perjantai 23. lokakuuta 2015

Vaahteranlehtitulvaa


Nyt se sitten alkoi. Haravoiminen nimittäin. Eilispäivän ja viime yön aikana vaahteratkin ovat pudottaneet valtaisan määrän lehtiä. Edelleen niitä näyttää yläilmojen oksilla roikkuvan, mutta painopiste alkaa kuitenkin olla maantasalla.


Tänään päivä oli aloitettava reippaalla haravointituokiolla autotallin nurkan kulkuväylän avaamiseksi. Tällä kertaa tuota lehtimassaa ei kuskattukaan kosmpostiin, vaan haravoin sen naapurin aidan vieressä olevaan murheenkryyni-paikkaan. Murheenkryyni siksi, että siitä olen kaivanut jättimäisen tatarin juurakoita, mutta yhä se tatar sieltä ponnekkaasti kohti taivaita kurkottaa. Laitoin pahimman keskittymän päälle mustaa muovia, jonka päälle noita lehtiä on nyt haravoitu. Eiköhän se tatar sieltä ensi kesänäkin esiin tule, mutta kiusa se on pienikin kiusa.


Alapihakin oli aamulla aivan paksun lehtimassan valtaama. Meinasi jo meikäläiseltä puhti loppua, kun yritin saada siihen jotain tolkkua ja järjestystä. Kun pääosan lehdistä saa haravoitua, voi loput ajaa leikkurilla silpuksi ja sinnehän häviävät. Miten sitä nyt on vain sellainen tunne, että noita lehtiä on tänä vuonna jotenkin määräänsä enemmän. Tuskin, mutta oli kuitenkin pakko jättää homma kesken, kun ei vaan jaksanut jättimäisiä kasoja koota ja siirrellä. Satamaankin alkoi, joten haravointitalkoot jatkuvat.


Juuri mitään kukkivaa tai värikästäkään ei pihalta enää löydy. Reunusasteri kylläkin kukkii iloisena. Se on varmaan edelleenkin onnesta soikeana päästyään pois Kurgaanista, jossa se oli hautautunut kevätpikkusydämen alle. Mikähän aivoitus minuun on iskenyt, kun reunusasterin olen moiseen paikkaan istuttanut? 


Syysleimutkin ovat aika hyvin sinnitelleet ja valkoinen Europa yrittää vieläkin pyristellä talvea vastaan. Lähipäivinä käyn leikkaamassa loputkin perennat kompostiin. Ei niistä enää oikein pihan kaunistukseksi ole. Lisäksi sunnuntaina siirretään jälleen kelloja talviaikaan ja valo senkun kaiken aikaa vähenee. Yhä enemmän vapaa-aikaa tulee vietettyä sisätiloissa.

Juuso tarkkailee keittiön ikkunasta pihanäkymää

Jostain syystä blogger tökkii nyt oikein urakalla. Kuvien siirtäminen on hidasta ja työlästä. Niinpä siirryn muihin puuhiin ja toivotan teille kaikille mukavaa viikonvaihdetta. 
 

38 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonvaihdetta myös sinulle - ihanat kuvat :)

    VastaaPoista
  2. Vaahteranlehdet ovat kauniita, mutta teillä niitä näytää olevan erittäin runsaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, meillä on niitä aivan mahdottoman paljon. Eilen haravoidessani jouduin kahlaamaan lehdissä.

      Poista
  3. Syksyinen haravointi onkin mukavaa jos on hienot aurinkoiset ilmat. Minulta se jäi silloin tekemättä ja nyt tulivat sateet.. Leimukukka on tosi myöhään kukkiva, sitkeä kasvi. Ihana katse Juuso-kisulla, mitähän näkee ..<3
    Mukavaa viikonvaihdetta sinullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta haravoinnissa lienee hyvä syy ulkoilla. Märkiä lehtiä on inhottava haravoida, mutta meillä lehteä on niin valtaisat määrät, ettei niitä voi jättää nurmikolle mätänemään.

