sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Ruusuisia juttuja

Sammalruusu - Rosa centifolia Muscosa

Sammalruusuni on vihdoin avannut ensimmäiset kukkansa. Nuput siihen tulivat jo aikaa sitten ja jännityksellä olen käynyt vahtimassa niiden kehitystä. Alempana oleva vaaleampi kukka avautui pari päivää aiemmin. Sellaista väritystä sammalruusussani ei ole muina kesinä ollut. Lieneekö tavanomaista tai joku sateisen kesän mielipiteen ilmaisu.

Sammalruusu - Rosa centifolia Muscosa

Rosa Therese Bugnet

Teresanruusun ostin tänä keväänä. Se on vielä aika pikkainen, mutta nuppuja on tullut runsaasti ja kukat ovat juuri niin kauniit, kuin olin kuvissa nähnyt.

Rosa Therese Bugnet

Jotenkin olen onnistunut missaamaan jokaisen Teresanruusun nupun avautumisen ja niinpä laitoin keskiviikoksi puhelimeeni muistutuksen, että ehtisin tallentaa edes yhden avautuneen kukan. Kovin montaa päivää nimittäin kukat eivät näköjään avautuneina näissä sadekeleissä kestä. Pitää olla nopea - ainakin tässä vaiheessa, kun ruusu on vielä pieni, eikä kukkia satamäärin. Ei edes kymmenittäin.

Rosa rugossa 'Sointu'

Edelliskesän hankintoihin kuuluvat Sävel, Sointu, Lumo ja Ilo, joista kaksi jälkimmäistä joutui vihreiden toukkien kohteiksi. Toukat ehtivät järsiä ruusujen latvusta ja kaikki nuppujen alut, kunnes älysin noutaa ruiskupullon kellarista ja lähteä häätämään toukkia. Näyttää pahasti siltä, etten pääse Lumon ja Ilon kukkia tänä kesänä ihailemaan. Pitänee olla ensi kesänä valppaampi.

Sointu tämäkin

Uskokaa huviksenne, että kaikki Soinnuksi kirjaamani ruusukuvat ovat tosiaankin Soinnusta, vaikka kukinto näyttää hyvin erilaiselta eri kuvissa. Piti oikein kamerasta tarkistaa, etten puhu läpiä päähäni. Sen verran tästä pähkäilystä opin, että jatkossa otan ja myös tietokoneelle siirrän ruusuista myös suurempia kokonaiskuvia, jotta tunnistus tässä ruudulla helpottuu. 

Rosa rugosa 'Sointu'

Parasta tietenkin olisi, että hamassa tulevaisuudessa minun ei tarvitsisi kuin vilkaista jotain ruusukuvaani ja todeta, että Sointuhan se siinä. Että siis tulisimme niin tutuiksi keskenämme - ruusuni ja minä. Muutkin kuin Sointu.

Rosa 'Sävel'

Sävel on toinen uudemmista ensimmäistä kertaa kukkimaan ehtineistä ruusuistani. Hän on kovin ujo, mikä osittain johtuu siitä, että pensas on vielä kovin matala. Kipeä selkäni ei ole sallinut konttaamista tämän ihanuuden pakeilla ja niinpä kuvat ovat enemmmänkin ylävinkkelistä.

Rosa 'Sävel'

Pakko oli joka tapauksessa nämä ensimmäiset kukat ikuistaa ja tähän postaukseenkin tuoda. Tästä voin sitten myöhemmin käydä vilkaisemassa, että kukkihan se Sävelkin tuona sateisena kesänä.

Suviruusu - Rosa pimpinelifolia Poppius

Suviruusu ei kukkinut viime kesänä ollenkaan. Tänä kesänä se on kasvanut mittaa ja leveyttä vähän joka suuntaan. Kukkarunsaudella en ole päässyt rehvastelemaan, mutta muutaman ihanaisen se on avannut ja niistähän olen tietenkin ollut ylen onnellinen.

Valamonruusu ' Rosa francofurtana 'Splenderns'

Valamonruusu sen sijaan on suorastaan räjähtänyt kukkimaan. Pitkään ja hartaasti. Aika kummallisesti se minusta kyllä kasvaa. Vähän kuin monessa kerroksessa. Maan tasalla on matalaakin matalampia oksia. Ei edes kovin pitkiä ja jokainen niistä työntää innoissaan kukkia. Sitten on keskikorkuisia oksia, jotka voisi ehkä määritellä normikokoisiksi (mikä on kenenkin normikoko on sitten taas toinen juttu) ja niissäkin on kukkia.

