perjantai 8. tammikuuta 2016

Pojan kanssa maailmalla


Hyinen talvi ei välttämättä ole matkailun kannalta niitä parhaita aikoja, mutta kun halvalla pääsee, niin onhan sitä maailmalle lähdettävä.


Talvisin pääsee edulliseen hintaan laivaristeilyille ja varustamot lähettävätkin kanta-asiakkaille tiuhaan tahtiin hyviä tarjouksia. Laivayhtiön kannalta on hyödyllistä saada paatti täyteen maksavia asiakkaita. Itse matkassa ja hytin hinnassa voi hyvinkin laskea taksoja, kun rahaa tulee kuitenkin kaikista palveluista, joita matkustajat laivalla käyttävät.

Västerlånggatan vanhasta kaupungista kohti keskustaa

Ukkokulta ei tykkää laivareissailusta, joten Pojan kanssa lähdettiin matkaan. Pojalla oli jotain omia menoja Tukholman suunnalla ja minulle taas riittää pelkkä paikkojen pällistelykin.


Tukholmassa oli toki kylmää sielläkin, mutta ei sellaisia paukkupakkasia, kuin meillä. Kotoa lähtiessä keskiviikkona mittari näytti -25 astetta ja siitä se oli kuulemma vielä laskenut. Tukholmassa oli kymmenisen pakkasastetta. Tosin merenrantakaupungeille tyypillisesti sielläkin käy sellainen viima, joka saa pakkasen tuntumaan useita asteita kylmemmältä.


Kaupungilla näkyi vielä joulu kauppjen näyteikkunoissa ja katujen jouluisina valosomisteina. Kaupoissa sen sijaan oli tavarat vaihtumassa kevätmallistoihin ja joulutavaraa oli enää paikoin alepöydillä.


Laivassa suunnittelin, että hyppään heti terminaalin ulkopuolella bussiin ja kerrankin ajan suoraan kaupungille. Ostin jo infosta päivälipunkin, mutta lahjoitin sen sitten Pojalle ja päätin vanhaan tapaan tallustella Vikingin terminaalista kohti Gamla Stania.
 


Reippaasti kävellessä ei viima pahemmin haitannut, mutta annapa olla, kun pysähdyin ja ryhdyin kameran kanssa maisemia sihtaamaan. Välillä oli pakko säätää kameraa ja sen vuoksi riisua tumput. Siinä kyllä hyytyi niin naama kuin sormetkin ja hetken aina piti kulkea reippaammin, jotta sai taas hyytyneet paikat lämpiämään.


Tukholmassa paistoi aurinko kauniisti ja se aina piristää. Matkaillessakin sitä toivoo aurinkoisia päiviä, koska ulkona kulkeminen yksinkertaisesti on huomattavasti mukavampaa ilman rankkasateita ja lumipyryjä.


Monet isot kohteet olivat rempassa. Kuninkaanlinna oli osittain paketissa, samoin Nationalmuseum. Slussenilla alkoi 4. päivä vuosia kestävä jättimäinen tienparannusurakka, jossa vanhoja 40-luvulla rakennettuja siltoja puretaan kokonaan pois ja kadut rakennetaan uudelleen. Mittava rakennusprojekti kaupungin keskeisellä liikennealueella tulee vaikuttamaan melkoisesti niin autoilijoiden kuin jalankulkijoidenkin liikkumiseen.



Pelaguu-ressukka oli tyystin kohmeessa

Tukholman vanhassa kaupungissa (kuten muuallakin Ruotsissa) olen aina ihaillut ruotsalaisten erinomaista silmää kaikenlaiselle koristelulle. Liikkeiden sisäänkäynnit on tehty houkutteleviksi ja kesäisin on upeita kesäkukkaistutuksia. 



Vanhassa kaupungissa lähes kaikkien liikkeiden ja asuintalojen sisäänkäynnit oli koristeltu pienin joulukuusin. Useimmissa oli myös valosarjat, joista monet yhä valaistuina.




