torstai 14. tammikuuta 2016

Ukkokullan vinkkelistä

Kirjokevättähdet

Tämä haaste liikkui blogeissa aikaa sitten. Otin sen talteen Kahelinkulma-blogista ja nyt on sopiva väli postata aiheesta kera huhtikuisten puutarhakuvien. Päästään vähän herkuttelemaan sillä, mikä aivan pian on ajankohtaista.

Haasteen ideana on se, että puoliso vastaa bloggaajaa koskeviin kysymyksiin.

Villitulppaanit

1. Missä Between on syntynyt?

Ukkokulta
Eurassa, jossain saunassa. Niin mulle on kerrottu.

Between
Ei sentään ihan saunassa, kätilön avustuksella kotona kylläkin.

Kiurunkannus

2. Jos Between katsoo telkkaria, sieltä todennäköisesti tulee...

Ukkokulta
Jotain lvi-kanavaa se katselee. 

Between
LIViltä tai AVAlta katselen välillä Grand Designs'ia ja Pientä pintaremonttia. Enimmäkseen tulee katseltua Ylen kanavia; ykköstä, kakkosta, Teemaa ja femmaa.

Posliinihyasintti ja krookukset

3. Minkälaisista elokuvista hän pitää?

Ukkokulta
Ranskalaisista... 

Between
Pitää paikkansa, mutta toki muistakin. Etenkin espanjalaisen Almodovarin elokuvat ovat upeita. Usein sitä yllättyy positiivisesti valitessaan elokuvan joltain muulta, kuin englanninkieliseltä alueelta. Eilen illalla katsoin telkusta romanialaisen elokuvan, joka oli todella mielenkiintoinen. Tuntuu, että telkusta tulee pelkästään uusintoja. Leffan nimi ei heti välttämättä kolkuta mitään muistilohkoja, mutta hetken katsottuaan saa jälleen kerran todeta, että tämähän on nähty. Leffateatterissa tulee harvemmin käytyä. Iso menetys oli naapurikylän leffateatterin lopettaminen pari vuotta sitten. Siellä oli kiva käydä ja uutuudet tulivat nopeasti valikoimiin.

Rapaeperi

4. Minkälaista musiikkia Between kuuntelee?

Ukkokulta
Kaikenlaista, oopperasta Sillanpäähän 

Between
Kaikenlaista pitää paikkansa, ooppera ja klassinenkin kuuluu valikoimiin. Mieluisinta ehkä kuitenkin 70-luvun pop ja rock. Tosin nykyään taidan arvostaa eniten hiljaisuutta ja hetkiä ilman mitään taustamusiikkia tai häiritseviä ääniä.

Pikkusydämet

5. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

Ukkokulta
Sinappisen.

Between
Sinappinen salaattikastike taitaa olla mieluisin. Siihen löytyy herkullinen ohjekin.

Alppikärhö

6. Mikä on hänen inhokkiruokansa?

Ukkokulta
Varmaan joku läskisoosi, tai kaikki on Betweenin mielestä hyvää 

Between

Eipä oikeita inhokkeja taida ollakaan. Joistakin tykkään enemmän, joistakin vähemmän. Periaate on, että kaikkea kannattaa maistaa.
Mitenkä sitä muuten tietäisi, mille joku maistuu.

Unikko

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

Ukkokulta
Kylmää makkaraa, jäätelöä.

Between
Jäätelöstä tykkään etenkin kesäisin. Joskus tulee makkarahimo, mutta taatusti en sitä söisi päivittäin. Oikea vastaus olisi ollut suklaa.

Tuoksuköynnöskuusama

8. Jos menette ulos illalliselle, mitä Between tilaa?

Ukkokulta
Milloinkahan oltaisiin oltu ulkona illallisella? Varmaan jotain kalaruokaa. 

Between
Paljon mahdollista. Kalaruoka ravintolassa on usein hyvä valinta.

Kaukasianpitkäpalko

9. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

Ukkokulta: 
Mansikkakakku. En mä kyllä osaa kakkuja leipoa.

Between: 
Ukkokulta tekee hyvää ruokaa, mutta leipomista hän ei ole juurikaan harrastanut.
Mansikkakakku on aina varma valinta.




10. Mikä on Betweenin kengännumero?

Ukkokulta:
Oisko se 47? 
Between:
Kenkien mallista riippuen 39-40. Taitaa muuten olla tyypillinen suomalaisen naisen kenkäkoko, sillä kokemukseni mukaan se loppuu kaupoista aina ensimmäisenä.