Valamonruusu - Rosa francofurtana 'Splenderns'

Hassuimpia ovat minusta Valamonruusun korkeat huiskamaiset oksat, joiden varsissa ei kovin montaa lehteä ole. Sen sijaan huiskien latvuksissa on lehtiä ja avautuvia kukkia ihan ryppäinä. Aika tanakasti ne korkeatkin oksat ovat pysyneet näissä rankkasateissa pystyssä, mutta silti luultavasti napsaisen pisimmät oksat jossain vaiheessa poikki.

Neilikkaruusu - Rosa rugosa 'F.J.Grootendorst'

Neilikkaruusuni kuuluu jälleen niihin minikokoisiin. Sillä on korkeutta maximissaan 30 cm, leveyttä sitten enemmän. Hyvin hän kyllä kukkii. Neilikkaruusun ostin kesäksi 2013 piharuukkuun, jossa se kukki innokkaasti, joskin pienemmillä kukilla kuin nyt maahan istutettuna. Syksyllä siirsin sen naapurin aidan viereen, jossa se ei selvästikään viihtynyt ja jäi muiden kasvien alle. Viime kesän lopulla perustin Ruusutarhan ja neilikkaruusu joutui jälleen matkaamaan uuteen paikkaan. Tänä kesänä se näyttää kotiutuneen uuteen paikkaansa.

Rosa rugosa 'Ritausma'

Ritausmaa ihailin monissa blogeissa ja lopulta päätin, että tokihan se on omaankin puutarhaan saatava. Jouduin kyllä jonkin aikaa pääkaupunkiseudun taimimyymälöitä koluamaan ja soittelemaan, kunnes sitten tärppäsi ja ajoin toiselle puolelle Helsinkiä omani hakemaan. Taimi oli sen myymäläketjun ainut jäljellä oleva ja näytti kyllä epäilyttävän surkealta. Hintaakin oli kokoon ja näköön nähden minusta turhan paljon. Vaan saatavahan se oli, enkä taatusti ole katunut. Tämä on Ritausmani kolmas kesä ja se kukkii aivan ihanasti.

Rosa rugosa 'Ritausma'

Viime kesänä vielä ajattelin, että jääkö tämä kääpiöpensaaksi, mutta nyt sille on alkanut tulla sekä mittaa että leveyttä. Löytämieni tietojen mukaan Ritausma kasvaa noin puolitoistametriseksi. Ilmeisesti leveyttäkin pensaalle tulee. Se on mukavan vankkarakenteinen ja varsin piikikäs.

Rosa rugosa 'Ritausma'

Ensimmäisten kukkien avautuessa ajattelin, että näinkö nämä ovat kaikki valkoisia. Ei suinkaan, vaaleanpunaista kukista löytyy riittämiin. Kukat ovat aika isoja ja painavia, varsinkin vesisateen liottamina ne roikkuvat niskat notkuen. Sateet saavat myös kukat ruskettumaan nopeasti, joten Ritausman ihanuutta kannattaa käydä ahkeraan taivastelemassa.

Punalehtiruusu - Rosa Glauca

Punalehtiruusu viehättää minua vuosi vuodelta enemmän. Monien mielestä se on ruusuksi turhankin vaatimaton, mutta tänä kesänä oma punalehteni on kyllä näyttänyt parastaan. Se ei ole juurikaan piitannut vesisateista ja koleudesta, vaan on kukkinut harvinaisen pitkään ja ahkerasti. Useimmiten punalehtiruusun kukinta on tässä vaiheessa kesää niinsanotusti menneen talven lumia. Pensas on kasvattanut uusia vehreitä oksia, joissa avautuu nuppu toisensa jälkeen kukkimaan. Kerrassaan ihastuttava ja helppo ruusu.

Onko hän Hansa?

Alapihan Kaivopenkissä kasvaa juhannusruusun ja punalehtiruusun ohella kurttulehtiruusu, jota olen pitkään kutsunut Hansaruusuksi. Hyvin samanlainen se onkin kuin yläpihalla oleva Hansa, mutta ei sitten kuitenkaan. Kukat ovat minusta vaaleammanpunaiset, kerrotummat ja keskusta erilainen kuin Hansassa. Kukinto on myös hivenen Hansaa pienempi.

