sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Sametti Hortensian 10 kysymystä

Köynnöskuusama eilen

Olen säästänyt joitakin haasteita kesän ja syksyn kiireiltä tänne puutarhan kannalta hiljaisemmille ajoille. Tässä Sametti Hortensian Pikkuinen puutarhani -blogista kymmenen kysymyksen haaste, jotka kuuluvat seuraavasti:


1. Lempikukkasi talvella

Lempikukkani taitavat olla samat niin kesällä kuin talvellakin, vuodenaikaan katsomatta. Jos taasen mietin sitä, millaisista lempikukista on talviaikaan mahdollisuus iloita, niin etupäässä ne lienevät leikkokukkia. Ruokakaupassa käydessäni mukaan tarttuu helposti neilikkakimppu, sillä ne ovat uskomattoman kestäviä maljakkokukkia ja yksittäiset nuputkin avautuvat likimain kaikki. Joulunaikaan yksi ihastuttavimmista taitaa olla amaryllis, josta valitsisin kerrotun valkoisen. Kukkien suhteen olen kuitenkin todella kaikkiruokainen. Ihan jokainen kimppu, jonka joku keksii tähän huusholliin tuoda, saa kyllä jakamattoman ihailuni.


2. Lempikasvisi omassa puutarhassasi? 


Tämä on kyllä niin vaikea kysymys joka kerran esitettynä. Tuntuu, että olen ihan yhtä hullaantunut kaikkiin kukkiin. Jopa niihin, joista en vielä edes tiedä mitään. Kyllä kai ne ehdottomat ja näkyvimmät ykköset ovat ruusupensaat, pionit ja liljat. Uusimpina suosikkeina ovat loppukesän ihanat punahatut. 


3. Ihmisiä ei saa postimyynnistä, mutta millainen olisi unelmiesi puutarhaystävä? 

Sellaisiin unelmapuutarhaystäviin olen jo törmännytkin täällä blogimaailmassa. Ihmisiin, joita yhdistää samanlainen hullaantuminen kasveihin ja kukkiin. Jotka polvistuvat pienimmänkin ihmeen eteen kuraiseen maahan ja upottavat sormensa multaan saadakseen otteen jostain ihastuttavasta. Ihmisiä, jotka monissa muissa asioissa saattavat olla hyvinkin erilaisia, mutta jotka puutarha-asioista puhuttaessa unohtavat tyystin monimutkaiset ihmissuhdeongelmat ja heittäytyvät täysillä kasvimaailman merkillisyyksiin. Tällaisten ihmisten kanssa ei jutunjuurta tarvitse pitkään etsiä ja se, mikä loppuu kesken, on yhteinen aika jakaa kokemuksia.
 
Pioni Festiva Maxima

4. Pioni vai ruusu -jos on pakko valita? 

Kauheaa, ei tällaisia valintakysymyksiä saa asettaa. Ettäkö pitäisi valita pionin ja ruusun väliltä. Tai oikeastaan, ei tämä niin vaikeaa olekaan. Ruusu ja ruusupensas ovat ihan eri juttu, joten nyt meni helpoksi. Ilman muuta valitsen pionin, sillä jaloruusuja minulla ei ole montaakaan. Olen todennut niiden olevan kovin vaativia ja arkoja ja omalla tavallaan työläitä. Ruusupensaat ovat huomattavasti helpompia ja näyttävämpiä. Siis pioni voittaa minun puutarhassani ruusun.
 
Kadriorg, Tallinna

5. Mihin puutarhakohteeseen tahtoisit matkustaa? 

Helpompi olisi luetella ne kohteet, joihin en halua matkustaa. Onneksi ihmisellä saa olla unelmia, joiden ei välttämättä ole tarkoituskaan koskaan toteutua. Monta vuotta olen ajatellut, että joskus olisi mukava päästä Isola Bellan saarelle Lago Maggiorelle Italiaan. Ai niin, miltei unohdin ruotsalaisen puutarhaliike Zetasin, josta muutamat ovat täällä postanneet. Sinne meneminen ja pääseminen ei ole mahdotonta, joten se olkoon unelmakohteiden ykkösenä
 
