Haastevastauksia tuplaten

Sain pitkästä aikaa haasteen ja samalla kertaa peräti kaksin kappalein. Tämä haaste on jo jonkin aikaa kiertänyt blogimaailmassa ja hieman myös muuttanut muotoaan, mutta pääosin sen säännöt ovat seuraavat:

Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta
Haastetun tulee kertoa top5 listansa jokaiseen aiheeseen
Haastetun on keksittävä uudet 5 aihetta
Haaste on annettava viidelle eri blogille (ei takaisin haastamista)

Ensimmäinen haaste tuli Marjalta Suvikumpu -blogista ja tässä kysymykset vastauksineen:

1. Mikä on onnellisin lapsuuden ajan muistosi? Mikä tekee siitä niin erityisen? 

Lapsuuteni ei ollut kovin onnellinen ja ihan väkisinkin päällimmäisenä tuppaa tulemaan negatiivisia muistoja. Takuuvarmasti onnellisiakin muistoja on, mutta niitä joutuu hiukan kaivelemaan. Kesät olivat tietenkin aurinkoisen lämpimiä ja pitkiä. 
Aikuiselämässä on onnellisia hetkiä riittänyt myöhemmin muisteltavaksi.  

2. Minkä taidon haluaisit itsellesi? 

Kunpa oppisin valokuvaamaan kunnolla. Mutta huonolta näyttää. Hyvät kuvat näyttävät olevan sattuman ja valtaisan kuvamäärän takana. Kun paljon kuvaa, pakostikin joku onnistuu. Voi tätä kovakalloisuutta.

3. Jos onnellisuus olisi rahaa, millainen työ tekisi sinusta rikkaan?

Siis, millainen työ tekisi minut onnelliseksi?

 Itse asiassa en koe olevani laisinkaan onneton enkä ylenpalttista rikkauttakaan erityisemmin kaipaa.
 Minulla on koti, puutarha, Ukkokulta, kissa, terveet aikuiset lapset, ruokaa ja vaatteita.

Tietekin toivoisin rahaa kylppäriremppaan ja pikkaisen myös kohennusta keittiöön, mutta ei minun onnellisuuteni - eikä mielenrauhani ole laisinkaan niistä riippuvainen.

4. Kuinka vanha olisit, jos et tietäisi oikeaa ikääsi? 

 25-vuotias. Enkä siitä sielultani vanhene. 

Kokemuksia toki elämä kartuttaa, mutta mitä sitä suotta luopuisi sopivaksi katsomastaan iästä. 

5. Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?

 "Älä kiirehdi. Elämä kantaa ja onnea riittää ihan jokaiselle."

Toisen haasteen lähetti Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkko, jonka kysymykset vastauksineen kuuluvat:

1. Kerro viisi sellaista asiaa itsestäsi, joita et ennen ole blogissa kertonut

1.

Kansakoulussa olin pituusjärjestyksessä ensimmäinen ja aakkosjärjestyksessä viimeinen kolmanteen luokkaan saakka. Sitten menin pituudessa jonkun ohi. Vieläkään en mikään hongankolistaja ole. Vanhetessaan ihmiset menevät kokoon, joten ehkä taas lähivuosina pääsen rivissä ja jonossa ensimmäiseksi.

2.

Olen ihan liian kriittinen ihminen ja erityisesti itseäni kohden. 

Kunpa oppisin, ettei kukaan meistä ole täydellinen eikä täydellisyyteen tule edes pyrkiä.

3.

Silmäni ovat tummanruskeat. Samoin hiukseni, mutta nyt ne ovat alkaneet harmaantua. En halua harmaita hiuksia - ainakaan vielä - siksi käyn värjäyttämässä niitä säännöllisesti kampaajalla.

4.

Yllätys, ylllätys, tykkään suklaasta. Ai, se ei ollutkaan mikään uusia asia.

5.

Olen totaalisesti epämusikaalinen. Se ei minua haittaa, muita kylläkin. Siksipä tapaan laulaa ajaessani yksin autoa. Korkealta ja kovaa. Saattaa muista autoilijoista näyttää hölmöltä, mutta onneksi autonpellit estää muita kuulemasta. Ja kesällä säästän muita autoilijoita lopettamalla laulamisen liikennevaloissa, jos auton ikkunat ovat auki.

