Luontoäiti tuppaa vähän kiusaamaan meitä keväänkaipuisia. Meillä oli viime yönä -6.9 pakkasta, joten aika holakalta tuntui aamusella ulkona kävellä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta - jonkin aikaa, kunnes taivas vetäytyi paksuun pilveen ja hiljakseen alkoi satamaan kevyitä lumihiutaleita. Se siitä keväästä sitten, tuumasin ja palasin sisähommiin.
Miten minusta tuntuu, ettei lämpimät säät saavu milloinkaan. Eilen taivastelin auringonpaistetta ja tuumasin tuttavalleni, että kunpa osaisimme nauttia näistä päivistä täysillä. Kevät kun on niin nopeasti ohitettu ja niin on kesäkin. Miksi ihmeessä pitää koko ajan tavoitella jotain muuta ja odottaa sitä huomista, jolloin varmasti on muka kaikki paremmin? Miksi kummassa pysähtyminen tähän hetkeen on niin äärettömän vaikeaa?
Joka päivä yritän ehtiä kiertämään pihan ja nähdä kaiken, mitä mullasta kulloinkin esiin työntyy. Sitten tuskastun ja mietin, onko talvi vienyt kaikki kukat mennessään. Voi mahdoton tätä kärsimättömyyttä. Puuttuu enää, että haen kellarista pienen lapion ja alan kaivaa kukkapenkistä kukkia esiin, jotta saisin nähdä kaiken hartaasti odotetun. No, ehkä en sentään ihan noin malttamattomaksi heittäydy.
Syksyisin istutan sipuleita kuin heikkopäinen ja sitten keväällä murehdin, kun ainoa vihertyvä kasvi tuntuu olevan Kevätkaihonkukka, jota meillä on kyllä ihan joka paikassa. Se on niin vähään tyytyväinen ja hyvin menestyvä, että sitä on tullut monistettua milloin mihinkin. Ja näyttää se löytävän tiensi mainiosti itsekin ihan uusiin ulottuvuuksiin.
Juuso viihtyy nyt ulkona erinomaisesti. Yleensä se köllöttää terassin matolla, mutta toisinaan se saattaa istua tontin laidalla ja tuijottaa metsäkaistaleen läpi naapuriin. Siellä asuu kaunis ja pitkäkarvainen Leevi, jonka kanssa Juuso tuntuu tulevan hyvin juttuun. Ehkä ne viestivät toinen toisilleen siten, ettei ihminen pysty sitä havaitsemaan.
Kunpa oppisin ottamaan elämän yhtä rennosti, kuin Juuso. Painautuisin sen kanssa terassin matolle köllöttämään ja nauttimaan auringonläikästä. Ehkä siten saisin tilaisuuden kuulla, kuinka ruoho kasvaa ja maahan kätketyistä sipuleista pullahtaa pintaan vihreitä piippoja.
*****************************************************
Voit haudata monia murheita kasvimaan multiin.
- Tuntematon ajattelija -
******************************************************
Ihan totta, kuin vain osaisikin nauttia elämästä kuten karvakaverit. Ehkäpä siihen opimme:)
VastaaPoistaIhana tuo lopun mietelause...
Jokin aika sitten alepöydästä ostamassani Puutarhurien niksikirjassa on paljon kivoja mietelauseita. Ajattelin viljellä niitä täällä ja ne ovat vapaasti lainattavissa. Taisin kyllä unohtaa mainita tuon lähteen postauksessani.
PoistaTärkeän aiheen nostit esille. Siinä jäisi monta turhaa murhetta miettimättä. Kissat osaa nauttia hetkestä täysillä 💗
VastaaPoistaTurhaan tulee ylipäätään monta kertaa murehdittua, ja vieläpä etukäteen. Kissat osaavat elää hetkessä - ja onneksi ne opettavat sitä myös meille ihmisille.
PoistaNiin tuntuu olevan kiire, :) Hirveä hinku odotellessa kaikkia kukkia kukkimaan. Siellä etelässä kukkikin jo kukat pihalla, mutta ei meillä, vain pienenpieni sinerrys kevättähdessä, eikä sinivuokoista muuta kuin lehdet näkyy. Lumi on ja pysyy näillä pakkasilla, joita öisin on, eikä paljoa nollasta noussut päivälläkään lämpö. Pitääkin katsella kuvista, millasta oli vuosi sitten. Tämä on ihan erikoinen kevät ollutkin.
VastaaPoistaTuntuu välillä siltä, että olis hyvä ollakin tuollanen turkki, kuin Juusolla, niin tarkenis tuolla ulkona :)
Aika kylmää on täälläkin ollut öisin. Kahtena viime yönä melkein -7 astetta. Aamuisin on joutunut auton ikkunoita rapsuttamaan. Kyllä se kevät tästä etenee, kunhan osaisimme olla hoppuilematta.
PoistaKannattaa kokeilla Juuson vieressä makoilemista terassilla:)
VastaaPoistaAjattelinkin viikonvaihteessa kokeilla, jos vain aurinko paistaa.
PoistaKissat ovat viisaita! Todella kannatta ottaa Juusosta oppia!
