on hyvää kukka sitä on hyvää jaksaa. On nuo kotilot inhoittavia kun ne niin lisäntyvät .

    Teille kaikille jaksamisia:)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!