2. Mieleenpainunut eläinmuisto?

60-luvulla asuin Pohjois-Espoossa ja aivan kotimme läheisyydessä oli Elanto, jossa kylän asukkaat kävivat ruokaostoksilla. Luokkakaverini Leenan vanhemmilla oli pieni maatila. Muistan, kuinka joskus lauantaisin seisoin kotimme pihamaalla ja katselin, kuinka Leenan isä tuli Elantoon Liinu-hevosella. En yhtään muista, millaiset kärryt Liinun perässä oli, mutta hevonen seisoi rauhallisena kaupan edustalla ohjakset puuhun sidottuna odottamassa isäntäänsä kaupasta. Maailmanmeno on muuttunut minunkin elämäni aikana aivan valtavasti ja tuntuu jotenkin hassulta ajatella, että yhdessä maamme suurimmista kaupungeista on lapsuudessani käyty kaupassa hevosella.

3. Valitse puutarhastasi 1 tai vaikka 5 mieluista paikkaa, kerro miksi valitsit ne?

Tämäpä osoittautuikin vaikeaksi kysymykseksi. Mietin pitkään, onko puutarhassani jokin tietty paikka, joka olisi erityisen mieluinen. Enpä pysty sellaista nimeämään. Puutarhani muuttuu joka vuosi. Muutokset saattavat olla muiden silmissä pieniä, mutta minulle jokainen uusi istutettu kasvi ja muokattu kukkapenkki on askel johonkin isompaan kuvioon. Viime kesänä rakensin Kriikunapolkua ja sen valmistumisen jälkeen kävin usein sitä katselemassa. Se oli hetken aikaa mieluinen paikka. Se on kuitenkin osa kokonaisuutta ja tuo kokonaisuus elää ja muuttuu. 

Ei, en osaa nimetä tiettyä paikkaa. Keväisenä iltana on ihana ripustaa pyykkiä ja kuunnella samalla mustarastaan laulua kuusen latvassa. Juhannusruusun kukkiessa käyn sitä nuuhkimassa monta kertaa päivässä. Puutarhan tunnelmat vaihtuvat kesän edistyessä ja vuodenaikojen mukaan. Niin myös mieluisat paikat.

4. Lempirunosi nyt tässä hetkessä?

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

- Eeva Kilpi - 

  5. Missä olet ja mitä teet kymmenen vuoden kuluttua?

Tällä hetkellä aika ja energia kuluu omien vanhempien asioista huolehtimiseen. Oma elämä on laitettu ikäänkuin sivuun ja välillä toivon, että se pysähtyisi odottamaan aikaa, jolloin on taas mahdollisuus keskittyä omiin toiveisiin ja tarpeisiin. Sehän ei tietenkään ole mahdollista ja tässä elämänvaiheessa pitäisi muistaa kuunnella myös itseään. Muuten saattaa katkeroitua ja keskittyä suremaan menneitä aikoja. Toivon siis olevani terve ja aktiivinen kymmenenkin vuoden kuluttua. En toivo enkä odota kovin suuria muutoksia, vaan leppoisia eläkepäiviä näissä tutuissa maisemissa.

Laitan haasteen eteenpäin seuraaviin blogeihin:

Katille 100%outdoor -blogiin 

TainaT:lle Kahelinkulma -blogiin

Pirjolle Mökkipuutarhassa -blogiin

Sametti Hortensialle Pikkuinen puutarhani -blogiin

Riinalle Versoja Vaahteramäeltä -blogiin

Ja kysymykseni ovat:

1. 

Missä on sinun henkinen lapsuudenkotisi?

2.

 Onko elämässäsi esikuvaa tai henkilöä, jota ihailet? Jos on, miksi juuri hän?

3.

Miten laiskottelet?

4.

Millaisen toivoisit elämäsi olevan 10 vuoden kuluttua?

5.

Mikä on puutarhassasi tärkeintä? Rehevyys, monipuolisuus, helppous, yksinkertaisuus, jne.

 Pirkon ja Suvikummun Marjan sanoin totean, että:

"Iloisin mielin ilman paineita, 

vastaa jos tuntuu että on aikaa, halua 

tai jos kysymykset eivät kosketa sisikuntaasi liian läheltä, 

jos et vastaa, sekin on ihan ok."