Komeamaksaruoho

11. Jos Between keräilisi jotakin, se luultavasti olisi...

Ukkokulta
Kukkia varmaankin 

Between
Kaikenlaisia juttuja on elämän varrella ollut aikomus ryhtyä keräämään, mutta aika pian into on lopahtanut. Tämän päivän tavarakylläisyydessä halu ostamiseen on selvästi laskusuunnassa. Mieluummin vähän ja mieluista tai sitten ei yhtään mitään. Viime päivinä joulua pois siivotessani olen samalla laittanut turhia tavaroita sivuun kirpparille vietäväksi. Mitä ei ole vähään aikaan tai ollenkaan käyttänyt, joutaa pois koko talosta.

Puutarhassa mopo karkaa helposti, joten kukkia ja kasveja kyllä keräilen.

Sinivuokko

12. Kuka on hänen paras ystävänsä?

Ukkokulta
Jaa-a, varmaan minä. Toinen vaihtoehto on meidän Juuso. 

Between
Luultavasti Ukkokulta nimesi itsensä parhaaksi ystäväkseni puoliksi leikillään, mutta kyllä se ihan totta on. Pitkä liitto tuskin olisi mahdollinen, ellei suhteessa olisi mukana myös annos ystävyyttä. Juuso on oma karvainen kaverini.

Pohjantähti

13. Asia, jota usein teet, josta Between ei pidä?
 
Ukkokulta
Mistähän olisit viimeksi narissut? Varmaan verkkareiden vaihto? 

Between
Kyllä se oli sen nuhruisen ja kauhtuneen keltaisen ulkoilutakin käyttö ihmisten ilmoille mentäessä. Takki ansaitsisi viimeisen leposijansa tai ainakin se voisi siirtyä pihatakiksi.

Posliinihyasintti kurkistelee Taponlehtien lomasta

14. Minkä parissa Between mielellään viettää useita tunteja?

Ukkokulta
Tietokoneen.

Between: 
Talviaikaan menee aikaa tietokoneen (pöytäkone, tabletti, kännykkä) parissa, koska luen uutiset eri medioista pitkälti netissä. Välillä eksyn mielenkiintoisiin uutisiin ja juttuihin ja linkki toisensa jälkeen avautuu niin, että ajantaju katoaa.
Yhtään ei pidä myöskään vähätellä blogimaailmassa viettämääni aikaa. 
Kesällä olen ulkona niin paljon kuin mahdollista ja silloin tietokone jä huomattavasti vähemmälle.

Krookus

15. Mitä hän osaa erityisen hyvin?

Ukkokulta
Niitä on niin paljon. Tasaisesti kaikkea.

Between:
Kiitos. Kuulostaa kyllä hiukan tasapaksulta.


16. Mikä on oudointa, josta Between tykkää?
 
Ukkokulta:
Minä.

Between:
Aika perusmies Ukkokulta on, joten en voi häntä mitenkään oudoksi luokitella.

Kevätkaihonkukka

17. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?

Ukkokulta: 
Käsilaukkua, kännykkää, huulirasvaa.

Between
Huulirasva pitää aina olla mukana. Pelkkä tietokin siitä, ettei sitä ole, saa minut kärvistelemään.
Järjestääköhän kukaan vieroituskursseja huulirasvan käyttäjille?

Kyläkurjenpolvi

18. Mikä saa hänet ärsyyntymään?

Ukkokulta
Minä, äitinsä.

Between
Sinänsä totta, sillä aika ajoin kuka tahansa ihminen tai asia saa minut ärsyyntymään. Toisaalta olen nopea leppymään. Äiti on jo sen verran iäkäs, etten hänelle viitsi kiukutella, vaikka joskus aihetta olisikin. 

Norjanangervo

19. Entä piristymään?

Ukkokulta
Minä ja Poika.

Between
Huomaatteko, Ukkokullalla on itsetunto paikallaan. Ja kyllä, Pojalla on mainio huumori, joka kyllä minuun aina iskee. Sama koskee tytärtä, joskin hänen huumorinsa pariin pääsee harvemmin. Tyttärellä on monta rautaa tulessa.

Ruohosipuli

Tänä vuonna täyttyy Ukkokullan kanssa 41 yhteistä vuotta, joista avioliitossa 37. Ilmeisesti täytyy jatkaa vielä toinen mokoma, jotta hämäläinen Ukkokultani ehtii minuun paremmin tutustua.

