torstai 21. huhtikuuta 2016

Hieno puutarhapäivä


Oli kuulkaa niin hieno puutarhapäivä, etten näin illallakaan vielä pysy nahoissani. Naama hohkaa auringossa olemisesta ja mieli liitelee jossain pilvien korkeudessa. Enkä oikeastaan pihalla paljon mitään tänään edes ehtinyt tehdä. Enimmäkseen kiertelin tsekkaamassa, mitä missäkin mullasta pilkistelee. 

Pikkaisen kateellisena olen ihaillut muiden postauksissa esiteltyjä lumikelloja ja pieniä kevätkukkijoita. On niitä kuulkaa minullakin, mutta minä idiootti olen istuttanut kaikki niin omituisiin paikkoihin, että vasta nyt alkavat hissukseen löytyä. Kuten kuvan lumikellot, jotka kasvavat alapihan pikkuhavujen katveessa. Mitähän olen ajatellut niitä sinne kätkiessäni?

Kevätkirjotähti - Scilla forbesii

Vuosikausia puhuin scilloista tarkoittaessani kaikkia tähän aikaan sinisenä maasta nousevia pieniä scilla-suvun kukkia. Muistaakseni Saila Puutarhapalstalta kerran valisti minua kevätkirjotähden ja idänsinililjan eroista. Scillojahan ne ovat kumpainenkin ja vielä moni muu samantapainen kukka niiden lisäksi.

Idänsinililja - Scilla siberica

Kuten ylempänä ja alempana olevat kuvat osoittavat, kukilla on kuitenkin vissi eronsa. 
Tämä on eräs niistä asioista, jotka ovat muuttuneet puutarhakäyttäytymisessäni blogielämään astumisen jälkeen. Toki olen aina tiennyt, että samaan sukuun kuuluvia kasveja on pilvin pimein, mutta nykyisin olen yhä kiinnostuneempi kasvien eroista. Sen sijaan, että istuttaisin kukkapenkkiini sinisiä kukkia, haluan myös tietää niiden sinisten kukkien tarkan nimen.

Kevätkirjotähti - Scilla forbesii

Onko sillä käytännössä mitään sen kummempaa merkitystä, on taasen toinen juttu, mutta nyttemmin muistan aina näitä pikkusinisiä kuvatessani katsoa, onko kyseessä kevätkirjotähti vaiko idänsinililja. 


Eilen Juuson kanssa eläinlääkärissä käydessäni jouduin tunnin verran odottamaan, kun Juuson hampaita rassattiin. Päätin ajaa lähellä sijaitsevaan honkkarin myymälään uutta pihaharjaa ostamaan. Meinasi se harja unohtua, kun eksyin pihamyymälään. 


Tarjouksessa oli kivikkokasveja kolme kappaletta vitosella ja toisessa rullakossa pikkuperennoja 2,99/kpl. Niitä on yleensä hieman myöhemmin saanut neljä kappaletta kympillä, mutta minkäs näille houkutuksille mahdat. Onneksi Juuson eläinlääkärilaskun loppusumma ei ollut vielä tiedossa, joten piti hiukan hillitä kukkaronnyörejä. Olisi se ollut noloa selittää eläinlääkärille, että antaisitko nyt luottoa laskunmaksussa, kun tuli vähän törsättyä tuolla kasvirintamalla.


Parin päivän takaiseen mahoniaongelmapostaukseen tuli runsaasti hyviä vinkkejä. Useimmat totesivat, että kyllä se talven aikana harmaaksi mennyt mahonia siitä piristyy. Pitää vain maltaa mielensä ja odottaa. Kruunu Vuokolla oli oivallinen testivinkki, jossa hän kehotti leikkaamaan oksasta pienen pätkän ja katsomaan, onko siellä vielä vihreää eloa. Leikkasin likimain jokaisesta mahonianoksasta pienen pätkän ja vain pari ohutta oksaa oli aivan elottomia. Muissa on selvästi elämää, joten nyt puskat saavat odotella. Jollei niihin lehtiä ajan oloon ilmesty, leikkaan pensaat mataliksi. 