Säätiedotuksessa luvattu lumisade on saapunut myös tänne pääkaupunkiseudulle. Ulkona tuulee ja lunta tulee välillä aika sakeastikin. Mittari näyttää edelleen nollaa, joten pientä pakkasta ja auringonpaistetta toivon tämän jatkeeksi.

Ja mukavaa viikon- sekä kuunvaihdetta kaikille!

PS.

Blogger taas tekee omia säätöjään, 

enkä saa kirjasinkokoa tai rivinvälejä toiveideni mukaisiksi.

Jälkiä lumessa

Kiertelin aikani kuluksi pihamaalla ja katselin erilaisia jälkiä lumessa. Alkavasta lumisateesta ja päivän tavanomaisesta harmaudesta johtuen valon määrä ei meinannut millään riittääkuvaamiseen. En ole mikään jälkiasiantuntija, mutta omat jälkeni tunnistan. Kukas muu sitä meidän alapihalla saapastelisi. Käyn välillä pudottamassa lumet kasvihuoneen katolta ja samalla vilkaisen, ovatko jänisverkot pysyneet pystyssä.

Rinteessä, syreenien alla kulkee jänöjussin vakioreitti ja tässä se on näköjään jäänyt pelehtimään lumeen. Oikeanpuoleiset jäljet ovat taasen Juuson. Yhtenä iltana sillä oli niin kiire kuopankaivuuseen, että se paineli rinteen yli suoraan alapihalle, niin pitkälle kuin flexi antoi myöten.

Näitä jälkiä en tunnista. Meidän pihalla pyörii oravia, harakoita ja viime päivinä myös mustarastaita. Mikähän noissa myrskytuulien alas pudottamissa koivunoksissa ja nuoressa lepäntaimessa on kiinnostanut, kun niiden ympärillä on näin tehokkaasti tepasteltu?

Puput ovat risteilleet alapihalla oikein urakalla ja pysähtyneet maasta törröttävien kasvien tai pensaiden kohdille. Ruusut näköjään kepaavat kaikissa lajeissaan. Yläkuvan jaloruusuista varsi lyhenee talven edistyessä ja alakuvan juhannusruusunkin kärkiä on naposteltu.

Juuson jäljet on helppo tunnistaa, sillä yleensä ne tekevät jonkinlaisen lenkin, jonka pituuden määrittelee flexin mitta. Eli jossain tuon lenkin lähellä on yleensä ihmisen jalanjäljet. Ukkokulta tai minä siellä yleensä seistään odottamassa, kunnes Juuso on saanut kuoppansa kaivettua ja lopulta sen myös peitettyä. Sitten palataan pikaista vauhtia takaisin sisälle.

Pikkupuutarhan kivelläkin on jokin eläväinen olento käynyt maailmaa tähyilemässä. Se saattaisi olla orava. Myös harakat pyörivät tuossa kiven lähistöllä, mutta jäljet eivät kyllä osu kuvauksiin.

Väriä saa pihamaalta tähän vuodenaikaan etsimällä etsiä. Mitään pitkiä pakkasjaksoja täällä meidän nurkilla ei vielä tänä talvena ole ollut, mutta parina päivänä pyörittiin -15 asteen tietämillä. Silloin rhodot olivat laittaneet lehtensä kylkeä myöten suppuun.

Tänään taas samainen rhodo löyhytteli lehtiään, kuin keväällä konsanaan. Mittari näytti niukin naukin pakkasta. Silti soisin rhodojen jatkavan talviuniaan vielä jonkin aikaa.

Hetki sitten alkoi taivaalta sataa untuvan keveitä lumihiutaleita. Keveitä toki, mutta niin tiheästi, että piakkoin voikin valmistautua jälleen lumitöihin. Ja se toinen kola tähän talouteen on edelleen hankkimatta. Jaksaisikohan sitä vielä huomenna lähteä omaishoitopäivän päätteeksi rautakauppaan?

 

Ihminen voi pitää koiraa, mutta kissa pitää ihmisiä, 

koska kissojen mielestä ihmiset ovat hyödyllisiä kotieläimiä.

-George Mikes-

Minne linnut lentäneet?

