torstai 30. huhtikuuta 2015

Oho, Rikkaruohoelämää Cisionin huhtikuun blogilistauksessa kuudentena

 

Cisionin huhtikuun top-blogilistaus esittelee Suomen suosituimmat puutarhablogit



Listauksen kärkeen sijoittui Kukkaiselämää -blogi .
Cisionin top-blogilistaus suuntaa huhtikuussa puutarha-aiheen myötä katseensa kohti pian alkavaa kesää. Suomen suosituimpien puutarhablogien kärkikymmenikkö sisältää nykytyylin mukaisesti runsaasti laadukasta kuvamateriaalia ja postauksissa käsitellään monipuolisesti pihan sekä puutarhan hoitoon liittyviä aiheita, kuten tunnelmointia, ideoita ja käytännön tee-se-itse-vinkkejä. Listauksen kärkipaikan vei nimiinsä Kukkaiselämää -blogi, jota ylläpitää omien sanojensa mukaan ”puutarhaan täysin hurahtanut” Satu. Tämänkertaiseen kärkikolmikkoon sijoittuivat lisäksi Saaripalsta - sekä Kanelia ja kardemummaa -blogit. Cision on listannut maamme suosituimmat puutarhablogit aiemmin mm. kesäkuussa 2013 ja heinäkuussa 2012
Puutarhablogien top 10 -lista Suomessa huhtikuussa 2015 (Lähde: Cision Finland Oy)
1.   Kukkaiselämää
2.   Saaripalsta
3.   Kanelia ja kardemummaa
4.   Mielen lumoa
5.   Formaaki ja puutarha
6.   Rikkaruohoelämää
7.   Tylsän mörököllin blogi
8.   Hernepensaskujamme
9.   Anun puutarha
10.   Marian koti ja puutarha

25 kommenttia:

  1. upeaa between, lämpimät onnitteluni:))

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Kaikki ovat paikkansa ansainnut!

    VastaaPoista
  3. Tuollaistakinko lasketaan? Ja siellähän on kolme sellaista jota itsekin olen seurannut!!
    Onnea Rikkaruohollo!! Kuten myös Mörököllille ja Anulle!!

    Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
  4. Taputtaa ja heiluttelee onnea täältäkin!

    VastaaPoista
  5. Onnea! Seuraan kaikkia listalla olevia blogeja! Hauskaa vappua ja hyvää toukokuun alkua!

    VastaaPoista
  6. Hienoa! Pääsit puutarhalistalle ansioistasi, between.

    VastaaPoista
  7. Paljon, paljon onnea! Sinulla on hieno, elämänmakuinen blogi, yksi suosikeistani, oli sijoitukset listauksissa sitten ihan mitä tahansa! Mukavaa vapunpäivää!

    VastaaPoista
  8. Hieno sijoitus. Lämpöiset onnittelut!
    Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
  9. Onnea between! Iloista kevään jatkoa ja Vappua myös :).

    VastaaPoista
  10. Onnea toiselta blogistilta, joka ei kilpaile samassa sarjassa.

    t. tuumailija Olli

    VastaaPoista
  11. Näin melko tuoreena lukijana olen kovasti ihastunut blogiisi ja nähtävästi minulla ei ole yhtään huonompi maku :) Paljon onnea!!

    VastaaPoista
  12. Onnea, hieno sijoitus! Iloista vappupäivää!

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea sijoituksesta! Hieno juttu!!

    VastaaPoista
  14. Onnea! Miten lie tuollainen Cision mulle ihan uusi juttu, mutta kuutta noista blogeista olen kyllä seurannut. Kyllä teillä listoilla olevilla on niin hienot blogit, ettei pysty kilpailemaan ollenkaan :D

    VastaaPoista
  15. Onnea! Olette kaikki topkymppiin pääsyn ansainneet! <3

    VastaaPoista
  16. Onnea!!! Hieno juttu kymppilistaan menosta :)
    Olen erityisen tyytyväinen että tänä vuonna listalla on puhtaasti puutarhablogeja eikä vaikka puutarha/sisustus/lifestyle blogeja joilla on ymmärrettävästi paljon laajempi lukijakunta mutta ei välttämättä puutarha-ihmisille kovin paljon luettavaa.
    Hyvä te kaikki!!!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!