Onhan ne harmaat mahoniat hiukan ruman näköisiä, mutta kyllä puutarhaan rumuutta mahtuu. Itse asiassa tässä on taas oivallinen tilaisuus kasvattaa itseään sietämään epätäydellisyyttä.


Vielä tuohon mahoniaongelmapostaukseen liittyen sellainen juttu, joka kirvoitti naurut oikein mahan pohjasta lähtien. Pirkon Elämää ja elämyksiä -blogista kommentti kuuluu näin: "Mulla vielä vakavampi mahonia-ongelma, ei ole sitä lainkaan ;)". Aivan mahtava lohkaisu. Kiitos Pirkko!

Huomenna onkin kiva päivä tiedossa, sillä kylään on tulossa toinen puutarhahörhö. Pääsee pitkästä aikaa puhumaan ihka oikeaa puutarhaa. Ukkokullan kanssa se harvemmin onnistuu, kun hänen mielestään kaikki kasvava on kirjovehkaa. Purkissa tai ilman.

Mukavaa torstai-iltaa ja lähestyvää viikonloppua kaikille!
 

45 kommenttia:

  1. Hienoja mehitähtiä ja patjarikkoja! Kivikkoistutukset saavat mulla kaamean kohtalon: rikkaruohot valtaavat ne aina! Enää ei ole kuin kaukasianmaksaruohoa yhden kannon kupeessa :) Kyllä ne kevätkukkijat sinnekin ilmaantuvat, jahka ehtivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei edes mitään kunnon kivikkoa ole, mutta iso rinne, josta siivosin viime vuonna liikaa levinnyttä hopeahärkkiä pois. Nyt siellä on tilaa matalille kasveille, jotka sietävät aurinkoa.
      Scillat ovat tehokkaita levittäytyjiä, samoin helmililja on meillä monistautunut hyvin.

      Poista
  2. Sinulla kasvaa lumikellot havujen katveessa - minulla taas kirjokevättähdet. Kait sitä silloin istututtaessa ajatteli, että havujen väliin mahtuu jotain kivaa pikkusipulia. Nyttemmin sitten havut ovat kasvaneet ja kirjokevättähtiä saa sitten etsiä havuja nostelemalla. Kait ne kannattaa siirtää johonkin parempaan paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, välillä on sipuleita ja kasveja istuttaessa vaikeaa tajuta, miten nopeasti ne kasvavat. Usein syksyisin väsähdän sipulien istuttamiseen systemaattisesti ja sitten niitä tulee tungettua outoihin paikkoihin. Pitää näköjään kuvata ahkerasti puutarhaa näin keväällä, ja myös muistaa niitä kuvia syksyllä katsoa.

      Poista
  3. Ihastuttava Welcome-kyltti. Ei ole meilläkään kevätkukkia vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä sinullekin pian tulee, kunhan kevät tästä etenee.

      Poista
  4. Tuo lumikello on niin nimensä veroinen kukkija, missähän noita suomenkielisiä nimityksiä oikein keksitään, kun ovat niin osuvia :)
    Meilläkään ei ole vielä kukassa mitään kevätkukkijoita, vain pihan korkeuseron vuoksi keskimmäiset krookukset alkavat lakastua, koska kasvavat rinteessä. Ylhäältä vasta lumi suli kun oli niin korkeat kinokset. Tuo idän sinililja on tosi pirtsakka kukkija, ja eikös se ole juuri se, mikä leviää ihan mahdottomasti?
    Nyt on kivikkokasvit tosi edullisia, ei niitä ostamatta voi ohittaa, minullekin tarttui mehikasveja kolmea laatua. Jänniä nuo ukot kun ne kysyy - meillä ainakin - että mikäs tuo ja tuo kasvi on, ja ihan sama mitä vastaa kun ei niitä kiinnosta yhtään, mutta kysyä pitää ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkirjotähdet ja idänsinililjat leviävät tosi tehokkaasti. Nyt niitä alkaa meilläkin jo olla vähän joka paikassa. Ne ovat levinneet myös kaikenlaisen puutarhamylläämisen ja haravoinnin myötä. Kun tontilta löytyy hyvin varjoissa ja erilaisia paikkoja, kukinta kestää pitkään. Viikolla ajoin Espoossa vanhan asuinalueen läpi ja ihastelin sinisenään kukkivia nurmikosta ja puunalusia.
      Meillä ei Ukkokultaa kiinnosta tippaakaan kukat ja kasvit. Joskus aiempina vuosina hän sentään kylvi perunaa ja sipulia, nyt enää valkosipulin laittaa maahan, kun siitä tykkää. On tästä se hyvä puoli, että saan ihan rauhassa touhuta kasvien kanssa.