VastaaPoistaViime sunnuntaina makoilin selälläni nurmikolla ja katselin taivaalla lentäviä joutsenia. Huikeaa!
Mulla on vanha puutarhatuolin pehmuste, jonka päällä olen pihalla kun kuvaan niitä kaikkia vielä surkean pieniä piippoja siellä kukkapenkeissä. Sunnuntaina huomasin, että sen päällä voi olla myös selällään ja katsella pilvien lipumista ja niitä lintuja. Eikä ollut kiire minnekään.
Hyvin tarkeni, kun oli toppatakki päällä ja Onni vieressä :)
Erinomainen vinkki. Meillä on kellarissa vanhoja telttapatjoja, mutta eihän sitä enää tule telttailtua. Niissä on toinen puoli muovia, jotta kosteus teltan pohjasta ei häiritse nukkujaa. Tosin meidän alapihalla on vielä aika märkää, joten kenties en mene sinne makoilemaan ja naurattamaan naapureita. Joskus on muuten hyvä idea kellahtaa omalle pihalle selälleen ja tutkailla maailmaa. Näyttää siitä vinkkelistä ihan uudenlaiselta. Etenkin kesällä ja omenapuiden alla. Huikeaa sekin, joskin joutsenten ylilento vasta upeaa on.
PoistaKauniisti sanottu: "toppatakki päällä ja Onni vieressä". Onni monessakin suhteessa.
Olen ihan samaa mieltä tästä malttamattomuudesta, miksi se pysähtyminen ja siitä hetkestä nauttiminen on niin vaikeaa. Joskus kyllä tuli ja vesi saavat sen aikaan!
VastaaPoistaMeillä olisi paljon oppimista näiltä Juusoilta ja Leeveiltä
Taidankin nyt toivottaa: Rauhallista viikkoa :)
Kiitos samoin sinulle rauhallista viikkoa! Vaikka puolessahan tässä jo ollaan. Loppuviikoksi on luvassa aurinkoista ja mukavan lämmintä. Ei muuta kuin pihalle nauttimaan.
PoistaNiinpä, kunpa osaisikin tarttua aina kulloiseenkin hetkeen ! Juuso voisi kertoa meille sen reseptin. Keväässä on just parasta se miten kaikki herää henkiin, ja nyt kaikki ihana on vielä edessä. Yritetään nauttia jokaisesta hetkestä.
VastaaPoistaKevät on kyllä minusta parasta aikaa juurikin kaiken heräämisen ihmettelyn vuoksi. Joka vuosi ja aina niin uusi.
PoistaNiinpä! Parasta olisi pysähtyä ja nauttia hetkestä. Satoi tai paistoi!
VastaaPoistaTotta Minna, näin keväällä se vaan tuppaa unohtumaan.
PoistaTäällä toinen kärsimätön. Murehdin perennoja, joissa ei ole vielä elonmerkkiä ja sitten tajuan, että on vasta huhtikuun alku. Viime vuonna tähän aikaan oli aika paksu jääkerros vielä maassa! Kyllä ne sieltä nousee, kun malttaa odottaa. Vaikeaa se kyllä on, pitäisi olla kasvua näkyvissä tässä ja nyt. Olen sortunut siihen mullan kaiveluunkin, se on vähän arveluttavaa kun samalla voi tuhota pieniä kasvun alkuja.
VastaaPoistaKoitetaan me ottaa Juusosta mallia ja rentoutua : )
Ai, sinäkin sorrut mullan kaiveluun. Ihanaa, että meitä "pöhköjä" on muitakin. Eilen minäkin tajusin, että vastahan tässä on huhtikuu, eikä mikään kiire.
PoistaKiireisyys on ajan henki. On vaikea pysähtyä, kun muu maailma painaa vauhdilla...
VastaaPoistaNiinpä, mietin usein, milloin ihmiset tajuavat, että loputtomalle kasvun vaatimukselle on pakko laittaa piste.
PoistaVeit sanat suustani, olen pohdiskellut samaa viime aikoina. Ihmiselämässä vaikeinta on nyt ja tässä, niin lauletaan jossain laulussakin.
VastaaPoistaNiinpä, kummallisesti sitä aina tavoittelee jotain muuta, kuin olemassa olevaa.
PoistaNiin monta kertaa kadehtinut noiden eläinten kykyä elää hetkessä ja ottaa rennosti :)
VastaaPoistaSuosittelen hankkimaan mukavan makusijan terassille ja käpertymään sen killin kanssa sinne aurinkoiseen paikkaan. Ja kukapa ei olisi malttamaton näin keväällä kun pitkä talvi on sitä odotettu. Mutta malta vielä hetkeksi käpertyä terassille ja huomaat yhden kerran että aurinko paistaa lämpimämmin, linnut laulaa sydämmensä kyllyydestä ja voi sitä ihanaa kukkaloistoa pihassa.
VastaaPoistaLinnunlaulusta onkin jo tullut nautittua. Se on yksi parhaista kevääseen kuuluvista asioista.
PoistaOikeastaan tämä on aika kutkuttvaa aikaa; kaikki ihana kukkaloisto on vielä edessä ja kuitenkin aamulla tuoksuu ilmassa kevät ja peipponen laulaa :)
VastaaPoista