perjantai 5. joulukuuta 2014

Tinttiruokaa


Olen ruokkinut pikkulintuja kuukauden verran. Tinttejä on riittänyt ja välillä ruokintapaikoilla vierailevat myös harakka ja orava tai oravat. Automaatteja saa käydä täyttämässä harva se päivä ja kohta pitänee kipaista kauppaan ostamaan lisää siemeniä. Pussin pohjalla on enää tavallisia auringonkukansiemeniä. Muutaman päivän linnuilla näytti olevan kiirettä, kun sain naapurilta erilaisia pähkinöitä, manteleita ja muita siemeniä, joista tein sopivia coctaileja. Kyllä kelpasivat.


Kun siemeniä joutuu täyttämään usein, tulee myös miettineeksi ruokinta-automaatin anatomiaa. Vähitellen olen karsinut kaikenlaisia puisia härpäkkeitä, jotka ehkä miellyttävät ihmisen silmää, mutta joita on tosi vaikea pitää puhtaina ja joihin ruoka jämähtää kiinni niin sateella kuin pakkasellakin. Lisäksi automaatin tulee avautua ja sulkeutua helposti ja myös pysyä kiinni vaikka oravan siinä temppuillessa. Parhaiksi ovat osoittautuneet kuvien yksinkertaiset metalliset vekottimet, joissa linnut pääsevät helposti ruokailemaan, mutta eivät ruokaan tallustelemaan.


Vuosia vanha puinen lintulauta alkaa vedellä viimeisiään. Sitä on korjattu ja ruuvailtu uuteen uskoon monen monituista kertaa, mutta katto ei enää tahdo kestää korjauksista huolimatta. Katto on alunperinkin tehty tuollaisista kapeista listamaisista laudankappaleista, jotka eivät ole kestäneet katon nostamista. Pikkupakkasten aikaan tintit hyörivät tällä lintulaudalla milloin mitenkin päin ja siemenet vain lensivät ympäriinsä. Leudompien säiden palattua ruoka on saanut jäädä sateiden armoille, eikä se tässä pikkutalossa ole linnuille nyt kelvannut. Ongelma onkin ruoan liiskaantuminen puiseen rakennelmaan, jolloin se on jopa alkanut homehtua. Ehkä nämä tällaiset talot ovat enemmänkin ihmisen silmää varten tuotettuja. Lintujen ruokintaa ajatellen tämä ei ole laisinkaan hyvä ratkaisu.


Pari talvea sitten tuli virkattua näitä talipusseja juuttilangasta, mutta aikaa ne eivät selvästikään kestä. Tai aikaa ehkä, mutta eivät harakoita eivätkä oravia. Tämä pussukka oli vielä ehjä sen ripustaessani marraskuun puolivälin tienoilla, mutta sinnikäs harakka on siinä roikkunut ja jo yhden talipötkylän syönyt. Seuraava pötkylä saa luvan roikkua oranssissa muovipussissaan, kunnes ehdin väsätä jotain muuta tilalle.


Toinen talipötkylä riippuu marjakuusessa lähellä keittiön ikkunaa. Juuri ennen tämän kuvan ottamista näin oravan roikkuvan pussukassa, joka on kyllä aika surullisen oloinen.


Lintujen ja oravien touhuja on kiva seurata. Tämä kuva ei ole kotipihasta vaan erään kävelylenkin varrella näpätty. Vasta kuvia kamerasta purkaessani huomasin, kuinka orava näyttää tallustelevan koppi kainalossaan auton tuulilasia pitkin ylöspäin. Orava oli varsin tuhti yksilö, mutta tuskin sentään niin tuhti.


Linnuille ruokaa antaessani vilkaisin samalla myös autotallissa talvea viettäviä pelaguita. Olin jo kertaalleen kiikuttamassa niitä kellariin, mutta kun ei pakkasta ulkona muutamaa astetta enempää tullut, annoin kasvien toistaiseksi olla. Mittarin mukaan autotallissa on viidestä seitsemään astetta, joka on käsittääkseni ihan sopiva lukema pelaguille. Silloin tällöin käyn niitä vähän kastelemassa ja harson laitoin, kun ulkona oli parina yönä yli -5 astetta. Tänään huomasin, että harsottaminen on jäänyt vähän puolitiehen, vai olisiko tuo pelaguu innostunut kurkkimaan naapurin jouluvaloja.