Ensimmäinen pihabongauspäivä kääntyy illaksi, eikä ainuttakaan lintua ole näkynyt meidän ruokintapaikoilla. Joulun jälkeen vain muutama tintti, kaksi harakkaa ja tikka ovat käyneet ruokailemassa, mutta minne ihmeeseen kaikki muut ovat menneet? Tinttejäkin on niin uskomattoman vähän. Ennen joulua oli välillä suorastaan tungosta, mutta nyt pelkkää tyhjyyttä.

Juusoakaan ei voi lintujen hätyyttelemisestä syyttää, sillä se viihtyy paljon paremmin ikkunalaudalla, sisäpuolella, patterin lämmössä. Siinä se tänäänkin tiiraili, kun isäntäväki teki aamulla lumitöitä. Lumi oli höyhenenkevyttä, mutta aika runsaasti sitä oli tullut. Huomenna uusi yritys bongauksen kanssa.

 

Asentokissa Juuso

Ulkona on ollut päivä toisensa jälkeen jotenkin tavattoman tylsä sää. Harmaata, harmaata ja harmaata. Välillä vähän pakkasta, välillä vähän enemmän. Enimmäkseen viitisen pakkasastetta ja välillä joitakin lumihiutaleita taivaalta. Sen verran, että viikon takainen jää peittyy niin pihassa kuin ajoteilläkin. Kauppamatkalla kamera oli mukana, mutta otin vain yhden ainokaisen kuvan. Kävin katsastamassa kylän avantouintipaikan, vaikka en kyseisen lajin harrastaja olekaan. Kunhan vaihdoin vähän kävelyreittiä aikani kuluksi.

Iltaisin tulee harrastettua sukkaneuloosia ja yleensä saan Juusosta mukavan seuralaisen. Siinä se köllii sohvalla vieressäni ja nukahtaa hetkessä kuorsaamaan äänekkäästi.

Juusolla on hauskoja nukkuma-asentoja. Kissojen tapaan se nousee välillä kokonaan seisomaan, köyristää selkänsä ja venyttelee usein samalla myös haukotellen. Sitten se taas kellahtaa makuulle.

Pentuna Juuso nukkui enimmäkseen kerällä, mutta vanhemmiten se on ottanut tavakseen laittaa tassut leuan alle.

Välillä voi vähän kääntää selkääkin mammalle.

Vatsapuolta mamma ei kyllä voi vastustaa. Sen paljastuessa on annettava Juusolle vähintäänkin viisi kunnon rapsutusta, josta seuraa melkoinen kehräämiskonsertti.

Perjantaipäivä alkaa kääntyä illan puolelle ja edessä on vapaata. Työhuoneen lattian täyttävät isot kassit täynnä kirpparille hinnoiteltua tavaraa. Sunnuntaina alkaa viikon kirpparipöytävaraus ja toivon, ettei mitään tarvitsisi takaisin kantaa. Joulun jälkeen kävin läpi sisustustekstiilini ja lähtö tuli monille verhoille, liinoille ja kankaille. Mikä ihme saa ihmisen säästämään kaikenlaista, vaikka aivan takuuvarmasti tietää, ettei niitä tule käyttämään. Vielä kun oppisi olemaan tarkempi ostostilanteissa. Ettei sitä ylimääräistä ja käyttämättä jäävää tavaraa edes kotiin kantaisi. 

Piti ostaa viikonlopuksi tulppaaneja, mutta enpä ole käynyt lähelläkään kukkia myyvää kauppaa muutamaan päivään. Olkoon siis tämä tulppaanityttö minun leikkokukkakimppuni, kunnes pääsen kukkakauppaan.

Samalla myös kaikille oikein leppoisaa viikonvaihdetta. Muistakaa bongata lintuja!
 

Tästä se taas lähtee

Viime viikolla poikkesin rautakauppaan omaishoitopäivän päätteeksi ja kuinkas kävikään. Ihan villiinnyin, vaikka oiln mennyt VAIN katselemaan, mitä kenties olisi tarjolla. Pelkästään siemenpussien hypistely tuntuu sormissa aivan taivaallisen mukavalta. Näistä kauniista ja värikkäistä pusseista voisi kehittää vaikka jonkinlaisen muistipelin. Sitä sitten pelaisi yksin tai perheen kanssa, kunnes tulee aika aukoa pusseja sisällön multaan kylvämiseksi..

