perjantai 21. elokuuta 2015

Malvamystiikkaa

Myskimalva - Malva moschata

Tänä kesänä olen törmännyt useaankin keskusteluun, jossa yksi puhuu myskimalvasta ja ruusumalvasta, toinen harmaamalvikista ja kolmas tokruususta. Vanhat ihmiset ovat vähän alueesta riippuen kutsuneet malvoja tokruusuiksi. Omat vanhempani ovat Satakunnasta ja heidän tokruusunsa on salkoruusu. Eipä ihme, että sekaannuksia sattuu, sillä samaan heimoonhan kaikki kuuluvat. 

Myskimalvan nuppuja

Omassa puutarhassani kasvaa vain yhtä malvasorttia ja sen olen nimennyt myskimalvaksi. Kuten alempana olevassa tekstissä mainitaan, myskimalvan ja ruusumalvan erottaminen toisistaan on tarkkaa hommaa, jota helpottaisi niiden asettaminen rinnakkain. Ja sitten pitäisi olla vielä harmaamalvikki kolmantena nimeämistä avittamassa - tai lisää sekottamassa.

Myskimalva - Malva moschata 'Alba'

Vaaleanpunainen myskimalvani on peräisin ystävän entisen kodin vanhasta pihapiiristä. Valkoisen olen kasvattanut siemenistä. Sen sijaan salkoruusua minulla ei ole ollut. Siemeniä kyllä löytyy, mutta miten ovat jääneet kerta toisensa jälkeen kylvämättä.

Ohessa hieman netistä bongattua malvatietoutta. Lisääkin löytyisi pilvin pimein, joten klikkaamalla ja googlettamalla saat mahdollisuuden sekoittaa päätäsi vähän enemmän.
 

Myskimalva - Malva moschata
Ruusumalva
- Malva alcea

Myskimalva muistuttaa suuresti niin ikään koristekasvina suosittua ruusumalvaa. Lajien erottaminen toisistaan ei ole aivan helppoa, ellei niitä voi vertailla vierekkäin puutarhassa. Ehkä parhaiten ne voi erottaa tarkastelemalla varren karvoja, jotka ruusumalvalla ovat lyhyehköt ja tähtimäiset, myskimalvalla pidemmät ja selkeästi ojossa. Ulkoverhiön lehdet ovat lisäksi ruusumalvalla leveämmät ja muodoltaan puikeat, myskimalvalla kapeansuikeat. Puutarhaliikkeissä lajien eriasteisia risteymiä myydään yleisesti kukkapenkkien koristeiksi. 

(Lähde: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/myskimalva)

Harmaamalvikki
Harmaamalvikki on suomalaisten rakastaman huonekasvin, kiinanruusun (Hibiscus) ja puutarhakasveina suosittujen malvojen (Malva) lähisukulainen. Sen voikin sekoittaa äkkiseltään esimerkiksi myskimalvaan (M. moschata), jonka kukat ovat yleensä isommat. Suvut erottaa toisistaan tarkastelemalla lajien ulkoverhiötä, joka malvikeilla on tyveltä yhdislehtinen; malvoilla ulkoverhiön lehdet ovat täysin erilliset. 
(Lähde: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/harmaamalvikki)

Tarhasalkoruusu
Tarhasalkoruusu kuuluu Malvaceae heimoon. Alcea on vanha kasvinnimi antiikin ajoilta (Månsson ym. 2002, 80). Ennen käytettiin nimitystä Althaea rosea. Suvun nimi althaea tulee kreikan sanasta ”altho” parantaa. Suomalainen nimi salkoruusu viittaa kasvutapaan: ruusumaiset kukat ovat sijoittuneet pitkin tanakkaa, keppimäistä vartta (Månsson ym. 2002, 80). Kansanomaisesti kasvia kutsutaan nimellä tukkiruusu tai stokruusu - ruotsiksi stockros, (Alanko 1998). Tarhasalkoruusu on erittäin vanha viljelykasvi ja saapunut Eurooppaan jo 1500-luvulla Kiinasta (Yrttitarha 2000). Salkoruusun historiaan liittyvän tarinan mukaan ristiretkeläiset toivat sitä Pyhältä maalta Eurooppaan (Alanko 1998). Viljellään nykyään pääasiassa koristekasvina, mutta sitä on ennen viljelty myös rohdoksi.
(Lähde: https://sites.google.com/site/koristekasvit/salkoruusu).


Tälle päivänliljalle etsin nimeä. En kuolemaksenikaan muista, mistä se on pihaamme tullut. Ehkä naapurin jakotaimena vuosia sitten. Kukista on vaikea saada kuvaa avoimina, sillä ne kestävät vain hetken. Nuppuvaihe sen sijaan on aika pitkä ja nuput ovat, kuin minikokoisia banaaneja. Ei ehkä mikään kukkien kaunotar, mutta jotenkin hurjan sympaattinen.


Pelaguut tykkäävät, kun aurinko paistaa lämpimästi. Nautitaan mekin näistä elokuun ihanista päivistä ja tulevasta viikonlopusta.

PS.
Aina, kun copy-pastaan tekstiä netistä tänne blogiin, fonttikoko sekoaa täysin. En vain nytkään löytänyt mitään keinoa saada fontista koko tekstiin samanlaista, joten olkoon. Onhan se sentään ihan lukukelpoista.
 