Ja hän, Hansako?

Nupuissakin on pidemmät suojalehdet vai miksi niitä kutsutaankin. Pensaan lehdet ovat vaaleammat ja varret piikikkäämmät. Lehdet myös kasvavat varsissa tiheämmin, kuin Hansassa. Voi olla, että alapihan ruusun erilainen sijainti vaikuttaa asiaan. Minusta ne joka tapauksessa ovat selkeästi erilaisia ruusuja.

Rosa rugosa 'Hansa'

Tämän kuvan ruusun tiedän Hansaksi. Hienosti sekin on tänä kesänä kukkinut. Valtavan kokoisin kukin, joita avautuu jatkuvasti uusia ja uusia.

Omenaruusu - Rosa magnifica

Keväällä ostin myös Omenaruusun, joka on niin pieni vielä. Silti se on tehnyt monta nuppua, joita en vielä ole nähnyt avonaisina. Istutin omenaruusuni Kaivoruusupenkkiin kolmen muun ison ruusun seuraan. Siellä on juuri sopiva ruusupensaan kokoinen kolo. Ajoittain mietin, jaksaako uusi ruusu ponnistaa isompiensa varjosta. Sille on ennustettu kasvukorkeutta peräti 2,5 m, joten hyvin se täyttäisi oman alueensa. 

Rosa 'Tove Jansson'
 
Ruusupensaiden istuttamisessa pitäisi varmaan käyttää samaa menetelmää, kuin merinäköalalla myytävissä asunnoissa. Ensin istuttaisi taaimmaiset ja lahjoisi ne kasvamaan upeilla aurinkoisen tulevaisuuden näkymillä. Sitten vaan tungetaan eteen uusia ruusuja samoilla myyntipuheilla. Kaikille ei kuitenkaan riitä aivan yhtä paisteisia paikkoja, kun tonttiakaan ei voi pyörittää auringon mukaan. Vaihtoehtoisesti voisi sitten ajatella elämää ilman ruusuja. No, ei voi. 

Tornionlaaksonruusu - Rosa 'Tornedal'

Kukintansa ovat jo lopettaneet Metsäruusu, Tornionlaaksonruusu, Tove Jansson, Viljaminkeltaruusu, Juhannusruusu ja Pohjantähtikin lopettelee. Kirjoapteekkarinruusu kuuluu niihin vihreän toukan nakertelemiin, joissa kukkia ei tänä kesänä tule näkymään.

Juhannusruusu - Rosa pimpinellifolia

Juhannusruusu kukki tänä kesänä juhannuksenaikaan eli moniin aiempiin kesiin verrattuna varsin myöhään. Meillä sateet nopeuttivat juhannusruusun kukintaa ja osa nupuista ruskettui avautumatta. Parhaillaan suurin osa juhannusruusun lehdistä on harmaita, kuten usein sateisina kesinä.

Metsäruusu - Rosa majalis

Metsäruusu aloitti tänäkin vuonna ensimmäisenä ja kukki todella runsaasti ja pitkään. Rakastan sen tuoksua ja kävin harva se päivä hypistelemässä oksia. Metsäruusu on minusta punalehtiruusun ohella helppo ja terve ruusu. Vaikka yksittäinen kukka on melko pieni, niitä avautuu toinen toisensa jälkeen. Tämä ruusu kasvaa isoksi ja leviää helposti. Minulla se kasvaa alapihalla siten, että pääsen ajamaan nurmikonleikkurilla sen ympäri. Myös Pikkupuutarhassa on oma metsäruusupöheikkönsä ja siellä se saa rehottaa. Välillä sen versoja tunkee poluille, mutta ne on helppo kiskoa pois. En ole kokenut sitä ongelmaksi.

Viljaminkeltaruusu - Rosa harisonii 'William's Double' 


Viljaminkeltaruusun ostin tänä keväänä, kuten olen täällä kertonutkin. Se on pikkaistakin pikkaisempi pensas tässä vaiheessa. Viljaminkeltaruusussani on peräti viisi oksaa, joiden maksimikorkeus taitaa olla siinä 20 cm. Jokaiseen oksaan se kuitenkin teki useamman kukan. Istutin sen Pikkupuutarhaan ja kukinnan jälkeen löysin sille uuden paikan. Nyt se saa kasvaa vuorenkilvistä siivotussa Kivipenkissä.