Tiesin kyllä, että ensin pitäisi inventoida viime vuoden siemenet ja vähän suunnitella uusia istutuksia, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Niin vain lähti kaupasta mukaan siemenpussi poikineen ja kassalla jopa sydäntä kylmäsi, kun summa rapsahti näytille. Ei ihan halpaa tämä siemenshoppailu sekään. Josko joku kauppias keksisi pussittaa vaikkapa vain kymmenen siementä per pussi ja hinnoitella sitten taksan hiukkasen halvemmaksi. Ei kaikilla ole tarvetta kylvää siemeniä koko kylälle, sukukin riittää, tai tässä tapauksessa ihan vain minun oma tarpeeni.

Eilen sain vihdoin plarattua vanhatkin siemenet läpi. Ei kyllä ole tarvetta lisää ostella, joten nyt vain pää kylmänä eteenpäin. Ehkä ihan jokunen yksittäinen pussi, esimerkiksi samettiruusuja löytyi vain yhtä sorttia.

Listoja kun tykkään kovasti kaikesta laatia, tuli nyt sitten kirjattua myös siemenet. Löytyy lista viime vuoden jäljellä olevista siemenistä ja lista tämän vuoden puolella hankituista siemenistä. Tarkoitus on laittaa listaan kylvöajankohta, ehkä myös päivä, jolloin taimi pullahtaa esiin mullasta ja koulimispäivä. Sekä paikka, johon taimi aikanaan tulee istutetuksi. Näin jaloja ajatuksia puutarhaihmisellä on tammikuussa, mutta aika näyttää, miltä kyseinen lista näyttää syksyllä.

Vähän olen myös käyttänyt aikaa taimikylttien suunnitteluun. Meillä syödään kovin vähän jugurttia tai sellaisia ruokia, joista syntyisi taimikylteiksi soveltuvaa materiaalia. Tein syksyllä kuvassa olevia lappusia sipuleita varten. Eivät vain päässeet istutuspaikoille, sillä unohdin tyystin kyltit sisälle. Turha niitä oli enää muutama päivä sipulien istutuksen jälkeen lähteä maahan tökkimään, sillä siinä vaiheessa virheiden mahdollisuus alkoi olla liiankin suuri. Laputtamatta sitten jäivät nekin sipulit. Täytyy kunkin mullasta nousevan kohdalla keväällä pohtia, onko tämä nyt viime syksyinen vai kenties sitäkin vanhempi. Ja ylipäätään "mikä-lie-tulppaani-tahi-muu-sipulikukka".

Tuollaisia lappuja kirjoittaa tietsikalla ja laittaa laminointikoneen läpi suhteellisen nopeasti, joten ehkä ryhdyn tehtailemaan niitä jonain päivänä. Kenties aika piankin, sillä hurauksessa olemme helmikuussa ja silloin alkaa jo olla kylvämiset käsillä.

Eräs karvainen seniorikissa ei pahemmin jäisiä kelejä tai siementen inventointia mietiskele, vaan köllii autuaan onnellisena valloittamassaan nojatuolissa. Kuorsaus kuuluu työhuoneeseeni saakka ja ohi kulkiessani saan vastauksena vatsavillarapsutuksiin jostain syvältä huokuvan kurahduksen. Välillä poika siirtyy ikkunalaudalle katselemaan, kun orava loikkii kohmettuneella hangella ja kaksi harakkaa ihmettelee, miksei talipötkylä olekaan enää heidän yksinomaisessa käytössään - laitoin sen nimittäin rautahäkkyrän sisään. Muuten se olisi taas kadonnut hujauksessa.

Vajaa kaksi viikkoa enää ja kaksi kolmasosaa talvesta on ohi. Jihuu! Kevät senkun lähenee. Mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille!
 

Pääkallokelejä

Jo on ollut vaihtelevat ilmat. Viikon sisällä lumisateet ja plussakelit ovat vaihdelleet sujuvasti. Sunnuntaina, tiistaina ja perjantaina olemme saaneet huhkia tosissamme saadaksemme yön aikana sataneet lumet pois kulkuväyliltä. Kun homma on hoidettu, onkin sää lämmennyt kunnolla plussan puolelle ja niin piha kuin ympäristön tiet ovat muuttuneet peilijääksi. Koska suosin positiivista ajattelua, on näistä vesisateista ja keväisen tuntuisista litsislätsis-keleistä se hyöty, että kaikki sataneet lumimassat ovat kummasti vajonneet ja taas on tilaa uusille lumille. Vielä on sentään sen verran lumista, että voi hyvinkin tammikuuksi tämän ajanjakson tunnistaa.