En laita haastetta nyt eteenpäin, vaan sen saa tästä ottaa kuka haluaa. Kevättä odotellessa tuppaa välillä aiheet loppumaan ja tämä oli oivallinen keino päästä selaamaan viime kevään kukkakuvia.

PS.
Tätä postausta olen muokannut moneen otteeseen ja tänään lisäsin nämä kuvat. Olen huomannut, että aiemmin tallennettua tekstiä muokatessa rivivälit ja kaikenlainen muotoilu takkuaa bloggerissa ylenmäärin. Kuinkahan monta kertaa poistin kaikki muotoilut ja asetukset kokonaan, eikä sittenkään tahtonut onnistua. Etenkin rivivälien kanssa on välillä melkoista vääntämistä. 
Millaisia kokemuksia sinulla on?
 


54 kommenttia:

  1. Hauska ja erilainen haaste. Terveisiä Ukkokullalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken voi linkittää puutarhaan. Myös Ukkokullan ja parisuhteen.

      Poista
  2. Tämä oli todella mukava postaus! Mitä ihmettä se ukkokulta kengännumeron kanssa meinas?! Varmaan omaansa? :D Ranskalaisista elokuvista tuli mieleeni, että oletko nähnyt komedian Ranskalaista häähumua ? Uskomattoman hauska elokuva, suosittelen, jollet ole sitä vielä nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskalaista häähumua....hmmm. En ole varma. Usein katson tyytyväisenä jonkun leffan, eikä nimestä ole mitään mielikuvaa. Laitanpa tämän korvan taakse vastaisuuden varalle.

      Poista
  3. Voi ei, nauraa pärskähdin moneen kertaa, ihan kuin olisi katsonut Hallikaisen ja Koivusalon ohjelmaa. Kyllä vakka kantensa tuntee <3

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana kevät tänne tulla tupsahti! Kiva postaus ja onnittelut pitkästä liitosta! Itsellä tulee tätä toista 25 vuotta täyteen kesällä. Kuluupa aika nopeasti!

    Kiitos Kesäkukalle tuon vallan mainion elokuvan mainitsemisesta. Olen sen nähnyt, mutta en muistanut nimeä. Yritän etsiä dvd:nä...

    Bloggeri kyllä temppuilee mahdottomasti! Fontin koot ja rivivälit muuttuvat ja kuvat pomppivat miten sattuu. Väliin ärsyttää pahastikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkällä tiellä olette tekin. Aika vierii hurjaa vauhtia niin parisuhteessa kuin kevään odotuksessakin.
      Aika samanlaisia bloggeriongelmia, mutta onneksi sentään useimmiten toimii ihan hyvin.

      Poista
  5. Hauska postaus. Tuo kengännumerosi arvuuttelu kirvoitti kyllä naurun huulille ja miehesi taisi heittää sen ihan huumorilla.
    Juuri noiden rivivälien säädössä on välillä ihan raivostuttavia ongelmia silloin, kun lisää kuvia tekstin väliin jälkikäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huumorilla vastauksia käsiteltiin.
      Mahtaako kukaan kehittää bloggeria mitenkään?

      Poista
  6. Kylläpä oli hauska juttu! Hymyillen luin alusta loppuun; mitä sitä turhia jaarittelemaan, kun muutamalla sanalla voi sanoa tärkeimmät asiat. Mutta tiedätkö, tästä haastattelusta kuultaa läpi rakkaus ja välittäminen. Ja kyllä sitä löytyykin, kun on takana jo noin pitkästi yhteistä taivalta. Iloa ja onnea, rakkautta ja rauhaa Teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokullalla on perisuomalainen tapa viestiä parisuhteessa eli "kerron sitten, jos muutan mielipiteitäni, siihen saakka mennään entiseen tapaan".

      Poista
  7. Sepäs oli mukava postaus. Ihanaa lukea tällaista. Pitkä avioliitto täynnä rakkautta; se tästä välittyi. Ihanaa yhdessäoloa myös tästä eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, arkipäivän huumori on rakkautta parhaimmillaan.

      Poista
  8. Olipa kiva lukea vastauksia. Vaikka kaikki Ukkokullan vastaukset eivät osuneetkaan nappiin, niin ihan selvästi olette samalla aaltopituudella. Pitkän liiton salaisuuksia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haastattelu osoitti sen, miten naiset ja miehet kiinnittävät huomionsa eri asioihin. Ukkokulta ei ole koskaan ollut kiinnostunut kengistäni - otaksun.