Kirjoapteekkarinruusu - Rosa gallica 'Mundi'

Kirjoapteekkarinruusulla on tuollainen polkagrisar -karkkiväritys. Yllä oleva kuva on viime kesältä. Tänä kesänä se kuului vihreiden toukkien ruokavalioon. Pensaasta ei pitäisi kovin suurta tulla, maksimissaan se kasvaa noin metrin korkuiseksi. 

Köynnösruusu Rosa 'Pohjantähti'

Pohjantähti on kasvanut talon seinustalla jo 25 vuotta. Se ei ole sille paras mahdollinen paikka, sillä kasvaessaan köynnös rehottaa ja tarttuu ohikulkijoiden hiuksiin ja vaatteisiin piikeillään kiinni. Pohjantähden kukat ovat pienet, mutta niitä tulee yleensä yhteen ryppääseen useita, joka lisää niiden viehätystä. Nupuissa on hentoa vaaleanpunan sävyä. 

Olen muutamaan kertaan harkinnut Pohjantähden siirtämistä toisaalle. Patiota laajentaessamme sille tehtiin kasvuaukko ja köynnöksen seinustalta pois kaivaminen vaatisi pation auki repimistä. Liian kova tehtävä. Pidän köynnöksen kurissa leikkaamalla sitä. Nyttemmin istuttaisin Pohjantähden vaikkapa jonkun köynnöskaaren tyveen avoimempaan paikkaan, jossa sillä olisi tilaa tehottaa.

Rosa Sommerwind

Sommerwindin hankin vuosi sitten kesäksi ruukkuun ja siirsin sen syksyllä rinteeseen. Sinne se on juurtunut hyvin ja on nyt täynnä nuppuja, joiden avautumista odotan innolla. Oheinen kuva on siis viime kesältä. Sommerwind on matala ruusu ja sopii esimerkiksi maanpeiteruusuksi.

Tertturuusu - kuka lie?

Esiteltyjen ruusujen lisäksi minulla on muutamia tertturuusuja, joista nimeltä tiedän oikeastaan vain Kimonon. Nekin ovat tänä vuonna kärsineet vihreistä toukista sekä vattukärsäkkäästä. Nyt on uusia nuppuja kehittynyt ja tuo kuvassa näkyvä avautuukin jo. Alkuvuosina istutin tertturuusuista mm. Europeanaa ja Nina Weibullia sekä valkoista Sneewittcheniä. Huomasin kuitenkin, etteivät ne ole oikein minun juttuni, enkä ole niihin sen enempää panostanut. Pensasruusut näyttävät vieneen tyystin mukanaan.

Pioni Sarah Bernhardt

Ruususelostukseni päätteeksi vielä yksi kuva pionista. Tämä taitaa olla viimeinen Sarah, joka vielä näyttää kelvolliselta. Muut sitten rötköttävätkin vesisateista ruskettuneina tukiensa varassa. Mietin tässä, kannattaako kuihtuvat kukinnot leikata pois? Vai antaako niiden valmistaa siemenkota? Mitä sanovat asiantuntijat tahi asiantuntevat harrastajat?

Pioni Jan van Leeuwen

Yksi vielä kiellon päälle eli nyt olen suunnittelemassa paria uutta ruusua, joille olen katsonut sopivan paikan Pikkupuutarhasta. Harkintaan ovat päässeet Hurdal, Papulanruusu ja Louise Bugnet. Wasagaming on myös yksi vaihtoehto. Mitä olette mieltä? Kommentteja noihin harkinnassa oleviin ja muita ehdotuksia otan ilolla vastaan.

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille ihanille puutarhaihmisille - ja ihanille ihmisille - ja ihmisille ylipäätään!
 

43 kommenttia:

  1. Aikamoinen ruusutarha kasvaa pihallasi. Tuota sammalruusua olen aina ihaillut. Se on jotenkin niin romanttinen.
    Ritausman kukat ovat myös niin vastustamattoman näköisiä.
    Toki kaikki ovat kauniita ja jokaiselle löytyy varmasti juuri oikea paikka pihassa. Jotkut muodostavat kauniita kukkia ja joillakin juuri kasvutapa on niin viehkeä. Pidän punalehtiruusun kasvutavasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmat ruusuni ovat vielä melko nuoria ja pienikokoisia, mutta odotettavissa on ruusutarha. Ruusut ovat näköjään ihan oma maailmansa ja varsin kiehtova sellainen. Näyttää kyllä tempaavan mukaansa.
      Punalehtiruusulla on tosiaan hieno kasvutapa ja hyvin tervekin se tuntuu olevan.