Erityisen paljon pidän vanhan kaupungin kapeista kaduista ja kujista. Oli melkoisen harvinaista saada tällaisia kuvia, joissa ei ole ihmisen ihmistä kävelemässä näkösällä. Lämpimämpään aikaan se ei ole mitenkään mahdollista, ja nytkin keskeisimmät kadut täyttyivät päivän mittaan turisteista.




Skebbsbron edustalla, aivan rannassa seisoi komea kuusi. Näin siihen syttyvän valotkin, mutta siinä vaiheessa olin jo miltei laivassa, eikä minun kamerallani saanut niin kauas zoomattua.


Tämän kahvilan terassilla ei nyt ollut yhtään lämpimän juoman hörppijää. Tukholmassa on kuitenkin ihan yleistä nähdä terassikahvittelijoita parin asteen pakkasellakin. Usein ravintolat ja kahvilat ovat sisustaneet terassinsa lämmittimillä ja huovilla. Tässä paikassa oli vain pehmikkeet ja tyynyt talon edustan syvennyksissä.


Ehdin tehdä päivän mittaan pitkän lenkin vanhan kaupungin kautta Drottningsgatania pitkin aina Högtorgetille saakka. Siellä kävin myös kaupoissa katselemassa ja ihan vain lämmittelemässä.


Paluumatkalla päivä alkoi jo hämärtyä ja sormet jälleen pakkasessa jäätyä. Djurgårdenin lautat ajoivat edestakaisin, mutta kovin paljon turisteja niillä ei nyt näkynyt reissaavan. Taisi Gröna Lundin -huvipuisto olla kiinnikin. Kesällä Djurgården on upea paikka.


Jälleen kerran - ties kuinka monennen kerran päätin, että Tukholmaan on tultava useammaksi päiväksi, jotta siellä ehtisi rauhassa kulkea ja tutustua lukuisiin mielenkiintoisiin kohteisiin. Miten kummassa sitä on niin paljon helpompi lentää 3000 kilometrin päähän katselemaan vieraita paikkoja, kun näinkin lähellä on kerrassaan mahtava matkailukohde. 

Tukholmassa olen käynyt lukuisia kertoja. Välillä on oltu läpikulkumatkalla, välillä on sentään yövytty yö tai pari. Useimmiten kuitenkin Tukholman reissut ovat muutaman tunnin  pikaraapaisuja, joita sävyttää pikkainen kiire ja hätäily laivaan palaamisesta.


Ehkä sentään parempi vuodenaika mille tahansa vierailulle Tukholmassakin olisi kevät, kesä tai alkusyksy. Talvipakkanen nitistää kyllä varsin tehokkaasti innon rauhalliseen paikkojen katselemiseen ja katukahviloissa istuskeluun. 


Yritän aina maksimoida kaupungilla olemisen ja ajoittaa laivalle paluun mahdollisimman lähelle lähtöä. Terminaalin lähestyessä sitä alkaa vaistomaisesti laittaa töppöstä toisen eteen rivakasti, sillä ajatus hammasharjan yksinäisestä purjehduksesta kohti kotisatamaa ilman emäntäänsä ei laisinkaan viehätä. Niinpä sitten aina jää ihan turhaa luppoaikaa odotella laivassa sen lähtöä. 


Tukholmassa käyn likimain joka kerta yhdessä tietyssä kirjakaupassa, josta tapaan ostaa postikortteja. Siellä on aina runsas valikoima erilaisia ja tällä kertaa löysin ihastuttavia kukka-aiheisia kortteja. Pakkohan niitä oli rohmuta kunnon satsi. Kortit eivät kaapissa happane ja tykkään korttien lähettämisestä. 


Alennusmyynnit näyttivät olevan lähes joka kaupassa. Ensin ajattelin, etten taida mitään erityistä ostaa, mutta Åhlensilla eksyin kodintarvikeosastolle, jossa oli aivan ihania tyynyjä. Jos vain olisi voinut ostaa pelkkiä tyynynpäällisiä, mutta muhkeiden sisustustyynyjen raahaminen pitkin kaupungin katuja ei erityisemmin houkutellut. Tyynyt jäivät kauppaan. 

