keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tunnustus ja aikaansaamattomuutta

 


Tällaisena kiireisenä ja vähän pimeänä joulunaluspäivänä nuutunutta ja aikaansaamatonta oloa piristää kummasti tällainen kaunis Pioni-tunnustus, jonka sain Pinuskilta Villa Victoria -blogista. Jos ette vielä tunne Pinuskin blogia, niin suosittelen, koska hän kirjoittaa juuri monia kiinnostavista aiheista, kuten puutarhasta, käsitöistä, leipomisesta, kokkaamisesta, valokuvaamisesta ja KISSOISTA. Pinuskilla on kaksi maatiaiskissaa eli Vili ja Venla.

Ajattelin puolestani laittaa tämän tunnustuksen kolmelle blogille, jotka olen hiljattain löytänyt

Auring*n ihanat -blogiin Inkalle
hyviä kuvia ja ihania neuleita
Kahden naisen loukussa -blogiin Helenalle ja Blackie The Catille
mainio kissablogi
Niittykulma -blogiin Sagalle
kaunista sisällä ja puutarhassa


Sainpa sentään raahattua joulukuusen sisälle; nimittäin keittiön työpöydällä sijaitsevaan minipuutarhaan. Siellä sitä rehottaa ikuinen kesä ja kissakin antaa tinttien sirkuttaa rauhassa niitä laisinkaan jahtaamatta. Ehkä pitäisi antaa rikkumattoman rauhan jatkua ja nakata tuo välkkyvä (otin tosin patterin pois) kuusi takaisin kellariin. Olkoon kuitenkin. Olenpahan todistetusti tehnyt ainakin jotakin aivan oven takana kärkkyvän joulun hyväksi.

Ei mitään paniikkia, ystävät hyvät. Joulu tulee ja menee, tekee sitten mitä hyvänsä. Voi sitä kiireessäkin pysähtyä miettimään, mitä varten oikein hosuu ja juoksee pää kolmantena jalkana. Ja sitten taas jatkaa hosumista tai sitten ei.

Mukavia joulunaluspäiviä kaikille!





12 kommenttia:

  1. Ihana minipuutarha! Oikein rentoa joulua sinne teille.

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos tunnustuksesta! Mmm, olipas kiva ylläripylläri, kiitos !!!
    Tuo minipuutarha on kyllä yliveto, oi kastelukannut ja kaikki, parhaat on kyllä nuo puutarhatyökalut, niin södet! . JOo pitäähän se kuusi olla :)))
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  3. Minipuutarha onkin oikein kiva idea!
    Kyllä siihen sopii joulukuusikin, onhan joulu jo ihan lähellä:)

    VastaaPoista
  4. Onnea tunnustuksesta. On niin kaunis minipuutarha Hyvää joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon tunnustuksesta! On kyllä kiva, kun ollaan löydetty toistemme blogit : ))

    Hauska tuo minipuutarha. Kuusihan sopii sinne oikein hyvin!

    Rentouttavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
  6. Kyllä me sen joulun saamme hyvää odotusta.

    VastaaPoista
  7. Ihana pikkupuutarha! Onnea tunnustuksesta.

    VastaaPoista
  8. Kiitos tunnustuksesta. Tosi kauniin minimaailman pikkukuusineen olet luonut sinne. Mulla ollut samankaltainen suunnitteilla, mutta se taitaa nyt jäädä.

    VastaaPoista
  9. On sulla kaunis pikkupuutarha.
    Onnittelut tunnustuksesta.
    Kiitos ja samoin sinulle rauhallisia joulun aluspäiviä tai sitten touhukasta,tai, mikä sinulle parhaiten sopii.

    VastaaPoista
  10. Onpa sinulla viehättävä minipuutarha!!!! Rentouttavaa ja Rauhallista Joulua!!!

    VastaaPoista
  11. Kiva minipuutarha, jonka kastelusta ei niin tarvitse huolehtia. ;)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!