      Poista
  2. Ihania ruusuja - noin puolet tuttuja omastakin pihasta. Olen ollut aikoinani oikea ruusuhöperö ja ruusuja on tullut hankittua ja opiskeltua sen mukaisesti :-) Hienoa, että muistat kaikkien ruusujen nimet noin hyvin. Minä olen osan onnettomasti unohtanut. Pitäisi alkaa tekemään tunnistuskierrosta ruusukirjojen kera...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna, tuskin minäkään ruusujani muistaisin, mutta olen laittanut niille nimikyltit.Vanhemmat alkavat jo olla takaraivosssa, mutta uusimpien suhteen täytyy usein kumartua katsomaan, että olihan tämän nyt Sointu. Niillä kun on niin samankaltaiset nimetkin.

      Poista
  3. Upeita ruusuja! Tuo sammalruusu on ollut hankintalistalla jo kauan, olen ollut vain saamaton, se on kyllä niin kaunis ja nuo kaikki kotimaiset uudet ruusut! Ihania kaikki! Mulla on hankintalistalla norjanruusu, se ei kai ole kovin piikkinen ja kukkii rehevästi, vaaleanpunainen..

    En ole pioneista kovin aktiivisesti kukkineita kukkia siinä mielessä leikannut pois jotta ne siementäisi, ne ovat vain niin ikävän ruskeita. Fertiilejä siemeniä meillä tekee kuolanpioni ja sen kukkineet kukat yritän leikata pois. Vähän näyttäisi että Red Charmillakin on itävät isot siemenet, mutta se on vielä tarkkailussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, eikös olekin jännää, että sitä miettii hankkivansa jonkin kasvin ja miettii ja miettii. Vaan ei kuitenkaan saa hankituksi. Onneksi se lopullinen sysäys sitten jostain viimein tulee. Täältä blogistaniasta olen useimmat viime aikojen hankintaideat saanut ja jotenkin täällä keskusteleminen aktivoi.
      Minuakin säälittää pionien ruskeat ja alakuloiset kukinnot, jotka viistävät melkein maata. Luulenpa, että käyn ne napsimassa pois. Ajattelin vain, että josko ne siementäisivät ja lisääntyisivät, mutta taitaa olla hidas menetelmä sekin.

      Poista
  4. Melkoinen kavalkadi teillä noita ruusuja. Toinen toistaan suloisempia. Oliko se niin, että Ilolla ei ollut piikkejä?
    Minulla on vanha Valamonruusu pihallani ja se on korkea, ehkä kolme metriä. Hyvin pysyy pystyssä, mutta iän myötä oksat ovat puumaisia ja täynnä teräviä piikkejä. Kova on tekemään versoja ja tykkäisi valloittaa koko takapihan, jos antaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä tutkia Ilo tarkemmin. Ei siinä taida kovin runsaasti piikkejä olla. Jotenkin olen hyväksynyt sen, että ruusujen kauneuden kääntöpuolena tulee ne piikit. Eivät ne muulloin haittaa, kuin leikkaushommissa. Eilen luin ruusukirjoja ja opiskelin ruusujen leikkaamista. Monet ruusut eivät paljon leikkaamista tarvitse, mutta ei se kuulemma useimmille pahitteeksi ole.

      Poista
  5. Olipa mukava ruusupostaus. Ihania ruusuja kerrassaan. Kylläpä sinulla on nyt tuoksuva piha, kun on noin paljon ihania kukkia. Jännää tämä puutarhurin elo. Entisessä pihassa keräilin ruusuja, mutta kun muutimme sieltä, ajattelin että nyt pensasruusut jäivät ja on muitten kasvien aika, mutta kummasti ruusut vain kiinnostavat. Pihasta vain loppuu tila. Kaikkea ei voi yhteen pihaan mahduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta tosiaan täytyy varmaan pyytää naapurilta lisätilaa, kun oma tontti täyttyy. Aina miettiessäni uusia kasveja, pyörittelen pihaa mielessäni ympäri kerran jos toisenkin. Välillä tulee jo epätoivo, ettei mihinkään saa fiksusti uusia juttuja enää istumaan. Kummasti sitten lopulta tulee idea ja niin löytyy paikka. Useimmat ruusut ovat kyllä sen verran suuria, ettei niitä ihan mihin loukkoon tahansa voi istuttaa.