18 kommenttia:

  1. Blogger on tosiaan siitä inhottava, että se muistaa muotoilut jos käyttää copy-paste -toimintoa. Työkaluista, oikeasta ylälaidasta löytyy sellainen T-kirjain, jossa on punainen ruksi eli Poista muotoilut -painike. Maalaa se liittämäsi tekstipätkä ja napsauta sitä poista muotoilut-painiketta, niin jopas häipyy kaiken maailman ylimääräiset muotoilut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos P. Tämä olikin arvokas tieto, joka helpottaa jatkossa tekstin muotoilua. Olisi pitänyt jo aiemmin pohtia ongelmaa julkisesti, mutta nytpä helpotus löytyi.

      Poista
  2. Niinpä minäkin joku aika sitten etsin tietoja noista malvoista, vaan ei noista teksteistäkään oikein ota selvää.ulkoverhiö ja yhdyslehtinen? Jossain puutarhasivuilla oli kuvien kanssa selostettu asiaa. Tulin siihen tulokseen, että mulla on myskimalvaa ja harmaamalvikkia. Jälkimmäinen on tosin hyvin huonosti kukkinut tänä kesänä.
    Kauniita pelargoneja sulla, eikä ole tuosta päivänliljasta tietoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se niin vaarallista, vaikkei tismalleen oikeita nimiä tietäisikään. Jäi vain noita keskusteluja lukiessani häiritsemään, kun tietoa oli niin monenlaista.

      Poista
  3. Minun harmaamalvikissa on erilaiset lehdet kuin myskimalvassa. Jälkimmäisessä on liuskaisemmat ja harmaamalvikissa yhtenäisemmät, enemmän sellaiset kuin salkoruusulla. Ja myskimalvan lehdet ovat tummemmat, harmaamalvikilla harmaammat. Muuten en osaa erottaa niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti erot ovat kuitenkin kohtalaisen pienet. Pääasia, että jotain malvaa pihassa kasvaa ilahduttamassa.

      Poista
    2. Hmm, minun harmaamalvikilla ja myskimalvalla on niin erilaiset lehdet että niistä tunnistaa varmasti :) mutta joka tapauksessa malvat on kauniita.

      Poista
  4. Ihania malvoja. Olisin niin tahtonut tyttäreni nimeksi Malvan, mutta mies vastusti. Harmaamalvikilla on tosiaan erilaiset lehdet ja se on korkeampi kuin muut malvat. Koko Harmaamalvikki on robustimpi ja myski- ja ruusumalvat hentoisempia. Olen vasta tajunnut tämän omassa pihassani :) Tokruususta kuulin nyt ensimmäistä kertaa Sinulta, jännä nimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokruusu on jäänyt mieleen ja olen kuullut siitä paljon ennen kuin omaa pihaa olikaan. Äiti aina puhui tokruusuista ja aikanaan ryhdyin metsästämään niistä enemmän tietoa. Pitkään kuvittelin, että kyse on todellakin jostain ruususta. Ei ollut.
      Malva olisikin ollut kaunis nimi, eikä ilmeisesti kovin yleinenkään. Ainakaan enää.

      Poista
  5. Hauska nimi salkoruusuilla. Minullakin on jäänyt tokruusut kylvämättä;) Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisillä on aina ollut taito vääntää nimiä helpommin lausuttaviksi. Onhan tokruusu selvästi helpomi sanoa kuin stockros.

      Poista
  6. Musta noi malvat erottaa juuri siten, että laittaa vierekkäin lehdet. Muuten ne menee mulla suloisesti sekaisin. Ja ihan sama, kun ovat kaikki niin nättejä. Mulla kukkii nyt vasta ihan ekat malvat omassa pihassa. On ne ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, loppujen lopuksi ihan sama, minkä nimisiä. Kunhan kukkivat ja miellyttävät silmää. Ja malvat kyllä miellyttävät.

      Poista
  7. Tykkään niiiin malvoista . Keväällä oli kadonnu suuri myskimalvapehko, ei tiedetä minne. Onneksi pieniä ruikuloita löytyi sieltä täältä, voin ne koota yhdeksi isoksi, jos vielä löydän ne. Valkoista meillä ei ole ikinä ollutkaan, se on aika juhlalisen näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jostakin, että malva ei oikein pidä siirtämisestä. Jos jossain viihtyy, niin pysyy paikallaan vuosikausia. Ehkä se sinunkin malvapeltosi on vain lepäämässä ja nousee taas entistä ehompana.

      Poista
  8. Mulla tekee ihan saman tuon tekstin kanssa. Vasemmalla yläreunassa on ainakin kaksi alasvetovalikkoa, mistä asia voi korjaantua, siinä kun tekee tekstiä. Siinä on fonttikoosta ja fonteista. Niillä kun kikkailee saattaapi jopa saaha tekstin ainaki omalla koneella näyttämään hyvältä. Malvat on nättejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu! Nuo vasemman yläreunan valikot ovat minulle tuttuja, mutta nyt sain uutta tietoa P:lta (ylimmässä kommentissa). Täytyy sitä keinoa kokeilla seuraavalla kerralla.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!