Kylpyhuoneosastolla bongasin kevätuutuuksia ja sorruin vihreään vessanmattoon, jonka seuraksi piti tietenkin ostaa sävysävyyn muutama käsipyyhe ja vieläpä uusi saippuapumppukin tarttui matkaan.
 

Eräässä vanhan kaupungin myymälässä oli kaikki joulutekstiilit 50 %:n alennuksella. Aikani niitä pyörittelin käsissäni, kunnes huomasin nämä taalainmaalaishevosilla kuvioidut keittiöpyyhkeet, jotka tosin eivät jää itselle.

Jotain muutakin pientä sälää tarttui mukaan, mutta enimmäkseen tuli harrastettua sitä halpaa shoppaamista, jolloin riittää hypistely. Itse tavara jää kauppaan.


Menomatkalla en päässyt kuvaamaan hulppeita merisavukuvia, sillä laivaan päästyämme oli jo pilkkopimeää. Niinpä päätin paluumatkalla olla ajoissa kannella kamerani kanssa.








Päivä valkeni juuri sopivasti laivan ollessa Suomenlinnan kohdalla. Pakkasta oli -20 astetta ja siellä kannella kameran kanssa sihtaillessa se tuntui todella kylmältä. Aivan hirvittävän hyytävältä.


Näkymät olivat uskomattoman kauniita. Ehkä jopa hieman epätodellisia. Laivassa oli runsaasti mm. kiinalaisia ja venäläisiä. Venäläiset lienevät pakkaseen tottuneet, mutta moni kiinalainen oli kannella taivastelemassa saapumista Helsinkiin.
 
Kuninkaanportti








Tukholman päässä jäätä ei ollut juuri laisinkaan. Pientä jäänmuodostusta aivan vanhan kaupungin rannassa, ei muuta. Helsingin päässä avomerta oli aivan Suomenlinnan kupeeseen, mutta satamaa lähestyessä jäätä oli jo runsaasti ja rantaa kohden se selvästi paksuuntui. Laivan kulkiessa jää rikkoutui ja kuului jännää ääntä jäälauttojen noustessa toistensa päälle.
 




Katajanokka





Kotona oli eilen illalla ollut yli kahden tunnin sähkökatko. Sisällä ei enää jouluvaloja ole, mutta ulkona kylläkin. Ne toimivat ajastimella ja sähkökatkon vuoksi syttyvät nyt miten sattuu. Sen verran kylmä tänäänkin on ollut, etten ole viitsinyt niitä mennä säätämään. Olkoon. Pian ne lähtevät kokonaan pois.


Laivalla oli niin mahtavan herkullinen buffet-pöytä. Luimme listaa ennen ruokailemaan menemistä ja se vasta olikin pitkä. Yritin syödä maltillisesti, mutta kun maistettavia ruokalajeja oli niin valtavasti, kertyi pienistäkin suupaloista aikamoinen annos. No, pyhät alkaa olla lopussa ja siirrymme arkeen. Pian ne herkuttelut jäävät unholaan.

Oikein mukavaa viikonvaihdetta kaikille!
 

62 kommenttia:

  1. Upeita reissukuvia <3 mukavaa viikonvaihdetta myös sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli mukava päätös joulukaudelle. Nyt kohti kevättä.