      Poista
  5. Ihania pieniä kirjovehkoja sinulla kasvaa siellä puutarhassa. ;) Onneksi löysit pienet aarteet. Meillä poika on pienempänä todennut minun kukkaesittelyihin: Kukka, mikä kukka. Ikää pojalla taisi olla 5v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojalla oli miehen elkeet jo pienenä. Onneksi niitä poikkeusmiehiäkin on. Harmi vaan, ettei sattunut omalle kohdalle.

      Poista
  6. Oli todella ensimmäinen keväältä maistuva päivä! Kivikkokasvit ovat houkuttelevia, niitä on nyt tarjolla monipuolisesti ja niihin sijoittaminen on järkevää: ne kestävät vuodesta toiseen ja ovat helppohoitoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin noihin mehitähtiin olen ihastunut. Ovat tosi kestäviä ja monipuolisia. Taidan hakea niitä vielä lisää ja istuttaa osan kesäksi ruukkuun.

      Poista
  7. Kauniit kevätkukkijat. Saitpa tosi edullisesti mainioita kivikkokasveja. Hong Konissa on usein hyviä tarjouksia, joissa hinta on koddillaan ja laadussakaan ei ole ollut mitään valittamista.
    Olipa hienoa että Juusolla oli kaikki hyvin.
    Täälläkin ollut ihana päivä ja sainkin tehtyä hieman puutarhan rästitöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Honkkarissa tulee usein käytyä, kun liikkeitä on omien reittien varrella useampi. Aika paljon olen noita pikkutaimia sieltä ostanut, koska hinta on aika edullinen. Pitää vain katsoa, etteivät ole rutikuiva. Honkkarissa on niin vähän henkilökuntaa, ettei kasveja kovin hyvin hoideta.

      Poista
  8. Kevään puutarhajuhlaa!!
    Nautinnollista päivää puutarhaystäväsi kanssa!

    Lempeitä tuulia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Ajoittainenkin auringonpaiste tekee päivästä pelkkää puutarhaihmisten juhlaa.

      Poista
  9. Ihan kateellisena katson sinun kevätkukkakuviasi, meillä vasta muutama sinivuokko ja krookus ovat nupuillaan. Eilenkin satoi koko päivän räntää, eihän ne sitten aukea vielä ollenkaan.
    Tuosta sinun kirjovehkasta on mulla hyvä juttu. Naapuriin tuli miehen vanha täti kylään ja toi lahjaksi ison kirjovehkan. Pari lastenlasta, poikaa leikki lattialla ja toinen, kasveista kiinnostunut kysyi"mikä tuo on?" Johon toinen, ei mistään kasveista tietoinen vastasi,"mikä lie polttarainen" (nokkonen!). Meinasi vanha täti ihan loukkaantua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kylmää täälläkin on ollut, etenkin eilinen päivä. Tänään oli poikkeuksellisen aurinkoista ja lämmintä ja se sai kukat avautumaan. Aika kalsaa on taas seuraaville päiville luvassa. Se hyvä puoli viileydessä on, että kukinta kestää pitkään ja kaikesta ehtii hyvin nauttia.
      Täti-ressukka. Toivottavasti kasveista kiinnostunut poika sai oikean tiedon ja jaksaa edelleen olla kukista kiinnostunut. Minun aikuinen poikani on parin viime vuoden aikana innostunut viherkasveista ja saa isänsä hämmennyksiin jutellessaan minun kanssani innostuneena kukista ja kasveista. Olin viime kesänä tosi otettu, kun poika kävi kuvaamassa puutarhaani ja kertoi näyttävänsä kuvia jollekin kaverilleen. Kuulemma kehtaa näyttää.