      Poista
  6. Vau mikä määrä erilaisia ruusuja, aivan upeita! Norjanruusu on minulla hankintalistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se norjanruusu taitaa olla ykkösvaihtoehtona meillekin.

      Poista
  7. Upeita kuvia upeista ruusuista!
    Kuinka vanha on Punalehtiruususi? Kuinka korkeaksi se on Sinun puutarhassasi kasvanut?
    Meillä on puutarhaan "jostain" ilmestynyt Punalehtiruusuja, jotka ovat jo ainakin neljän metrin korkuisia. Se kukkii kyllä todella paljon ja on ihan kaunis pensas, mutta sen koko on kyllä aivan liian suuri. Leikkaan kylmästi korkeat kolme-neljämetriset rungot pois. Meilla on Punalehtiruusua sekä varjoisalla että aurinkoisella paikalla, mutta molemmissa koko on yhtä suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskeskelin, että punalehtiruusullamme on ikää siinä 7-8 vuotta. Kyllä sen korkeimmilla oksilla on mittaa kolmen metrin verran. Muutama vuosi sitten kaadoimme yläpihalta valtavan koivun ja osa sen oksista romahti ruusujen päälle. Myös punalehtiruusu vahingoittui ja leikkasin sitä melko radikaalisti. Siitä se vain tykkäsi ja alkoi kasvaa sen jälkeen jopa entistä kauniimmin. Eilen juuri luin ruusukirjoja, joissa sanottiin, että ruusupensaita voi leikata senkin vuoksi, että siten niiden kokoa voi säädellä. Leif Blomqvistin ruusukirjan mukaan erityisesti ruusupensaiden keskus on hyvä pitää ilmavana.

      Poista
  8. Tässähän tulee ruusukuume kun luki tätä postausta :). En yhtään ihmettele että tuo Ritausma oli pakko saada, ei tuollaista persikkaista sävyä voi vastustaa! Sammalruusu on kyllä hauska, varsinkin sen suloiset nuput, miksiköhän sille tulee tuollaista hassua nukkaa niihin. Minuakin vähän ärsyttää Pohjantähden piikit, ne sojottavat vähän joka puolelle ja vaatteet ja hiukset saa aina osumaa jos lähelle osuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusukuume on kyllä tarttuvaa. Aiemmin minulla oli vain juhannusruusu, metsäruusu ja tuo punalehtiruusu. Niin ja Hansaruusu. Sitten alkoi blogielämä ja nyt olen täysin hurahtanut ruusuihin. Plus kaikkiin muihinkin ihanuuksiin, joihin täällä blogistaniassa yhtenään törmää.
      Jaa-a, löytyisiköhän jostain selitys tuolle sammalruusun nukalle. Siitä nukasta sammalruusut ovat kuulemma nimensä saaneet. Nukka muistuttaa sammalta. Minäkin tykkään nimenomaan noista nupuista. Ensimmäisen nupun aikanani nähdessäni pelästyin, että onpa siinä valtavasti kirvoja. Ei ollut, eikä sammalruusu näytä mikään erityinen kirvamagneetti olevankaan.
      Ukkokulta sanoo Pohjantähteä tappajakasviksi juuri sen vuoksi, että se pitää kiertää kaukaa välttääkseen hiusten ja vaatteiden tarttumisen.

      Poista
  9. Oioioi, mikä ruusutarha siellä onkaan. Tuohon on matkaa mulla, kolmen ruusupuskan(lajin) kasvattajana :) Ei voi kuin ihailla noita kukkia. Ja haaveilla ruusuisia unia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ruusupensaat eivät ole kovin kalliita. Niitä raaskii ostaa ja istuttaa. Monet ruusut ovat myöskin hyvin kestäviä ja menestyviä. Eipä tässä kohta pysty nukahtamaan ja näkemään ruusuisia unia, kun päässä pyörii yhä uudet ruusut. Paha tauti tämä ruusukuume.

      Poista
  10. On aivan ihania ruusuja ja vielä noin runsaasti eri lajeja. Aivan ihanaa.