      Poista
  4. Meilläpä on vielä vaahteran lehdet puissa, saa nähdä kumpi tulee maahan ennemmin, lumi vai lehdet? En haravoi kovinkaan tarkasti pihaa näin syksyllä, pitäähän madoillekin jotakin jättää...Ja minunkin aikani kuluu nyt paremmin sisällä kirjojen äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeiset lehdet tuppaavat aina jäämään nurmikolle, mutta keväällä ne on helppo silputa ensimmäisillä leikkukerroille. Sinne häviävät.

      Poista
  5. Vaikka vaahterat on komeeta puita, kuvia kattoes täytyy myäntää, ettei onneksi oo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän kyllä vaahteroista, mutta näin syksyisin huomattavasti vähemmän.

      Poista
  6. Onpa paljon kultaisia vaahteranlehtiä. Meillä ovat jo ruskistuneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäkseen meilläkin lehdet ovat ruskeita ja ruttuisia. Tuo kuvattu paikka on aika aurinkoinen, joten siinä lehdet säilyvät paremmin keltaisina.

      Poista
  7. Niin minustakin tuntuu, että on paljon enemmän nyt lehtiä. Mut ehkä se johtuu vaan laiskuudesta, kun en ole haravoinut :) Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiskuutta minäkin epäilin. Odottelin päivä toisensa jälkeen, koska olisi sopiva hetki aloittaa. Taisin odottaa turhan pitkälle.

      Poista
  8. Samat hommat on ollut meilläkin, ei tosin oo vaahteraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on taasen enimmäkseen vaahteranlehtiä. Omppupuut eivät ole vielä pudottaneet lehtiään.

      Poista
  9. Täällä meillä satoi ja tuuli kovasti viime yönä ja pihamaa täyttyi pudonneista lehdistä. Onneksi on lehtipuhallin ja säästyn haravoinnilta. Mainio kuva tarkkailija Juusosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa oikein lehtipuhaltimen kanssa touhuta. Sillä putsataan lähinnä kattoa. Ehkä pitäisi harjoitella, mutta toisaalta en tykkää siitä hurinasta.

      Poista
  10. Oi täällä ei ole kukkinut aikoihin! Mukavaa että syksy on niin aluillaan vasta siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onkin ollut tosi lämmintä niiden lukuisten pakkasöiden jälkeen. Ihan minä hetkenä tahansa ensilumi saattaa tulla.

      Poista
  11. Täällä on niin satanut koko loppu viikon, ettei tarvi vielä haravoida, tai meillä pääosin harjataan, imuroidaan ja puhalletaan. Juuso ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin paikallisia nuo sateet ovat näköjään olleet. Meillä satoi tasan yhden päivän, mutta se sai kyllä puut tyhjenemään melko tehokkaasti.

      Poista
  12. Huomenna meillä haravoidaan, vaikka lehtiä on vielä vaahteroissa, Minä kyllä tykkään haravoida, kunhan saan tehdä sen suurpiirteisesti. Vaahteran lehdet olen yleensä työntänyt marjapensaiden alle, sinne ne ovat aina hävinneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haravoiminen on minustakin mukavaa syystyötä. Tulee ulkoiltua omien ajatustensa kanssa. Meillä noita vaahteranlehtiä on niin tajuttomat määrät, ettei niitä mitenkään voi tunkea pensaiden alle. Ei kohta näkyisi pensaita laisinkaan.

      Poista
  13. Täälläkin alkaa lehdet olla maassa, mutta minulla on tänään työpäivä:( Voisin yrittää vielä iltapäivällä käydä isompien vaahteroiden aluset siistimässä, sitten loput meneekin silpuksi ja nurmikon hyödyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne vaahteranlehdet taida sieltä pihamaalta minnekään kadota, odottavat vapaapäivääsi. Tänään olisi upea ulkoilupäivä, mutta välillä pitää tehdä kotihommiakin.