      Poista
  2. Upeaa Between! Niin ihanat matkakuvat ja kertomukset. Iho meni kananlihalle laivan kannelta ottamiesi kuvien kohdalla, onhan niissä toki hyytävä tunnelma, mutta etenkin ne ovat käsittämättömän kauniita. Ei voi olla ensikertalaisella kauniimpaa saapumista Helsinkiin. Mahtavaa! Olen ihan liikuttunut, onhan se sentään synnyinkaupunkini. Nuo huurteiset puut, Viaporin särmikkäät linnoitukset jään keskellä. Ooh ja aah, epätodellista.
    Tukholman gamla stan on vain niin ihana. Kiitos mojovasta kuvareportaasista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki on mereltä lähestyttäessä aivan upea kaupunki ihan jokaisena vuodenaikana. Nyt pakkasen kuuraamana se on kuin jostain sadusta. Kieltämättä puhkuin ylpeyttä räpsiessäni kuvia laivan kannella kiinalaisten seurassa.
      Ja Gamla stan on lempikohde, johon ei vaan kyllästy. Se on nuoruuteni ensimmäinen matkakohde ja joka kerran Gamla staniin mennessä tunnen sen saman ihastuksen, jonka noin ensimmäisellä reissulla.

      Poista
  3. Hieno matkakertomus! Moni ajatuksesi vaikutti tutulta. Olen myös aina miettinyt, miksei Tukholmassa voisi joskus viettää useampaa päivää perättäin. Ne harvat kerrat, kun olen siellä ollut, on matkoissa ollut aina sellainen kiireen tuntu. Onko Tukholma jotenkin "liian lähellä" pidempiaikaiseen matkailuun. =D Ja ihan samoin kuin sinä, ihailen ruotsalaisten silmää asioille. He ovat somistelussa tarkkoja ja vaikuttaa olevan tärkeää, että aina olisi ihan yleisesti ottaenkin nättiä. Joistakin se voi vaikuttaa turhanpäiväiseltä, mutta minusta se on kunnioitettavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholma varmaankin on liian lähellä, monille likimain toinen kotimaa. Eikös ole jokin sanontakin siitä, kuinka lähelle on vaikea katsoa ja nähdä?
      Ensimmäisen kerran Ruotsin halki ajassamme sain niskan kipeäksi, kun yritin nähdä tien varsien omakotitalojen ihanat ruusukujat ja upeasti hoidetut pihat ja talot. Ruotsalaiset osaavat, ovat aina osanneet.

      Poista
  4. Tosi kauniita talvikuvia! Ihan mahtavan upea Suomenlinna ja tulo Helsinkiin! Kyllä talvikuvatkin on hienoja, kunhan vaan tarkenee kuvailla.
    Mun Tukholman käynnit on vuosien takaa ja juuri sellaisia läpikulkumatkoja. Olisi kivaa joskus mennä juuri pariksi päiväksi ja kierrellä ihan rauhassa. Vaikka kyllä tuollaiset pikakäynnitkin kelpais. Todella hiljaisia katuja, varmaan on keväällä ja kesällä eri meininki.Kiitos matkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivukaduilla oli tosiaan hiljaista, mutta pääreiteillä ihmisiä riittää aina. Pikakäynnit piristävä, joskin herättävät kaipuun pidempiaikaisesta käynnistä.

      Poista
  5. Kiitos hienosta kuvareportaasista. Etenkin nuo loppupuolen talviset kuvat olivat upeita. Niin kaunis on talvinen rannikkomme ja Helsingin siluetti. Olet hyvä kuvaaja.

    Kovin hätäisesti ja liian harvoin olen minäkin Tukholmassa käynyt, koska minäkään en tykkää laivamatkoista :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laivalla juteltiin pojan kanssa, että Tukholmaan voisikin mennä lentokoneella. Lennot on aika edullisia ja tarjouksia paljon. Se ei vain tule ensimmäisenä vaihtoehtona koskaan mieleen, kun täältä pääkaupunkiseudulta pääsee niin helposti noilla laivoilla.

      Poista
  6. Olipa kiva kuvamatka Tukholmaan. Huisin ihanat kuvat, etenkin tulomatkalta Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olikin harvinaisen kaunista, kun pakkanen kuurasi maiseman.