      Poista
  10. Ihanaa kukintaa,kunpa täälläkin... Täällä on vielä niin kylmää ja maa on roudassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee se kevät sinnekin. Lisää lämpöä toivoisin tänne eteläänkin, kun ulkona tuntuu kerrassaan jäätävältä. Aamulla satoi rakeita.

      Poista
  11. Siniset kukat kiinnittävät aina huomioni, joten oli ilo katsella sinisävyisiä keväänkukkijoitasi. Alemmassa kevätkirjotähdessä on erityisen kaunis sinisen sävy. Mikään ei voita kokemusten vaihtoa ja puutarhakierrosta samanhenkisen puutarhahörhön kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkirjotähdissä on useita sinisen sävyjä. Näköjään riippuu myös kasvupaikasta ja valon määrästä.

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Ihania kukkasia ja onnea ensimmäisistä lumikelloista! :)

    VastaaPoista
  14. Etpä idiootti ollenkaan!!! Minullakin on tapana etsiä kaiken maaiman kivenkoloja tai vanhojen puiden juurakkojen muodostamaa kaunista ja jännittää suojaa. Mm. jouluruusu on sellaisesssa kovin kaunis ja kivien koloihin olen laittanut mm. sinivuokkoja, esikkoja, lehto-orovkkeja yms. Se on luovuutta ja idearikkautta!

    Minulla on muutama lumikello, mikä on myyriltä tosi armeliasta, seinän vieressä jo sininen matto scilloja, mutta muualla oli tänä aamuan yllättäen kuuraa!!!! Laitan ensi yöksi magnolialleni hallasuojan, sillä siinä on nuput.

    Sait mut mut nauramaan: "Onneksi Juuson eläinlääkärilasku ei ollut vielä tiedossa..." You made my day! Mullakin on yksi juttu, joka on nyt vähän hillinnyt himojani Viherlandiassa ja onneksi löysin myös jotain sellaista josta luottopuutarhurini sanoi kivasti hymyillen, että 'Leena, minä varaan nämä kaikki sinulle äitienpäivän jälkeiselle viikolla, nyt on vähän kuule vielä aikaista'.

    Tein viime la yhtä putkea 6 tuntia puutarhailua ja sitten piti mennä syömään. Vähän oikaisin alakerran vierasmmakkarin sängylle ja siihen nukahdin. Onneksi R. antoi mun nukkua 2 tuntia ja vasta sitten söimme. Kyllä ne tallennetut ohjelmat ehtii katsoa myöhemminkin ja saunaankin voi onneksi mennä milloin huvittaa.

    Tuossa yhdessä kuvassa taitaa olla patajrikkkoa: Se on jo yllättävän pitkällä, hyvä ettei kuki.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patjarikkoahan se. Honkkari myi kukkivia kivikkokasveja edullisesti, joten ei pahemmin tarvinnut miettiä.

      Puutarhahommissa aika hurahtaa ihan huomaamatta ja vasta sisälle tullessa huomaa, miten onkaan tullut aherrettua. Kyllä uni kunnon työrupeaman jälkeen maistuu makoisalta. R:llä on selvästikin tilannetaju paikallaan, kun salli sinun nukkua pois päällimmäisen väsymyksen.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  15. Ihania kukkia! Niitä odotetaan täälläkin. Pääsin kuitenkin tänään jo eka kertaa haravoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se alkaa, haravoimisesta. Kunhan vähän tulisi lisää lämpöä, vihreys ryöpsähtäisi ympärillämme.