Pääkallokelit saivat minutkin kaivamaan liukuesteet kenkiin kävelemään lähtiessäni. Olipa mukava liikkua kauppamatkalla, kun ei kaiken aikaa tarvinnut pelätä kaatuvansa. Lehdessä kerrottiin, että kaatumistakin voi harjoitella ja että kannattaisi kaatua selkä pyöristettynä. Mietinkin, miten monta kaatumistreeniä sujuva pyllähtäminen vaatisi. Yleensä liukastuminen tulee niin yllättäen, ettei siinä juuri mitään ehdi tehdä. Kunhan huitoo käsillään ilmaa ja toivoo, ettei mitään kovin olennaista särkyisi.

Liukuesteitä on kauppoihin alkanut ilmaantua monenlaisia. Useimmat ovat kyllä aika hankalia puettavia ja riisuttavia. Nämä minun vempaimeni ovat varsin yksinkertaiset ja yllättävän helpot laittaa kenkien päälle. Parhaat varmaan olisivat nastalliset kengät. Naapurilla on sellaiset nastakengät, joissa nastalistan saa sisään mennessä käännettyä pois käytöstä. Kaupassa oli aika äänekästä kulkea noiden piikkien kanssa.

En ole pariin päivään ehtinyt tietokoneelle, joten teidän blogipostauksianne oli aikamoinen määrä. Olisiko syynä lähestyvä kevät, mutta valtavan aktiivista tuntuu toiminta olevan itse kunkin kohdalla. Totesin, ettei tämän päivän jäljellä oleva aika riitä mitenkään kaikkien mielenkiintoisten juttujenne ja kuvienne kommentoimiseen. Maksaisikohan joku minulle, jos siirtyisin kokopäiväiseksi blogilukijaksi? Joillekin blogisteille kyllä maksetaan kirjoittamisesta, vaan blogilukemisella itsensä elättävistä en ole kuullut. Hmmm.

Eipä muuta tällä kertaa, kuin mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 

Kirjoneuleisia polvisukkia

Kiikutin valmistuneet villasukat ulos kuvattaviksi, kun sisällä on niin hämärää. Minulla on menossa joku kummallinen polvisukka-kirjoneule -buumi. Jotta saisin kirjoneuleeseen mahtumaan vaihtelua, on sukalle kudottava vartta vähän enemmän. Näitä on nyt niin mahdottoman mukava väsätä, ettei ihan vielä loppua näy. Vaihteeksi puikoilla tulossa sinisävyistä sukkaa. Näihin polvisukkiin olen ottanut mitat ja silmukkamäärät Suvikummun Marjan nappivarsisukista, joihin ohje löytyy täältä.

Lankana käytän useimmiten yksiväristä 7-veikkaa ja kirjavaa Polkkaa tai Raitaa. Oranssisävyisten sukkien ruskea lanka on Gjestalin Jannea. Sitä on aivan ihana kutoa ja kädenjälki muodostuu ihan automaattisesti tasaiseksi ja sileäksi. Gjestalin lankoja saadakseni joutuisin kuitenkin ajamaan vähän pidempiä matkoja tai tekemään nettitilauksia, joten siksi tulee useimmiten ostettua 7-veikkaa. Sitä kun saa ihan omankin kylän kaupasta. Ei silti, ihan hyvä hinta-laatu -suhde 7-veikassa minusta on.

Oikeastaan minulla on nyt meneillään vanhojen lankavarastojen tyhjentäminen. Varsinkin vajaita keriä ja jämälankoja yritän saada tuhottua. Näitä broken seed -sukkia tein molempia samanaikaisesti, koska tuota punaista 7-veikka Raitaa oli sen verran vähän, etten tiennyt, miten pitkälle sitä riittää. Kieputin Raita-langan kahdeksi samansuuruiseksi keräksi, mutta en katkaissut niiden välistä lankaa. Kudoin vuorotellen kumpaakin sukkaa, kunnes Raita-lanka loppui. Sukkien kärkiin käytin yksivärisen punaisen jämälangan.