Kirjoapteekkarinruusu

6. Lempitaimistosi? 

Ei minulla ole mitään lempitaimistoa. Tutustun innolla kaikkiin uusiin mahdollisuuksiin ja hankin ostokseni milloin mistäkin. Etsiessäni jotain tiettyä kasvia, googletan lähiseudun taimistoja ja jollei niistä löydy etsimääni, laajennan hakua. Viime kesänä kävin muutaman kerran Nurmijärven Röykässä sijaitsevassa Handolinin taimitarhassa, joka ihastutti siisteydellään ja järjestelmällisyydellään
 
Syyshortensia Vanilla Fraise

7. Mitä puutarhaan liittyvää toivoisit joululahjaksi? 

Jälleen kerran, ties kuinka monetta kertaa, yritämme päästä tulevasta joulusta lahjattomuudella. Lahjojen antaminen on ihan mukavaa, mutta aikuisten kesken joululahjoissa ei ole samaa hohtoa, kuin jos mukana olisi pieniä lapsia. Rahaa on rajallinen määrä ja mieluummin käyttäisin sen yhteisessä pöydässä syötäviin herkkuihin, kuin lahjoihin, joita ilman ihminen pärjää erinomaisesti. 

Jos jotain toivoisin, niin 100 prosenttisen lupauksen siitä, että keväällä patiollemme nousisi valokate, joka näissä Suomen sateisissa olosuhteissa olisi valtava parannus pihalla oleskeluun.  
 
Pelargonia Inspire Pinki viime keväänä

8. Mitä odotat eniten ensi keväältä? 

Odotan, etteivät myyrät ole pistäneet poskeensa niitä ihania tulpunsipuleita, joita olen upottanut puutarhan multiin. Ja odotan, että kevät ylipäätään taas tulee. Kaikki muu saakin tulla omalla painollaan.
 
Pioni Sarah Bernhardt

9. Minkä kasvin tahtoisit hankkia? 

Kaivoin vinkkivihkoni esille ja ryhdyin selailemaan sen sivuille kirjaamiani kasveja. Postauksianne lukiessani löytyy aina uusia ja mielenkiintoisia kasveja, joita kirjaan ylös vaikkapa myöhemmin harkittavaksi ja hankittavaksi. Aika moni vinkkivihkon kasveista on jo löytänyt kodin puutarhassani, mutta melkoinen mokoma odottaa edelleen vuoroaan. Viime keväänä tarkoitus oli istuttaaa koristekirsikka Kevätsuudelma, mutta lähitaimistoilla sitä ei ollut ja loppukesällä olin jo unohtanut koko jutun. Olkoon se siis ensi kevään ensimmäisiä hankintoja. 
 

10. Mitä kukkia antaisit pahimmalle vihamiehellesi?

Aikuisuudessa on se hyvä puoli, ettei useinkaan tarvitse olla tekemisissä ihmisten kanssa, joiden kanssa kemiat eivät sovi. En koe vihaavani ketään, enkä tunne ihmisiä, jotka minua vihaisivat. Siis jos vihaavatkin, en tiedä siitä. Tai onpa kuitenkin yksi vihamies, jonka kanssa sukulaisuuden perusteella voisimme olla paljonkin yhteydessä toisiimme, mutta joka on päättänyt toisin. Hänen ehdottomuutensa on asettanut välillemme sellaiset muurit, joita ei mitkään sanat ylitä. Hän kääntää lepyttelyt, suostuttelut ja anteeksipyynnöt teräviksi ja haavoittaviksi nuoliksi ampuen ne oitis takaisin. En antaisi hänelle mitään kukkia. En enää. Hän ei ottaisi niitä vastaan, vaan murskaisi jalkoihinsa. Olen luovuttanut.


Luultavasti tämä sama haaste on kiertänyt blogeissa hyvinkin aktiivisesti, mutta tämä on myös oivallinen tapa palata vaikkapa menneeseen kesään ja sen ihaniin kukkiin. Niinpä laitan haasteen seuraavin kysymyksin varustettuina oheisille blogeille. Ottakaa tai jättäkää, ja myös haastamattomat saavat ottaa haasteen vastaan!