      Poista
  14. Minuakin odottaisi tuo vaahteranlehtishow, osan haravoin aiemmin. Nyt on toinen pudottanut lehtensä kokonaan, toinen vielä keltaisena. Ensi viikolla on pari päivän vapaat, ehkä silloin tartun toimeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti ne pudottavat lehtiään aivan eri tahtiin. Meilläkin yksi vaahtera on jo likimain tyhjä, mutta yksi vielä täynnä lehtiä. Ja ne muut jotain siltä väliltä. Takaavat, että tämä eukko rapsuttaa haravan kanssa vielä monen monta kertaa.

      Poista
  15. sama juttu meillä. Myrsky sai lehdet alas puista.

    VastaaPoista
  16. Meillä werityisen paljon vaahteroita ja talon länsisivulla oikein iso aurinkosuojana. Niitä lehtiä olen nyt sitten yläterassiltamme (iso parveke) viskonut alas ja kohta alan rahdata kompostiin tai just tuollaisiin murheenkryyneihin, Meillä on aina vähintäin hyksi murheenkryyni ja pahin ikinä oli tuoksuvattu!

    Tammen lehdet pitää kuulemma myös haravoida eli niitä ei saa vain jättää silleen maatumaan, sillä niistä tulee kai jonkinlainen tiukka kasa, jonka alla sitten voi mhia mitä vain.

    Kaunis on leimusi vieläkin. En tajua miksi oma valkoiseni ei auennut kunnolla...

    VastaaPoista
  17. Kyllä juu haravointia riittää, Juuso on tosi ihana ja terveiset rapsutuksin......

    VastaaPoista
  18. Haravointia en kaipaa, eikä sitä meidän pihalla paljoa olekaan suurten puiden puuttuessa, mutta vaahteran lehtien kauniita muotoja ja värejä kaipaan. Olen tänä kesänä tosissaan miettinyt, että mihin pihalle voisi istuttaa vaahteran. Toivotaan, että sellaisen paikka vielä löytyy.

    VastaaPoista
  19. Haravointia tiedossa täälläkin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  20. Rentouttavaa sunnuntaita myös Sinulle. totta jokin tökkii blogistaniassa parhaillaan, siis minäkin lähden Helmin kanssa lenkille ennen kuin alkaa satamaan, niin harmaaksi on taivas peittynyt

    VastaaPoista
  21. Haravointia täälläkin. Voisin vannoa, että on niitä lehtiä enemmän... Ja omenaralli yhä vaan. No, onpahan puissa edelleen alkutalven tilhille, mistä nakutella.

    VastaaPoista
  22. Samat hommat on täälläkin. Vaahteranlehdet on varsinaista ongelmajätettä, siirtyy sujuvasti naapurin tontille ;)No onneksi siellä on muutaman hehtaarin verran tilaa "varakomposteille". Meillä syysleimut jo lopettivat, mutta kärhö vain jatkaa kukkimistaan- hitsi, ja melkein marraskuu :)

    VastaaPoista
  23. Kiitos, toivottavasti sinullakin on ollut mukava viikonloppu. Vaahteranlehdet ovat inhottavan paksuja ja sitkeitä ja painavia haravoitavia verrattuna koivunlehtiin. Tatarta voi olla vaikea saada hengiltä, mutta toivottavasti onnistut.

    VastaaPoista
  24. Samat sävelet täälläkin. Lehdet ovat olleet ihanan pitkään puissa. Mutta nyt alkaa olla melkein kaikki tippuneet maahan. Tänään tuntui, että hommaa oli joka puolella. Lehdet ovat kyllä hyvä apu kohopenkkien tekoon ja painanteiden täyttöön. Yleensä aloitankin seuraavaan kesän istutusalueiden luomisen jo syksyn lehdillä. Tänä vuonna ei ole mitään uutta suunnitteilla, ihme kyllä. Mutta talven aikana varmasti alkaa taas uudet ideat muhimaan.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!