      Poista
  7. Tukholma on kaunis kaupunki ja siellä on niin paljon katsottavaa. Arkkitehtuurin, maisemien (ja kahviloiden :)) lisäksi myös todella mielenkiintoisia museoita vaihtuvine näyttelyineen.
    Hassua että mainitsit Åhlensin, minulla on myös ollut tapana jumittua tuon tavaratalon kodintarvikeosastolle.. Ihastelin myös kangaspöllöjä liikkeen ikkunassa, mahdottoman söpöjä - mistä niitä löytyy?
    Ja paluumatkan jäinen ja talvinen Helsinki on melkein taianomainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Åhlens kuuluu vakiokohteisiin monen muun paikan lisäksi. Joitakin museoita on tullut käytyä, mutta monen monta mielenkiintoista paikkaa on koluamatta.
      Pöllöt oli Gamla stanissa, Västerlånggatanin varrella olevassa käsityökaupassa. En käynyt sisällä, mutta mietin, olisivatko ne sellaisia ovistoppareita.

      Poista
  8. Kiitos kun pääsin nojatuolimatkalle kanssasi jälleen kerran! Matkakuume isti, pahemman kerran! Talvinen Tukholma, ihanat pienet kadut, satamasta lähtö ja hyiset kylmät ja ihanat kuvat ja saapuminen Helsinkiin! Upeat kuvat! Kiitos Between! Oli varmaan hieno reissu! Talvimatkaa en varmaan tee, mutta kukkamessuille huhtikuussa olen menossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinä menet puutarhamessuille! Katselun tapahtuman tietoja netistä ja Poika jo innostui ehdottamaan itseään matkakumppaniksi. Se nielee kuitenkin ison loven budjettiin, joten voi jäädä edelleenkin unelmaksi.
      Reissaaminen on aina piristävää, mutta aamulla Pojan kanssa todettiin, että parasta siinä on kotiinpaluu.

      Poista
  9. Hienoja kuvia! Enpäs ole koskaan käynyt Tukholmassa.. :) Täältä kaukaa ei ole niin yksinkertaista lähteä. Mukavaa oli katsella kuvia sieltä ja laivamatkalta. Tukholma on varmasti kaunis kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholma on kaunis myös kesällä. Siellä on paljon vettä ja vehreyttä. Jokaisella asuinpaikalla on hyvät ja huonot puolensa. Arvaa vain, kuinka minusta olisi hienoa reissata Lapissa, mutta täältä käsin on yksinkertaisempaa seilata Tallinnaan tai Tukholmaan.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos, Helsinkiin saapuminen olikin pakkasen johdosta erityisen upeaa.

      Poista
  11. Olipas hianot kuvat ja kattava matkakertomus. Taisit kävellä päivänaikana aikamoosen lenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut askelmittaria, mutta kieltämättä kilometrejä taisi karttua. Mielenkiintoisessa ympäristössä aika ja matka taittuvat huomaamatta.

      Poista
  12. Olipa mukava katsella upeita talvisia kuviasi sisällä lämpimässä :) Suomenlinnan kuvat lumisine puineen ja merisavukuvat olivat erityisen inspiroivia. En ole koskaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi, miten kaunis paikka Suomenlinna olisi käydä talvellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenlinna on kiehtova kohde, jossa meillä on ollut tapana käydä usein. 70-luvun lopulla Hesassa asuttaessa käveltiin sinne jäätietä. Laivalla saapuessa ihastelen aina linnoituksen tähden muotoa. Ylhäältä sen näkee hyvin.

      Poista
  13. Olipa kiva kertomus. Mukava, mutta kylmähkö reissu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kylmää, mutta olimme varautuneet lämpimin kamppein. Oli pipoa, tumppua, villasukkaa ja muutenkin lämmintä vaatetta.

      Poista
  14. Tosi kauniita kuvia, vaikka sää oli hyytävän näköinen.
    Lyhytkin piipahdus ulkomailla virkistää. Tukholmastakin saa aina uusia ideoita ja virkistystä, vaikka se melko lähellä meitä onkin.
    Kiitos, että mekin päästiin mukaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholma on siitä jännä, että se on samalla sekä tuttu että vieras. Ollaan ulkomailla, eikä ihan kuitenkaan. Ennen sieltä haettiin uutuuksia, mutta nykyisin kaikki rantautuu Suomeen ihan samaan aikaan.
      Oli tosi kiva reissu ja se oli eräänlainen joulukauden päätös.