1.  Suosikkikasvisi omassa puutarhassasi?
2.  Kasvi, josta haluat päästä eroon?
3.  Miten käyttäisit 1000 euroa puutarhaasi?
4.  Koetko koskaan turhautumista puutarhasi suhteen?
5.  Miten rentoudut puutarhassasi?
6.  Suunnitteletko puutarhaasi järjestelmällisesti vai toimitko hetken päähänpistosta?
7.  Mikä oli viime kesän paras puutarhatekosi?
8.  Ajatteletko puutarhaasi talviaikaan?
9.  Onko puutarhasi iso vai pieni ja oletko tyytyväinen sen kokoon?
10. Mitä on suunnitelmissasi ensi kesälle?

41 kommenttia:

  1. Hyvä idea säästää haasteita näihin puutarhablogin hiljaisiin hetkiin. Minuakin punahattu on ihastuttanut, vaikka sitä ei ole omassa puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punahattu on minullakin suhteellisen uusi tuttavuus. Onnistuin kasvattamaan sitä siemenestä ja totesin todella viehättäväksi kasviksi.

      Poista
  2. Olipa kivat vastaukset ja miten ihanat, suloiset kukkakuvat. Oi niin ikävä tuli kesää!
    Jos mulla olisi joku vihaamani ihminen, viskoisin hänen puutarhaansa vuohenkellon siemeniä. Varsinkin jos hänellä olisi oikein perferktionistisesti siisti puutarha. :) Ehkä olen pääsyt vuohenkelloista eroon, ainakin olen yrittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ironista, sillä tältä ihmiseltä olen saanut vuohenkelloa omaan puutarhaani. Meillä se ei ole aiheuttanut ongelmia. Sitä en tiedä, onko mainitsemani ihmisen puutarhassa edelleen vuohenkelloa.

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! Mielenkiintoiset kysymykset, mielelläni niihin vastaan. Toinenkin haaste on syksyltä odottamassa, mutta loppuvuosi on juuri sopiva aika näiden pohtimiseen.

    VastaaPoista
  4. Kiva haaste ja kivat vastaukset. Upeat valokuvat.

    VastaaPoista
  5. Hienot haastevastaukset ja kauniit kuvat.
    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krunu Vuokko. Meni tämäkin yö valvomiseksi, mutta nukutaan sitten seuraavana yönä.

      Poista
  6. Hienoja kuvia sekä kivoja kysymyksiä vastauksineen.
    Kiitos haasteesta, vastaan siihen parin viikon sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että otat haasteet vastaan. Käsittele se silloin, kun itsellesi parhaiten sopii.

      Poista
    2. Joulun ja uuden vuoden välissä oli vihdoinkin aikaa vastata mielenkiintoiseen haasteeseesi. Tässä linkki vastauksiini: https://1003puutarhaa.wordpress.com/2016/01/03/rikkaruohoelamaa-blogin-puutarhahaaste

      Poista
  7. Osaat kyllä vastata niin hienosti ja hienoin kuvin näihin haasteisiin. Tosi kiva taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tylsä Mörökölli! Lämmittää mieltä ja sydäntä tällaiset kehut.

      Poista
  8. Kivoja kysymyksiä vastauksineen Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kovasti kun jaksoit vastailla! Oli niin mukava lukea vastauksiasi. Minäkin haaveilen Zetasilla käynnistä ja kerrotuista amarylliksistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa oleva valkoinen amaryllis on viime joululta. Sain sen äidiltä ja se oli kyllä superupea kukka. Teki peräti kolme vanaa ja kukki pitkään ja hartaasti. Aivan ihana.

      Poista
  10. Ihania kuvia, varsinkin nuo amaryllis-kuvat. Kiinnostavaa oli myös lukea vastauksiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaupunkilaistyttö! Tuossa edellä kerroinkin Sametti Hortensialle, että kuvissa esiintyvä valkoinen amaryllis on viime jouluna äidiltäni saatu. Se teki kolme kukkavanaa ja kukki pitkään ja hartaasti. Oli todella upea kukka.