      Poista
  9. Olipa todella mielenkiintoista lukea näitä vastauksia! Kiitos :-)

    VastaaPoista
  10. Kunnioitettavan taipaleen olette yhdessä kulkeneet! En osaa sanoa bloggeriin mitään mutta aina se jostain tökkii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omilla vanhemmillaan oli joulun alla 64. hääpäivä. Siinä tavoiteltavaa meilläkin.

      Poista
  11. Mukava postaus, jonka luin suu hymys. Kyllä ne Ukkokullat vaan tiätää :) Plokkeri on joskus tosiaanki ärsyttävällä päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi blogger useimmiten toimii sujuvasti.
      Ukkokulta on sellainen hämäläinen jörrikkä.

      Poista
  12. Tää on hauska haaste, vai sellainen hämäläinen Ukkokulta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein perus-hämäläinen. Niin hidas, että meikäläinen tekee saman kolmeen kertaan siinä, kun Ukkokulta vasta pohtii aloittamista.

      Poista
  13. Kiva oli lukea teidän vastauksianne, yhteneväisiä olivat ja sen arvata saattaakin kun teillä on pitkä taival takana :)Vähän minuakin tuo kengännumero hymyilytti ja tuo makkaransyöntijuttu. Hyvin tuo ukkokultasi sinut tuntee, kun on huomannut sinulla tuon huulirasvan mukanaolo-pakon :)Minullakin on aina mukana huulirasva kun kotoa lähden.
    Täälläkin tuo bloggeri muuttelee tekstiä, ja todellakin pitää heti tarkistaa tekstinsä kun sen julki tuo..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulirasva on kirvoittanut monet naurut tässä perheessä. Lenkille lähdössä meillä kysytään, onko huulirasva taskussa sen sijaan, että varmistettaisiin avainten mukana olo.

      Poista
  14. Oi juu, minunki piti tämä ottaa ja tehä jo syksyllä, mutta tästähän minä sen saan, jos sitten taas muistan. :) Hyviä vastauksia, näitä on mukavaa lukea. Saman olen huomannut, tv.stä ei tule muuta kuin uusintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli sen verran mukava haaste, että otin talteen ja nyt oli sopiva aika sen käsittelyyn.

      Poista
  15. Johan oli hauska postaus monta kertaa tuli hymy huuleen.Kengän numero oli paras
    hyvä huumori kiitos Between :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokulta tarjoaa aina tuota 47 jokaiseen haastatteluun.

      Poista
  16. Tosi hauska postaus. Yhtä pitkä yhteiselo teillä ja meillä. Minä en voi tätä haastetta tehdä, kun Ukkokölli ei ehkä tiedä, että mulla on Tylsän blogi, niin en voi kysellä. Keramiikkablogin tietää kyllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkokulta ei ole tippaakaan kiinnostunut blogielämästäni ja sain hetken perustella, miksi häneltä moisia kyselen.

      Poista
  17. Hauska on postaus ja noi ihanaiset kuvat..jee
    Kyllä onminullakin tökkinyt tekstien kanssa. esikatselu on ok mutt sit ku julkasee lauseet lentelee ja teksti katkeilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan hämää, kun usein esikatselu näyttää hyvältä, mutta julkaistessa näkymä onkin jotain muuta. Mahtaako kukaan kehittää bloggeria mitenkään?

      Poista
  18. Tuoreet uudet kukat ja vanha liitto. Mutta rakkaus vanhassa liitossa kuitenkin tuoretta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkielämän sujuvuus taitaa olla rakkauden paras ilmentymä.

      Poista
  19. Hauska postaus! :) Ja tietenkin huulirasva täytyy olla mukana!

    VastaaPoista
  20. Olipa hauskat vastaukset haasteeseen kauniiden kuvien kera.
    Aloitin blogin kirjoittamisen Bloggerilla. Parin kuukauden jälkeen vaihdoin Wordpressiin ja olen ollut tyytyväinen vaihtoon. Bloggerilla pystyy itse muuttamaan paljon enemmän ulkoasua, mutta ongelmiakin oli enemmän. Wordpressistä käytän ilmaisversiota, jossa tärkeintä on valita itselle sopiva teema. Teeman ulkoasua voi muuttaa vain minimaalisesti, mutta olen ollut suhteellisen tyytyväinen valitsemaani teemaan. Ongelmia on vähemmän, mutta kyllä WordPressistäkin löytyy rasittavia ominaisuuksia. WordPressissä saa lisämaksusta monipuolisempia teemoja sekä mahdollisuuden muuttaa ulkonäköä ilmaisversiota enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole kokemusta muista ohjelmista. Sinänsä blogger on helppokäyttöinen ja useimmiten se toimii ihan hyvin. Sen hyvä puoli on runsas käyttäjäkunta, jolloin tukea on helppo saada. En mitenkään enää jaksaisi vaihtaa uuteen systeemiin, joten toivoisin bloggeriin kehitystä.