      Poista
  15. Kiva kuvamatka Tukholmaan Kauniita kuvia olet ottanut. ja tuliaisiakin kotiin tuomisia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina jotain pientä on kivaa tuliaisiksi ostaa. Ei tullut tämä reissu kovin kalliiksi.

      Poista
  16. Kiitos kivasta nojatuolimatkasta Tukholmaan. Kivat kuvat, etenkin vanhasta kaupungista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha kaupunki on niin hieno paikka, että siellä voisi viettää pidemmänkin aikaa.

      Poista
  17. Upeita talvikuvia. Kiitos nostalgisesta matkasta Tukholmaan. Olen käynyt Tukholmassa kymmeniä kertoja ja asunutkin Fåfängenissä pari kuukautta. Siinä pienessä 200 vuotta vanhassa talossa ylhäällä rinteessä, Viking-terminaalin vieressä. Kaupunki on säilyttänyt viehätyksensä, sinne haluaa aina uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsista ja Tukholmasta on tietenkin monia mielipiteitä, mutta minusta se on hieno paikka ja sinne menee mielellään yhä uudelleen. Eikä sovi unohtaa, miten mukavan avoimia ja välittömiä ruotsalaiset ovat. Pääsee hyvin harjoittamaan kielitaitoaan, kun ihmisten kanssa on niin helppo puhua.

      Poista
  18. Tuttuja paikkoja. Olen joskus asunut yhden kesän Tukholmassa. Ja muutenkin käynyt. Täältä pohjoisesta on niin vaikea hypätä laivaan. Rasittavin matka on täältä Helsinkiin.
    Ja tämä talon lämmitys ja kissat harmina. Tai ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti matkustaminen on hankalaa, jos itse kohteeseen päästäkseen pitää ensin tehdä esimatka. On tässä pääkaupunkiseudulla asumisessa siis jotain myönteistäkin. Meillä Juuso muodostaa myös omanlaisensa matkustusesteen. Aina pitää olla joku huolehtimassa kissasta, joten siksi harvoin missään Ukkokullan kanssa yhdessä käymmekään.

      Poista
  19. Kiva kertomus upein kuvin Tukholman reissustanne! Eli siellä voisi käydä talviaikaankin, kun vain varaa lämmintä vaatetta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Tukholmassa ollut ennenkin talviaikaan, eikä siellä juurikaan ole valtavia lumimääriä. Oikein kiva paikka käväistä ja viettää vaikka pidemmänkin aikaa.

      Poista
  20. Olipa kiva kuvakooste Tukholmasta. Matkustan länsinaapuriin todella harvoin, joten nytpä tuli mieleen, miksei sinne voisi todella mennä pidemmäksi aikaa ja tutkia kaupungin nähtävyyksiä,varsinkin tuota vanhaa kaupunkia.
    Helsingin edustalla oli todella hyisen näköistä, huh!
    Hyvää ja rauhaisaa viikonvaihdetta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, viikko hurahtaisi kummasti Tukholman kokoisessa ja kaltaisessa paikassa. Siellä on talvipuutarhakin, mutta tälläkin kertaa se jäi katsastamatta.
      Viime päivinä hyistä on ollut varmasti ympäri maata. Merisavu sai maisemat jopa hieman epätodellisen tuntuisiksi.

      Poista
  21. Samoja maisemia kuvasin viime kesänä. Kivalta näyttävät talviset maisemat. Tukholma on kiva kaupunki, itse olen käynyt siellä vain kesällä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesämatkailu onkin huomattavasti mukavampaa, kun voi nauttia ulkona olemisesta ja ympäristö on vehreää. Pakkasilla ei pahemmin puistoissa tule ulkoiltua. Mutta kaikesta huolimatta Tukholma on todella viehättävä matkailukohde - talvellakin.