    VastaaPoista
  11. No ihan samaa olin sanomassa kuin eka kommentoija! Olihan ruusukuvia.ja paljon mahtuu pihaasi huikeita ruusuja! Ihana tuo neilikkaruusu, on minunkin mieleeni. Vaikka kaikki on kauniita myös sointu on kaunis. Vaan eipä näitä voi laittaa paremmuus järjestykseen, eikä tarvikaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei tarvitse laittaa mihinkään järjestykseen. Sen kun ihastelee jokaista.

      Poista
  12. Hyvin on sinullekin noita ruusuja kertynyt! Ruusut vievät mennessään, sen on saanut huomata. :) Sen "uuden" (onko se enää uusi..) suomalaisen ruusuprojektin tuotteena on syntynyt myös "Loiste, jota olen nyt alkanut ahkerasti uumoilemaan, vaikka ruusukieltoon piti itseni jo tiukasti asettaa... "Loisteella" olisi vaan minun mielestäni niin kaunis väri. Hienoja hankintoja olet suunnitellut! Louise Bugnet -ruususta sanotaan, että se aloittaisi kukinnan pensasruusuista ensimmäisenä ja lopettaisi viimeisenä, siksi se on erittäin suositeltava hankinta! Norjanruusu ei kuki niin pitkään, mutta ulkomuoto on mielestäni poikkeuksellisen sievä. Valamonruusu kasvaa meillä muuten ihan yhtä oudosti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain täältä blogimaailmasta vinkin suomalaisesta ruusuprojektista ja hankin niistä ruusuista lisätietoa. Sen perusteella pihaan tulivat Ilo, Lumo, Sävel, Sointu ja Tove Jansson. Miten tuo Loiste on mennyt ihan ohi? Siihen täytyykin tutustua mitä pikimmiten.
      Tämä ei enää ole mitään ruusukuumetta vaan ruusumaniaa. Ihania ruusuja on pilvin pimein, eikä ne kaikki mitenkään mahdu meidän puutarhaan.

      Poista
  13. Meillähän on sama teema tälle päivälle, paitsi että minulla ei ole - eikä tule - noin valtavaa määrää ruusuja. Tähän saakka olen kyennyt pitäytymään niissä, jotka olen pihalleni halunnutkin, eli juhannus- ja suviruusuissa, ja siinä 'Onni'-ruusussa, jonka sain kerran yhdeltä puutarhatuttavalta minipienenä piiskana ja joka nyt kukkii köynnöksenä esiintyen meidän etukuistin reunassa.

    Mutta suviruusulle piti saamani seuraa, kun sen molemmin puolin kasvavat terijoensalavaraaskut ovat hävityslistalla. Punalehtiruusun siis hankin tänään, sekä toiseksi (kolmanneksi) samaan paikkaan istutettavaksi 'Ilon'. Jos uudet hankinnat lähtevät kasvamaan, meillä on siis jatkossa Suvi ja Juhannus sekä Onni ja Ilo. Ei hassumpaa.

    Paitsi että tuo Ritausma... ja Sointu... ja Sävel... ja voi apua sentään.

    Enkä minä edes pidä ruusuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä kotimaisilla ruusuprojektin ruusuilla on kyllä ihanat nimet. Kohta sitä voi kuljeskella puutarhassa rallattelemassa herkullisia ruusuloruja.
      Jossain vaiheessa minäkin karsastin ruusupensaita, enkä ollut laisinkaan innokas niitä hankkimaan. Milloinkahan tämä meni tällaiseksi.....?

      Poista
  14. Ruusuntuoksuinen puutarha. Kyllä ruusut ovat ihania.
    Mukava tuo sunnuntaipäivän toivotus! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marliska, ruusut ovat ihania. Ja pionit ja kurjenpolvet ja ties mitkä. Tämä on ihan mahdotonta.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kannattaa pyörtyä ruusupuskaan. Siellä ei pitkään kykene pyörtyneenä pötköttelemään, kun pistelee niin vietävästi...