Viime päivinä en ole juurikaan ehtinyt blogia päivittämään, enkä edes muiden blogeja lukemaan. Nyt kahlasin aikamoisen määrän postauksia, mutta loppua kohti huomasin kommentointikyvyn kummasti hiipuvan. Hyvätuurisia tällä kertaa siis ne, joiden blogit aukenivat nopeasti. Joulutouhuja näyttää olevan kaikilla runsain mitoin, mutta myös ihania kuvia menneestä kesästä. 

Monet murehtivat näiden joulukuun alun päivien harmautta ja valon puutetta. Tottahan tämä pimeys on, vaan minusta tuntuu, että selvästi ollaan jo voiton puolella. Juuri totesin Ukkokullalle, että lähempänä on se aika, jolloin ryhdytään miettimään siementen kylvämistä kuin menneen kesän tekemiset. tai tekemättä jättämiset. Joulu on hetikohta jo ovella ja sen jälkeen mennäänkin kohti valoa ja kevättä. Edellisten vuosien tapaan aika kuluu nytkin kuin siivillä.

Eilen erästä ilmaisjakelulehteä selatessani huomasin seuraavan uutisen, joka sopii hyvin jaettavaksi myös tällä foorumilla:

"Kulttuuria harrastava elää 2-3 vuotta kauemmin kuin ei-kulttuuria -harrastava. Kulttuuririennoissa käyminen pidentää siis elinikää enemmän kuin terveysliikunta tai laihduttaminen! Korkeakulttuurin lisäksi kulttuuria on myös yhteisöllinen harrastustoiminta, vaikkapa talkoisiin osallistuminen tai puutarhanhoito."

- Tietokirjailija ja neurologi Markku T. Hyyppä: Kulttuuri pidentää ikää (Duodecim, 2013)


Rauhallista Itsenäisyyspäivää kaikille!


17 kommenttia:

  1. Juu nuo puiset lintumökit ovat kauniita, mutta tosi epäkäytännöllisiä. Mulla on sellainen teline talipalloille, johon mukavasti sujahtaa myös tuo pötkylä. Se on metallia ja siinä on sellainen halkio sivussa joten se antaa sen verran myöten, että pötkylän saa sisälle. Tykkään että se on hyvä.
    Lintuja on niin mukava seurata.
    Ihana tuo kuva mökkiä raahaavasta oravasta! Tuli ihan hymy huulille.

    Juusolle rapsutuksia!

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä ruokaa uppoaa jo mahottomat määrät. Meillä on pikkuvarpusten pesintä onnistunut viime kesänä täydellisesti, koska niiden määrä on moninkertaistunut viime talvesta. Mahoton parvi oleilee ruokintapaikalla. Minäkin ehdin ensin nähdä tuon kuvan niin, että orava menee auton tuulilasilla, ja luulin sun tehneen trikin ;) Hauskasti osunut!

    VastaaPoista
  3. Teillä pidetään pienemmistä huolta - hyvä!

    VastaaPoista
  4. Meillä Tammelassakin ruokitaan nyt lintuja ensimmäistä talvea oikein kunnolla. Aiempina vuosina olen vain ripustellut talipalloja ja lyhteen, mutta nyt se vasta vilske käy kun on lintulauta pullollaan auringonkukan siemeniä:) Minä ostin ison vanerisen mökin syysmarkkinoilta ja sitä tarvitsee täytellä ison kokonsa vuoksi aika harvoin, vaikka kohta on jo ensimmäinen 10 kiloa siemeniä kulunut! Talo on niin iso, että kun sen lataa täyteen voi huoletta olla poissa kotoa vaikka reilun viikonkin. Toivottavasti mökki nyt sitten kestää edes muutaman talven.
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  5. Me ruokimme naapurienkin oravat ja linnut. Isolle parvekkeelle on järjestetty kaksi pöytää, joista toisella on kookoskakku, joka on täynnä hasseleita. Hyytyy näppärästi tavallisessa kakkuformussa. Sitten on uusia ja vanhoja lintulautoja, isoja, joissa vierailevat närhet, oravat ja pikkulinnut nauttimassa monipuolisesta siemen-pähkinäsekoituksesta. Osa oravista syö vain hasselpähkinöitä kädestäni!

    Puutarhassa on erilaisia automaatteja, jotka saa täytää pari kertaa päivässä.

    Mekin jouduimme tänä vuonna ostamaan uuden ison lintulaudan lisää, sillä halusimme edes yhden kunnon jutun, jota närhi, vaikka kovasti kaunis onkin, ei tyhjennä kupuunsa kerralla.

    Tuo orava auton katolla menee kyllä ihan täydestä;)

    Minua tämä pimeä ei haittaa ollenkaan: Tämä on rauhaa ja akkujen lataamista. Ja jouluruusut kukkivat puutarhassa.