      Poista
  22. Mukavan tuntuinen reissu kertakaikkiaan! Aikoinaan asuttiin vuosi tuolla Tukholman kupeessa, silloin tuli koettua Tukholma kaikkina vuodenaikoina. Nykyään tulee taas vaan nopeasti ajettua kaupungin läpi jonnekin edemmäs, milloin minnekin suuntaan. Puutarhamessujen aikaan ollaan pari yötä Tukholmassa, jospa silloin Kungsträdgårdenin kirsikat olisivat taas kukassa....
    Aivan ihania nuo kuvat mereltä, voin hyvin kuvitella sen laivan kannella vallinneen jäätävän kylmyyden kun niitä kuvasit.
    Hauskan saippuapumpunkin löysit, aiemmin Åhlens oli minunkin vakiokohteeni, nykyään on jo niin monta puutarhaisaa kohdetta käytävänä, että Åhlensille ei enää ehdi :D
    Raikasta talvista arkea sinulle! Kevättä odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, sinä lähdet puutarhamessuille! Kävin katselemassa messujen nettisivustoja ja kovasti alkoi herätä kaipuu päästä sinne. Ukkokulta ei kuitenkaan suostu lähtemään ja vaikka olenkin tottunut reissaamaan myös yksin, kaipaa sitä kuitenkin kaveria, jonka kanssa vaihtaa mielipiteitä ja jakaa elämyksiä. Jos messuille lähtee, on ilman muuta oltava vähintään yksi yö jossain hotellissa, joka tietenkin nostaa matkan kustannuksia. Toistaiseksi olen kahden vaiheilla, lähteäkö vaiko ei. Poika jo lupautui matkaseuraksi, ei tosin ihan messuille saakka. Katsotaan.
      Talvi on siitä oivallista matka-aikaa, että silloin ei juurikaan voi puutarha-asioita ottaa huomioon. Hetken mietin Tukholman talvipuutarhaan menemistä, mutta aika oli sen verran kortilla, että päätin jättää toiseen kertaan.

      Poista
    2. Jos päätät toteuttaa messureissusi ja olet Tukholmassa torstaina tai perjantaina, minusta saa kyllä niinä päivinä mielipiteenvaihtokaverin. Laivaliput on meillä jo varattuina ja aion hankkia kahden päivä lipun. Intianminttu ehkä tulee kaveriksi myös, jos saa järkättyä vapaapäivänsä. Minulla on myös hyvin Tukholman tunteva kuski, joten myös kyyti satamassa messuille järjestyy :)

      Poista
    3. Laitoitpa pahan houkutuksen jo entisen kiusauksen päälle. Jos lähden, aion olla vähintään yhden yön jossain hotellissa. Nyt kyllä seuraa ankaraa mietintää. Palaan asiaan.

      Poista
  23. Talvinen Tukholma on elämys ainakin näin kun kotona lämpimässä näitä matkakuviasi katselen.
    Kiitos Between, minä nautin täysillä jokaisesta tämän blogisi kuvasta.
    Nuuttina minä vasta alan joulua poispakkaamaan ja loput sitten viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkustamisessa on yksi mainio elementti. Nimittäin kotiinpaluu ja oma sänky on parin poissaoloyön jälkeen suorastaan ruhtinaallinen.
      Parit valosarjat jätin vielä pihamaalle, sillä edelleen pimeä aika on niin pitkä, että valoista nauttii. Lasten ollessa pieniä meilläkin joulu oli usein Nuuttiin saakka. Näin kahden aikuisen ja yhden kissan taloudessa ei joululla enää ole yhtä suurta merkitystä.