      Poista
  16. Sinulla on todella monipuolinen ruusutarha, ihania kaikki tyyni! itse sain tänä kesänä kolme uutta pensasruusua, suvi- ja papularuusut blogiystävältä, tornionjokilaaksonruusun ostin. papularuusu näyttää olevan Sinunkin hankintalistalla, itse ihastuin siihen kovin katsellessani sen upeaa kukintaa blogiystäväni puutarhassa, suosittelen, jos on paljon tilaa puutarhassa, se kasvaa todella isoksi.
    ps itse leikkasin jo pionien kuihtuneet kukinnot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään juuri keksin, mihin voisin tunkea lisää ruusuja. Ihan mahdotonta.
      Kyllä minäkin käyn pionit leikkaamassa. Ruskeat kukinnonjämät ovat niin ruman näköisiä.

      Poista
  17. Ihana postaus! Nuo muhkeakukkaiset pensasruusut ovat suosikkejani, mutta kyllä tuo punalehtiruusu omalla herkällä tavallaan on myös lumoava. Tilaahan nuo tietysti ajan saatossa vaativat, siinä seikka, joka rajoittaa omaa sekoamistani. Louise Bugnetin hankin keväällä ja vaikka se tietysti vielä kukkii pienesti, antaa se jo nyt suurta iloa, hieno ruusu! Ritausma on ainoa ruusu (niin varmaan), jonka enää hommaan ;). Sadetta eivät nuo kukkaset kuten ei tietysti pionikaan oikein siedä, minkä on tänä kesänä saanut todeta liiankin usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Leif Blomqvistin Pohjoiset ruusut -kirjaa, jossa hän totesi, että isojakin ruusuja voi pitää hyvin kurissa järkevällä leikkaamisella. Yleensä kai niiden annetaan kasvaa omiin mittoihinsa, mutta minulle oli yllätys, että leikkaaminenkin on "sallittua" - usein se kuulemma jopa lisää kukkimista.
      Punalehtiruusussa on omaa taikaansa. Siihen ihastuu vuosi vuodelta enemmän.

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Alkaa hiukan tuntua siltä, että mopo on karannut ruusujen suhteen.

      Poista
  19. Upeita ruusuja kertakaikkiaan! Tuo Sointu oli tosi herkän näköinen, tykkään kovasti. Ja paljon muitakin kauniita sinulla todellakin on. Haaveilen ruusutarhasta ja tänään k-raudan alepihalta löysin Tom Tom nimisen ruusun, joka pääsee paikoilleen heti, kun multakasa saapuu pihaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TomTom onkin kaunis tertturuusu. Minä olen tyystin hurahtanut pensasruusuihin, eikä enää ole sopivaa paikkaa tertturuusuille. Niissä on aivan valtavat valikoimat ja pieneen tilaan saa enemmän erilaisuutta, kuin pensasruusuilla.

      Poista
  20. Kiitos Marri! Kiirettä pitää, mutta josko sitä huomenna ehtisi taas omaan puutarhaan tuoksuttelemaan.

    VastaaPoista
  21. Onpa ihana ruusupostaus! Sateinen kesä haittaa selvästi ruusujen kukintaa, mustialanruusuni eivät oikein jaksa avata nuppuja ulkona. Nyt voikin sitten hyvällä omallatunnolla poimia niiistä kukkia maljakkoon.

    VastaaPoista
  22. Onpa sinulla paljon ruusuja, hienoja kuvia. Minä olen ostanut tänään elämäni ensimmäisen ruusun, vaaleanpunaisen neilikkaruusun. Lisääkin on jo suunnitelmissa, vaikka en edes pidä ruusuista.

    VastaaPoista
  23. Olipas täällä ihania kuvia ihanista ruusuista! Minäkin tykkään kovasti pensasruusuista ja sainkin niitä mahtumaan pikkuiseen ruusutarhaani melkoisen monta kun istutin tiheästi;) Ja tämänvuotisen blogitapaamisen jälkeen suunnittelen laittavani niitä lisää tien viereen, ihan hyvin näyttivät voivan sielläkin...

    VastaaPoista
  24. Minäkin hämmästelen noita Sointua ja Säveltä. Istutin ne vierekkäin ja pitää ihan miettiä kumpi on kumpi :) Sitä paitsi juuri tuon Sävelen kukka oli erilainen viime vuonna. Saa nähdä sekoitanko ruusukuvat ja ruusut keskenään jatkossa :)
    Täällä taidan käydä jatkossa katsomassa ruusuvinkkejä, niitä haluan ostaa vielä lisää tontille. Kirjoapteekkarinruusu näyttää erityisen ihanalle :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!