    Kaunista itsenäisyyspäivää sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo oravakuva :) Hyvää huomista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  7. Meillä kuluu siemeniä tasaiseen tahtiin ja ostin kirpparilta ison kanojen ruokintaan tarkoitetun automaatin. Pömpeli ei ole mitenkään kaunis mutta käytännöllinen on. Kaikki muovihäkkyrät ja puiset lintulaudat olen hävittänyt. Rasvan tarjoilen kanaverkko pussukkaan sujauttamalla.
    Kanaverkkoon ei lintujen jalat jää kiinni. Hygienia syistä kannattaa pitää kiinni kuten kirjoititkin!
    Ihanuus Juuso

    VastaaPoista
  8. Ihana Juuso <3
    Vähän hieraisin silmiäni tuon orava auton tuulilasissa -kuvan kohdalla. Näytti tosiaan jättioravalta!
    Huh, hyvä tietää, että juuttinaruverkot menevät tuollaiseksi. En ole vielä omia lintujen ruokintapaikkoja ripustanutkaan tänä syksynä. Yksi periaatteessa ihana lintulauta on käytössä surkea, kun sen katto jäätyy kiinni niin, ettei sitä saa nostettua jyvien lisäämistä varten. No, se olikin sellainen halpaversio paremmista mökki-lintulaudoista.

    VastaaPoista
  9. Kyllä meilläkin menee paljon siemeniä linnuille Minulla on kolmessa paikassa linnuille asetettu ruokailu paikka Hyvää itsenäisyys päivää:)

    VastaaPoista
  10. Olen samaa mieltä kanssasi noista lintujen ruokintamaateista. Metallinen on paras. Meillä on sijoitettu tarjoomukset lähelle keittiön ikkunaa ja siiveikkäitä (ja välillä pörröhäntiä) on kiva seurata.

    Hyvää itsenäisyyspäivää!









    VastaaPoista
  11. Olen samaa mieltä lintulauta-asiasta, puiset on kauniita, mutta epäkäytännöllisiä. Oma hajosi viime keväänä, uutta ei ehditty ostaa kun poika teki partioleirillä. Se on niin arvokas muisto, että mennään vielä tämä talvi puisella, mutta ensi talveksi ostetaan kaveriksi sellainen hyvä metallinen.

    Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  12. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää! JUu, tuo lintujen ruokinta on aikalailla haastavaa välillä, pikkumökkejä saa olla täyttämässä kaikenaikaa, ja ne eivät kovin montaa vuotta palvele jos on tällaista märkää keliä. Somia ne toki ovat. Sain muutama vuosi sitten isältäni sellaisen mökin, johon menee melkein 10 kiloa siemeniä (1/2 säkkiä) kerralla, ja se on helppottanut ruokintaa huomattavasti - joskin vähän oli haastetta siinä, että missä niin iso mökki pysyy hyvin paikallaan, tänä vuonna asetin sen vanhan omenapuun oksanhaaraan - mistä lienee torilta isäni niin ison mökin löytänytkin. Varsinkin noiden talimakkaroiden kanssa on haastavaa, jos haluaa, että talista jäisi pikkulinnuillekin vähän närhien ja harakoiden jälkeen. Tänä vuonna löysin metalliset ritiläputkilot, joissa tali pysyy, ja ne voi ripustaa niin ettei isommat otukset pääse niitä nokkimaan tyhjiin.

    VastaaPoista
  13. Kiitos! Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa sinulle !

    VastaaPoista
  14. Meilläkin oravat ovat olleet aktiiviisia talipallojen kanssa, tirpat ovat jääneet ilman. Kaupan pienet, vihreissä pusseissa olevat talipallot ovat nimittäin lähteneet oravien mukaan :).

    Tänä talvena lintujen ruokinta alkaa vasta lähempänä joulua meillä, lyhteitä on kaksi kappaletta odottamassa pihalle päätymistään.

    VastaaPoista
  15. Juu, itsekin pähkäilin kaupassa puisen ja metallisen välillä. Puiset ovat kauniita, mutta metalliset käytännööisempiä. Joten valitsin metallisen. Ajattelin, että puisia voisi laittaa ihan muuten vaan esille, eikä laittaisi niihin ruokaa.

    Ai, että nauroin! Tuo tuhti orava on vahva!! :)

    VastaaPoista
  16. Voisiko joku kertoa mistä noita yllä olevissa kuvissa metallisia syöttölaitteita voisi ostaa helsingissä. Tuntuvat olevan käteviä ja lintu ystävällisiä.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!