      Poista
  16. Ihanat lumikellot. Oon kans istuttanu ne pohojoospenkkihi. Mitää ei näy. Hyvä mä. Huamenna on käytävä honkkaris, ku lähären liikenteesehe, ei auta muu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika edullisia nuo kivikkokasvit olivat ja hyvälaatuisia taimia, joten ehkä teen viikonvaihteessa vielä toisenkin reissun Honkkariin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Sinulla on runsaasti kiviä ja kalliota, joten siellä patjarikot ovat varmasti parhaimmillaan. Nyt niitä saa Honkkarista edullisesti.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  18. Miehet! Oltiin eilen omani kanssa puutarhamyymälässä. Hän kuljeskeli siellä sen aikaa, kun valitsin kasveja. Näki paljon kuulemma ikävystyneitä miehiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemuksesi osoittaa, ettei miehen kanssa kannata puutarhamyymälään edes mennä. Kaikkien ihanien kasvien sijasta he näkevät ikävystyneitä miehiä.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  19. Oijoi, nythän olet herkkuja bongannut. Sydämeni nyrjähtää aina kivikkokasvien kohdalla <3 Kyllä se vähän nyrjähti kevätkuviesikin kohdalla, tosin siinä kohtaa tunsin pientä kateuttakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sieltä teidänkin nurkilta Honkkari löydy. Taimet olivat sen verran edullisia ja hyväkuntoisia, että taidan tehdä toisenkin ostosreissun. Löytyy niitä varmaan myös muistakin puutarhamyymälöistä.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  20. Oi mitä kukkasia ja nuo kivikkokasvit!!! Mihinhän niitä saisi omassa pihassa ujutettua...olen kyllä jossain nähnyt myös tosi hienoja mehitähtiasetelmia matalissa laakeissa saviruukuissa. Sellaisen ainakin voisi saada rakennettua johonkin kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on parina kesänä ollut mehitähtiä laakeassa saviruukussa. Syksyllä olen istutanut ne maahan. Hiukan tuumin, josko niin tekisin taas tänä vuonna. Helsingin puutarhamessuilla oli (muistaakseni Kekkilän osastolla) useissa eri korkuisissa ruukuissa mehikasveja ja ruukut oli aseteltu sora-/kivialustalle. Oli hienon näköistä.

      Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  21. Kevätkukkioissa on isot erot paikasta riippuen. Meillä etupihalle ilmestyy monesti jo helmikuussa talventähtiä ja lumikelloja. Nyt ne ovat jo lopettaneet kukintansa. Itse puutarhassa taas kukkivat krookukset ja osa esikoista, muut ovat vasta pienellä alulla.

    Ihania hankintoja sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuosta syystä olen tänä keväänä kuvannut kotipihan nurkkia sillä silmällä, mistä kulloinkin lumi sulaa. Tiedän sitten syksyllä istutella pikkusipuleita paikkoihin, jotka nyt ovat pitkään keväällä ankeita. Esikot meillä vasta aloittelevat. Tosin nyt on niin kalsaa, etten itsekään kukkana viitsisi nuppujani avata. Aamupäivällä satoi rakeita ihan solkenaan.

      Siitä huolimatta, mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  22. Minä en jaksa vieläkään muistaa noitten scillojen eri nimiä.. Molempia kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kädessä nimillä ei niin suurta väliä olekaan. Pääasia, että kukkivat kauniisti.

      Poista
  23. Lumikellot <3 Pikkuhavujen katve on niille oikein hyvä paikka. Syksyllä voit sitten istuttaa pussillisen varhaiseen pälvipaikkaan, niin tulevina vuosina saat myös aikaisia kukkia.
    Meillä miehelle kaikki kukat olivat ennen orvokkeja. Nykyään hän on oikein ylpeä itsestään, kun tunnistaa monia pihan kukkasia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki lumikellot tykkäävät havuista, mutta havut näköjään vähitellen kasvavat peittäen lumikellot näkyvistä. Syksyllä aion tosiaankin istuttaa niitä lisää ja toisenlaisiin paikkoihin.
      Mainioita nämä meidän ukot.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!