      Poista
  24. Upeita merisavukuvia! Harvoin noita pääsee ihailemaan. Itse olin Helsingissä tuohon aikaan ja merisavun lisäksi aurinko paistoi ja auringon ympärillä oli halo. Epätodellisen kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailin jo viikolla, ennen reissuun lähtöä monien upeita kuvia Helsingin edustan merisavusta ja haloilmiöistä. Eräässäkin kuvassa näytti, kuin Suomenlinna olisi noussut jostain pilvisestä usvasta. Taianomaista. Merisavu ei ole ihan jokavuotinen ilmiö. Pitää olla sopivasti pakkasta ja jäätön meri. Todella kaunista, ja tosiaankin hieman epätodellisen tuntuista.

      Poista
  25. Vau, mitä kuvia olet saanut otettua pakkasesta ja viimasta huolimatta!!!! Upeita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkymät olivat niin huikean kauniita, että niistä oli helppo napsia kuvia. Harvoin näkee tuollaista kauneutta, joten voinet kuvitella, että pullistelen täällä ilosta ja ylpeydestä päästessäni ihan livenä moista näkemään.

      Poista
  26. Onpa Gamla Stan ollut autiona. Mukava olisi käydä joskus noin tyhjillä kaduilla. Kun itse olen siellä käynyt on ollut joka kerran kamala tungos. Merisavukuvat on aivan mahtavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan kaupungin kujilla oli tosiaankin aika hiljaista. Västerlånggatan ja kuninkaanlinnan ympäristö kuhisi turisteja, mutta hyvin mahtui kaikkialla kulkemaan. Kesäaikaan joka nurkka on täynnä ihmisiä.
      Olin tosi iloinen nähdessäni tuon merisavuilmiön. Vaikka olen asunut pienen ikäni pääkaupunkiseudulla, en ole aiemmin päässyt sitä näkemään.

      Poista
  27. Aah Tukholma ja meidän oma Helsinki! Niihin ei vaan kyllästy koskaan. Ihana reissu teillä ollut pojan kanssa :) Kiva kun saat hänet mukaan reissuille. Kyllä laivalla pitääkin syödä herkkuja. Kivat ostoksetkin teit. Mulla olisi kauhea polte lähteä laivalle keväällä, ei vaan ole oikein rahaa eikä lomaakaan. Mistä niitä halpoja matkoja voi saada??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus kirjautunut Viking Clubin jäseneksi ja sieltä tulee usein edullisia matkatarjouksia, etenkin sähköpostiin. Tämän reissun tarjous tuli joulupostina kotiin. Luultavasti siksi, että viime vuonna olin muutaman kerran Tallinnassa Viikkarilla ja yhden kerran isommalla porukalla, jolloin hoidin matkavaraukset omalla nimelläni.
      Kesällä ja juhlapyhien aikaan matkustajia riittää, joten silloin hinnat ovat korkeammat ja tarjoukset harvassa.

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksestasi! Minäpä liityn tuonne clubiin ja koitan onneani, kiitos sinulle :)

      Poista
    3. Kaikenlaisia kanta-asiakaskortteja alkaa olla kukkaro täynnä, mutta joistakin on välillä hyötyäkin. Viikkarin clubi-jäsenyys ei mitään maksa ja koen siitä olleen minulle etua. Toivotaan, että tarjoaisivat etuja sinullekin.

      Poista
  28. Upeat kuvat ja maisemat!
    Tukholma on upea paikka eikä merimatkakaan ole ollenkaan hullumpi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä siedän hyvin tuollaisen parin yön laivareissun. Pidempi laivalla oleminen saattaisi jo alkaa tympiä.

      Poista
  29. Ihan mielettömän upeat kuvat! Gamla Stanin kuvat on varsinkin ihanat ja aamuisen pakkas-Helsingin valo jotain todella erityistä. Olispa mukava päästä piakkoin Tukholmassa käymään, mutta matkamme suuntaa helmikuussa Venetsiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venetsia menee kyllä ehdottomasti Tukholman ohi. Olen ollut kahdesti Venetsiassa ja voisin mennä kolmannen ja neljännenkin kerran. Huikean hieno paikka. Oikein mukavaa matkaa teille!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!