      Poista
  11. Tuo valkoinen kerrottu amaryllis on aivan upea! Ja kaikki kuvasi saivat huokailemaan, ihania kukkia ja kasveja on niin monia. Ihmekös siinä, että haluaisi sitten ne kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Kukat on kuvattu omassa puutarhassa ja tuo valkoinen amaryllis on viime jouluna äidiltä saatu. Oli kyllä aivan taivaallisen ihana amaryllis, jollaisen toivoisin jostain löytäväni täksikin jouluksi.

      Poista
  12. Mukavat kysymykset ja vastaukset :) - ja ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Näihin haasteisiin on mukava pureutua.

      Poista
  13. Kiva postaus! Meilläkin pidetään lahjatonta joulua aikuisten kesken:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa vain saisinkin kaikkiin uppoamaan, ettei lahjoja tarvitse ostaa. Mieluummin vaikka itse kullekin synttärinä, kuin kaikille jouluna.

      Poista
  14. Hienoja kuvia ja muutoinkin kiva postaus. Kiva myös tuo ajatus postata näin rauhallisempaan aikaan.
    Punahatut on minunkin mielestäni mainioita loppukesän/syksyn kukkijoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiseen hiljaiseen puutarha-aikaan on mukava paneutua esimerkiksi menneen kesän kuviin. Siinä ikäänkuin voi jatkaa kesää virtuaalisesti.

      Poista
  15. Voi ku pääsiski eres tuanne Zetasiin. Seki on kovan puhumisen takana, muista kaukaasemmista matkustuskohteesta puhumattakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en Ukkokultaa saa tuollaisiin paikkoihin lähtemään, joten siinäkin tapauksessa on vain itse ryhdistäydyttävä. Pari kesää asiaa on nyt uumoiltu. Eiköhän se joskus tapahdu.

      Poista
  16. Zetasissa kävin lähes kymmenen vuotta sitten ja tahtoisin sinne uudestaan. Se jätti jäljen.
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisten blogeista olen tuosta Zetasista lukenut ja alkanut sinne pääsystä haaveilemaan. Mahtaisiko ensi kesänä toteutua?

      Poista
  17. Kivoja kysymyksiä ja vastauksia. Tuo Sarah Bernhard! Että se voikin olla noin kaunis! Oma pensaani kuoli, mutta onneksi saan kerätä niitä isäni pihalta maljakkoon.
    Minulla ei lahjaton joulu onnistu, nautin niin lahjojen tekemisestä ja ostamisesta, paketoinnista puhumattakaan. Keräilen kyllä pitkin vuotta lahjoiksi sopivaa, usein löydän alesta kaikkea kivaa. Niin nytkin, Riihimäen Home Berry lopettaa ja sieltä löysin kauniita kesäisiä rullaverhokappoja siskojen tytöille ensi vuoden synttärilahjoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin tykkään lahjojen paketoimisesta ja antamisesta. Rahaa on kuitenkin aika rajallisesti ja jouluna koolla aikuisia, joille on vaikea ostaa lahjoja. Jokaisella on se, mitä he tarvitsevat ja kykenevät ostamaan. Kukaan ei tänä päivänä enää halua nurkkiinsa tavaroita, joita eivät tarvitse. Jotenkin on mukavampi keskittää lahjojen antaminen syntymäpäiviin, jolloin on aikaa miettiä lahjaa kunnolla. Pienille lapsille lahjoja olisi mukava hankkia, sillä he osaavat iloita ja nauttia ihan vaatimattomimmistakin paketeista silmät säihkyen.

      Poista
  18. kivat ja hyvin pohditut vastaukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, tykkään käyttää näihin haasteisiin aikaa.

      Poista
  19. Kiitos sinulle haasteesta. Se tuntui aluksi tosiaankin haasteelta, muta yllättävän helposti vastaukset löytyivät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, sinähän hoidit haasteen hienosti ja oli tosi mukavaa lukea vastauksiasi. Valoisia marraskuun päiviä sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!