      Poista
    2. Blogin siirtäminen toiselle alustalle on niin työlästä, että käytännössä vain vasta aloitetun blogin siirto on tehtävissä kohtuullisella työmäärällä. Molemmat Blogger ja WordPress kehittävät ohjelmiaan, jotta pysyvät kilpailijoiden tasolla.

      Poista
  21. Hauska postaus! Nauratti etenkin tuo kengännumero...
    En tiedä, uskaltaisinko kysellä omalta ukoltani? Jos se vaikka ei tuntis mua ollenkaan?
    Näin talven aikana mulla olis aikaa katsella tv:stä kaikkea enemmän ja ärsyttää todella, kun on niin paljon uusintoja.
    Ja puutarhaohjelmatkin sais alkaa nyt just!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisivat näyttää puutarhaohjelmia juuri nyt, kun niiden katselemiseen on aikaa ja mieli vastaanottavainen uusille ideoille.

      Poista
  22. Aivan ihana postaus!! Meillä takana 47 yhteistä vuotta, mutta epäilen, että ukollani menisi moni kysymys arvailun puolelle, jos hänelle laittaisi kysymykset eteen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä alkaakin olla pyöreät juhlat lähellä. Huteria nuo meidänkin ukon vastaukset on verrattuna yhteisten vuosien määrään, mutta hyvä näinkin.

      Poista
  23. Ihana tämä Ukkokultasi vinkkeli! :)
    Tosiaan Eevireginan tapaan muo nauratti kyllä tuo kengännumero...
    Ihana, että löytyy pareja jotka ovat myös toistensa parhaita ystäviä. Se tosiaan on varmasti pitkän liittonne yksi salaisuuksista. Myös erilaisuus, sopivassa määrin, on hyväksi.
    Täälläkin tullaan teidän perässä... minä olen ollut parhaan ystäväni kanssa 23 vuotta yhdessä, 20 vuotta siitä naimisissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mittava aikamäärä teilläkin on jo kasassa. Sinä olet niin nuoren näköinen ja oloinen, että menisit hyvin teinitytöstä.
      Yhteinen ajatus- ja arvomaailma on varmaan yksi tärkeimmistä parisuhteen peruskivistä. Vuosien myötä niistä kasvaa ystävyys.

      Poista
  24. Huippuhauska haaste! Ja ihanan keväisiä kuvia, tykkään lumesta, mutta myönnän odottavani kevättä, sen verran puutarhahullu minusta on tullut! Ja edelliseen piti kommentoida, että jouluuni on aina kuulunut Amaryllis, mutta tänä vuonna minulla ei ollut yhtään! Joten oli ihana katsella kuviasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennätysmäärä amarylliksiä minulla tänä jouluna olikin. Itse ostin ja sain muilta.
      Alkaa olla jo hirveä kuume kohti kevättä. Ei mahda mitään.

      Poista
  25. Ihanan toivorikkaat kuvat ja hauska haaste =) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  26. Oikein hienot vastaukset ja kuvat! :) Hienosti siellä mies vastaili :)

    VastaaPoista
  27. Tosi kivoja kysymyksiä ja vastauksia. Olen itsekin tallettanut samantyylisiä kysymyksiä blogiini valmiiksi, josko niihin vastais joskus.
    Välillä on tosiaan noiden säätöjen kanssa saanu taiteilla, mutta pääsääntösesti tykkään bloggerista ja on helppo käyttää.

    VastaaPoista
  28. Tämä oli hauska haaste, tein tämän viime elokuussa. Näitä on hauska lukea.

    VastaaPoista
  29. Olipa hurmaava haastattelu! Samaa mieltä, englanninkielisen alueen ulkopuolelta tulevat nykyään mielenkiintoiset elokuvat, etenkin amerikkalainen tuotanto on niin tuotteistettua että se on kadottanut kiehtovuutensa.
    Musiikista olen myös samaa mieltä, usein riittää äänet ympärillä! Vaikka työskennellessä usein musiikki tai radio soikin. Kukat ovat erinomainen keräilykohde, niistä pääsee nauttimaan niin moni :)

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!