Oiva apu kirjoneuletta tehdessä on tällainen pikkuruinen langanohjain. Se laitetaan sormeen ja langat kulkemaan noihin väleihin. Hiukan ohjaimen käyttö vaatii totuttautumista, mutta pian siihen tottuu. Netistä tilattuna muovihärpäkkeelle tuli hintaa noin seitsemän euroa. Kaupasta sellaisen saa selvästi halvemmalla. Aika monesta nettikaupasta se näkyi olevan tilapäisesti loppu, mistä päättelin esimerkiksi facebookin villasukkaryhmässä käydyn keskustelun vaikuttaneen tilausmääriin. Vähän heppoinen tämä minun ohjainvempaimeni tuntuu olevan, sillä jo muutaman päivän käytön jälkeen tuo läppä ei tahdo enää pysyä kiinni vaan pongahtelee itsestään auki. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole kutomista liikaa haitannut.

Säät vaihtelevat nyt niin valtavasti, ettei aamulla liikkeelle lähtiessään tiedä, millaisessa takissa illalla kotiin palatessaan tarkenisi. Tänään sentään paistoi aurinko varsin kauniisti. Lähes kolme plusastetta ja puista kuuluva lintujen tityy-tityy sai ilman tuntumaan keväisemmältä, mitä kalenterin mukaan olla pitäisi. Huomiseksi on sitten luvassa lunta, räntää ja vesisadetta. Tuota viimeistä ilmeisesti tänne pääkaupunkiseudulle. Näillä mennään kohti viikonvaihdetta.
 

Sama amaryllis ja eri lumet

Valkoisen amarylliksen kukkavana oli eräänä aamuna taipunut kaksin kerroin kohti pöydän pintaa. Se oli niin upeassa kukassa, että leikkasin vanan ja laitoin sen maljakkoon. Siinä se on jatkanut ilahduttamistaan tanakkana ja kauniina.

Taidanpa ensi vuonnakin pyytää äidiltä valkoista amaryllistä, kun hän kysylee, millaisen joulukukan häneltä haluaisin. Tai sitten käyn itse kaupasta ostamassa.

Tänään oli jälleen lumitöiden aika. Pakko oli lähteä aamusella kolaamaan pihaa, jotta pääsi autolla liikenteeseen. Sunnuntaina lunta oli määrällisesti yhtä paljon, mutta se oli kevää ja kolaaminen sujui helposti. Tänään sen sijaan lumi oli tiivistä ja painavaa ja paljon sitä oli jälleen satanut. 

Seuraavaksi on kyllä lähdettävä kolakauppaan, koska lapiohommissa saa vain selkänsä kipeäksi. Joka vuosi manaan sitä, että taloudesta löytyy vain yksi kola, mutta en tee asialle mitään. Äkkiähän tarve unohtuu, kun lumet sulavat. Eikä siitäkään olisi haittaa, vaikka sen toisen kolan hankinnan jälkeen lumentulo tyssäisi kokonaan. Ensi talvena sitä tulee aivan varmasti taas lisää.

Linnut ovat tyystin kadonneet meidän pihalta. Yhtenä päivän aurinko paistoi hetken ja silloin joitakin tinttejä parveili automaateilla, mutta jonnekin nekin kaikkosivat. Tänään kiikutin narulta poimittuja sukkia makkariin ja satuin katsahtamaan ikkunasta ulos. Tikka siellä kiikkui talipötkylässä. Oheinen kuva olkoon esimerkkinä siitä, miksi minun blogissani on vähemmän noita hienoja lintubongauksia. Ei nimittäin kaluston resurssit riitä tinttien kuvaamiseen.

Sen verran lyhyitä ja hämäriä nämä tammikuiset päivät ovat, että osa jouluvaloista pääsi jatkamaan elämäänsä sisustusvaloina. Lasikulho ja peili lisäävät valojen määrää ja loistetta. 

Toivotan Kivipellon Sailan ja Virkkuumummon lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin. Ja kaikki muutkin, joita en ole kenties muistanut erikseen mainita. Kiva, että olette täällä!